Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Mestaajat areenalla eli SM 2008 tamperelaisittain *FantasySM 1st*  (Luettu 5937 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Rancid-

Moikka taas. Oli jotkut SM-kisat ja yleisön pyynnöstä myös mun raportti ilmestyy varmasti kuin Jammu Siltavuori lasten leikkipuistoon. Kisoihin valmistautuminen oli tällä kertaa käsittämättömän huolellinen; tamperelaisten kesken oli Standard-dekkejä testailtu pari viikkoa, joskus jopa sideboardit sisällä! Draftejakin oli Eventiden kanssa saatu pari aikaan, niissä allekirjoittaneen recordi oli vakuuttava 1-5. Viimeisellä viikolla ennen kisoja olin myös ostanut Mozzielta tikettejä Modoon ja quarteroinut pari draftia, eli ennakkovalmistautuminen lupasi hyvää. Viimeisenä silauksena plänille oli majoitus Ihosen luota oululaisten kera, jotta nukkuminen ei pääsisi häiritsemään olennaisempia tapahtumia.


Standard-dekin hitsaaminen kuosiin alkoi erään nimeltämainitsemattoman turtin kanssa joskus pari kuukautta sitten, jolloin punaiseen päin Firespoutin ja Redcap/Gargadon-tapon takia kallellaan ollut Reveillark-buildi nöyryytti ja kyykytti noin kaikkea paitsi keijuja. Internetin syövereistä löytyi teknologiapläjäys, jossa tuotiin saidilta vihreää keijuvihaa, johon kiihdyteltiin Wall of Rootseilla. Primal Command ja (ennestään dekissä ollut) Kitchen Finks tekivät hyviä juttuja aggroa vastaan ja kaikki näytti loksahtavan paikalleen mukavasti .. paitsi että dekin manabase olisi aivan hirveä ilman neljää kappaletta Eventiden sinivihreää filtteriländiä, joiden hinta kapusi mustassa pörssissä reiluun pariinkymppiin kappaleelta kisaviikon lähestyessä loppuaan. Koska köyhällä ei ole varaa halpaan, piti panostella Heikkilältä näitä pari 35 eurolla ja muut saikin lainaan erinäisiltä kilteiltä kanssaihmisiltä.


Sideteknologioista tärkein, formaatin rikkinäisin kortti, vastaus kaikkeen ja elävä messias oli kuitenkin mestari Oksasen kanssa pidetyn brainstormaussession tulos: Trickbind. Ancestral Vision? Et saa. Mistbind Clique? Pidän ländini ylhäällä, kiitos kysymästä. Mutavault? Et muuten aktivoi. Treetop Village? Älä naurata. Garruk? Joopa joo. Reveillark. Greater Gargadon. Nantuko Husk. Ja lista jatkuu loputtomiin. Sidelle meni tietenkin jotain Tefereitä, Cloudthreshereitä ja muuta jörssiä, mutta se johtuu vain siitä, että Trickbindejä saa pelata vain neljää.


Olennainen osa SM-experienceä on myös Fantasy-SM, joka tänä vuonna jäi vähän myöhään kun WotC nihkeili sen kanssa jotain vedonlyöntityyppistä. Kieltämättä se aikaisempien vuosien Nemesis-setti on sen verran houkutteleva palkinnontapainen, että sen takia on syytä fiksailla matsituloksia. Tiimiin kuului perinteiseen tyyliini kasa ei-pääkaupunkiseutulaisia hyviä ihmisiä, mutta tärkeimpänä muutoksena oli viime hetken ohjeistus ylemmältä taholta; kisapaikan nimessä kun oli päivänselvä vihje: OTA NIEMI. Oma nimi helevettiin listalta ja Tero sisään, eikä fantasy-kisan voittajasta ollut enää epäselvyyttä.


Perjantai-iltapäivänä päästiin erinäisten kommervenkkien ja kuuntelematta jääneiden pelivinkkien (esim. kannattaa aktivoida Mutavaultia kahdesti peräkkäin, jos pelkää Trickbindiä) jälkeen päästiin kisapaikalle ihmettelemään maailman ja Espoon menoa. 12 euron FNM-tiketti kouraan ja paketti uusia sleevejä toiseen ja sitten seuraamaan, kun Faeries nöyrtyy parhaan matchuppinsa kourissa. Tai olisi nöyrtynyt, ellei Schalin olisi iskenyt vastatechillä nimeltä Psionic Blast, joka yksinään voitti aika monta peliä. Paska jätkä kun keksii pelata hyviä kortteja. Paikan Virallinen Korttidiileri(tm) ei ollut ilmeisesti saanut muistiota Flooded Groveista, vaan myi niitä 11 eurolla kappaleelta. Tästä diilistä pääsi yllättäen hyötymään Tampereen onnekkain nassikka Lasse Matikainen.


