Vitutusketju

Aloittaja teemuhy, 04.06.07 - klo 22:58

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Rancid-

Kerkes jo vituttaa, etten tasuroinut Anssin kanssa porotourin vikalla rundilla, kun näytti siltä, että tämä maksoi tiimikisan voiton. Jonalta tuli kuitenkin puhelu, kun sohvatiimi sai kaksi pelaajaa finaaliin asti.

Nyt voikin sitten olla vittuuntunut lähinnä siihen, miten turnaus alkoi: byen jälkeen kahdessa ekassa matsissa osallistuin viiteen peliin, joista kahdessa pääsin vähän pelaamaan Magicia ja toisen näistä jopa voitin. Fakjea.
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Etheraven

Veli pelasi pari peliä ja kyllästyi magiciin taas, no onneksi kämppikset pelaa toisinaan.

Retardi

Viikon harjottelun ja säätöjen etsimisen jälkeen löytyi itselle tosi hyvä vauhti simracingin SM-sarjan starttiin, kisa päättyi ekalla kierroksella kun kaveri päätti tulla neulansilmämutkassa radan ulkopuolelta kylkeen.

Siitä on muuten aika pirun monta vuotta kun joku mtg:hen liittyvä asia on vituttanut yhtä paljon.
Joo tai siis ei eiku häh?

Rancid-

#6783
Seuraa epämääräistä ranttausta kun en saa näköjään töitäkään tehtyä.

[spoiler=Magic sucks, here's why]
Viimeiset pari vuotta allekirjoittaneen Magicin pelaaminen on toteuttanut kasvavassa määrin tässä sarjakuvassa mainittua lakia Magic-reissuista: kaikki muu oli kivaa paitsi itse Magic. Yritän tässä puida syitä siihen, miksi näin on käynyt.

1) Turnaustoiminnan alasajo
Silloin kun minä aloittelin competitive-pelaamista, tasohyppelijät ja mythic raret olivat vasta pilke MaRon silmäkulmassa. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä itse asian kanssa, kunhan vaan toin esiin aikakehystä. Pointti on se, että silloin herran vuonna 2007 meillä oli Suomessa jokaiselle PT:lle kolme PTQ:ta. KOLME PTQ:TA PER PRO TOUR. Siis niitä semmoisia turnauksia, mistä voittaja pääsi PT:lle. Ja sitten oli SM-kisat kans. Nyt PTQ:t on naapurimaissa ja SM-kisojen tilalla on naurettava irvikuva, joka tosin ironisesti on lähin asia PTQ:ta, mitä näillä leveysasteilla pääsee pelaamaan.

Yritän tässä sanoa sitä, että turnauspelaamisessa ei ole omiin alkuaikoihini verrattuna oikein minkäänlaista kannustinta, kun parhaita asioita, mitä pärjäämisestä voi saada, ovat porokredut, invitational-slotti, pakollinen omakustanteinen ulkomaanmatka tai lisää lekakäyttiksiä myyntilistalle. Ennen oli todellakin kunnollista. Sivuhuomiona mainittakoon, että kotikaupungin tosissaan_pellaajien skene on tässä samalla kuihtunut pois järkiinsä tulemisten, lopettamisten ja poismuuttojen myötä.

[Edit: Puhuttiin tuossa just Esko.decin kanssa aiheesta myös, ja mua harmittaa esim. Jorin ja Heikkilän puolesta, kun pojat on nousseet kärkikaartiin vasta tässä vaiheessa, kun sillä ei enää varsinaisesti tee mitään. Oman pärjäämiseni huippukohta osui jälkikäteen katsoen just sopivasti vuosiin 2010-2011, kun jotain oli vielä voitettavissa.]

