Polarin pyynnöstä avasin langan vielä yhtä wall of textiä varten.
-- lumaHnoniin, uusi yritys.
Viimeksi kun kirjoitin tästä aiheesta niin suurin osa vastauksista vastasi johonkin aivan muuhun kuin mitä olin kirjoittanut. Vaikutti siltä että viestejä lukiessa oli
todettu että Kosti on mulkku ja haluaa vaan vittuilla ihmisille, ja siitä lähdetty liikkeelle pistämään olkiukkoa kumoon. Pyrin nyt kiertämään tätä reaktiota pilkkomalla tekstin eksplisiittisesti pienempiin palasiin, jotka yhdessä muodostavat sen mitä yritän ja yritin viimeksikin kommunikoida. Voitte sitten kertoa missä kohdassa ihan tarkalleen menen mielestänne metsään, ja voidaan jättää väliin teatteri siitä kuinka en muka kestä jos täytyy käyttäytyä ihmisiksi.
Ja kerrataan vielä vähän taustoja:
Tarkoituksenani on selittää miksi Partis on kehittynyt sellaiseen suuntaan ettei minua enää kiinnosta sitä lukea. Oletan myös etten ole ainoa joka samoista syistä on jättänyt foorumin käytön vähemmälle, ja viime langan yhteydessä muutama tämän vahvistikin. Kyseessä oli nimenomaan pitkän linjan pelaajia jotka oikeasti tietävät pelistä ja joilla olisi annettavaa laadukkaampaan keskusteluun, ja kuvittelin että joitakin saattaisi kiinnostaa syyt tämänlaisten käyttäjien häviämiseen.
Ymmärtääkseni Partiksen ensisijainen tavoite ei ole olla foorumi jolla magicista keskusteltaisiin asiantuntevasti, vaan foorumi jossa suomalaiset mtg-pelaajat voivat kirjoittaa peliin liittyen mitä haluavat kypsyyteen tai pelilliseen osaamiseen katsomatta. Äkkiseltään voi vaikuttaa että nämä tavoitteet eivät olisi ristiriidassa keskenään, ja jotain sen suuntaista edellisen langan vastauksissa julistettiin, joskin sen kummemmin perustelematta. Pyrin nyt tässä taas avaamaan miksi ne ovat.
En ole nyt enkä ollut viimeksikään vaatimassa tähän muutosta. Minun puolestani voitte ns. pitää tunkkinne. Edellisellä kerralla motivaatio kirjoittamiselle oli ihan vaan tiedoksi -henkinen, ja palaan nyt aiheeseen koska tuolloin jäi kaivelemaan kuinka harva näytti ymmärtäneen mitä olin silloin sanomassa.
Asiaan:
1. Minulla ei ole mitään velvollisuutta eikä pakottavaa tarvetta osallistua foorumin toimintaanLienee selvää.
2. Se osallistunko foorumin toimintaan riippuu ensisijaisesti käyttäjistä ja sisällön tasostaOtetaan hypoteettinen esimerkki. Foorumi A on suunnattu
Codex-pelaajille. Käyttäjäkunta koostuu lähinnä lautapelaajista jotka pelaavat peliä silloin tällöin sadan muun pelin ohella, ovat siinä aivan paskoja ja pohtivat strategiaa sillä tasolla. Foorumi B on suunnattu Magic-pelaajille ja sen toimintaan osallistuu huippuluokan pelaajia jotka ihan oikeasti tietävät mistä puhuvat, sekä aloittelijoita jotka ymmärtävät esittää kysymyksiä sen sijaan että yrittäisivät opettaa PT-miehille miten peliä pelataan. Oletetaan vielä että keskustelun sävyssä ei ole merkittävää eroa vaan se on kummallakin foorumilla suunnilleen yhtä asiallista tai asiatonta.
Esimerkissä aihealueen puolesta foorumi A olisi minulle äärimmäisen kiinnostava ja foorumi B ei juurikaan. Kokonaisuutena A:ta korkeintaan vilkaisisin silloin tällöin siinä toivossa että keskustelu olisi muuttunut aivan erinäköiseksi, ja B:tä todennäköisesti lukisin säännöllisesti. Koska riittävän laadukas sisältö kiinnostaa aiheesta riippumatta, ja paska on aina paskaa.
