Harmittaa

Äläläläläläläläl eli Lappeenrannan Linnakkeen Lahnat:
12 Island
4 Wasteland
3 Mutavault
4 x 4 peruskalat
3 Wake Trasher
3 Merfolk Sovereign
2 Vendilion Clique
4 Fow
4 Daze
4 Vial
3 Snare
3 Ponder
Sidenä olikin tonussa ja purjossa työstetty paska, jolla en tehnytkään mitään
3 Hydroblast
3 Standstill
2 Trickbind
2 Pithing Needle
2 Echoing Truth
1 Hurkyl's Recall
1 Threads of Disloyalty
1 Wipe Away
Kahdelta nukkumaan, aamukuudelta ylös. Nelijalka kävelynä bussiin, jossa horrostin melkein perille asti. Naama lasissa pällistelin valtakaupunkia enkä tajunnut, että bussi pyrähti aivan Fantsun editse kuin vasta minuutteja myöhemmin. Eipä mitään, Terho sai toimia jumalaisen olemukseni kantajana ja kuskasi asemalta pelipaikalle.
Paikalla hieroin Affiksen sideä hellästi ja rakastaen sekä yritin päättää dekkiä. Nopan heitto meni kalan puolelle, joten sillä mentiin, vaikka side vaikutti siltä itseltään.
Ekat kolme peliä tuntui nopanheitolta, possutimpa myös kohtalaiset matsupit ja pahimmassa eli BW Aggrossa kusahteli sitten kaikki mahdollinen juuri minua vastaan, vaikka ensimmäinen peli oli aikamoista tykitystä kun uhkiin tuli puolin ja toisin vastauksia. Lopulta sain sen nyrhittyä.
Sliver kaatui nopanheittoon ja Terho sai alistua Lappeenrannan Linnakkeen Lahnoille. Mies oli nyrpeänä ja muistimpa hitusen muistutella edellistä kohtaamista ja siten hieroa sitä kuuluisa NaClia märkiviin haavoihin.
Näytti hyvältä se 3-0, yhdellä voitolla vielä olisin varmistanut kakkospalstan ja ottanut vähintään ne uhoamani fetsit mutta ei. Ensin jumalattoman tiukka mättö Antikaisen TKIKIKIKKIK:n kanssa, joka alkoi jo melkeimpä ekalla vuorolla hirveänä countervääntönä. Mies vilautti yhden dazen liikaa ja sai Bob Sagetin tiskiin ja peli jäikin siihen, kun nostelin vuoron perään tyhjää. Toisessa matsissa neljä lordia ja Cursecatcher tiskissä yllättäen vei voiton, kun hitusen hierottiin. Kolmas matsi vitutti simona, jouduin mulligoimaan toisen kerran päivän aikana ja vielä kolmannenkin. Tassussa oli helvetinmoista herkkua, mutta ei ainuttakaan islandia. Viimeiseen lähdinkin viiden kädellä, Standstill, Island, Catcher, Daze ja joku lordi. Hierominen oli kovaa ja alussa peliin ponnistanut Tarmo oli aika pitkään naurettavan pieni. Lopulta mies nosteli poistot ja oikeat kortit, minä taasen tursottelin pelaamalla Stillin vuoron liian myöhään, jolloin kädessä ollut lordi näytti aika v-mäiseltä kun laskeskelin lifejä ja suunnittelin tappoa. Melkein osasin odottaa sotanorsua ja laskinkin vitosen lyhyellä matikalla komeasti väärin...
3-1
Jos sitä viimeisessä tuhruaisin voiton ja fetsit, tässä vaiheessa alkoivatkin häiritsevän miehiset aromit leijua sieraimiin. Hitusen luulin, että Ichorid tulisi vastaan (sidellä ei mitään dredgeen, en jaksanut odottaa dekin ilmaantuvan), mutta nekin luulot karisivat kun vastaan asettui Gobot. K tänks moi, sidellä 3 Hydroa, joita en Lackeyhyn nostanut tai nostin, mutta yleensä vuoron myöhässä. En osannut siinä vaiheessa tehdä muuta kuin tiltata.
Onneksi egonkohotus-revanssi Affiksella pelasti hitusen.
Yllätyin kyllä, kun 12 pojon miehiä oli vaivaiset neljä ja yhdeksän poängin miehiä vino pino. Tiebreakersit suosivat ja sain 7 paskaa Alaran pussia, kun kymppiä ei enää ollut. Mahtavaa, eeppistä ja taiteellisen sensuelli elämys kokonaisuutena. Ensi kerralla palaan ja pelaan varmaankin Affista tai konpoa, jätti kala sen verta tylsän maun kitalakeen.