Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Vuoteni Saara Aaltona - SDS Modern 2. sija  (Luettu 712 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Delicious_Kake

Vuoteni Saara Aaltona - SDS Modern 2. sija
« : 23.10.19 - klo 16:40 »
Esitän hienoisella viiveellä muistelmani lähes kolme viikkoa sitten käydyistä Modern-karkeloista. Ajan kulumisen ynnä muiden tekosyiden johdosta ottelukuvaukset ja erityisesti sidetykset ovat ohjeellisia, eikä niillä ole välttämättä mitään tekoa havaitsemamme reaalimaailman kanssa.

--


Turnausta edeltävänä, Finnish Legacy Nationals 2019 -turnausta seuranneena iltana/yönä ilmoitin ravintola Save Filessä, että aamuinen olotilani ja jäljellä oleva laskentatehoni ratkaisisi, alkaako dekkilistani:

A) 3x Jace, the Mind Sculptor; vai
B) 4x Slippery Bogle

Syys-lokakuun välissä tapahtunut muutto, Lekanationalssien järjestelyt & kommentointi, näiden seurauksena ~viikon verran keskinkertaisesti nukuttuja unia sekä kisajatkoilla n. aamukahteen roikkumisesta seurasi, että aloitin listani multiversumin toisiksi parhailla/vaativimmilla sinisillä modernkorteilla.


(click to show/hide)

--


R1 Maxim, MonoG Tron 2-1

G1 6-6 (Draw)

Pitkä peli - counteroin Maximin ensimmäiset pari uhkaa ja ryhdyn baittaamaan Ostonen räjäytystä pelaamalla Jacen. Saan jostakin syystä brainstormata n. 4 kertaa ennen kuin kivi kosahtaa. Maxim tuntuu nostavan paljon maisemakortteja, ja lopulta voittoon vie Teferi, Dominarian Sankari.


Sidetys
(click to show/hide)

G2 5-7 (Draw)

Shippaan todella todella hitaan tuntuisen (=> ei t0-t2 -interaktiota) käden. Sitten shippaan maisemattoman käden. Pidän lopulta melko keskinkertaisen vitosen, ja vastaanotan vuoron 3 WAR-Karnin. Tein PELIVIRHEen enkä katsonut, mitä Maxim hakee ennen skuuppaamista.


(Ei SB-muutoksia)

G3 7-7 (Play)

Fonaan mapin, Fieldaan tronipalaa, fonaan jotain muuta (manalla), crypticcaan vaihteeksi jotain muuta ja vaihteeksi snapfonaan. Tämän jälkeen pelaan melko nopeassa tahdissa pari walkkeria ja Mentorin ja karkaan pelin kanssa taivaanrantaan.


--

FoN parantaa matsia merkittävästi. Ennen MH:ia matsi oli jossakin 30-70 -tietämillä, niin nyt lienee huonoimmillaankin 40-60. Siden counterit ovat oivia, ja pelin edetessä vuorolle 5 ja siitä eteenpäin ainoastaan Ulamog, the Ceaseless Hunger ja Emrakul, the Promised End aiheuttavat merkittävää päänvaivaa.

--


R2 Atte, GDS 2-1

G1 6-5 (Play)

Vastaan Aten ukkoihin yks-yhteen (Atte ei nosta kriittisessä välissä Stubbia), ylituomitsen pöydässä olevat olennot ja lopulta kutsu juhliini menee perille Pikku-Teferille.


Sidetys
(click to show/hide)

G2 7-7 (Draw)

En löydä vastauksia maailman matalimmalla lentävään Tombstalkeriin ja kuolen.


