Sunnuntai - onnistut ainaKävin aamulla läpällä kysymässä respasta, olisiko mun laukku löytänyt tiensä hotellille. No oli, mutta kuulemma sitä ei ollut voinut toimittaa mulle, koska ne perjantaina meidän passeja tutkailleet apinat eivät sitten ilmeisesti olleet tehneet niillä yhtään-vitun-mitään. Niinpä hotelli ei tarkkaan ottaen tiennyt, että mä olen niiden vieraana. Niiiiice. Sitten piti vielä vähän juosta takaisin huoneeseen hakemaan passia, koska tällä kertaa respa ei aikonut päästää mua menemään ilman että se passi tutkitaan.
Ekaan draftipodiin osui kaksi ruotsalaista ja kasa muita randomeita. Tykkään draftata tässä formaatissa lihadeckejä defensiivisellä infect-sivujuonella, joka aina välillä voittaa pelejä. Niinpä Spinebiter oli ihan hyvä avaus. Päädyin ekan pussin aikana RG:lle ja pidin värini lukittuina läpi draftin, lukuun ottamatta splashattua Flesh-Eater Impiä. Viimeisestä pussista avattu Hoard-Smelter Dragon oli kiva lisäbonus, vaikkakin sen takia jouduin passaamaan Leaden Myrin muodossa ainoan tarjolla olleen väreille osuneen 2-dropin koko draftin aikana. Oikeastaan muuta en dekistä muistakaan. Odotin kuitenkin vähintään 2-1 -tulosta.
Dekinrakennuksen aikana kävin moikkaamassa PTQ:ta grindaavaa Schalinia, joka kertoi olevansa vielä humalassa ja nukkuneensa edellisyönä kaksi tuntia. Nice going, sir.
Round 10: Eddie Mucha / BGrEddie on Schalinin irkkukavereita, eikä erityisesti yllättynyt kuultuaan tämän tilanteesta. Mies pelasi muhun ekassa pelissä Praetor's Graspin ja hajoaa atomeiksi dekkini laadukkuuden edessä. Ei sillä, että hänenkään pakkansa huono olisi. Osaan kuitenkin topdekata kuin pro-pellaaja, joten voitan 2-1.
9-1
Round 11: Bojan Zunko (Feature match)GP:n feature-matseissa on se hyvä puoli, ettei niitä tule katselemaan oikeastaan kukaan, ellei siihen osallistu joku tunnettu pro-äijä. Huonona puolena tässä on se, että myöskään tuomaria paikalle ei saa oikein millään. Tilannehan oli tällainen:
Vastustajalla 4 poisonia, ajan kahdella Spinebiterilla. Toista ollaan blokkaamassa rikki, toista chumppaamassa. Kysyn vastustajalta, haluaako hän tehdä jotain ennen damagea. Ei halunnut. Totean, että sitten assignaan Spinebiterien vahingot päähän ja hän menee 10 poisoniin ja häviää. Tässä vaiheessa kädestä löytyykin metalcraftattu Dispatch. Tuomari tulee lopulta paikalle ilmeisesti jostain side-eventistä ja menijottaa, mikä saa Slovenian miehen raivotilttaamaan.
10-1
Round 12: Joel Larsson / RW (Feature match)Tätäkään featurematsia ei seurannut kukaan. Ihan hyvä vaan, Joelin dekissä oli vähän turhan runsaat herkkusynergiat että olisin voinut mahtaa, varsinkaan kun manat kusi kolmospelissä.
10-2
Noh, sitten olis 2-0 into ID topkasiin tarjolla. Drafti alkaakin vielä ihan hyvin parin Blinding Souleaterin ja yhden Porcelain Legionnairen johdolla. Meidän podiin tosin taitaa osua jotenkin käsittämättömän paskat buusterit, koska kaikilta näyttää tipahtavan rattaat alta. Saan raavittua kasaan jonkunlaisen BW:n teemalla "ukoilla on yhtä paljon poweria kuin mana costia", jolla pystynee varastelemaan pelejä. Laatuosastolta kuitenkin löytyy parit Moriok Reaverit ja Mortis Dogsit, joten 2-0 aloitus tuntuu aika etäiseltä haaveelta.
Round 13: Louis Deltour / UW (Feature match)Ekassa pelissä Louis ei juuri castaillut spellejä jäätyään yhteen islandiin ja voitin hämmentävän helposti. Toisessa pelasin tietoisen yliaggressiivisesti damagea forcaten (koska dekistä ei oikein ole muuhunkaan) ja Louis stabiloi kahdessa lifessä Steel Hellkiten ja parin kaverin voimin. Lethaleita tuijotellessani kuoraisin pakan päältä Necrogen Censerin ja sain palkinnokseni litanian ranskankielisiä kirouksia.