2) Limited on ollut vuosikaudet korkeintaan keskinkertaista
Dark Ascensionista se alkoi. Tripla-Innistrad oli aivan järjettömän hyvä draftiformaatti, ja sen jälkeen ei sitten olekaan osuttu kultasuoneen kuin vahingossa ja Modern Masters ykkösellä. Avacyn Restored, Return to Ravnica, Gatecrash ja Dragon's Maze olivat sellainen värisuora järkyttävän hirveitä limited-ympäristöjä, että tukka pois. Theros-blokki ei juuri tuonut parannusta, ja Khans ei alkuinnostuksen jälkeen myöskään jaksanut. Battle for Zendikaria oon pelannut yhden prellun huonolla poolilla, mutta siitä pitänee yrittää päästä kartalle kun ensi viikolla pitäisi pelata darrassa sealed-PPTQ.

3) Constructed on myös melkoisessa alennustilassa
Legacyn jätän tästä nyt pois ihan siksi, että sitä on puitu kyllästymiseen asti muualla.

Modernin osalta iso ongelma on mun nähdäkseni se, että WotC yrittää liikaa rajoittaa sitä mielivaltaisilla kriteereillä (esimerkkeinä Bloodbraid Elfin ja Birthing Podin bannit) samalla, kun rotaatioiden puuttuminen johtaa väistämättä hyvien asioiden ylisaturaatioon suunnalla tai toisella. Formaatista ei mun mielestä voi samaan aikaan bännätä kortteja liiallisen epäreiluuden takia (Blazing Shoal, Skullclamp, stormivehkeet) ja sitten leikkiä yllättynyttä, kun paras reilu dekki dominoi (Birthing Pod). Ja sitten kun paras reilu dekki tapetaan, jostain nousee taas epäreilu dekki ja kaikilla on taas kivaa.

En oikein osaa sanoa, onko Modernin ongelmana liian laaja bannilista, liian kapea bannilista vai ihan vaan väärillä perusteilla rakennettu bannilista. Vähän tuntuisi siltä, että bannilistan resetointi muotoon "Skullclamp, loppu" voisi jopa olla paras ratkaisu.

Standard puolestaan on ollut "vihreän vallankumouksen" ajan umpitylsää midrangen jynkytystä. Nyt onneksi näyttäisi ainakin hetkellisesti siltä, että jotain mielenkiintoisempaakin - tai sitten rehellistä aggroa - voisi pitkästä aikaa pelata menestyksekkäästi. Sitä on varmaan kuitenkin turha odottaa, että Standardista löytyisi vahingossakaan kombodekkiä, joka mahtuisi ääripäiden "pelikelvoton jäte" (UR myllyt) ja "täysin rikki" (Dragonstorm) väliin.

4) Casual?
Ei.

5) Modo ja sen paskuus
Halusin vaan mainita tämän, kun en oo koskenut kyseiseen softaan selvinpäin about puoleen vuoteen. Se ajallinen panostus, mitä yhden draftinkin pelaaminen loppuun asti vaatii, tuntuu vaan niin tolkuttomalta verrattuna pelimäärään, mitä samalla ajalla (ja/tai rahalla) saa irti esim. Hearthstonesta. Mikä on sinänsä perseestä, koska modossa itse draftaaminen on [sopivan limited-formaatin osuessa kohdalle] niin paljon parempi pelikokemus kuin Hearthstonen areena.
[/spoiler]
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

naminami

Jos tyttökaveri ei olis kertonu joka asiaa TE-toimistolle.. elämä menis ihan vitusti paremmin. En yksityiskohtia kerro.. mutta... "jos vituttaa niin vituttaa" -Seppo Räty.

yeou

jos minulla olisi edes mieskaveri... okei sori, oon hiljaa, turha inahtaakaan. /foreveralone
...sekä oma jaksaminen

Etheraven

Eclipse.
Ja se että sen kanssa kului niin paljon aikaa..

casual

Matka Mallorcalle odottaa!! ... viikon verran aurinkoa ja lämpöä tämän kylymän syksyn keskelle ... enää 3 yötä ja plane takes off... noniin muksut ootteko valmiita! ... muksut? ... ootteko värikynillä leikkiny...?

