Kirjoitan tähän iloisempaan ketjuun koska tässä on vähemmän sivuja kuin siinä masennusketjussa. Ihan vaan kuulumisia bittiavaruuteen.
Mua ei siis varsinaisesti ilahduta eikä vituta mikään... enää...
Tarvitsen todella paljon gintoniccia, kyllä. Onko rahaa, ei. Mut ehkä sit myöhemmin kun rahaa on. Koska mä tarvitsen pyhää juomaa puhdistaakseni itseni saastasta joka on minuun kerääntynyt. Toistaiseksi se on neutralisoitu. Olisi kuitenkin hyvä vetää kännit ihan kaiken varulta että mikä lie se onkaan, se olisi pysyvästi kuollut.
Mulla on siis ollut piinaavan vaikeata ... vaihtelevissa määrin jo pitkän aikaa, keväällä alkoi näyttää hyvältä ja sit yhtäkkiä elämä läimäsi paskapiirakan naamalle.
Vittu kiitos kaikesta.
Nyt olen... enempi selkein mielin.
Kiitos erään nuorenherran joka on minulle uusi tuttavuus. Luonnolliset toimenpiteet hänen kanssaan *kääntyy sivulle ja yskäisee* sekä ihan muuten vaan seura auttoivat minua vapautumaan jälleen kerran taakasta jonka olin itselleni luonut.
Joku toinen herra olisi voinut tehdä saman. Mutta hän on valintansa tehnyt. Ja mun on helpompi kallistua sille kannalle että ihan sama, haistakoon pitkät. Tämä on siis niin merkittävä muutos että minun on helpompi olla. Etten ole synkistelemässä tai miettimässä synkkiä niin paljon että alkaisi olla se tuttu paha olo josta ei olekaan niin helppo päästä pois. Ennen kuin se edes alkaakaan sivuutan synkkyydet sillä että ei ole minun murhe.
Se toinen herra ei oo mun ongelmani enää. Voin vihdoin antaa sen olla.
Mulla on omia vastuita joiden kanssa pitäis olla tarpeeksi kiireinen... mut niihin ei vielä oo voimia.
Täytyy siis yrittää nousta jälleen kerran synkästä suosta ja saada itsensä tekemään jotain.
Ah btw huomatkaa että ei-ammattilainen oli se mikä auttoi, vaikka käyn myös ammattilaisella. Käyminen auttaa kuitenkin selkeyttämään asioita itselleen jos ei muuta.
Ja sitten, olen ollut tupakoimatta 11 päivää. Kaipaan sitä kun voi puhaltaa savua suustaan, mutta se on kallista ja kaikki ei tykkää siitä. Mikään höyrypaska ei ole sama asia ollenkaan. Ja niin, ihoni voi paremmin ilman tupakointia. (ja on varmaan kauniimpi)
Olen kyllä yskinyt mielestäni aikaisempaa enemmän, ehkä keuhkoihin kerääntynyt loska yrittää tulla pois.
Jos olen näin väsynyt kaikkeen enkä pysty käymään mun kouluani ensivuonnakaan, mun on se käytävä joku toinen kerta. Se vain pitää hyväksyä.
Jotkut ihmiset ei vaan ole kaiken vaivan arvoisia, loppujen lopuksi. Ei mun tarvi käydä makaamaan uhrialttarille jonkun toisen takia.
En kyl tiedä kiinnostaako edes olla. Mutta olenpahan kuitenkin minun lähimmäisten takia.
Varmaan näyttää tosi synkältä sieltä euforisesta päivänvalosta katsottuna... tai missä vitussa enemmistö kansasta nyt elääkään kun elämä on "normaalia" kaikki menee hyvin jee jee. Onko se koskaan? Onko elämä ikinä normaalia?
Mut kuitenkin.
Minusta tuntuu että tilanteeni on liikahtanut parempaan suuntaan harppauksella. Joten sanoisin että se käy tähän ketjuun.