Friday Night Magicissa pääsin turnauksen casual-meiningille sopivasti köykäisen tasoiseen pöytään; Antti Malin, Erkki Siira, Lauri Manninen, Ossi Liukka, Anssi Alkio, Timo Kellomäki ja Jouni Sovela ovat juuri semmoisia turjakkeita, ettei erityisesti jännittänyt. Turtit pässäili mulle jotain 9th pick Plumeveilejä ja sen sellaista, Malin tarjoili Tower Abovea ja Snakeformia tuplana ollessaan itse vihreällä ja muutenkaan ei ollut kauhean hankalaa. Finaalissa AEM kaatui helposti itsestään regeneroivalla 49/49 tramplewithertrollilla. Treidasin yhden palkintobuustereistani Malinille tämän saamaan viiden spindown-nopan pakettiin, ja paskaahan sieltä sitten aukesi. Oon vaan niin pro.


Joonaksen peliliikkeet sealed-karsinnassa taisikin tulla dokumentoitua muualla, joten voisin tässä kertoa syitä siihen, miksi mulla on niin vähän hiuksia. Eräs syyllinen siihen on Santeri Suvela, joka 3-1, 1-0 tilanteessa päätti lahjoittaa vastustajalleen, melko tuntemattomalle paistille nimeltä Andrei Häyrynen, gamen olemalla turhaan pelaamatta Murderous Redcapia tiskiin uhrattavaksi Greater Gargadonille vastustajan ollessa tapped out 12 lifessä ja Gargadonin näyttäessä kuutta counteria. Tilttailin tätä varmaan pari tuntia, kunnes piti lähteä Ihosen kämpille grillaamaan ja sain Rambon syliini.


Matkalla pistettiin Joonaksen kanssa autoon punkkia soimaan, josta takapenkki, etenkin Teemu, närkästyi jostain syystä kovasti. Teemun keksimät alternate-lyriikat olivat kuitenkin sen verran alkuperäisiä parempia, että ihan niiden takia kannatti jättää levy soimaan. Ihosen grilli oli tällä kertaa aiempaa 90% vähemmän pihvinnälkäinen, joten päätin kompensoida tätä kiskomalla oman härkäsatsini huiviin ns. mythic rare -kypsyydellä. Aamulla olikin vähän "Houston, we have a problem" ja "The varpusparvi has landed" -tyyppisiä signaaleja kuultavissa vatsan seudulta. Oloa ei helpottanut sekään, että uni oli jäänyt vähiin, kun Joonaksen puhelin soi oululaisten Qstock-kuulumisten ja Monon kisa-aikeiden merkeissä.


Seuraa raportin tylsin osuus.

Round 1 - Max Lehtinen / MonoR

Ykkösgamessa Mäxä pelailee pari lihovaa Kithkiniä. En välitä niistä juurikaan, vaan pyörähdän suht helposti jossain 15 lifen tienoilla. Kakkospelissä floodailen ja teurastan kuukalan Primal Commandaamalla Redcapin. Lehtisellä ei oo polttoa näyttää, joten Soweroitu Gouger tuuttailee loppuun asti. 1-0


Round 2 - Sami Tuomi / Reveillark w/ Mannequin

Voitan ykkösgamen pyörimällä suht nopeasti, ja olen voittamassa kakkospeliäkin, kun responssina kombotukseen Saimu menee yhtä vaille tapouttiin pelaamalla Mannequinin Mulldrifteriin. Trickbindaan sen triggerin ja haukkaan Faerie Macabrea. Niinpä tietenkin. Sittenpä hävittiin toinenkin peli heti perään. Puppeteer Clique on muuten mirrorissa "ihan hyvä". 1-1


Round 3 - Antti Malin / Swans

Olen Malinille bye. 1-2


Mun kanssa samaan draftipodiin päätyvät Kim, Valtteri ja Ukkis. Nice 1-2, saatana. Pickaan Jarkko Laajan ohjeiden mukaisesti Devoted Druid > Tattermunge Duo päätyen silti RG:lle, johon kolmospussista tulee sellaisia lahjoja kuin 2x Cinder Pyromancer, Hatchet Bully ja Outrage Shaman. Kiitti vaan.


