Heippa kaikki,
Sunnuntaina 26. marraskuuta pelattiin Oulussa sanktioitu Vintage turnaus. Käsittääkseni Ilpo meinasi postata pakat ja tulokset, mutta mie ajattelin kirjoitella niiden lisäksi omiani. Kerta se ensimmäinenkin.
Viikko sitteen järjestetyssä Isomana liigan vintage turnauksessa pelasin UB läjää. Siinä oli kaikkea, mutta lähinnä vain kortin nostoa ja pari countteria. Juuri sellainen läjä joka paperilla näyttää hyvältä, mutta ei oikeasti voi oikein mitenkään voittaa. Tähän turnaukseen palasin Bombermaniin, joka, vaikka ei kovin mediaseksikäs olekaan, on oikeasti kelpo pakka. Sillä pystyy pelaamaan joko agressiivisesti tai kontrolloivammin, tilanteen vaatimalla tavalla. Jos joku ei vielä tiennyt niin pakkahan toimii siten että Black Lotuksella ja Auriok Salvegerislla tehdään loputtomasti manaa, jolla nostetaan Aether Spellbombia rekursoimalla pakka käteen. Sitten joko pelataan Cunning Wishillä noudettu Brain Freeze tai hitaamman kaavan mukaan nostetaan vastustajat äijät käteen, tuhotaan Engineered Explosivella pöytä ja pelataan omat miehet. Isot pojat pelaisivat tässä vaiheessa vielä Time Walkin, mutta kun mulla ei sitä ole niin jätän vain käden countereita täyteen.
Pelasin seuraavanlaisella listalla:
6x Island
4x Flooded Strand
4x Tundra
2x Polluted Delta
1x Plains
1x Tolarian Academy
1x Mox Emerald
1x Black Lotus
1x Mox Sapphire
1x Mana Crypt
1x Sol Ring
4x Auriok Salvagers
4x Trinket Mage
4x Force of Will
4x Mana Drain
4x Thirst for Knowledge
4x Brainstorm
3x Aether Spellbomb
1x Tormod's Crypt
1x Engineered Explosives
1x Pithing Needle
2x Merchant Scroll
1x Cunning Wish
1x Echoing Truth
1x Rebuild
1x Ancestral Recall
1x Gifts Ungiven
Sivupöytä oli kehno. Melkein hävettää se kirjoittaa:
3x Swords to Plowshares
3x Serenity
2x Disenchant
2x Old Man of the Sea
1x Tinker
1x Darksteel Colossus
1x Hurkyl's Recall
1x Misdirection
1x Brain Freeze
Vielä ennen turnauksen alkua sivulla oli vielä Meddling Maget, mutta onneksi otin pois. En mie edes tietäis mitä niille sanoa, paitsi Oathia vastaan. Yksi sivupöydän ilmeinen vika on Misdirection ja Hurkyl's Recall. Nuothan on tuolla lähinnä wish targetteina, mutta ei sitä wishiä koskaan nuihin halua käyttää. Mielummin sillä hakee sen Brain Freezen sitten kun sen aika tulee. Tinker Colossus on myös huono tässä pakassa. Vaikka artifakteja Tinkerille riittäisikin, ei Tinkerille löydy tutoria. Se on liian satunnainen, eikä sitä Colossusta ikinä halua nostaa. Seuraavaksi ajattelinkin kokeilla pelata kahta wishiä, jolloin toisen voi oikeasti pelata. Sivulta ainakin nuot Tinker ja Colossus tekevät sen myötä tilaa.
Itse pakassa on Gits ja Fact or Fiction vaihdelleet paikkaa. Kumpikin on hyviä, mutta Gits mulla on foilina joten oikeasti valinta on helppo.
Mitään muistiinpanoja en tietenkään tehnyt, ulkomuistista väärin.
Ensimmäinen kierros
Henri Kinnunen - Witness Oath
Kinnunen yllätti ja jätti Mäskit kotiin. Jompikumpi voitti nopanheiton, mutta Kinnunen aloitti toiminnan Necrolla jonka Forcetin. Seuraavalla kierroksella herra pelasi Oathin ilman Orchardia joten kiirettä ei ollut. Nostelin kortteja kunnesa oli manaa pelata Trinket Mage -> Lotus -> Salvagers ja aktivoida Salvagers Lotukseen. Kinnunen taisi skuupata Spellbombiin.
Toisessa pelissä Kinnunen pelaa maan ja antaa vuoron. Käteni on jo valmiiksi reilu Lotus + Salvagers, mutta kun nostan vielä pakan päältä Cryptin niin peli loppuu siihen. Kinnusella oli Force, muttei toista sinistä korttia. Kovasti väitti että olisi voittanut seuraavalla vuorolla, uskokoon ken haluaa.
Toinen kierros
Juha-Matti Lammi - BR aggro
Ekan pelin alussa Lammi pelaa Duressin ja Hymnin parikin kertaa. Käyn yhdessä kortissa, mutta koska moksiapinaa kummempaa kelloa pöydällä ole nostelen kortit takaisin oikeille lukemille ja voitan piakkoin sen jälkeen. Toiseen pelin lähden runsaasti manaa sisältävällä kädellä joka kostautuu kuin moksiapina syö vehkeet ja kahdeksen kierrosta putkeen Lammin Confidant näyttää Duressin enkä saa mitään pelattua.
