Koska vuodesta 2008 lähtien vaihe vaiheelta edennyt Uusi Maailman Valta on yksinkertaistanut ja suoraviivaistanut tavallisten ja epätavallisten postausten sisältöä myös foorumillamme, olemme päätyneet sellaiseen ikävään tilanteeseen, että nykyinen standardi kelpuuttanee jo minunkin hengentuoteeni vähintään luettavien joukkoon. Innoittajanani toimikoon männävuosien legendaariset tarinat myyttisestä Dipolin palatsista haltiametsineen.
Valmistautuminen
Johtuen #Tuiskukloonien jatkuvasta cämppäämistä PoroTour-pääturnauksien topkaseissa useamman miehen voimalla, tiimimme on pyrkinyt vastaliikkeisiin grindaamalla poroGP-turnauksia mahdollisimman lavealla miehityksellä. Toimintamme onkin tuottanut lähes halutunlaista tulosta onnistuessamme saamaan top8:iin tai sen lähelle pariin otteeseen farmijoukkueeseen sijoitetun edustajan, varsinaisen tiimin suorittaessa solidin keskivahvan tuloksen.
Joukkueturnauksissa minulle vakiintuneen ankkurin roolissa päätin siis herätellä tiimiämme RopeConissa järjestettävään TeamSealed-turnaukseen. Päätin myös rekrytä Tikkurilan (juna-aseman) parhaan anonyymin limited-pelaajan (jatkossa TPA) vastapainokseni tiimihylkeeseen. Facen tiimisivuilla suoritetun pikaisen tiedustelun perusteella olisimme saamassa tasan täydet kaksi joukkuetta edustamaan, joten ainakaan tällä kertaa farmilainen ei tulisi olemaan MVP (olettaen että onnistuisimme kerrankin kommnikoimaan Porolaan päin oikean Tiimikokoonpanon). Eräs Teemu valikoitui toiseksi vastapainoksi allekirjoittaneen joukkueeseen. Teemulla oli jo jonkin verran kokemusta ankkurin kannattelusta viimevuodelta todistettuaan suorittamistani huonolla 23 non-ländin ja 15 ländin UW-aggrolla (sic). 2/1 vaniljat eivät jostain syystä jaksaneet formaatissa missä kaikilla oli trijoona servoa pakassaan.
Seuraavaksi minulla seurasi muutama viikko virtuaalisten teamsealed-poolien availua ja rakentamista sekä satunnaisia sealed- ja draft-turnauksia, koska hyvien ei tarvitse harjoitella.
Perjantai
TPA:n painostuksesta ("Lähetkö?" "Joo") johtuen käänsin kelkkani jo perjantaina suoriltaan töistä etelään Pasilaa kohti. Matkalla yritin jatkaa sen selvittämistä, miksi Uma Thurman, Bill Murray ja Robert De Niro olivat samassa elokuvassa ja miksi Bill Murray oli näistä kolmesta kovis, saamatta kuitenkaan vastausta. Löysin TPA:n Tikkurilan asemalta ja hän valitteli sitä, ettei ole pystynyt pelaamaan M19 lainkaan. Ilmeisesti kodittoman miehen tietsikka oli ylikuumentunut helteistä johtuen tai sitten se johtui siitä että joku oli pöllinyt jonkun tuulettimen tai jotain. TPA nappasi tarvittavat kamat (mm. parin kilon painoisen ja vajaan metrin mittaisen taistelulaatikon, joka ilmeisesti oli oleellinen varuste kaduilla selviämiseen) ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Matkalla päätimme tehdä nopeita ratkaisuja ruuan hankkimiseksi ja hyppäsimme jollakin väliasemalla pois. Valitettavasti yrityksemme oli tuhoon tuomittu TPA:n unohtaessa elintärkeän taistelulaatikonsa junaan. Yöeläjän selviytymisvaistot voivat tunnetusti herpaantua kirkkaassa näennäisen turvallisessa päivänvalossa. Seuraava juna kuitenkin saavutti ensimmäisen Helsingin asemalla ja pienen jakautetun hakemisen jälkeen TPA löysi taistelulaatikkonsa ja minä löysin itseni jostain junasta menossa jonnekin päin. Kaikki junat kuitenkin onneksi menevät Pasilan ohi ja pääsimme uudellenryhmittäymään.