Round 4 - Valtteri Wallden / BWR

Valtteri aggrottelee ekassa pelissä nopean voiton, kun en oikein saa mitään aikaan (aloituskäsi taisi olla 3 landia, Scar, 2x Cultbrand Cinder). Lopuissa gameissa poistan Valtterin ukkoja sitä mukaa kun niitä ilmestyy ja ajelen nopeisiin voittoihin. 2-2


Round 5 - Kim Valori / MonoU

Poistan Kimin ukkoja sitä mukaa kun niitä ilmestyy ja ajelen nopeisiin voittoihin. 3-2


Round 6 - Roi Liljendal / munakorit.dec

Emmä muista mitä näissä peleissä tapahtui. Roi on vissiin gainaillut jotain lifeä Steel of the Godheadeilla ja sit mä voitin. 4-2


Toiseen draftipodiin ilmestyy Häggkvist, Wiker, Puumalainen, Leskinen, RAMPO ja jotain turtteja. Drafti alkaa Wilt-Leaf Cavaliers, Ballynock Cohort, Hungry Spriggan, Somnomancer, Hungry Spriggan, Hungry Spriggan. Vois kai olla huonommatkin kolmosen dropit. Wiker veivaa mun oikealla monovalkoista, ja pöllin siltä kakkosbuusterissa kaikki hyvät valkoiset, hähhäh. Kolmannessa ei sitten tulekaan Fire at Williä, Unmakea tai täpperikithkiniä. Outo juttu. Pitää vissiin tyytyä Wickerbough Eldereihin ja väreille osuviin Mimicceihin. Dekkiin tuli 6x 2drop, 7x 3drop, 16x land. Ja testipeleissä floodas. Aina.


Round 7 - RAMPO / UW

Joonas oli kastellu dekkinsä kaljalla ja saanu tilalle proksyja. Niissä luki kortin nimi, tyyppi ja mana cost. Harmi vaan, että siellä oli sekä Aethertow että Repel Intruders. Voitte arvata, pelasiko Rampo kertaakaan oikeaa hybridilaitetta oikeaan aikaan. 5-2


Teemun failattua SM-kisat piti miehelle kasata Legacy-dekki. Tämähän on helppoa; Enduring Ideal kylkeen ja menoksi. Mies voittikin ekalla kierroksella suikan topdekkaamalla miehekkäästi Form of the Dragonin hardcastattavaksi, mutta sitten taisi dekki hyytyä käsiin ja recordiksi jäi 1-2. Paria pöytää kauempana MJH näytti, miten Magicia pelataan: "PELATAAN STASIS. SUN VUORO." Neljää tasuria myöhemmin formaatin rikkinäisin pakka oli selvillä, toisin kuin pilottinsa. Myös Mono oli tukevan kisadopingin vallassa kertoen Kostille jännittäviä faktoja: "Mä oon muuten monoliitti." "Joo, mä tiedän." "Okei.. mut.. mä oon monoliitti!"


Lauantai-ilta venähti pitkäksi Ihosen jouduttua lähtemään siskonsa häihin soittelemaan Partis-hymniä ja muita toiveiden vastaisia biisejä. Paikalle päästyään mies vielä osallistui cubedraftiin samalla, kun itse harjasin nassikoita Legacyssa. Pelaisitte jotain oikeaa formaattia joskus, niin teistä saattaisi olla vastusta Magicissakin. Tai voisitte ottaa oppia herra Jussi Mäki-Tuurista, joka joutui noin kahdentoista aikaan jonkunlaisen demonin valtaan, eikä kuulostanut enää sen jälkeen yhtään itseltään - fistaus- ja rektanaal-juttuja lukuun ottamatta. Ihosen kämpän parkkipaikalla kamoja purettaessa ihmettelin, miksi ovi on jäämässä auki. Mäki-Tsägä kun oli viidessä minuutissa onnistunut tyylikkäästi pääsemään puoleenväliin matkalla ovesta ulos.


Sisälle päästyään Jussi päätti, ettei halua vielä nukkua, vaan mennä Internettiin. Tässä kohtaa Mäki-Tuurin äänellä puhunut demoni vaihtui jonkinlaiseksi uskonnolliseksi transsihorrostilaksi, joka laukesi vasta, kun mies pelasi itseensä Inside Outin. On muuten pirun hyvä juttu, ettei Magic-korteissa ole ääniefektejä mukana, koska sen Inside Outin kuunteleminen vierestä meinasi viedä ruokahalut. Aamulla mies katosi taas jonnekin viideksi tunniksi, kun kukaan ei muistanut katsoa miehen perään matkalla Smökin pihasta sisätiloihin. Mainio veijari.


