Pöräyttelenpä tätä ketjua ylöspäin, kun en oo kahteen vuoteen näemmä postannut kuvia. Sain vähän aiemmin pienen kipinän maalailla, ja sen kunniaksi muutama mielenkiintoinen alteri vissiin viimeisen puolentoista vuoden ajalta. Kirjottelen noista korteista vähän enemmän ja ideointiprosessista ja maalailusta yleensä.
Kortit mitä nyt postailen on joko pelikelvottomiksi alteroituja, tai pelikelvottomia ihan vain siksi että ne ovat niin huonoja. Ns. omia projekteja joita olen tehnyt puhtaasti huvikseni. Ne on jotakuinkin kronologisessa järjestyksessä, ja välissä voi olla monen extended- tai full alteria missä ei oikeastaan ole mitään mielenkiintoista tai mistä en ole saanut itse mitään ahaa-elämyksiä tai vastaavaa.
Tästä on jo aikaa (sen 1œ v) mutta kortin uuden standard-laillisuuden kunniaksi sen voi postata !
.. Tuo Hooverin kuva on aina ollut lähellä sydäntä, joten kun ajattelin kokeilla miten miehen kortteja voi alteroida, valinta oli helppo. Oikeastaan tän kortin myötä opin tekemään ohuita viivoja, alku oli tosi tuskaista, mutta jätin aina kortin tekemisen sikseen kun alkoi ahdistaa, ja palasin aiheeseen vähän välein.
Tämä oli tavallaan silmät avaava lappu siinä mielessä, tajusin konkreettisesti miten kehitystä tapahtuu siinä että menee niiden tavallisien valintojen ulkopuolelle, ja alkaa kokeilemaan vähän erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Oikeastaan kaikki seuraavat tein tämän ahaa-elämyksen myötä
Tämä lappu oli ihan puhtaasti pelkkä älynväläys ja idea joka nalkutti päässä niin kauan että se piti toteuttaa. Kortin alkuperäinen art vaan jotenkin huokui koko asettelultaan ja komentajan + sotilasrivistön puolesta sellaista propagandajuliste-henkeä. Yritin saada taustaa näyttämään paperilta (joka on vähän rutussa ja niitattu johonkin), se onnistui kohtalaisesti - prosessi opetti jonkin verran ihan puhtaasti taustan tekemisestä ja tekniikoista, ja tekstuurin aikaansaamisesta. Mulla on iteasiassa tallessa vielä jossain lappu joka jäi kesken johon sain jo sellaista kunnon nahan tuntua, johon on maalattu musteella päälle, jota aloin tekemään tuon paperitaustan kanssa painimisen innoittamana. Se on aika vinkeän tuntuinen sormiin ja takuuvarmasti turnauskelvoton
Archangelin projektin pituuteen vielä puuttuen, tein tämän kortin ja RTFG-Kabira Crossroadsin sinä aikana kun Archangel oli vielä työpöydällä.
Valitsin tämän, kun aattelin että en jaksa metsästää holo Future Sightiä landeriin. Jälkikäteen totesin et helpommalla ois päässy
.. Kortti oli tosi pitkään pyyhittynä kun tuo artti ei itsessään heti kerro mitenkä tuota kuvaa voisi jatkaa (tai no, sitä voi jatkaa miten vaan), sitten kun keksin tuon konseptin (eli siinä samassa tilassa seikkailee toinen heebo jonka tulevaisuus peilaa tuon originaalin tulevaisuutta) niin homma oli oikeastaan aika nopea. Varsinaisen "teknisen" opin sain tuossa keskustassa, kun tein siihen sellasta asteittaista läpinäkyvyyttä niin että tausta paistoi läpi. Se toteutui ihan vain maalia ohentamalla, jonka jälkeen tein detaileita päälle.
Taisin tehdä samaan syssyyn Verduran Enchantressin ja Femeref Enchantressin (joka lensi sitten landerista huitsin ***tuun kun sain sen pelissä kouraani pariin otteeseen).
Seuraavat kolme liittyy oikeastaan aika läheisesti toisiinsa, tein ne peräjälkeen. Tavallaan sain edellisen tehtyä joko uuden vanhaan liittyvän idean, tai halusin kehittää jotain tyyliä tai tekniikkaa eteenpäin.
Sacred Wolf on tosiaan Amaterasu Okamista, tässä sain ensin idean (tai itseasiassa, ensin halusin tehdä Painters Servantista Issunin) ja sitten valitsin kortin. Erikoisuutena on se että tuo kuvan layout vastaa Sacred Wolfin leiskaa, tämän tein niin että latasin kortin kuvan netistä, ja piirsin sen päälle photarissa eri layeriin, jonka sitten erotin omakseen ja printtasin. Tuossa oli siis ääriviivat ja muutama kortin taustan muoto (joista myöhemmin tuli kallion reuna ja nuo lehdet). Se oli sitten sopivan yksinkertainen ja simppeli kopioitavaksi korttiin kun sen aika tuli, josta oli sitten helppo alkaa maalaamaan itse arttia päälle. Kortin raskaimmat oppirahat maksoin tuon taustan kanssa - skannissa sitä ei näy, mutta tuossa taustassa on aika vahva tekstuuri jonka on tarkoitus muistuttaa vanhaa paperia - se itsessään onnistui hyvin, mutta ajan säästämiseksi maalasin samantien otsikkopalkin ja tekstiboksin yli... Ajattelin että raaputtelen ne esiin maalattua.
Opin siis sen että raaputtelu toimii hyvin pieniin korjauksiin. Koko tekstiboksin raaputtelu johtaa kortin pinnan rikkoutumiseen ja sotkeutumiseen maaliin. Jouduin paikkomaalailemaan rikkoutunutta pintaa, ja kortti on livenä aika suttuinen ja ruma tästä syystä. Monitorin tummuutta säätämällä näkee hyvin mitenkä rujosti tekstiboksi ja otsikkopalkki on korjattu.
Progenituksessa peitin teipillä kohdat jotka piti säästää, ennen kuin tein tuon taustan "paperin". Tästä oli tarkoitus tulla Orochi samaisesta pelistä, referenssikuvia ja kiinalaisia lohikäärmeitä tuijotellessa päädyin sitten tekemään kahdeksanpäisen kiärmeksen ihan vain kiinantyyliin. Dragonloiri on toteutettu vähän samalla idealla kuin tuo Sacred Wolf, paitsi että nyt valitsin kortin ennen ideaa, ja sitten yritin muuttaa kortin artin kiinanmalliin.
Tässä vaiheessa sain näistä tekniikoista joksikin aikaa tarpeekseni ja siirryin vähän muihin ideoihin. Niistä vaikka joskus toiste.
Oli miten oli, tän postauksen varmaan tärkein sanoma on lähinnä se että kannattaa aina välillä lähteä mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja tehdä jotain tyhmää ja hyödytöntä ihan vain siksi että se vois olla hauskaa. Jossain vaiheessa huomasin että valkkasin kortteja ja toteutustapoja sillä ajatuksella että "tiedän että tuo onnistuu", jossa ei loppujen lopuksi saa kuin hiottua sitä minkä jo osaa. Ihan vain kokeilu ja hölmöily tuottaa toki roskapönttöön päätyneitä kortteja ja epäonnistumisia, mutta lopunperin niistä on sitten arvaamatonta hyötyä jossain toisessa projektissa.