Seuraavaksi päätimme jatkaa ruuan metsästystä ja lähdimme kokeilemaan jotain lähellä olevaa satunnaista sushipaikkaa Pasilan aseman länsipuolella. Asemarakennuksen remontista johtuen reitti sushille ei kuitenkaan osoittautunut helpoimmaksi mahdolliseksi. Viimein päästyämme ulkona olevien mainosständien avustuksella oikealle ovelle huomasimme sen olevan lukossa. Onneksemme kuitenkin sisällä oleva ystävällinen asiakaspalvelilja tuli avaamaan oven ja sanoi "Tämä on suljettu". Päädyimme siis lopulta ostamaan jotain evästä lähikaupasta.
Messukeskukseen saapuessamme valitsimme nohevasti oikean, jo ennakkoon maksaneiden jonon, ja huomasimme kaikkien muiden jonojen vetävän vähintään kaksi kertaa nopeammin. Kiertelimme alueen, ostimme boksin puokkiin dräftijonoja ja lauantain turnausta varten, tsekkailimme aktiviteetteja ja jossain vaiheessa taistelulaatikko takavarikoitiin narikan puolelle, koska sitä ei oltu asianmukaisesti merkattu asejäljitelmäksi. Kävimme myös testaamassa yöpymisalueen ja havaitsimme, että TPA:lla on sentään pahvit pehmusteena Tikkurilan asfalteilla, joten suunnittelimme vetäytyvämme TPA:n asumukseen kun aika olisi kypsä.
Pelasimme jotain tilkkutäkkipeliä, missä tuhosin TPA:n, vaikka se on paljon parempi pelaaja peleissä. Tai sitten minä hävisin ja psykologinen torjunta on kääntänyt muistikuvani päinvastaiseksi. Kävimme kuuntelemassa kaksi lausetta esitelmästä, jossa mielenkiintoinen aihe teurastettiin kirosanoilla, alapäätyylisillä ilmauksilla ja tietämättömyydellä aiheesta. Teimme Törrösestä Pörrösen. Missasimme viimeisen dräftijonon. Ihmettelimme showpainia ja sitä miten hyvin yleisö osasi larpata showpainiyleisöä. Rakensimme testiteamsealedpoolista mauttoman RG-loharipakan parilla PW:llä ja kaksi muuta pakkaa, joista ei oikeastaan ole mitään sanottavaa. Kuuntelimme pitkän ja laadukkaan esitelmän lahkoista. Tai siis minä kuuntelin alun ja lopun ja välillä etsin mm. vessaa, ruokapaikkaa, ruokapaikkaa uudestaan ja huonetta missä esitelmää pidettiin. Missasimme verikuun. Istuimme rappusilla ja puhuimme paskaa ja missasimme viimeisen "järkevän" junan Tikkurilaan. Pelasimme Rallia läpi galaksin jonkun random tyypin kanssa ja pelin loppuun mennessä muistin jo jälleen lähes kaikki säännöt pelistä.
Tikkurilaan päädyimme joskus kolmen maissa aamuyötä intialaisittain täytetyllä junalla, jossa oli yhtä lämmin tunnelma, mutta enemmän humalaisia.