[spoiler]


... värikynät oli ehkä vähä liian toiveikas ajatus :P

en ois halunnukkaa etelää.. yliarvostettua... täällä pohojosessa onki nyt ne parhaat kelit.. ei iho pala, eikä lumi häikäse
[/spoiler]

Reflektio

Vituttaa ihmiset, jotka eivät poista kortteja hw/om-listoiltaan kaupanteon tai vaikka kreduttamisen jälkeen.* Mikä siinä on niin vaikeaa? Hankaloittaa vaihtamista huomattavasti jotain want- ja have-listojen epätasapainoa enemmän.

*Ja selittäkääs mulle myös samalla, miksi listoilla täytyy pitää korttien nimiä, jos niiden määrä on nollassa?
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

routa

En muistanutkaan miten ihania TNN-dekit lekassa oli, voi vitun vittu.
"Woran du dein Herz hängst, das ist dein Gott."

Kylooppi

Eilen yritin liittyä eventteihin kun downtime peruttiin, modo pukkasi viestiä, että clientti vastaa liian hitaasti eikä liittyminen onnistu. Illalla sitten loggasin takasin sisään ja kokoelmista puuttui 30 event tikettiä ja 6 boosteria (pääsymaksut yhteen sealediin ja kahteen draftiin joihin koitin osallistua). Game historyssä ei näy mitään jälkeä eventeistä, mutta kokoelmiin oli kyllä ilmestynyt ainakin yksi sealed pooli. Nyt sitten reimbursement hakemus vetämässä ilman mitään todisteita siitä mitä on tapahtunut. Kyllä välillä koettelee kun jonkinlaisia ongelmia tulee joka viikko tuon ohjelman kanssa. Nyt sitten lototaan josko saisin productit takaisia vai joutuuko tappelemaan pidemmän kautta.
Killing you softly with triggers,
with triggeeeers!

Morian

Kiitos veljet kun muistutatte miksi ei tee mieli koskea modoon. Säästyy rahaa.

Ksanen

Vieraat, jotka eivät osaa lähteä pois.

Minusta on kiva, kun käy vieraita kylässä, mutta on myös töitä yms. jotka pitää tehdä. Sitten tulee se awkward moment kun pienistä vihjailuista huolimatta vieraat ei vaan ymmärrä, että olisi aika lähteä.

Nekron

portfoliot vituttaa.
Voisitko vastata painamalla "lainaus nappia" Kitos :)

Lainaus käyttäjältä: Gagis - 28.05.14 - klo 17:06Samaan sekavaan ketjuun postaaminen Nekronin ja kumppanien kanssa on tosin tunnetusti pelivirhe.

jace00

Vituttaa Ajurit

minics4

#6795
-

yeou

#6796
http://yle.fi/uutiset/delhissa_kaksi_pikkutyttojen_joukkoraiskausta__poliitikot_aloittivat_sanasodan/8388627

en ollenkaan voi ymmärtää tällaista. tuo on pahempaa kuin ihmisen tappaminen. kidutusta. nuo tytöt eivät koskaan tokene tuosta elleivät unohda koko asiaa. ja se voi tulla mieleen uudestaan jossain tilanteessa - en usko että sitä voi unohtaa, se on hirveää.
kyllä mulle tuli paha mieli. ei kuulu minulle mutta noin huonojen ihmisten olemassaolo on järkyttävää.

edit: inb4 paikallinen yhteiskunta. se kyllä kusee suhteessa suomeen.

chlb

Harmittaa Rayman Legendsin "8-bit" levelit (huom. videolinkkiin epilepsiavaroitus). Ei grafiikka eikä musiikki oo kahdeksaa bittiä nähneetkään, vaan tuntuu lähinnä siltä kuin kesäharjoittelija olisi päästetty pilaamaan filtterileluilla muuten ihan kivan tasoloikkapelin endgame.

