Phyrexian Arenaa voisin pelata, se olisi tietysti parhautta. Syitä on kuitenkin 3 miksi areenaa en pelaa tässä pakassa.
1. Halusin tehdä pakan joka utilisoi Summoningia. Eli teemallisuus syyt.
2. Arenat ovat toisessa hiukan totisemmassa Mono-B pakassa, joka nostetaan pöydälle kun toisten pakat näyttävät olevan voimatasoiltaan korkeammassa päädyssä. <- eli tein pakan tahalleen heikennettynä.

3. Bloodgift Demon on lentävä 5/4 demoni, eli lyö neljää tässä pakassa. Se on ns. dual kortti. Antaa lappuja ja tekee vahinkoa. Lisäksi demonin kyvyn voi targetoida myös vastustajaan.
Metasta johtui tuo wastelandien droppaus sideen, pakkaa tehdessä muistelin mitä vastustajat pelasivat ja kun vastassa oli muistikuvien mukaan pakkoja joissa erikoismanat ei hirvesti olleet esillä (olisiko ollut 6 matsin aikana yksi vastustajalla pöydässä), niin en nähnyt syytä niitä mainiin laittaa pakkaa tukkimaan.
Tuo yllä mainittu kakkos syy on varmaan se suurin syy miksi en myöskään testeissä pistänyt Wastelandeja mainiin. Wastelandit jos laittaisin mainiin, niin luultavasti droppaisin:
-1 Smallpox
-2 Mountain
Tietysti pakkaan voisi laittaa sign in bloodien tilalle 3 areenaa. Näin tulee tapahtumaan, mikäli vastustajat rupeavat pärjäämään liian hyvin pakkaa vastaan. Tiukka matsi on aina parempi kuin puhdas yliajo.
Smallpoxit toimivat hyvin pakassa, koska vastustaja on vähintään yhden tai kaksi maata miinuksella omaa tilannetta vastaan. Lisäksi kun omat lihat maksavat vain 2-3 manaa, niin kaikki siitä yli on turhaa. Näissä tilanteissa Smallpoxilla voi hyvin tuhota yhden oman mannun, jos vastustajaa pidetään sillä kurissa. Ainakaan vielä ei tullut yhtäkään tilannetta vastaan jossa smallpoxia ei olisi voinut pelata.
Lisäksi Smallpox kurittaa vastustajalta manan, kortin, ötön. Duress vie vaan kortin. Vaikka lyö myös minua, niin ajatushan on mustalla ollut aina se, että tämä sattuu sinuun enemmän kuin minuun.
Tämä Heartless keskustelu mitä olen käynyt useammallakin saralla, on ollut mielenkiintoinen. Aika tasan käy mielipiteet siitä onko lappu itsessään hyvä ja onko sillä mitään käyttöä missään. Heität hyviä argumenttejä ja ne ovatkin kaikki ihan oikeassa. Ridersit ovat täysin turhia sen jälkeen kun ne tulevat pöytään, mutta niiden hyöty saadaankin sillä 2 manan maksavalla LD-efektillä. Maw sen sijaan ei ole turha edes 2/1:senä. Onhan sillä fear, jolloin kahta päästään lyömään vaikka vastustaja jonkun nillikän sinne kentälle olisi saanutkin.
Testipeleissä Summoning oli kuollut nosto vain yhdessä pelissä, useamman pelin jälkeen varmasti saan tarkempaa tuntumaa, onko useammin.
Olet ihan oikeassa että ei se mikään päätä huimaava lappunen ole, mutta ei niitä oikein pakasta voi poistaa jos pakan nimi on Heartless - LD. Kumoaa hiukan sitä tarkoitusta.
Braids voisi kyllä olla ihan mainio lisä pakkaan, samoin kuin Wildfire. Vastassa oli testeissä nimittäin tonttupakka ja osa peleistä oli kyllä tonttujen yliajoa ja nuo Wildfiret loistavasti kyllä siinä pistäisivät tilanteen itselleen hyödyksi. Deathcloudin manacost hiukan epäilyttää, etenkin smallpoxien efektin vuoksi itselläni ei välttämättä ole koskaan sitä neljääkään manaa. Wildfire tosin on tässä tilanteessa yhtä manahimokas, mutta jättäisi minulle wumpuksen tai pari kentälle.
Augustus. Iso kiitos jälleen kerran siitä, että jaksat pakkaani kommentoida. Olet jälleen kerran antanut minulle hyviä vinkkejä ja ehdotuksia. Kenties vielä joku päivä laitan tänne kunnollisen pakan jolla voi ihan turnauksissakin käydä. Siinä ei luultavasti Summoningia nähdä.

Seuraavaksi testiin menevät:
Braids, Cabal Minion
Wildfire
Urborg, Tomb of Yawgmoth
Pillage
Graven Cairns