Round 8 - Miika Puumalainen / UG

Miikan dekin ainoa varteenotettava kortti oli Biting Tether, joka vei kakkospelin toisen kerran peliin osuessaan. 6-2


Round 9 - Sampsa Leskinen / BR

Olin kuullut juttua Sampsan dekistä: siinä oli kuulemma kolme Redcappia ja Firespout. Kuulostaa reilulta. Mulligoin ekassa kuuteen enkä nosta kolmatta ländiä, tokassa taas en nosta neljättä spelliä. Että aika hyvät pelit. 6-3


Round 10 - Sami Häggkvist / porvoo.dec

Sami vetää kahdessa pelissä aggromoden päälle, vaikka dekki on kuulemma tolkuttoman hidas kontrolli. Ihan jees, en kuitenkaan päässyt näkemään juuri muuta kuin aggrokortit, Glittering Wishin ja Oonan. 6-4


Round 11 - Ossi Liukka / Elves

Tää matchup on bye, vaikka EP ja Mozzie tuleekin jotain kuittailemaan. 7-4


Round 12 - David Farkas / BR Tokens

Farkas nostelee nutsit ja minä paskaa. Vastustaja unohtaa tutkia mun dekin Extirpatella, mutta mitäs tuosta kun sieltä ei tule kuitenkaan mitään oleellista. 7-5


Viimeisellä kierroksella pääsin todistamaan, ettei mua kuuntele koskaan kukaan: viimeisellä lisävuorollaan Eki ottaa 2 manaa pooliin ja säkkää ländit Gargadoniin päästäkseen tappojenkalle. Mitäpä tekee autossa vinkkejäni kuunnellut Jaakko Wickstrand? No pelaa suoraan Trickbindiä päin ja aktivoi Mutavaulttinsa - kerran. Hyvät pelit. Ja kuulemma edellispelissä oli jätetty Thoughtseize pelaamatta tappovuorolla 3 lifessä. No, joka tapauksessa oikea mies ja paras dekki voitti nämäkin kisat. Että eiköhän Tero rikota se Extendedikin kun Saksaan päin matka vie.


Flooded Grove:

+ Tero "turtti" Niemi, Ihonen, Rampo, Valtteri, Jari, Riku, Olli, Laajat, Roope ja muut parhauden ruumiillistumat
+ järjestävät osapuolet, kiitos taas hienosti hoidetusta viikonlopusta :)
+ Mono ja viime hetken kilarointi into top8
+ Trickbind


Figure of Destiny:

- Kaikki keijujen, monoredin ja legacyn pelaajat
- Team Nassikka ja helsinkiläinen alajaostonsa
- Otaniemi ja Otaniemen "palvelut"
- Trickbindin hyvyyttä epäilleet
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Anime1

Nämä Grovet kylläkin menivät Santerille. Itse sain vain twilight mirejä.
« Viimeksi muokattu: 30.07.08 - klo 23:23 kirjoittanut Anime1 »

Poissa Teroin

El Rapo Mawton! Mun rapo tulee vasta ens viikolla koska oon paska jätkä ja lähden huomenna reissuun. Mut se onki sit entistäkin rumempi, tylsempi ja suolattomampi!
23:35 <@Rancid-> lekahomo tarjoo muna pystyssä cursecalan foilista
23:35 < ilpo-> mulla on semmonen

23:10 <@teemuhy> surffaan muiden osaamisella

Poissa Der Golem

Mainio raportti! Niin hyvä, että lähes toivon olleeni paikan päällä.

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Putosin tuohon Ota Niemi -valaistumiseen. Onko Rikun, Valtterin ja toisen Laajan saldo +-0, koska annoit heille sekä plussaa että batangia?

Poissa instiqma

...Tai olisi nöyrtynyt, ellei Schalin olisi iskenyt vastatechillä nimeltä Psionic Blast, joka yksinään voitti aika monta peliä. Paska jätkä kun keksii pelata hyviä kortteja.

Sarkasmimittari ei taaskaan värähtänyt (taitaa olla laite rikki)...