(Ei SB-muutoksia, arvuuttelin muistaakseni jotakin Mana Leak/Logic Knot -aiheista muutosta joko tässä tai edellisessä sidetyksessä)

G3 7-7

Tapellaan Aten kanssa melko pitkä peli. Rivien välissä tunnelmoidaan kierrostenvälisten virvokkeiden mahdollisuutta. Käänteentekevä hetki pelissä on, kun tuijotan Gurmag Angleria 14 elämäpisteestä ja harkitsen, onko nyt lähdettävä ns. pieksuille 6 elämäpisteen Attea päin Celestial Colonnadella. Atella on manaa vaikka ja kuinka, ja pelin aikana on resolvattu Dismember. Aavistukset osuvat oikeaan, kun aktivoinnin jälkeen Atte loitsii ihmisvelhon (0 päivää ilman innistradilaisten metkuja) ja alkaa pyöritellä hautuumaataan. Läsnäolijoiden riemuksi Dismember on kuin onkin delvetty ulos, eikä Colonnaden tappamiseksi ole ns. näyttää mitään. Atte ottaa ajoshow'n jälkeen vuoron, nostaa kortin ja ojentaa kätensä.

--

Positiivinen matsi, joskin vihun uhkien koon takia niiden ei soisi pysyvän vuoroa pidempään pöydässä. Lukuisten spottipoistojen, Snapcasterien, Jacen & T3ferin pomputuskykyjen ja mm. Supreme Verdictin manacostin >3 ja "can't be countered" -sääntötekstin takia arvioisin tämän 60-40 -hujakoille (70-30 jos UW-pilotti on selväpäisempi ja/tai vihu delveää väärin)

--

Valitsemme Aten, Miksun ynnä muiden kanssa Hervannan Zarillon lounaspaikaksemme. Valinta osoittautuu PELIVIRHEeksi, sillä n. 10 minuuttia ennen ilmoitettua kierrosta 3 (tässä vaiheessa mukaan pyydettyjä) ruokia ei näy. Siirrymme kiireen vilkkaa takaisin turnauspaikalle, ja teen PELIVIRHEen tiputtamalla osan annoksista matkalla maahan.



R3 Aleksi, UW Control 0-0-3

G1 7-7 (Play)

Tiedän, että kyseessä on enempi-vähempi mirror, ja ilmoitan, että "tasuri käy mulle heti kun se käy sulle." Pelaamme kumpikin neljä vuoroa ja saamme aikaan:

* yhteensä 8 manaa
* Resolvatun Optin (mun)
* Counteroidun Snapcasterin (mun)
* Resolvatun Spell Snaren (Aleksin)

Aleksi ojentaa kätensä ja ilmoittaa tasurin kuulostavan oikein hyvältä. Kesken turnausta otettu ID ei ole tyypillisesti fiksu, mutta 1) halusin syödä 2) enkä halunnut 2a) väsyttää itseäni tässä vaiheessa tai 2b) kokea mahdollisen "nostin väärän puolen pakasta" -feelbadia.

--

Matsi on ilmoisestä syistä n. 50-50; Aleksin mukaan hänen listansa oli tuunattu voittamaan muita matseja ja olemaan alakynnessä mirrorissa, joten ehkä 55-45.

--


R4 Juhis, Eldrazi Tron 2-1

G1 6-7 (Draw)

Teen PELIVIRHEen päästäessäni Expedition Mapin tiskiin vuorolla 1 (Fonaaminen olisi ollut mahdollista.) Yksi Reality Smasher luolamanasta riittää, sillä en löydä vihaiseen tramplehamsteriin pysyväluonteista vastausta.


Sidetys
(click to show/hide)

G2 7-6 (Play)

Käyn 13 lifessä, pidän Tronin poissa ja stabiloin n. kaikki pakan eri tasokävelijät pöydässä.


(Ei SB-muutoksia)

G3 7-7 (Draw)

Otan turpaan hetken, jammaan pari kävelijää ja Munk Mentulan. Kynään Juhiksen molemmat All is Dustit, pelaan jotain ja hoidan hommat kahdella ajolla.

--

Eldrazi Tronin keskimääräinen pelaus ei ole yhtä voimallinen UW:ta vastaan kuin ns. perinteisessä Tronissa ja poistot ovat tässä paljon hyödyllisempiä. Etron on tosin pakkana huomattavasti vähemmän riippuvainen koko tronin kasaan saamisesta kasaamisesta. 60-40?

