Kierros 1, Kiloboxi sealed, Sami Häggkvist. B/R
Meidät kutsutaan pelaamaan kameran eteen. Matsin pitäisi löytyä Twitchistä, mutten kuitenkaan löytänyt sitä sieltä. Jostain syystä näyttää, että video alkaisi vasta meidän peliemme jälkeen kuvatusta pelistä.
Voitan nopanheiton ja pienen miettimisen jälkeen päätän aloittaa. Minulla ei ollut mitään havaintoa siitä, kuinka hidas formaatti olisi. Päättelin kuitenkin, että monesta poolista varmaan löytyy jonkinlainen (punapohjainen)pieksupakka ja ajattelin, että aloittaminen olisi hyvä idea. Tällä kertaa se olikin, Samin pakka oli reipashenkinen B/R.
Pelistä kehittyy nopeasti lämäskaba, jonka voitan kun mieheni selviävät
Pay No Heedin ja
Emboldenin avulla. Hyvistä trickeistäni huolimatta Sami saa ajettua runsaasti lämää sisään. Viimeisellä vuorolla Sami ottaa pienen riskin ja luottaa ettei morphini tai nostamani kortti tee yhtä ylimääräistä vahinkoa ja blockkaa siten, että jäisi yhteen elämään. Morphini on kuitenkin
Daru Lancer ja tarjoilen tasan lethalit.
Toisessa pelissä Sami on playlla ja mulligoi viiteen. Pelaan
Kirtar's Desiren Samin lenturiin ja tapan
Skulking Knightin
Show of Valorilla. Olisin voinut hakea valueta pihtaamalla
Skulking Knightin tappamista ja tappaa sen myöhemmin Eboldenilla samalla, kun olisin prevantannut vahinkoa jostain. Olin kuitenkin pelaamassa miehiä seuraavat kaksi vuoroa, enkä halunnut ottaa turhaa 6 damagea. Yksi yhteen vaihtaminen sopi minulle, sillä olin kolme korttia edellä ja kädessäni oli kaksi
Aven Flockkia.
Matsit 1-0
Kierros 2, Kiloboxi Sealed Juho Juntti, MonoW.
Kolme
Whipgrass Entangleria ja 10 muuta clerikkiä nöyryyttävät kahdesti poistotonta UG-pakkaani. Molemmissa peleissä nostan Precence of Gondin, mutta en ehdi tehdä tarpeeksi tokeneita ennen kuin lenturit ajavat minut pois. Ensimmäisessä pelissä
Skyhunter Prowler ajoi 12 päähän ?. Ainoa mahdollisuuteni näissä peleissä olisi ollut nostaa Precence of Gond ja Strenght in numbers ja vieläpä nopeasti. En usko, että mikään pakoistani olisi voinut voittaa Juhon pakkaa, Entaglerit ja muut clerickit olisivat nöyryyttäneet BR:ää. Monovalkoisessa puolestaan
Gaze of Justice olisi ollut ainoa keino päästä niistä eroon.
Matsit 1-1
Kierros 3, Kiloboxi Sealed, J.Niemi, UW.
Ensimmäisessä pelissä ajan pienillä miehillä muutaman vahingon sisään. Sitten ammun
Power of Firen avustuksella varmaan 12 vahinkoa sisään, kun Niemen pakka ei halua suoriutua.
Toisessa pelissä BR pakkani tekee minkä parhaiten osaa, eli voittaa kolmesta landista. Kumpikin jättää kerran pelaamatta kolmannen landin, mutta sen jälkeen Joni pelaa niitä, minä en. Aloitan kuitenkin vuoron 1
Intimidator Initiatella, vuoron 2
Mudbrawler Cohortilla ja pojat ajavat runsaasti päähän. Pelaan muutaman halvan punaisen kortin ja Initiaten avulla estän vastustajan miehiä blockkaamasta. Kriittinen vuoro tulee hieman myöhemmin, kun Niemi pelaa ensin
Wizard Replican ja heti perään
Dreamwinderin. Nostan
Fury Charmin, rikon Replican, estän
Dreamwinderillä blockkaamisen ja goblinini käyvät taas kerran kylässä. Seuraavalla vuorolla nosta vihdoin neljännen landin ja ajan lethalit kun Initiate taas kerran estää vastustajaa blockkaamasta.
Matsit 2-1
Olen tyytyväinen tulokseeni, en usko että kovin moni pakka oli voittamassa Juntin Cleric herkkua. Tuntuum, että 2-1 oli paras tulos mihin näillä matchupeilla pystyin. Minulla kävi myös hyvä tuuri kun päätin pelata monoW pakkaani ensimmäisellä kierroksella, BR mirrorissa olisin varmaankin hävinnyt Samin paremmalle BR:lle. Yleisesti ottaen formaatti oli mielestäni yllättävän hauska ja voisin pelata uudestaankin. Muutamissa pooleissa oli ilmeisesti 3-4 samaa uncommonia, jotka esim.
Entanglerin tapauksessa tekivät peleistä hieman pölhöjä.