Kisoja ennen Blast vaikutti tosi kivalta idealta. Kisojen jälkeen ihmettelee, että tahtoo lisää samoja sieniä mitä tuon techin keksimiseen tarvittiin. Ei sillä juurikaan tehnyt mitään, missään matsissa. Ois voinu pelata jotain hyvää, niiq esim. Thoughtseizeja. Mut olihan nyt Blast paljon siistimpi, jos/kun ei mitään muuta.

Voin olla väärässäkin, mutta muistaakseni Wickstrand sunnuntaina aamulla maalaili piruja bussin ikkunaan ja ennusti nöyrtyvänsä Trickbindiin.

Vähän kyllä vieläkin arveluttaa tuo Trickbind, etenkin kun foorumin oma larkkimaisteri (deviant) ei hyväksynyt Trickbindia sidelaitteena. Eihän se silloin voi olla hyvä?

Poissa deviant

Haistan sarkasmin.

Eli: mietitäänpä. Muistaakseni argumentit trickbindin puolesta olivat:
1) On hyvä keijuja vastaan
2) On hyvä Swanssia vastaan
3) On hyvä mirrorissa
( 4) On hyvä randomisti? )

Ookoo..
2) Swans kombottaa sun upkeepissa uudestaan jos turttailit ja pelasit sen johonkin swans/assault-triggeriin. Aika well-played-sir jos sidetit sisään kortin Lotus Bloomia ajatellen (Oletko kuullut teferistä? Joo, pelaat niitä varmaan sidelläsi muutenkin. Ainiin, ja ne kaksi Venseriä olisivat varmaan myös ihan jees tähän väliin..)

3) Mirror. Kävin katselemassa kun joku pelasi mirroria eikä voinut kombottaa back-upilla kun mana ei riittänyt. Niin, Tricbindhan maksaa vain sen kaksi manaa. (vrt. Macabre nolla) Lisäksi Trickbind jättää kaiken ennalleen, kun Macabre poistaa triggerin foilaamisen lisäksi ne targetit pysyvästi, eli vaikuttaa peliin pidemmällä aikatähtäimellä.

1) Fairyt. Tämä on niin ihana MU että kaikki apu olisi tervetullutta :)
  1a) Counteroi Visionssin. Niin tekee. Kuten tekee myös Teferi, joka pöydässä voit myös kompottaa/pelata Crovaxin. Se siitä; treidasitpahan 1-1, olisi voinut mennä huonomminkin. Venser Visioniin on myös mehukasta, jos joskus resolvaisi. Toisaalta kortti on huomattavasti huonompi kädessäsi jos keijut eivät pelaakaan alkupelin visionia. Tämän takia muuten niitä Wispmareja ei ole paljoa näkynyt: se on aika paska kortti jos sitä ei pääse pelaamaan Blossomiin.
  1b) Saat pitää manasi kun Clique tulee. No ei se mana varmaan vieläkään riitä mihinkään oleelliseen. Evoke Tresher? Hassua miten one-time Wogit ovat vähän inadequate tässä mu:ssa. Miksei samantien pelaisi Firespoutteja? Aijoo! Nehän on aika paskoja keijuja vastaan!
  1c) Conteroi Pact-triggerin.. Meh? Käytit kaksi korttia, säästit kolme manaa. Juhlitaan! Cute play!
  1d) Voittaa pelin randomisti kun vastustaja ei aktivoi mutaansa responssina mutansa aktivoimiseen VAIKKA VASTUSTAJA FLOATTAA KAHTA MANAA COMBATISSA!!!
       Myönnän, se oli mehukasta. Samalla huomautan miten se side-plan Canopy toimi kun vastustaja foldasi voittonsa kahdesti. (pelasi turhan Spellstutterin, eikä 'Seizannut ennen CC:tä..)

Tiedättekö muuten mikä muu kortti counteroi Stutterin ja Cliquet? Remove Soul. Entäs Visionin ja Blossomin? Negate! Ja molemmat on mirrorissa aika perkeleen hyviä.
Ongelma on vain siinä että siihenkään mu:iin (fairyt) ei voi sidettää 15 korttia. 10+ helposti, mutta sitten poisotettavien taso verrattuna sisääntuotuihin laskee aika rajusti.

Noh. Paasasinpahan vähän. Obv. suomenmestarin tech on pakko olla hyvä ja nyt varmaan kaikki netdeckaa sen je hablahabla.

