Aika perussuoritus Leijonilta, juuri sitä mitä odotettiinkin. Valkuaiset pelaili kyllä sangen heppoisasti ja tämä uusi maitoparta veräjällä oli liian kovassa seurassa, sanomattakin selvää, että Suomi vie. Ensimmäinen erä oli hyvää kiekkoa, syötöt napsuivat, Koistisen molopäät ja muut virhepelaajat loistivat poissaolollaan ja tilanteita syntyi. Kipsi oli tasan niin epävarma kuin ennakkoon arvelin.
Toisessa erässä, ennen kuin ehdin bisseä avata, kuului Suomen päädystä sen luokan hörppäisy, että sydän tykytti muutaman lyönnin syrjään. Kipsi perkele minkä teit...
Ei kyllä ollut helpoimmasta päästä kyseinen matsi, kun punanutut saivat kerran puoleen tuntiin kiekon Suomen päätyyn, mutta silti. Herätystä kaivataan, kun joka pelissä se toisen erän alkuminuutit ovat silkkaa jäätämistä.
Sitten oli vaikeaa, heppoista ja leppoista. Kukkonenkin kävi aitiossa istumassa ja keräämässä tuntoja. Lopulta Haggis päästi pulasta ja iski turvallisen 3-1 osuman. Kolmas erä oli silkkaa pyöritystä. Taisivat lopettaa pojat pelaamisen toisessa päädyssä.
Näin niin kuin tiiviinä analyysina voisi sanoa, että hyökkäyspäässä kemiat ovat kohdallaan ja ylivoima vaikuttaa timantilta. Puolustus sai pelkän ok:n, sillä paljoa ei saatu toimintaa. Salon siniviivapysäytys oli kyllä komeaa katsottavaa, kun vastuksen maila lensi kattoa hipoen. Maalivahti ei vakuuttanut, mutta eipä tuosta pelistä paljoa irti saanut. Ensi lauantaina Saksaa vastaan todennäköisesti käytetään Niittymäkeä, jottei mies pääse tylsistymään ja Ruotsia vastaan isketään Bäcke maaliin.
Jooh. Maanantaina vasta pääsee näkemään pojat tutussa seurassa, ei nämä b- ja c-luokan kiekkojuniorit kerro mitään joukkueen oikeasta tasosta.