Lauantai
Heräsin n. tuntia suunniteltua aiemmin suhteellisen virkeänä ja päätin testata TPA:n bluetooth-jytäputkea jollain elektronisella jytäbiisillä puhelimestani. TPA:kin heräsi ja sanoi nukkuneensa huonosti ja pätkissä. Ei se varmaankaan olisi kuitenkaan halunnut enää nukkua, joten en ollut pahoillani. Lähdimme etsimään sopivaa junaa ja matkalla yritin ostaa ärrän valmiin eväspussin maailman hitaimmalta kesähessulta. Hessu haki hintaa, haki ja haki, huomasin että juna tuli laituriin ja sanoin et ois nyt jo aika kiirus. Hessu sanoi, et "Sori, nyt et saanut ruokaa", juoksin junaan ja närkästelin aikani.
Messukeskuksessa yhytimme muita tiimiläisiä ja yritimme porukalla muistella mikä sen yhden tiimissämme olevan Teemun nimi oikein olikaan. Kysyin jopa Vallinilta mikä sen yhden Porojen FNM:n perus-Teemun nimi oli ja sain vastaukseksi Teemu Rantanen. Kaipa siihen oli sitten tyydyttävä. Noin 80% tietämistäni Magicia pelaavista Teemuista on ihan hyviä pelissä, joten tsäänssit on jokatapauksessa ihan ok. Rantanen oli kuitenkin eri joukkueessa ja meidän tiimin Teemukin ilmaantui paikalle ja niin saatiin joukkueet kasaan turnausta varten.
Pakanrakennusvaiheessa selvisi, että poolissa oli syvä vihreä, joten sain asetella ihan omassa rauhassani manakiihyjä ja erikokoisia dinosauruksia kurveen. Samaan aikaan TPA ja Teemu rakensivat muut pakat tehden ihan aitoja päätöksiä ja valintoja väriyhdistelmistä ja pelattavista korteista. Tällä kertaa onnistuin melkein laskemaan manatkin oikein, kun ei ollut kuin yhtä perusmaatyyppiä laskettavana. Ainut vaan, et kahden manan manamies ja Dryad Greenseeker pitäis varmaan laskea vähintään yhdeksi ländiksi parilla kolmen manan kiihyllä höystettynä. Varsinkaan kun pakassa ei ollut yhtään manasinkkiä.
Turnauskuvaus
Valittavana seuraavat vaihtoehdot pelikuvauksiksi: vastus nosti nutsit ja minä kuolin, minä nostin nutsit ja vastus kuoli tai minulla floodasi ja minä kuolin.
Matsikuvauksissa vaihtoehtoina: minä hävisin molemmat ja Teemu&TPA voittivat tai pelasin toista peliä ja Teemu&TPA voittivat. Jotenkin onnistuttiin häviämään eka rundi, mut en muista miten. Todennäköisesti psykologinen torjunta on taas vauhdissa.
Win-and-in rundille mennessä meillä oli maailman heikoimmat resistanssit, joten meidän oli pakko pelata. Vastaamme asettui tuttuja naamoja Jyväskylästä, joten edessä olisi tiukat pelit. Istumapaikoissa oli kuitenkin jotain hämmennystä ja seuraavaksi vastaamme asettui vähän uudemman polven pelaajista koostuva joukkue. Koppasin taas vastustajien aggropakan, tällä kertaa boroksen makuisena, vihaisena ja leveänä. Suurin osa vastustajan pakasta lensi ja loput täytti tokeneilla maan, joten suuri ja lihava pakkani oli ongelmissa. Häviän pystyyn ensimmäisen, kun joudun käyttämään Donald-korttini Declare Dominancen liian aikaisin poistaakseni keskisuuren lenturin, johon olisin hävinnyt nopeasti. Sanottakoon, että pakastani löytyi 3x Rabid Bite, mutta ei yhtään lenturia eikä reach-olentoa.
Toisessa pelissä pelasin lihaa lihan perään ja voitin nopeasti.