Toinen esimerkki: Suurimmalle osalle foorumin käyttäjistä englanniksi keskusteleminen ei liene ongelma. Seuraatteko kuinka aktiivisesti MTG Salvationia? Se on sellainen kaikille avoin iso mtg-aiheinen foorumi jossa huolehditaan hyvin tarkkaan että kaikki ovat kilttejä toisilleen. Varmaan tykkäisitte kovasti.
3. Paska sisältö vähentää kiinnostusta foorumia kohtaanJälleen esimerkki. Spoilerikaudella voisi olla mielenkiintoista lukea paremmilta pelaajilta kommentteja vaikkapa korttien mahdollisista käyttötarkoituksista joita ei itse heti näkisi. Tällaisen sijaan spoilerilangasta löytyy setistä riippumatta sivukaupalla analyysiä tasoa “Deceiver of Form lienee creature”, “Wastesista saanee täppäämällä manaa” tai “Mirrorpool nähnee peliä Commanderissa”. Tämän ehdin jo vuosia sitten aktiivisesti foorumia lukiessani toteamaan jo niin moneen kertaan että jo silloin jätin spoilerilangat täysin lukematta.
Ja laajemmin, kun foorumin keskustelu yleisemmin alkaa liikkua tuolla tasolla, mieluummin vain lopettaa sen lukemisen kokonaan.
Jatkaen edellisen kohdan esimerkistä ja lakaten teeskentelemästä tietämätöntä, kaikki varmaan ovat selvillä siitä että MTG Salvation
on kasa paskaa. Veikkaan myös että tästä syystä kovin moni täällä ei sitä oikeasti lue, vaikka se onkin iso mtg-aiheinen foorumi jolla käyttäydytään kiltisti. Koska sen sisältö on sitä itseään.
4. Konkreettiset käyttäytymissäännöt eivät ehkäise typeriä kommentteja.Vuoden 2011 langassa mm. Schalinin ratkaisu ongelmaan oli ilmoittaa valvojille paskoista viesteistä. Se tosin jäi tuolloin epäselväksi että mitä valvojat ilmoituksen jälkeen tekisivät vaikkapa edellisessä kohdassa kuvaamani kaltaisille viesteille, itse kun en näe nykyisissä säännöissä mitään millä perustella tällaisia moderointitoimenpiteitä. Mutta ehkä joku viime langassa tätä ratkaisua ehdottaneista tämän minulle nyt viimein kertoo.
Foorumilla on toki
sääntö 1.1.7 jonka varjolla näistä viesteistä voitaisiin rankaista. Tosiasiassa tämä sääntö ei kuitenkaan johda yksittäisen viestin poistamista kovempiin toimenpiteisiin kuin aivan ääritapauksissa, koska sääntö on niin epämääräinen että vapaammin tulkittuna se tekisi hyvin merkittävästä osasta foorumille nykyään kirjoitettavista viesteistä sääntöjen vastaisia.
Minusta olisi jopa oikein hyvä että ylläpito ryhtyisi vapautuneesti ja mielivaltaisesti jakamaan rangaistuksia tällä perusteella. Tämä olisi kuitenkin varsin radikaali muutos foorumin moderaatiolinjaan jota kukaan ei ole tietääkseni ehdottanut, ja tällaisen ratkaisun järkevyys on minusta tämän keskustelun ulkopuolinen kysymys.
Edelleen: MTG Salvation on malliesimerkki siitä mitä tapahtuu kun kohteliaisuutta arvostetaan enemmän kuin sisällön laatua.
5. Ihmisten käyttäytymiseen pystyy vaikuttamaan sosiaalisen paineen kauttaen.wikipedia.org/wiki/Social_pressure6. Typeristä viesteistä vittuilu on yksi, jossain määrin toimiva sosiaalisen paineen muotoOtsikko on muotoiltu varovasti koska en halua lähteä väittelemään siitä kuinka suuri tämä vaikutus on tai etteikö tästä seuraisi omia ongelmiaan, mutta väitän että tällä pystyy havaittavasti vähentämään nollatason viestejä. Sillä että joku yksittäinen henkilö käy avautumassa, ei niinkään, mutta jos kulttuuri laajemmin on että spedeilystä saa välitöntä palautetta, kynnys spedeilyyn on korkeampi. Ja kääntäen, jos kulttuuri on se että jokaisen mielipide on tärkeä ja ne myös tuodaan esille vaikka ilman mitään ymmärrystä aiheesta, uudet käyttäjät aivan varmasti tuovat esille mielipiteensä ilman mitään ymmärrystä aiheesta.
