HOXHOX!!! Kortit varattu ostajalle, jos kaupat peruuntuvat avaan listan uusiksi!


Hyvä Oulun ja lähiseudun lappukansa! Nyt lähtee korttia paljon ja halvalla!

Tällaisen määrän postittaminen on aivan turhaa ja kallista, joten myyn ainoastaan f2f. Kauppapaikkana toimii pahamaineinen Toppilan Sale. Myyn kaiken kerralla nopeimmalle, en halua enää muuttaa lappuja uuteen asuntoon viemään tilaa. Ostaja saa mukaansa deck builder - boksin sekä fat packin, kaikki tietenkin ahdattuna täyteen. Lopussa linkki imguriin, jossa kuvaa arvokkaimmista. Korttien kunto on lähes yksinomaan NM tai parempi, mutta muutama lapuista on ottanut damagea Good-kuntoiseksi asti.

Joukosta suurin osa on tietenkin perus roskakorttia, lähinnä ajoilta Innistrad - Return to Ravnica, mutta onpa seassa klassikkoja ja uudempaakin. En ole tarkistellut hintoja muutamaan kuukauteen, eli seassa voi olla kortteja joiden arvo on noussut. Joukkoon mahtuu toki käyttistä, tästä paketista olisi muutaman hyvän kortin lisäystä vaille vaikka cubena pelattavaksi isolla porukalla. Tietenkin myös aloitteleva porukka/pelaaja saa tästä niin monta dekkiä aikaiseksi ettei ainakaan tarvitse miettiä pakantäytettä vuosiin. Tässä vielä erittely (vain bulkit, erikseen kuvatut kortit lisänä näille) :

Basic Land: 584 (nonbasic: 35)
Multicolored: 173
Colorless/Artifact: 122
B: 425
U: 386
G: 365
R: 312
W: 348
Yhteensä: 2750 korttia
+
https://imgur.com/a/nxEmYJl (kuvien laatu on kehno mutta nimistä saa sentään selvää)
+
40 kpl foileja, kysy lisäinfoa!

Ja mikä on sitten hinta tällaiselle aarrearkulle? 200€. Kuten jo mainitsin, en enää myy yksittäisiä kortteja pois tilanpuutteen takia. Pikaisesti laskettuna arvokorttien hinta on jo lähelle 2/3 kauppahinnasta ellei ylikin (arvotin kortit noin 2,5€/kpl vaikka hinnat todennäköisesti heittelevät kympin molemmin puolin), joten bulkkikortit lähtevät puoli-ilmaiseksi vaikka pöytäliinaa tai mosaiikkitaulua varten (korteista ei ole takanlämmikkeeksi, palavat kehnosti).

Lisää kuvia ja vastauksia muihin kysymyksiin saa pyytää!

Jos kiinnostuit, laita ensisijaisesti viestiä sähköpostiini [email protected]

~Velcraft