11-2
Round 14: Lukas Blohon / UGYkköspelissä Consecrated Sphinx oli aika paha, kuten myös Sylvok Replica kun tiskissä on jo Fangren Marauder. Ei meinaan ihan tämä aggrottaminen onnistunut. Toisessa pelissä homma sujui jo paremmin, ja kolmanteen lähdin kädellä 3 Plains, Leonin Skyhunter, Blinding Souleater, Moriok Reaver, Mortis Dogs tai jotain sinnepäin. Swamp ei kuitenkaan halunnut näyttäytyä, ja vastustaja pelasi sfinksin kuutosvuorolla ja matkusti topkasiin sen selässä.

11-3
Round 15: Yves Sele / BWVihulla oli dekissään jotain hemmetin Corrupted Harvestereita ja muuta skreddaa. Myr Propagator + manaflood oli kuitenkin ykköspelissä liian paha kombo, etenkin kun en onnistunut nostamaan keinoa tappaa omaa Mortis Dogsiani vastustajan ollessa 3 lifessä. Tällaisilla herkkupaanuilla sitä GP:llä tuuttaillaan.
Toisen pelin voitin suhteellisen nopeasti, ja kolmannessa mentiinkin sitten ajalle ja luulin nostavani runner-runner outteja voidakseni viimeisellä lisävuorolla pistää koko boardini Flesh-Eater Impin suuhun ja vastustajan 10 poisoniin, JOS nostan vielä yhden creaturen ja sitten Banishment Decreen vastustajan Strandwalkeriin. Olin kuitenkin laskenut poisonit väärin, ja lisäksi vastustajalla olisi ollut kädessään Apostle's Blessing kusauttamassa plänini.
Result slipin kanssa mietittiin hetki, haluaako kumpikaan skuupata. Yves ei kuitenkaan suostunut, joten tasurilla mentiin. Lopputuloksista kävi ilmi, että tasuri oli molemmille käytännössä samanarvoinen tappion kanssa. Voitolla olisin ollut top12:ssa ja saanut parisataa dollaria ja kaksi PT-pistettä enemmän, ja slotin Phillyyn. Sama tosin pätee myös vastustajaan, joten näin kai tämän piti rehellisessä maailmassa mennäkin.
11-3-1, 20. sija, $400 ja 2 PT-pistettä
Tässä näkee isojen Magic-eventtien suolaisuuden: 1237 pelaajan joukosta napsahti 20. sija ja rehellisesti vaan harmittaa kun ei pystynyt parempaan. No, hyvä ruoka, parempi mieli ja silleen, joten Suomi-seurue siirtyi seuraavaksi italialaiseen ravintolaan. Meitä palvellutta miespuolista tarjoilijaa näytti myös vituttavan "asiantunteva" turistiseurue, joka vielä antoi palautetta saatuaan pöytään eri viiniä kuin mitä oli tilannut. Koska olemme kaikin puolin parempia ihmisiä, tippasimme kaveria silti, mistä mies näytti yllättyvän. Närkästysilme palasi kaverin kasvoille, kun ohitimme ravintolan reilua varttia myöhemmin viinapullo mieheen -lastissa.
Houkuttelimme taas Schalinia (ja Schalinin buustereita) laadukkaaseen seuraamme, mutta jostain syystä mies preferoi päiväunia kaiken tämän yli. Ilman draftibuustereita jouduimme tyytymään korviketekemiseen, jollaiseksi muodostui muun muassa 2HG-Wikerinpaskaformaatti. Älkää kysykö miksi, etenkään koska se taisi olla mun syytä. Viinapullot saatettiin korkata ja "hyviä" juttuja kertoa. Jani- ja Markku-sedän tarinatuokiot menivät iltaa kohti K18-osastolle, ja onkin ehkä parempi ettette tiedä tarkempia detaljeja. Internetistä niitä voi kuulemma kuitenkin lukea. Illan aikana saatujen tekstiviestien mukaan mulla oli "viinaa ja hyvää seuraa". Puhujalla ei tainnut olla asiastaan aavistustakaan.
Saimun laukku muuten hukkui paluumatkalla Heathrow'lle.
Props:
+ Internetistä luetut jutut
+ Legacy-käyttikset
+ Taivas varjele
+ Magic-matkailu miinus Magic
Slops:
- Lentoyhtiöiden laukunkäsittelytaidot
- GP:n vitu-palkintojakaumat
- Dreadnoughtit
Näyttää huolestuttavasti siltä, että pelaan Nagoyassa VITE VEENIETÄ. Stay autotuned.