--

R5 Risto, 4c Saheeli 0-2


G1 5-7 (Play)

Jään jälkeen mulliganista. Sitten jään lisää jälkeen SFM:stä, ja vertauskuvallinen kelkka karkaa lopullisesti Magus of the Mooniin (!), jonka ympäri en kuvitellutkaan olevan tarpeen pelata.


Sidetys
(click to show/hide)

G2 7-7

Maguksen yllättämänä fetsaan ykköspeliä basic-painotteisemmin. Vuoron 4 tietämillä pelattu Magus vaikeuttaa kuitenkin peliä, ja Ristolla on näyttää tienviitat maanpakoon molempiin Ambusher Vipeeni. T3ferin ja Saheelin counteroinnin jälkeen Risto lisää painetta Mysticillä ja pääsee myös lopulta mielivaltaiselle määrälle kisukoita.

--

"Copycat" pelaa monituista hieman nihkeää creaturea ja vielä vaikeampia Walkkereita, joihin tarvittavat vastaukset ovat joko kalliita (Cryptic), antavat etumatkaa (Path) tai toisensa poissulkevia (Path vs. FoN). Sidepeleihin päästessä nopea Mentor voi olla paras reitti voittoon, mutta todella kivinen kaski on kyseessä. Mene ja tiedä, onko matsi oikeasti jossakin 35-65 -tietämillä vai vaikuttaako tulospuolueellisuus liikaa arvostelukykyyni.

--


R6 Matti, Jund 2-0

Pääsemme deckcheckkiin. Juttelemme viikonlopun kulusta ja kerron Matin Amorphis-paidasta inspiroituneena seuraavan vitsin:



Amorphis oli Elegy -albuminsa julkaisun jälkeen Ison-Britannian keikalla. Suurehkosta yleisöstä huolimatta bändi kykeni luomaan yhteyttä yleisöönsä ja havainnoimaan, mitä siellä tapahtui. Erään nuoren naisen liikehdintä erityisesti kiinnitti yhtyeen huomion: oli aivan kuin tämä fani olisi tehnyt kaikin kuviteltavissa olevin keinoin naisten genitaaleihin viittaavia käsimerkkejä ja jopa koko vartalon kokoisia ilmauksia.

Keikan jälkeen Esa Holopainen päätyi juttelemaan tämän neidon kanssa ja tiedusteli, mistä tässä omalaatuisessa käytöksessä oli kyse.

"No, sehän oli tietysti My Cunt -ele!"



G1 7-7 (Draw)

Muusta raportista poiketen ottelukuvaus esitettynä minimalistisin ranskalaisin viivoin:

- T2 W&6
- ~T4 Scooze
- Resolvaan Jacen, brainstormaan, en löydä poistoa
- Jace ajetaan+pingataan hus helvettiin
- W&6:n "ultimate rangen" poisto eot CC:llä (bounce+draw)
- Bouncattu viskietkutonen jää snareen, Matilla on näyttää toinen kappale ja manatkin siihen
- Matin W&6:sta uhkaaviin snäpäriin ja Colonnadeen on näyttää poistot
- Matti rikkoo Nurturing Peatlandin omalla vuorollaan Narsettia päin
- Pelin käännekohtana Matin floodaus, Timely Reinforcements ja Scoozeen löytynyt poisto -> W&6 rikki, Crypticataan pelaukset ja ajetaan päätyyn

Sidetys
(click to show/hide)

G2 7-6 (Draw)

Counteroin jonkin 2-dropin ja Thoughtseizen. Vastaan Matin W&6:seen RiPillä, johon Matilla ei ole koko pelin aikana vastausta. Pienen hivuttamisen jälkeen ensin minulla käy järjetön munkki, ja sitten se käy myös Matilla kylässä.

--

Puhtaassa korttien määrää mittaavassa edussa Jund pääsee usein pidemmälle, sillä "vain" yks-yhteen kynärien sijasta Jundin kortit menevät joko päähän taikka tasokävelijöihin. Verrattuna esim. UW-mirroriin Jacen kanssa untäppääminen ei ole läheskään niin varma tae voittamisesta. Sidettämisen "Ripit vs. snäpärit" -valinnat ovat mielenkiintoista mietittävää - yhtäältä pelisetti snäpäreitä mahdollistaa korttiedussa edellä pysymisen, mutta toisaalta rippi sulkee Jundilta vielä enemmän väkeviä kortteja. Matsissa edelle pääseminen vaatii UW:lta sujuvaa poisto -> walker -> poisto -> walker -sekvenssiä, ja kokonaisuutena arvioisin tämän erittäin tasaiseksi matchupiksi.