Anssi

PT Top8 Bo3. "Magic" taas iskenut parissa matsissa.
Kaikki kortit löytyvät myös Cardtraderistä

Delicious_Kake

MTGO. Pitkä aika meni ilman kyseistä laitosta, ja seuraavaksi pitäis:

1) Oppia käyttämään oikein (terkut passatuilta main phase kakkoselta ja itse omaan abilityynsä säkätyltä Nantuko Huskilta)
2) Kuluttaa järjellinen määrä tiksuja
3) Hukata aikaa tän parissa.

ohdogewhatdone.exe


casual

Lainaus käyttäjältä: Jakke - 19.10.15 - klo 14:04
Excel

Ei työkalu jolla voi tehdä mitä tahansa taiteesta tieteeseen voi vituttaa!! Excel on ystäväsi silloinkin kun muut ystävät jättävät, ei tuomitse, ei nalkuta.. ja kertoo totuuden.

vhirvela

Lainaus käyttäjältä: chlb - 17.10.15 - klo 21:26
Harmittaa Rayman Legendsin "8-bit" levelit (huom. videolinkkiin epilepsiavaroitus). Ei grafiikka eikä musiikki oo kahdeksaa bittiä nähneetkään, vaan tuntuu lähinnä siltä kuin kesäharjoittelija olisi päästetty pilaamaan filtterileluilla muuten ihan kivan tasoloikkapelin endgame.

no ehkä mutta onhan tuo ihan toisella tasolla eeppistä miten helpohkon näköinen kettä etenee musan "tahdissa" En näe valittamisen aihetta!
-Väinö Are you ready?
-I was fabricated, programmed and built ready.
-I can also do a little dance.

Rancid-

Lainaus käyttäjältä: casual - 19.10.15 - klo 23:37
Lainaus käyttäjältä: Jakke - 19.10.15 - klo 14:04
Excel
Ei työkalu jolla voi tehdä mitä tahansa taiteesta tieteeseen voi vituttaa!!
Excelin väärinkäyttö etenkin taloushallinnossa sen sijaan on about rikos ihmis- tai ainakin insinöörikuntaa kohtaan. Ei sillä, että meidän firma olis käynyt yritysostoksilla, ja allekirjoittaneen osaston pitäis yrittää importoida joidenkin apinoiden pelkästään Exceliin tekemää tilaustietokantaa ns. kunnolliseen ja normalisoituun formaattiin.
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

326

#6804
TL;DR: Pakka rotatoitui. Vituttaa, itkettää ja masentaa. Kirjoitusvirheet ja kauheat lauserakenteet johtuvat kyynelten sumentamasta näkökentästä.

[spoiler]
Tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja kaikkien munien yhteen koriin tunkemisesta:

Poika istui tietokoneen äärellä ja pohti, mitä pelata standardissa. Kaikki mtgtop8:n ihmemaasta löytyvät pakat olivat liian kalliitta, helvetin huonoja ja/tai tylsiä pelata. Moderniin ja drafetihin oli uponnut jo liikaakin rahaa, eikä ajatus pankkitilin saldon romahduttamisesta vieraan formaatin vuoksi pahemmin houkutellut. Lievä ärtymys alkoi levitä nuorukaisen mieleen jokaisen siedettävän pakan maksaessa vähintään pari satkua.

Yhtäkkiä inspiraatio iski. Sankarimme olisi oleva ovela ketku ja pelaava huonoja yhden manan ukkoja ja vielä huonompia pumppuspellejä vastustajien pelatessa kolme ensimmäistä vuoroa täppiläänejä ja Sylvan Caryatideja, joista päästäisiin kätevästi Rouse the Mobeilla yli. Toisella vuorolla lyötäisiin yhdeksää Titan's Strengtheillä ja vastustaja viimesteltäisiin Lightning Strikeillä ja Stoke the Flameseilla. Vähän kuin Infectiä pelaisi - ilman mitään suojaa poistoja vastaan. Pakan pelityylin pystyikin hyvin tiivistämään sanoihin "Kaasu pohjaan, Jeesus ohjaa".

Ensimmäisessä turnauksessa (joka muuten pelattiin yhteensä kahdekalla [8] creaturella) väännettiin jotenkin 2-1-tulos. Ihmetys oli suuri, ottaen huomioon kuinka kauheaa schaibaa pakka ihan oikeasti oli. Ainakin yhteen voitoista saattoi liittyä vastustajan yhden swampin, kahden Mutavaultin ja kaksi mustaa manaa vaativien poistojen hiuksenhieno nonbo.