Mutta ihan oikeasti: se ei ole mikään "uusi tech". Se tiedettiin jo UW-Larkin aikoina, eikä se silloinkaan ollut parempi kuin olemassa olevat vaihtoehdot Keijuja vastaan (forcaa Crovax). Ei se ole nytkään, mutta pelatkaa sitä ihan rauhassa.

Ps. Kiintoisa trivia: oman Larkkini sidella on nyt kaksi trickbindiä, mutta ei mistään tässä mainitussa syystä. On vaan vähän hassu buildi ja foldaa uusille uhkille  :D


EDITEDIT: Jos monored-storm nousee (?!) on Trickbind ihan oikeasti hyvä. Hävisin tämän ekalla rundilla (mulliganit kuuteen ja viiteen eivät auttaneet, kuten eivät myöskään toisen vuoron magusit), ja voin avoimesti tunnustaa että se buildi jolla pelailin oli 100% bye monopunaiselle stormille.
« Viimeksi muokattu: 31.07.08 - klo 21:51 kirjoittanut deviant »
Tarkoitin siis tällä tuumauksella ... idioottimaiseksi laskettavaa

Poissa instiqma

Haistan sarkasmin.

Mistä lie tuulee.

Kiintoisa trivia: useat ihmiset kertovat suolan olevan melko hajutonta.

Poissa ilpo

Lainaus
Ps. Kiintoisa trivia: oman Larkkini sidella on nyt kaksi trickbindiä, koska Terokin pelaa niitä. On vaan vähän hassu buildi ja foldaa uusille uhkille


Mietippä oikeesti paistiseni, Terska plus muut tursot testaa yötäpäivää formaattia ja tulee johonki tulokseen, jonka avulla voitetaan kisat ja muutenki pärjätään tosi hyvin. Varmasti on läpipaskasta kortista kyse ja sun Removesoulit ja muut Kavu Titanit on parempia, kun niillä tekee jossain tilanteessa jotain. Trickbind muuten countteroi sun Fearie Makapreen, mietis sitä.
Lainaus käyttäjältä: nastaboi
Hankin Ramoneksen kokoelman, painonnostopenkin ja kuulapyssyn. Sitten pistän fisut pakkaseen ja opettelen postinumeroluettelon ulkoa.

Poissa deviant

Selvää lienee kenellä on fanijoukot..

Varmaa on myös se ettei kukaan muu varmaan testaa Suomen ulkopuolella, ja jätä bindiä pelaamatta ihan ilman mitään syytä..
Enkä edes aloita siitä miten "hyvä" valinta  Wall of Roots on, varsinkin mirrorissa, enkä alennu piikittelemään ketään G.T:n fanboyksi.

Tiesittekö muuten mikä decki tuli toiseksi? Siinon kuule yötäpäivän testaukset kantaneet hedelmää.
En väitä etteikö pakka olisi hyvä, se vain ei (minun mielipiteeni, dissatkaa ihan rauhassa omassa päässänne) ole millään tavalla "tavan" larkkia parempi.
Eikä se jumalauta ole ollut se Trickbind se MVP. Ei varmasti. On ollut vissiin kaveri pakan takana se MVP.

Asiasta toiseen: jos postaa kahdesti jollekin pakkafoorumille täällä, eikä ole jonkun randomjannun kanssa kortista samaa mieltä, niin onko se nyt !(/"% tarpeeksi tärkeää alkaa piikittelemään jossain turnausraportin jälkimainingeissa? Good play herraseni, näin varmasti edistämme suomen mtg-skeneä ja tervehenkistä keskustelua.

Ilpo voitti threadin kun sanoi kavu, onko kaikilla nyt hyvä mieli?
Tarkoitin siis tällä tuumauksella ... idioottimaiseksi laskettavaa

Poissa instiqma

Minusta tervehenkistä olisi myöntää olleensa väärässä, eikä spammata toisten hienoja raporttitriidejä.  >:(

Poissa ADraw-

Varmaa on myös se ettei kukaan muu varmaan testaa Suomen ulkopuolella, ja jätä bindiä pelaamatta ihan ilman mitään syytä..
Joo, japskeillakin oli varmaan joku ihan tosi hyvä syy pelata Shockeja Skredien tilalla GP:llä :mono:äRRässä! It never snows in Japan, eiku.

Väitänpä että suurin osa Suomen ulkopuolisista ei pelaa Trickbindia, koska ne ei oo ees testannu/harkinnu sitä.