--

R7 Tuomas, Scales Affinity 2-0


Tiimikaverini Tuomas on 12 pisteessä, skuuppaa minulle sekä kehottaa minua vertauskuvallisesti ja vapaasti siteeraten tuhoamaan niiden (otaksuttavasti vastustajieni) miespuoliset sukuelimet. Kiitän Tuomasta ja pidän neuvon mielessäni puhtaasti vertauskuvallisena.

Emme pelaa hupareita. Matsi lienee UW:lle hieman suosiollinen, sillä Verdict-blowoutteja kiertäviin kortteihin (Hello Inkmoth) on kosolti hyviä vastauksia. Edelleen UW pääsee hyödyntämään sweepperin ympäri pelaamisesta saatua tempoetua verrattain nopeasti.

Sujahdan playoffseihin luontevasti sijalta 8 Heikinheimon Miksun ohi runsaalla 0,388 prosentin OMW-erotuksella.


--


Quarterfinals Tommi, Living End 2-1


G1 6-7 (Draw)


Aloituskädessäni ei ole FoNia, mutta siinä on T3feri, Opt ja manat edellä mainittuihin. Vastaanotan melko aikaisen, mutta pienikokoisen elävän lopun. Sinnittelen mukana, ratkaisen vahvistukset erittäin oikea-aikaisesti 4 elämäpisteessä ja suljen Tommin toimintaikkunan T3ferillä.


Sidetys
(click to show/hide)


G2 7-7 (Draw)

Pidän käden Ripillä, kahdella manalla ja erinäisillä muilla korteilla. Ripin jälkeen Tommi kutsuu pari 3-droppia enkä nosta kolmatta maisemakorttia ennen kuin on liian myöhäistä.

(Ei SB-muutoksia)

G3 7-7 (Play)

Pudottelen muistaakseni Ripin, T3ferin ja Narsetin melko lyhyessä ajassa. Ajan Tommin pois ripin rikkomisesta saadulla pedolla.

--

Kyseinen matsi oli sangen positiivinen jo ennen War of the Sparkkia tai Modern Horizonsia, ja erityisesti 3 manan planeswalkkerit aiheuttavat raskasta sivuosumaa. Pelin voi hävitä ahneella tapoutilla ja erityisesti pelaamalla ja/tai fetsaamalla nonbasicceja, sillä Beast Within/Fulminator Mage -juoni voi ostaa juuri kriittisen lisävuoron Livarille. Jos UW-pilotti tietää mitä tekee, niin matsi on karkeasti 75-25.

--


Semifinals Joel, Burn 2-1


Ihastelemme Joelin dekkilistasäilytykseen tarkoitettua kirjaa "Housuvaaran huvipuisto." Nimestä päättelen kyseessä olevan Bogles-primer, mutta tiedän Joelin pelaavan Burnia.


G1 4-7 (Draw)

Ensimmäiset alkukäteni sisältävät lähes täysin samat kortit (Yhdistelmä valikoimasta Jace, Verdict, CC, 2-3 maisemaa), ja lopulta pidän nelosen. Joel pelaa konservatiivisesti ja voittaa n. 4 polttoloitsulla ja Taylor Swiftillä.

Sidetys
(click to show/hide)


G2 6-7 (Play)

Saan pidettyä itseni verrattain turvallisissa elämäpisteissä, mutta jumitun manoissa kolmeen. Ajan yhden munkin surman suuhun, ja seuraava munkki saakin elää. Hyökkään 3 vahinkoa vuorossa ja teen PELIVIRHEen missaamalla laputtamismahdollisuuden T3ferillä ("--up to one target--") kahdesti. Pelin loppuessa olen 3 elämäpisteessä ja Joelin ainoa käsikortti on mahdollista Batterskullia vastaan tuotu Smash to Smithereens, jonka alta tilaa teki Searing Blaze.