Vhirvela toimittikin tähän mukavasti yhden onnistumistarinan aiheesta. Jos
ilmoitus kyseisen käyttäjän banneista on foorumin karma statsin top kympissä, en vissiin ole ainoa jonka mielestä tämä on hyvä lopputulema. Hopokin voi olla ylpeä siitä että on, kuten ihan itse asian omin sanoin ilmaisi, jumalaisella vittuiluväliintulollaan parantanut foorumin toimivuutta. Ja näemmä tässä langassa edelleen demonstroi miten homma hoidetaan!
PS. Salvation
7. Kiltisti opastaminen ei aja samaa asiaaSiinä missä turhautumisen purkaminen on edes jollain tapaa tyydyttävää, idioottien kouluttaminen käy työstä. Jos foorumin pääasiallinen sisältö on tätä, mieluummin jätän lukematta. Ideaalimaailmassa jossa ihmiset oppisivat kerran opastamalla näkemykseni olisi erilainen, mutta käytännössä on havaittu että todennäköisemmin opastuksen kohde vain yltyy väittelemään siitä riittääkö 16 landia dekissä Scaled Wurmien pelaamiseen. Kukaan ei silloin opi mitään; ei itse asiasta eikä foorumikäyttäytymisestä.
Empiirisesti on myös havaittu että ei kukaan muukaan tuota halua yrittää. Niillä jotka kovasti puhuivat opastuksen puolesta edellisessä langassa on ollut nyt viisi vuotta aikaa näyttää miten homma hoidetaan. Tietääkseni eivät ole näyttäneet. Haastan etsimään vastaesimerkkejä vaikkapa Schalinin viestihistoriasta. Äkkiseltään voisi kuvitella että äänekkäästi tähän ja siihen edelliseen lankaan osallistuneelta yleisvalvojalta sellaisia löytyisi.
Parempien ratkaisumallien esittäminen on sinänsä ihan validia, mutta ajatus jää kovin tekopyhäksi jos vaihtoehtoinen tapa ei toimi ja/tai se unohdetaan välittömästi keskustelun lakattua. Tässä tapauksessa näyttäisi että sillä lähinnä lakaistiin alkuperäinen ongelma maton alle ilman että kenenkään huoleen olisi tarvinut tosissaan vastata tai että asialle olisi tarvinut tehdä mitään.
8. Suoran palautteen kitkeminen estää edellä kuvaillun kaltaisen paineen tuottamisenTästähän kumpikin lanka nimenomaan on lähtenyt. Foorumille pölhöjä viestejä tuottaneet ovat pahoittaneet mielensä kun laadukkaampaa keskustelua kaipaavat ihmiset ovat haukkuneet viestejä tai niiden kirjoittajia pölhöiksi. Ja ylläpito on tehnyt selväksi että pölhöä sisältöä saa tuottaa mutta kenenkään mieltä ei saa pahoittaa. Ja nimenomaan tämä on se aspekti mikä minua hiertää tästä aiheesta puhuttaessa.
Moni on vaikuttanut tulkitsevan tämän pointin niin että vittuilun salliminen olisi minulle itsetarkoitus, tai kenties jonain kärjistyksenä että kuvittelisin yksinäni riehumalla korjaamalla kaiken mikä on foorumilla pielessä. Toivottavasti tällä tekstillä olen saanut selvennettyä että asia ei näin ole.
Itse toivoisin että moderoinnin tavoitteena olisi ensisijaisesti sisällön tason ylläpitäminen, eikä herkkänahkaisten tunteiden suojelu. Mikä, kuten moneen kertaan olen toistanut, ei ole kiinni pelkästään yksittäisistä linjauksista joista nämä langat ovat lähteneet. Nämä langat vain sattuvat kertomaan hyvin paljon ylläpidon prioriteeteista.
9. Ilman vastustavia mekanismeja paska sisältö rohkaisee tuottamaan lisää paskaa sisältöä.Tiedän muuten yhden englanninkielisen mtg-aiheisen foorumin jolla tämä ilmiö on voimakkaasti havaittavissa. Ja mitä olen aktiivisen käytön lopettaneena silloin tällöin partista selaillut, subjektiivinen kokemukseni on että vuosikymmenen vaihteen jälkeen on menty juuri tähän suuntaan.
10. Kasvava paskan sisällön määrä johtaa siihen että foorumi ei kiinnosta.MOT.