Poissa Heikki

Varmaa on myös se ettei kukaan muu varmaan testaa Suomen ulkopuolella, ja jätä bindiä pelaamatta ihan ilman mitään syytä..
Joo, japskeillakin oli varmaan joku ihan tosi hyvä syy pelata Shockeja Skredien tilalla GP:llä :mono:äRRässä! It never snows in Japan, eiku.

Väitänpä että suurin osa Suomen ulkopuolisista ei pelaa Trickbindia, koska ne ei oo ees testannu/harkinnu sitä.

Itse aiheesta olen samaa mieltä, mutta tuo skred vs. shock ei ole noin simppeli. Olisin hävinnyt Alkiota vastaan jos shock olisikin ollut skred! Laitoin aiemmin shockkia päähän, hän 3 lifessä. Minun endillä hän pelaa cliquen ja aikonee championata bb:n. Flame Javelin GG. Laiffia olisikin ollut 5. Minulla oli vain 3 ländiä ja kädessä ainoastaan se Javelin+Gouger, hänellä monta korttia kädessä+pöydällä ainakin 2 toksua+mänländejä! Väitänpä että aika close call tuo.
[19:23] <@teemuhy> viideltä jonoon ja kuudelta foldiin, se on sellainen modomiehen maanantai

Poissa Mozzam

Paitsi että Shock ei tapa niitä ns. pahoja ukkoja, niinku esim. Chameleon Colossusta.

 - Jussi
Varmaa on myös se ettei kukaan muu varmaan testaa Suomen ulkopuolella, ja jätä bindiä pelaamatta ihan ilman mitään syytä..
Joo, japskeillakin oli varmaan joku ihan tosi hyvä syy pelata Shockeja Skredien tilalla GP:llä :mono:äRRässä! It never snows in Japan, eiku.

Väitänpä että suurin osa Suomen ulkopuolisista ei pelaa Trickbindia, koska ne ei oo ees testannu/harkinnu sitä.

Itse aiheesta olen samaa mieltä, mutta tuo skred vs. shock ei ole noin simppeli. Olisin hävinnyt Alkiota vastaan jos shock olisikin ollut skred! Laitoin aiemmin shockkia päähän, hän 3 lifessä. Minun endillä hän pelaa cliquen ja aikonee championata bb:n. Flame Javelin GG. Laiffia olisikin ollut 5. Minulla oli vain 3 ländiä ja kädessä ainoastaan se Javelin+Gouger, hänellä monta korttia kädessä+pöydällä ainakin 2 toksua+mänländejä! Väitänpä että aika close call tuo.
Johdatte minua harhaan, harhaanjohtajat. Minä en enää keskustele teidän kanssanne.

Poissa jobim

En tiedä kuka deviant on enkä miksi se kirjoittaa kaktus housuissaan, mutta...

...Olen samaa mieltä Trickbindista. Puun takaa hyvä lappu, mutta luulen että ihmisiä hämää monikäyttöisyys. Kaikki käyttötavat eivät vain ole yhtä hyviä. Puhun nyt faerie-matchupista, mistään muista ei minulla ole mitään käsitystä. Paras käyttö on Visionsin counterointi. Se ei ole 1 for 1 kuten joku sanoi vaan lähempänä 1 for 3. Faerie-pelaajat kuitenkin alkavat tästä lähtien mistbindaamaan tilannetta ennakoiden. Samoin man-landien tupla-aktivointi lategamessa tulee yleistymään. Trickbindilla saa aikaan monia muitakin söpöjä peliliikkeitä. Ne eivät ole imo kortin arvoisia.


For what it's worth,
jobim

Poissa Rancid-

Info: mulla on vatsa sekaisin toista päivää, joten jutut saattaa olla tavallistakin epäkoherentimpia. Yritetään nyt silti edes vähän.

Swans-matsista: Jos olisit lukenut raportin, näkisit mun luonnehtineen tätä touhua sanoin "Olen Malinille bye". Trickbindillä (ja Teferillä) pystyy ehkäjoskussatunnaisesti antamaan itselleen lisävuoroja aikaa, useimmiten ei. En ole missään vaiheessa väittänyt, että tää matchup olisi kovinkaan helposti vietävissä ilman vastustajan apua.

Faeries: On ihan jees, jos Ancestral Visionin tullessa postista pystyt luottamaan siihen, ettei keijupelaajalla ole suojaa Anssilleen. Trickbind ei kuulemma ole counteroitavissa. Ja mun mielestä on ihan ok käyttää Pact + Trickbind jos sillä counteroidaan vastustajalta kakkosvuoron Bitterblossom (joojoo, oletuksella että ollaan on the play, joka on esim. kakkospelissä aika relevantti oletus). Your mileage may vary.