Uusista korteista huolimatta Sota Oikeita Pakkoja Vastaan sai myöhemmissä vaiheissaan jopa katkeria vivahteita WotCin lätkiessä kortteihin täysin mielivaltaisesti lifegainia. Lifelandit, Seeker of the Way, Wingmate Roc, Siege Rhino, Sorin, Soulfire Grandmaster, Courser of Kruphix ja erityisesti se !%@#% Foul-Tongue Invocation (edicti + Negate Stokeen samassa kortissa - rly WotC?) saivat kuulla useampaan otteeseen kunniansa matsin jälkeen pkp:n käytävillä. Ja olihan se pakka nyt rehellisesti sanottuna aivan absoluuttista kuraa.

Kaikesta huolimatta hauskaa oli. Poistojen ympäri pelattiin miten voitiin ja loput ajasta ihmeteltiin huonoiksi topdeckeiksi osoittautuneita draftipumppuja. Parhaiten mieleen painui eräs nollan tunnin yöunilla pelattu Game Day jossa päädyttiin jotenkin (en itsekään tiedä miten - taivaallinen johdatus on tämän hetken johtava teoria) top8 asti. Swississä tuli mm. unohdettua hyökätä Swiftspearilla palttiarallaa 13 kertaa ja heitettyä kaksi (2) Searing Bloodia Nyx-Fleece Ramiin. Ei muuten kuollut. Ro8:ssa tuli sitten otettua dunkkuun UW Controllilta (erinomainen matchup) 0-2. Mainittakoon myös, että koko turnauksen ajan soi päässä yön jäljiltä tämä (älkää ihan oikeasti kysykö) ja torkahdin laskujeni mukaan turnauksen aikana ainakin kahdesti kesken pelin.

Kuten varmasti tiedätte, kaikki hauska loppuu aikanaan. Rotaatio vei heroic-miehet ja siedettävät pumppuspellit Titan's Strengthiä lukuun ottamatta, mutta sain vielä ennen perikatoa jotenkin hitsattua itseni BfZ:n prellufnm:ssä finaaleihin asti ja ketkutettua vastustajan suostumaan splittiin. Good times.

Requiescat in pace, MonoR Heroics. Requiescat in pace.

[/spoiler]
[00:23] <_326> Runoilet?
[00:23] <Retardi> Näin teen
[00:23] <_326> Anneli
[00:23] <Stormis> Päivi
[00:23] <Julppu> pippeli

[01:45:15]  jolssoni: niinku taksi mut ku kaikki kortit on tämmösiä low impact paskeita nii tilttaa vielä pahemmin

jkk

Puhelin tippui taskusta vessan lattialle, näyttö on nyt säröillä. Ei tekis mieli maksaa satasia näytön vaihdosta, mutta eipä myöskään tekisi mieli ostaa uutta luuria.
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

kivi

Lainaus käyttäjältä: jkk - 21.10.15 - klo 10:24
Puhelin tippui taskusta vessan lattialle, näyttö on nyt säröillä. Ei tekis mieli maksaa satasia näytön vaihdosta, mutta eipä myöskään tekisi mieli ostaa uutta luuria.

Paitsi jos sillä uudella luurilla toimii Angband?  ;D
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

jkk

Lainaus käyttäjältä: kivi - 21.10.15 - klo 10:54
Lainaus käyttäjältä: jkk - 21.10.15 - klo 10:24
Puhelin tippui taskusta vessan lattialle, näyttö on nyt säröillä. Ei tekis mieli maksaa satasia näytön vaihdosta, mutta eipä myöskään tekisi mieli ostaa uutta luuria.

Paitsi jos sillä uudella luurilla toimii Angband?  ;D

8)
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?


jambo

Kellot siirty tunnilla taaksepäin, "jee"
Jos sul on kaks nakkia ja sä jaat ne kahtia, mitä sää saat?!