(Ei SB-muutoksia)

G3 7-7 (Draw)

Kädessäni on Timely, pari kynäriä, Pathi sekä manat. Otan pultteja päähän ja pelaan Timelyn Joelin ollessa tapoutissa. Joel jatkaa Goblin Guidella, jonka jälkeen pelaan uuden Timelyn (Veto-backupilla). Joitakin vuoroja myöhemmin pelaan T3feri-avusteisen mid-combat Timelyn ja voitan.

--

Matsin mahdolliset ongelmakohdat kiteytyvät 1) oman kellon puutteeseen ja/tai 2) Swiftspearista ja Eidolonista saatavaan vahinkoetuun. Etenkin ensimmäisten 4 vuoron aikana mana ei tahdo riittää kaikkiin vastauksiin, ellei curve ole jotakuinkin täydellinen "Path-Mana Leak-Snap+Path-CC". 75:sta löytyvät 3 Timely Reinforcementsia siloittavat kuitenkin tietä, ja mikäli nämä osaa pelata Skullcrackin ympäri, niin matsi on uskoakseni hyvin tasainen ellei lievästi positiivinen.

--


Finals Matias, Amulet Titan 0-2


Tässä vaiheessa iltaa voittamisen merkitys on jo melko vähissä - sovimme Matiaksen kanssa splitin, ja omalta osaltani tiedän, että hopeasija yhdistettynä yhteen aiempaan semifinaalilopetukseen pitäisi riittää mökkislottiin. Lisäksi testosteronitasoni on selkeässä laskussa.

G1 7-7 (Draw)

Pelaamme ykköspeliä varmaan n. 25 vuoroa. Näen ensimmäisen Field of Ruinini siinä vaiheessa, kun Matias on jo Vesuvoinut (kahdesti?) Field of the Deadiaan, ja olen Verdictannut neljästi Matiaksen combatin alussa. Zombit riittävät ja kuolen.

Sidetys
(click to show/hide)

G2 6-7 (Play)

Jund-matsin kuvauksesta innostuneena myös viimeinen peli on kirjoitettu auki viivoin ranskalaisin.


- Kostautunut "judgment call": Valitsin ns. value-reitin (CC+FoN) sen sijaan, että olisin varmistanut Karnista käydyn counter-sodan voittamisen (Knot+Stroke+FoN) -> Matiaksen Negate + Pact of Negation riitti
- PELIVIRHE: En pelannut Mentoria Matiaksen pactinmaksuvuorolla 
- Peli loppuu Karn+Lattice+Zombeja+Wurmcoil -joukkoyhdyntään

--

Vaikea matsi, Titaanilla on useita reittejä (Titan-instagib, Field, Karn) päästä voittoon. Lisäksi dekkiä näkyy melko vähän maailmalla, joten UW-pelaaja saattaa olla melko kassalla sen suhteen, miten matsia pitäisi pelata.


--


SUMMA SUMMARUM


Yay:

+ Matsit ylipäänsä: tää modernhan oli oikeastaan ihan kivaa
+ Force of Negation
+ Erityisesti top8-matseihin liittyvä, lähes harras pelitunnelma
+ Finaalipelin jälkeen Matiaksen kanssa luotu valokuvataideteos "Väännettiin kättä"

Nay:

- Lidlissä ei ollut "Olut"-olutta
- Omat pelivirheet (4 kierrosten aikana, 2 lounastauolla tehtyä)
- Kukaan ei ajanut Settleen


Poissa Bassoveikka

Vs: Vuoteni Saara Aaltona - SDS Modern 2. sija
« Vastaus #1 : 23.10.19 - klo 22:00 »
Tässä on tiettyä runollista symmetriaa. Vuoden ensimmäisen (yksilösuoritteisen) Senseiturneen semifinaalissa Kake teki pikkuvirheen, minä jatkoon ja hävisin finaalin. Vuoden viimeisen Senseiturneen semifinaalissa minä tein pikkuvirheen, Kake jatkoon ja hävisi finaalin.