Ja kuten Valtteri tuossa edellä totesikin, molemmissa tilanteissa se on Lark joka saa korttietua.

(ps. Negate on hyvä larkkimirrorissa? gg vaan.)
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa deviant

Swans-matsista: Jos olisit lukenut raportin, näkisit mun luonnehtineen tätä touhua sanoin "Olen Malinille bye". Trickbindillä (ja Teferillä) pystyy ehkäjoskussatunnaisesti antamaan itselleen lisävuoroja aikaa, useimmiten ei. En ole missään vaiheessa väittänyt, että tää matchup olisi kovinkaan helposti vietävissä ilman vastustajan apua.
[/quote]

Et sanonut et. Lisäsin tämän kohdan aivopieruissani koska se on yksi peruste jolla Trickbindiä on yritetty kaupata erinäisillä internet foorumeilla.
Ja jos Trickbindaat Visionin, treidaat 1-1. Laske nyt hyvä mies: fairy poistaa kädestään kortin, jonka counteroit: 1-1. Totta on toki se että estät näin vastustajaasi saamasta kamalaa card-advantagea mutta itse et sitä saa millään. Siinä ollaan toki samaa mieltä että Visioniin sen mieluiten heittää.

Tuosta negatesta: sen verran tarkennusta, että se on hyvä Snagittömässä versiossa Snägillistä vastaan. Muuten vain vastapacti, joka maksaa (ei hyvä).

Sille henkilölle joka epäili ettei Suomen ulkopuolella ole Trickbindiä Larkissa pelailtu totean vain: Kyllä on. Silloin tällöin joku jopa top8:ttaa jossain sellainen sidellään. Ei se ole uusi löytö. Itse hommasin kyseiset kortit tämän deckin (silloin UW) sideä silmälläpitäen.

Ps. Luin rapsun, ja pidin siitä.
Tarkoitin siis tällä tuumauksella ... idioottimaiseksi laskettavaa

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Markulle semmoinen tieto, että keksinpä sittenkin hyvän vastauksen.

Ja jos Trickbindaat Visionin, treidaat 1-1. Laske nyt hyvä mies: fairy poistaa kädestään kortin, jonka counteroit: 1-1. Totta on toki se että estät näin vastustajaasi saamasta kamalaa card-advantagea mutta itse et sitä saa millään.

On loppupeli. Vastustajalla on tiskissä vaaralliset miehet Goldenglow Moth, Manaforge Cinder ja Drowner Initiate. Lisäksi on vielä joku paskis Ghastlord of Fugue. Nostan soppelisti Incremental Blightin. Selvästi oikea valinta on töräyttää Blight pikkumiehiin, koska näin saan paremman vaihdon: 1-3. Jos laittaisin kolme nappia Ghastlordiin, saisin vain 1-2-vaihdon.

Oikeasti. Jos laskee korttiylivoimaa vain absoluuttisesti korttimäärässä, ei kovinkaan pitkälle pääse. Itse asiassa tällöin tulee monet tilanteet pelattua suorastaan väärin. Korttiylivoimaa on monta sorttia: mekaanisesti laskettavan perusvariantin lisäksi on myös virtuaalista ja laadullista korttiylivoimaa. Kaksi jälkimmäistä ovat usein ylivoimaisesti (tsihi) tärkeämpiä kuin ensimmäinen. Asiasta on kirjoittanut aikanaan mainiosti Geordie Tait. Tähän tulee linkki Geordien artikkeleihin, kunhan Star City Gamesin sivut suostuvat taas yhteistyöhön. Siihen asti pidättäkäämme hengitystämme.

EDITAATIO: Tässäpä ne ovat, luvatut linkit. Huomatkaa, että kerrankin kyseessä ovat oikeasti Magic-kirjoitukset, jotka kannattaa lukea ajatuksen kanssa. Minähän olen viime aikoina ollut kovasti sitä mieltä, että lukemisen sijasta kannattaa käyttää aikaa pelaamiseen.
http://www.starcitygames.com/php/news/article/6374.html
http://www.starcitygames.com/php/news/article/6432.html
[Lisätty jokunen minuutti alkuperäisen kirjoituksen jälkeen.]

-- Nute
Oulu
« Viimeksi muokattu: 01.08.08 - klo 15:25 kirjoittanut Thaurwylth »