Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni paria Magic-aiheista puzzlea, mutta vähän aikaa sitten totesin etten kuitenkaan ole niillä ikinä mitään suurta ja hienoa järjestämässä. Järjestänpä niillä siis vain pienen ja tavanomaisen kilpailun. Eli - alla on Magic-aiheinen ongelma jota voi yrittää ratkaista kuka ikinä haluakaan. Kilpailuaikaa on sunnuntaihin 11.11 asti eli noin puolitoista viikkoa, ja voittajalle on kyseenalaiseen maineen ja kunnian lisäksi tarjolla yksi kappale karma Plussaa. Paitsi jos karma Poliisi ei hyväksy, jolloin ette saa yhtään mitään. Hähää.
Tehtävä: Kehitä kombo jolla saa tehtyä vastustajaan mielivaltaisen paljon vahinkoa, käyttäen niin
paljon erilaisia kortteja kuin mahdollista.
Esimerkki - Goblin Sharpshooter + Triskelion + Scythe of the Wretched tekee loputtomat vahingot kolmella kortilla, ja on siis aika huono suoritus. Niv-Mizzet, the Firemind + Curiosity + Putrid Imp + Grim Monolith + Power Artifact + Reito Lantern taas kuudella, joka on jo vähän parempi, mutta silti todella vähän.-Jos yhdistelmä tuottaa loputtomat vahingot vaikka jokin kortti jätettäisiin pois, tulokseksi katsotaan se pienempi luku. Jos siis samoilla korteilla saa loputtomat vahingot jotenkin helpomminkin, käytetään helpompaa tapaa.
Esimerkki - Kombossa otetaan Princess Lucreziasta manaa, untäpätään hänet combatissa Ith, High Arcanistilla, untäpätään Ith Minamo, School at Water's Edgellä, toistetaan jotenkin hämärästi, ja tuotetaan näin loputtomat manat. Tässä vähintäänkin Ith on ylimääräinen, koska Lucrezian voi untäpätä suoraan Minamolla.-Komboon kuuluvia kortteja oletetaan olevan käytössä niin monta kuin loopin pyörittämiseen tarvitaan.
Esimerkki - Käytät kombossa loputtomat manat tuottavaa looppia, joka tarvitsee vähintään neljätoista manaa tuottavan landin. Forest, Mana Flare, Heartbeat of Spring, Mirari's Wake, Gauntlet of Power, Wild Growth jne jne jne ei kasvata tulostasi neljällätoista vaan kahdella, koska Forest ja kolmetoista kappaletta Mana Flareja antaa saman tuloksen.Lähettäkää kilpailuun osallistuvat vastaukset osoitteeseen
[email protected], ja laittakaa otsikon alkuun käyttämienne korttien määrä.
Muuten vastauksenne hylätään. Näin näen suoraan korkeimman tuloksen käymättä läpi kaikkia vastauksia. Myös kaikenlainen muu palaute joko tuota tai jotain muuta kautta on tervetullutta. Riippuu täysin ihmisten mielenkiinnosta jääkö tämä yhdeksi epäonnistuneeksi kokeiluksi, vai teenkö jotain samanlaista myöhemminkin.
Täsmennyksiä:
-Manoja jotka tarvittaisiin kombopalikoiden pelaamiseen ensimmäistä kertaa ei oteta huomioon. Kaikki mitä tarvitaan loopin pyörittämiseen lasketaan.
-Voit parantaa tulostasi niin monta kertaa kuin huvittaa.
-Creaturen boostiminen mielivaltaisen suureksi ja sillä lyöminen hyväksytään.
-Vahingot on tehtävä yhden vuoron aikana. Poikkeuksena tietenkin
Time Walkit sun muut.
-Et saa kuolla itse omaan komboosi.
-Se että samaa korttia oletetaan riittävä määrä tarkoittaa äärellistä määrää. Forest ei tuota loputtomia manoja. Eikä Mogg Fanatic loputtomia vahinkoja.
-Tulokseksi lasketaan kortit joilla vastustajaan saa loputtomat vahingot mistä tahansa lifeistä. Ei haittaa vaikka 20 vahinkoa syntyisi vähemmälläkin korteilla.
Samalla muutama yksinkertaisempi pähkinä, jotka eivät toimii/ei toimi -luonteensa takia sovellu kilpailutettavaksi (eivätkä myöskään siksi että nämä jutut ovat wanhoja). Pohtikaa jos kiinnostaa, mutta jos teette sen tässä threadissa, käyttäkää jonkinlaista spoileriblokkia. Esim. näin:
[
glow=black,0][
color=black]Esimerkki[/color][/glow] ->
Esimerkki-Nosta
Reya Dawnbringer hautuumaalta peliin sen omalla abilityllä.
-Järjestä itsellesi permanent jolla ei ole mitään tyyppiä.
-Muuten sama, mutta hanki samalle kortille Substance.
-Voita peli ensimmäisen vuoron upkeepissä ilman että vastustaja auttaa tai estää mitenkään. Oma pakka saa ja pitääkin olla järjestetty.
-Muuten sama, mutta et saa käyttää
Gemstone Cavernsia.
-Muuten sama, mutta käyttäen ainoastaan Extended-laillisia kortteja. Caverns edelleen kielletty.