Kolmas peli oli todella tiukka race. Onnekseni nostin jossain vaiheessa sidettämäni Fogi-efektin ja myhäilin sisäisesti sen tuomasta edusta. Vastus pelasi kuitenkin pakassaan vähintään kahta massapumppuefektiä. Epäonnekseni kuitenkin vilautin Fogia pöytään yrittäessäni pelata Centaur Corsairia. En häkellytynyt, vaan jatkoin pelaamista eteenpäin kuin vastus ei olisi nähnytkään tätä toista Donald-korttiani. Ilmeisesti jedimielikikkani toimi siinä määrin, että vastus kohta uskoi itsekin ettei ollut nähnyt kyseistä korttia ja pelasi suoraan sitä päin hyökäten kaikilla ja boostaten Inspired Chargella. Vastus oli silminnähden hädissään, mutta pystyi kuitenkin lisäämään pöydälle blokkerin estämään tasarahat. En nostanut Rabid Bitea pakan päältä ja hävisin.
Suolasija kutsui. Arvoimme raret, joissa arvoa oli yhden Scapeshitin verran, heitimme commonit ja unkit läjään ja suunnittelimme jatkoa: syömistä, lautapelejä, cubea vai jotain muuta? Toinen puoli tiimistämme oli aloittanut vahvasti 0-2, mutta päässyt kuitenkin pelivireeseen kiinni lopulta ja pelasi viimeisellä rundilla toista win-and-in-kandidaattia vastaan. Lopputulos oli kuitenkin tasapeli. Swissin lopullinen tulos ilmoitettiin ja meidän tiimi oli kuin olikin neljäs. "Pitää vissiin kaivaa pakat takas kasaan".
Päädyimme pelaamaan uudestaan viimeisen kierroksen vastustajia vastaan ja saatuani nopeasti pataan RW:ltä päättelin, että paras kontribuutioni tähän hetkeen joukkueen hyväksi olisi lähteä syömään. Kohta palattuani huomaan jätkien purkavan pakkojaan, joten eipä se herkku nyt sitten pitkään kestänyt. Vastustajamme Keksi voitti koko turnauksen, joten onnittelut siitä heille. Saimmepa kuitenkin vaivojemme palkoiksi poropisteitä ja lahjakortit, joten ei suoritukseen millään muotoa tyytymätön voi olla. Varsinkaan kun poolimme ei ollut mitenkään järisyttävä (ja en voittanut turnauksen aikana yhtään matsia).
Loppu
Seuraavaksi jutustelimme aikamme TPA:n kanssa vanhojen Joensuulaisten tuttujen seurassa ja muistelimme GP-reissuja ja suunnittelimme uusia, kunnes Teemu tuli hakemaan meitä nujertamaan Wu-Fengiä. Kukaan ei ollut pelannut peliä aikaisemmin, mutta pääsimme kartalle melko nopeasti ja luulimme jo voittaneemme helpon tason helponnäköisen loppuvastuksen. Sääntöjen tarkastelun jälkeen backtrackasimme viimeiset kolme vuoroa, pohdimme puoli tuntia miten oikeasti pystyisimme voittamaan pahiksen ja lopulta onnistuimme siinä kuitenkin, vaikkakin vaan vaivoin.
Ilta oli tässä vaiheessa pitkähköllä. Puhuin vielä jonkun aikaa hyvien tyyppien ja Iiron kanssa ja lähdin kotia päin. Sunnuntaina oli kuitenkin vielä edessä lastenjuhlat, joissa juhlistettiin Saksan jalkapallon maailmanmestaruutta.
Terveisin Ossi.
Ps. Ilmeisesti loppuun pitää perinteisesti laittaa näitä plussia ja miinuksia:
Hyvikset:
+seura (TPA, Teemu ja muu BGH, Joensuulaiset (oikeesti Iiro myös, oli kiva nähdä pitkästä aikaa)
+meininki
+pelit
+järjestelyt
+toilailu
Pahikset:
-paska esitelmä hyvästä aiheesta
-sinä ja sinun kaverisi ette olleet siellä
Aihe: "Ankkuri ei välttämättä takaa pohjakosketusta", RopeCon rapsa (Luettu 1390 kertaa)