Mihinkäs teidän perinteinen tosimies sealed on kadonnut? Ainoa turnaus jonka raportteja odottaa.
Viime vuonna turnauksessa, joka järjestettiin muullekin yleisölle avoimessa ravintolassa, sattui seuraavia juttuja:
1) Yksi pelaaja vietiin poliisikyydillä putkaan turnauksesta.
2) Kaksi muuta pelaajaa meinasi aloittaa baaritappelun turnauksen jälkeen.
3) Yksi taas eri pelaaja meinasi kaatua todella pahasti (oli sen näköistä, että siinä olisi loukkaannuttu terveyskeskuskuntoon), mutta sai mielettömällä tuurilla kiinni ovenkarmista.
4) Ihmisillä meni turnauksessa omaisuutta sekaisin. Saatiin palautettua jälkikäteen.
5) Kaksi pelaajaa jouduttiin diskvalifioimaan turnauksen edetessä, koska olivat niin tolkuttomassa kunnossa, etteivät enää voineet pelata ja häiritsivät muita pelaajia.
Onhan se nyt selvä, ettei tällaisesta hommasta voi ihminen olla vastuussa. (5 nyt ei sinänsä mitään, mutta laitoin sen tuohon jonon jatkoksi pahennusta herättämään.) Alun perin minulla oli tarkoitus pudottaa TM-Sealed kokonaan pois ohjelmasta. Mutta viime aikoina on herännyt toiveita siitä, että Joku Muu olisi niin hullu, että ottaisi kaikesta huolimatta turnauksen vastuulleen. Olen vaihtoehtoisen järjestäjän kanssa neuvotellut ja ilmoittanut ehtoni sille, mitä on hoidettava, jotta turnaus voidaan "sanktioida" osaksi Isomana-liigaa.
Toistaiseksi selvittely on vielä auki, joten ei ole varmaa, innostuuko varajärjkkäri vetämään turnausta jne. Tietoa tulee sitten lisää, kun on tullakseen. Tästä ei olla itse asiassa puhuttu vielä Isomana-sähköpostilistallakaan, mutta kerrotaan nyt tuon verran, kun kerran suoraan kysyttiin. Aion palata tähän asiaan Isomana-listalla sitten, kun jotain varmaa tietoa on.
Minulla on myös tarkoitus kysellä ihmisiltä, haluavatko ennemmin pelata jonkin muun turnauksen liigan päättäjäisturnauksena. Tosimies-Sealedinhan voi järjestää (en minä) pikkujouluturnauksena, oli se sitten liigassa eli ei. Kaikkiin näihin asioihin palataan tulevaisuudessa. Kiitos toistaiseksi mielenkiinnosta.
-- Nute
Oulu