Tämä ei ole turnausraportti, joten sijoitan sen tänne yleisosiolle turnausosion sijaan. Kirjoitus kuitenkin liittyy taannoisiin Magicin SM-kisoihin. Jos joku muu vastailee tähän ketjuun, viestien ei ole pakko koskea SM-kisoja.
SM-kisoissa 2007 pelasin kaksi sellaista matsia, että niille ei löydy omasta kokemuspiiristä vertaa. Nöyryytys oli niin totaalinen, että jaan sen nyt kanssanne.
Ensimmäinen tapaus sattui ensimmäisessä dräftissä, jossa dräftäsin kakkospöydässä. Pöydässämme avattiin yleisesti ottaen hyvin heikkoja buustereita ja ihmisten pakat olivat sen seurauksena vähän niin ja näin. Dräftäsin aluksi halpaa ja aggressiivista RW-pieksua kohokohtina 2 Stingscourgeria ja 2 Whitemane Lionia. Future Sightissa sain kaksi myöhäistä Sprout Swarmia, joten pistin pakkaan myös ne loppupelin voittokeinoiksi (semmoinen dräfti) ja vanhan kunnon tempun, Strength in Numbersin. Ensimmäiset kaksi dräftikierrosta menivät 1-1 ja viimeisellä kierroksella oli vastassa Jere Moilanen Jyväskylästä.
Jeren pakassa oli erittäin hyvinä kortteina kaksi Ithiä ja Duskrider Peregrine. Muilta osin pakasta löytyi Spirit Loop, synergia Sliversmith + Telekinetic Sliver, synergia Benalish Commander + Even the Odds + Gaze of Justice, Logic Knot, Lumithread Field, Wistful Thinking jne. Ensimmäisen erän voitin Sprout Swarmeilla ja tuuttaamalla päähän Marshalling Cryllä. Toisessa erässä pakka tarjoili etupäässä Mountaineja ja valkoisia kortteja ja vastustaja puolestaan Ithiä, Peregrineä ja Spirit Loopia. Kolmannessa erässä sain aluksi hyvän pieksun, mutta sitten alkoi loputon maiden kavalkadi ja Ithin ja Spirit Loopin näytös. Riddle of Lightning ja Stingscourgerit loistivat poissaolollaan, vaikka Jere viivytteli tiskissä olevaa tappoa 2-3 kierrosta. Hävisin 1-2.
Dräftiformaattia tunteva huomaa oitis, että tappio oli karvas kalkki juotavaksi. Myös samassa pöydässä ollut Tommi hävisi dräftin aikana Jerelle ja tilitti kokemuksiaan.
Huomautan, että alkuperäinen reaktioni nöyrtymisen jälkeen oli lievä turhautuminen. Sen jälkeen tarkoitukseni ei ollut eikä nyt ole avautua, vaan halusin ja haluan neuvoa Jereä. Tuollaisella pakalla 2-1 nimittäin synnyttää illuusion, että noiden korttien dräftääminen olisi hyvä strategia myös tulevaisuudessa. Arviotani tukee se, että keskustelussa Jeren kanssa esiintyi - likimain - argumentteja: "Tällä voitti, joten pakka on hyvä", tai: "Jos pakka olisi huonompi, pelitaito ratkaisee."
Kuitenkin oikeampi tapa suhtautua dräftäämiseen on (aluksi) dräftätä yleistasoltaan hyviä kortteja, jotka eivät ole riippuvaisia muiden korttien läsnäolosta, ja saada aikaan mieluummin hyvä kuin pariin pommiin luottava keskiverto pakka. Hyvän dräftisilmän kehittäminen lähtee lisäksi siitä, että tunnustetaan omat dräftin aikaiset möhläykset, otetaan opiksi ja dräftätään jatkossa eri tavalla. En ole itsekään ylpeä pakkaan menneestä Keldon Maraudersista, vaikka pakka olikin erittäin aggressiivinen 2 ja 3 manan miesten spesiaali ja taustatueksi oli tupla-Lion.
Toinen tapaus sattui turnauksen viimeisellä kierroksella Standardissa. Olin vajonnut 5-6-tuloksella viimeiseen pöytään ja vastaan asettui Joni Kiviluoma. Jonin pakka oli kokopunainen, herkullinen manabuusti + Empty the Warrens + Greater Gargadon -viritys. Oma pakkani oli melko samanlainen Korlash kuin turnauksessa toiseksi tulleella naapurillani. Ensimmäisessä erässä Joni pisti postiin 3 Gargadonia vuoroilla 1 ja 2. Pelin edetessä Gargadoneja tuli pikku hiljaa peliin, mutta hoitelin ne kahdella Slaughter Pactillä ja Tendrilsillä. Lopulta Jonilla oli vain pari permanenttia pöydässä, mutta nostoni olivat sikäli epätyydyttävät, että tapossa kesti aikansa.
Toisessa erässä Joni aloitti nopealla pärähdyksellä ja Empty the Warrensilla, kuten odotinkin tilastollisesti kerran tapahtuvaksi matsin aikana. (Dragonstorm on luotettavampi, koska siinä voi oikeasti manipuloida nostojaan.) Suurempia panikoimatta hain käteen Damnationin ja annoin vuoron. Joni nosti kortin, julisti nostaneensa "mauttoman side-techin", pelasi neljänneen maan ja perään Barbed Shockerin. Damnation ja viisi muuta korttia purivat multaa ja tilalle nousi kuusi ei-Damnation-korttia. Oman vuoron korttikaan ei ollut Damnation, joten se siitä.
Toinen erä oli ohi niin nopeasti, etten tajunnut ajatella vastustajan ottaneen minua vastaan mahdollisesti sisään Blood Mooneja, joita vastaan olisin itse voinut ottaa Repealit. Kolmas erä menikin siihen, että sain nopean Korlashin ajolle, mutta sitten tuli Blood Moon ja minulla olikin enää kaksi Swampia tiskissä. Ajelin päähän 2/2 Korlashilla tarkoituksena viimeisellä peli Demonfirellä. Pakka tarjoili vain Signetejä ja erikois-Mountaineja. Vastustaja pelasi pari Jester's Scepteriä ja myöhemmin 4 Goblinia Empty the Warrensilla. Lopulta pääsin tilanteeseen, jossa 1) vastustajalla oli 0 korttia kädessä; 2) nostin Dimir House Guardin ja hain itselleni seuraavan vuoron tapon: toinen Korlash grandeuriin, Swampeja tiskiin ja tappava Demonfire päähän (ei Demonfireä Scepterin alla); 3) kierrosaika loppui ja matsimme oli turnauksen viimeinen. Luovutin vuoron. Vastustaja nosti pakan päältä Haze of Ragen, manat riittivät juuri kolmeen kopioon ja päähän tuli juuri tarvittavat 16 pistettä. 1-2.
Yllä olevista tarinoista löytää asiansa osaava lukija suunnattomasti hupia. Suolausta ja käkläilyä saa ohjata minun suuntaani roppakaupalla. Jos jollakulla muulla on vastaavia tarinoita nöyryyden ihmemaasta, pyydän jakamaan niitä tässä ketjussa. Jaettu katkeruus lämmittää monta sydäntä. Pyytäisin kuitenkin, että tarinoiden pitäisi liittyä jotenkin merkittäviin matseihin (SM-kisat, PT-karsinnat jne).
-- Nute
Oulu
Aihe: Surkuhupaisimmat MTG-pelit (Luettu 32083 kertaa)
