Tuntuu nousussa olevan toi ashcloudpheonix lintu. Mikähän siihenkin vaikuttaa?
Phoenix oli jo pari viikkoa sitten aika hyvässä positiossa metassa. Se on tarpeeksi iso tappamaan kaikki paitsi Siege Rhinot blokatessaan, viiden vuoron kello hyökätessä, dominoi erityisesti Sorinia vastaan ja pakottaa joko Azban Charmin tai Chained to the Rocksin tai se saa helpohkon 2-for-1 korttietua aikaan. Lisäksi morphina pelaaminen on toisinaan relevantti ability alkupelissä. Varsinkin Temur Monsterin puolelta, jossa on myös Mysticcejä ja joskus myös Sagu Maulereita. Unmorphauksen triggeri on relevantti plainswalkereita vastaan osuen parhaiten Soriniin, joka on tehnyt vamppyyrin ja Elspethiin (triggeri ja hyökkäys ilmassa). Jos lapun saa treidattua ensin vastustajan blokkeriin ja sitten unmorphattua, tiputtaen planeswalkerin ja jättäen itselle 4/1 lenturin, kortti tuntuu todella uskomattomalta. Worst case skenaariossa saat 4/1 lenturin, joka syö Azban Charmin vastustajan kädestä, jolloin menettää hiukan valueta, muttei kriittisesti.
Jos lappua pelataan kohtuullisesti 1-2 kopiota oletan sen asettuvan lopulta vitosen korville. Ei mikään supermythicci, mutta kuitenkin. Toistaiseksi en ole nähnyt sitä aktiivisesti pelisetteinä pakoissa, mutta jos näin käy, hinta nousee lisää. Toki jos kortti ei näe peliä se valuu takaisin parin euron korville. KTK:ta on avattu jo melkoisesti, joten voi hyvin olla että moni kortti jää hiukan halvemmaksi kuin tuntuisi loogiselta. Magic Onlinen redemptio on vasta alkamassa ja suurin osa lapuista tulee valumaan arvossa alaspäin, erityisesti mythiccejä tulee kiertoon saman verran kuin rareja (Toisin kuin pusseista, jossa suhde on 2:1) jolloin voi olla että Phoenix jää tuohon kolmeen euroon, mutta ihmettelisin, jos se alkaisi tippumaan hinnassa.