Viimeiseen peliin lähden kelpo kädellä. Peli ratkeaa siinä vaiheessa kuin otan Old Man of the Seallä Lammen Confidantin ja vetelen kortteja. Siinä vaiheessa kun saan Lotuksen ja Salvagersin peliin tarkistaa Lammi hautuumaani ja sieltähän se Spellbomb löytyy. Hautuumalla oli myös Duressoitu Cunning Wish, eli heti en olisi pystynyt peliä voittamaan, mutta käytänössä kuitenkin.
Old Man of the Sean tilalla voisi pelata Vedelken Shacklesia tai Threads of Disloyaltyä. Kaikilla on puolensa, Old Man on vanha, muut saisi foilina. Kuteinkin vanha > holo.
Kolmas kierros
Joonas Rautiola - Stax
Eka pelissä Joonas pistää lukot tiskiin ja mie vikisen. Toisessa pelissä Joonas saa peliin Welderin muttei sitten muuta tehekään. Pelailen maita, haen Scrollilla Giftsin joka löytää paljon manaa. Rebuildilla vedän vehkeet käteen ja voitan. Kolmanteen peliin mentäessä aikaa ei ole kuin 15 sekunttia, Joonas pelaa jarrun, en voi voittaa.
Neljäs kierros
Toni Hyvönen - FCG
Ensimmäisen pelin voitan nopeasti kun on paljon manaa. Toni aivan oikein pistää minut pelaamaan Wishin asti, jotta näkee voittokeinon. Voisihan se olla vaikka jokin muu.
Toisen pelin alussa Drainaan Ringleaderin, mutta kädessä ei ole kuin Trinket Mageja, jotka eivät muuta tehe kuin ostavat kierroksen kun Toni pyörähtää. Goblinit lyövät sata päähän ja häviän. Sitten, velliperseitä kun ollaan, tasuroidaan top neloseen.
Viiden kierros
Antti Mäkinen - Musta jokin, Confidantteja ja Negatoreita
Ensimmäisen pelin taisin voittaa nopeasti.
Toisen pelin Antti aloittaa Duressilla. Kädestä viedään Sapphire, joka olisi antanut mulle ensimmäisellä kierroksella Drain valmiuden. Pelaan maan ja annan vuoron. Antti jatkaa Cabal Therapyllä, jonka annan resolvata. Ajattelen Antin valitsevan Forcen, mutta mies sanookin Salvagersin. Hauskinta tietysti on ettei mulla Salvagersia ole kädessä. Eikä koskaan ollutkaan. Huono selitys on että oli Engineered Explosivesin katsonut Salvagersiksi. Kyllä meillä oli hauskaa. Tällä kertaa Antti kirjoittaa käteni ylös.
Sen jälkeen peliin tulle Withered Wretch. Nimeän sen Pithin Needleen. Sitten tulee Tormod's Crypt jonka pakotan käyttämään räjäyttämällä Explosiveksen. Tässä vaiheessa ei hautuumalla ole mitään kriitttistä. Sama Explosives vie myös Antin moxin, miehellä kun taisi maa jäädä pelaamatta. Siinä vaiheessa kun Antti pelaa toisen Tormod's Cryptin on Trinket Mage naputellut elämää pois. Päätän keskittyä pieksytys linjoille ja se linja pitää. Miehet ajaa tyhjässä pöydässä kun counteroin Antin Negatorit.
Kuudes kierros
Taas Ilpo
Finaali. Palkinnot päätetään jakaa ja Ilpo saa aloittaa. Vaikka Forcetan ensimmäisen kierroksen Trinispheren ei Ilpolta lukot lopu kesken. Pelasinkohan mitään koko pelissä.
Toinen peli on ensimmäisen uusinta. Paitsi että tällä kertaa Serenity avaa ikkunan, jota en pysty mitenkään hyödyntämään. Kohta on taas lukot tiskissä ja Sundering Titan syö maat.
Staxi on oikeasti hankala matchuppi, jotain pitäis tehdä. Huomasinpa myös että sen jälkeen kuin Joonas pelasi Chalice of the Voidin kahdella, ei muita vastauksia mulle jäänyt kuin yksi Rebuild. Pitänee pelata myös Chain of Vaporia tai jotain muuta. Ilpokin näytti pelilikkeitä ja pelasi Sphere of Resistancen omaan Chaliceensa.
Oli kuiteskin kivaa. Sain käyhän laatikon ja hieman rahaa uusiin holoihin. Kunhan saisin nyt etsimäni Metalworkerit niin voisi niitäkin pelata.
<edit>
Kirjoittelin tätä tekstieditorilla sillä välin kun Ilpo oli jo kerinnyt tänne postaamaan. En kuitenkaan enää jaksanut alkaa tekstiä muuttamaan.
</edit>