Story time.
Oli toiseksi tai kolmanneksi viimeiset kisat, itse tuomarin ominaisuudessa paikalla kuten tavallista. Ensimmäiset kierrokset Standardia olivat ohi ja pidin nurkkapöydässä ruokataukoa kun Mono raahusti paikalle näyttäen varsin nuutuneelta. Monon pakkavalinta turnaukseen oli 5c Elemental hirvitys
Bloom Tendereillä, ja edellisenä iltana oli mahdollisesti nautittu muutama lonkero (siis se juoma), kuten tapana oli. Mono lysähti viereiselle tuolille sopertaen itkuisena:
"Ei vittu Juha mulla on ihan hirvee krapula ja mua väsyttää ja mun dekki on ihan paska ja mä oon 0-3 miks mä edes lähin tänne mä haluun kotiin."
Emme olleet vielä silloin Monon kanssa mitenkään erityisen läheisiä kavereita, joten yllätyin täysin moisesta avautumisesta ja menin ihan lukkoon. Yritin epätoivoisesti keksiä jotain fiksua sanottavaa pitäen samalla mielessä roolini tuomarina. Äkkiä Mono oikaisi itsensä pystyyn, silmät välkähtivät eloisasti ja suu levisi virneeseen:
"No ei, oikeesti mä oon 3-0, dekki on just hyvä eikä oo ees krapula."
Törkeätä toisen empatian hyväksikäyttöä tuommoinen.