TTY-dräftit jatkuvat jälleen

Aloittaja kurikka, 09.02.09 - klo 19:18

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jukkis

(Pahoittelen ylläolevaa kommenttia. Olin humalassa sitä kirjoittaessani.)

kurikka

Maanantaina 13.4. EI PELATA.

kurikka

Tört.

18.5. on sitten tämän kevään viimeiset peluut TTYn tiloissa. Kouluvuosi loppuu ja suurin osa ihmisistä jättää opiskelun tauolle. Olen yksi näistä onnellisista, joten en ole järjestämässä dräftejä TTYlle kesällä. Myös ravintola Zipin varaus päättyy nyt kevätlukukauden loppuessa, joten pelitilaakaan ei sitten ole tarjolla. Kiitoksia kaikille mukana olleille, tulkaahan sankoin joukoin päästämään TTYD kesälaitumelle.

Bonussektori: Astun palvelukseen 13.7. ja olen armeijan leivissä täten 6/9/12kk, joten myös seuraavan lukukauden TTYD on toistaiseksi jäässä. Jos jotakuta teistä kiinnostaisi alkaa säätämään boostereiden kanssa (helppoa, kun asiointi tapahtuu Fantasialinnan kanssa), hankkia pelitilat ja lahjoa paikalle tuomari TAI tuomaroida itse, ilmoitathan itsestäsi minulle. Yes Markku, I'm looking at you.

-Tuomas

jubu

Pelataanko tuolla TTYn tiloissa nuo SM qualifierit 31.5? niinkuit jossain mainostettu ja jos pelataan mistä ilmot?

jkk

Lainaus käyttäjältä: jubu - 18.05.09 - klo 22:20
Pelataanko tuolla TTYn tiloissa nuo SM qualifierit 31.5? niinkuit jossain mainostettu ja jos pelataan mistä ilmot?

SM-karsinnalla on nyt oma threadinsa (ja joo, kyllä se pelataan).
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Augustus

Jeps jeps.

Joskus menneellä viikolla tai joskus Ojanperän Mikko Fantasialinnasta otti meikäläiseen yhteyttä, että hotsisiko mua jatkaa Kurikan perintöä ja ruveta diilaamaan boostereita drafteihin, nyt kun Kurikka itse tetsaa jossain Raatteentiellä ja pitää Isänmaata turvassa A3-keltaiselta valtiolta.

En nyt suoralta kädeltä ainakaan tyrmännyt ajatusta, sillä TTY-draftit olivat mielestäni viihtyisiä ja niin edelleen. Tilanne on nyt kuitenkin se, että minulla ei ole minkään valtakunnan turnausjärjestäjä- tai tuomarointioikeuksia. Minun osuuteni tulisi siis rajoittumaan joka tapauksessa vain boksien raahaamiseen postista saitille, niiden myyminen ja vastuullinen rahojen tilitystehtävä Mikolle. Pitäisi myös sopia TTY:n tilapalveluiden kanssa Zipin/vast käytöstä. Minä hyötyisin toiminnasta lähinnä siten, että teidän poikien kanssa on vain niin helevetin hauskaa viettää iltoja. Siksi voisi vaikka nähdä vähän ylimääräistä vaivaakin.

Kysymyksiä on yhä avoimena:

Olisiko tällaiseen toimintaan saatavilla henkilöä vastaamaan sanktioimisesta ja tuomaroimisesta? Esim. Markku tai Arttu nyt tulee ekana mieleen. Tuomarin osa on toki sikäli suolaisempi kuin nakkikoneen, ettei pääse itse pelaamaan. Arttu pyörittelee kaiketi FNM:ää myös, eli onko intoa tuomaroida kahtena iltana? Entäs Markku sitten? Olisiko muita vaihtoehtoja?

Toisekseen, onko tällaiselle toiminnalle ylipäätään tilausta? Turhaapa sitä mun on tuotetta roudata edestakaisin, jos ketään ei kiinnosta pelata niillä.

Jos huvittaa asiaa spekuloida foorumia reaaliaikaisemmin, voi ottaa yhteyttä myös messengerillä, aosala (at) hotmail.com.

(Pitäisi varmaan totutella itsekin ircin käyttöön, niin voisi joskus saada kontaktia noihin avainhenkilöihin.)

Vilhis

Kyllä kiinnostaa ehdottomasti. Yksi päätös on kuitenkin tehtävä: Aloitetaanko toiminta nyt, vai vasta Zendikarin ilmestytyä? KUKAAN ei halua draftata ACR:ää(miten hitossa toikin pitäis kirjoittaa?). Eli jos toiminta aloitetaan ennen uuden setin tulemista draftien tulisi olla M10:iä. Formaatti on oikeasti jopa melko hauska ja rarejen laatu on niin korkealla, että tota draftaa kyllä ihan mielellään niiden kiilto silmissä.

(Zendikar julkaistaan lokakuun alussa.)
Lainaus käyttäjältä: Gerry ThompsonIn the grand scheme of things, a single loss means nothing. By putting the emphasis on winning, I set unrealistic expectations for myself. Once winning stopped being my main goal, I was able to enjoy Magic again.

Augustus

M-kymppiä se Mikkokin tarjoili, ja toiminta olisi käynnistymässä joka tapauksessa vasta koulun jo alettua. Ei siis vielä muutamaan viikkoon ainakaan. ACR alkaa kyllä olemaan jo aika nähty formaatti.

deFreak

Maanantai on tällä hetkellä ainoa järkevä päivä, jolloin pääsee pelaamaan, mutta jos sanktiointipuoli järjestyy, niin voin ottaa kiertävän tuomarivuoron (jos ei halukasta pysyväistuomaria ilmaannu).

Rancid-

#39
Augustus activates ability of Zip (Drafts may be activated on Mondays at 17:00)
Rancid- casts Resurrection targeting TTY Draft.
Rancid- puts triggered ability of TTY Draft onto the stack targeting TTY Draft (Target Draft gains "Sacrifice three Zendikar Boosters: Enter the draft").
duracel activates ability of Booster-Selling Man (Sacrifice ten Euros: gain three Zendikar Boosters).
Rancid- activates ability of Wizards Event Reporter (Sanction target Draft).
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

duracel

#40
Ensi maanantaina aloitetaan, ja jatketaan aina kun ei muuta sanota. Tule kanssamme draftille, se kannattaa aina!

~jari
Tätä se dementia teettää. Ei dementia! Ei, ei vaan dementia. Sanoinko mä sen dementian taas? Ei dementia vaan väsymys. Väsymystä tarkoitin. Meni sanat sekasin, kun on tämä dementia. Ei dementia ole minulla! Väsymys on vaan. Väsymys ja dementia. Jumalauta!

WuFFen

#41
Lainaus käyttäjältä: duracel - 01.10.09 - klo 16:17
Ensi maanantaina aloitetaan, ja jatketaan aina kun ei muuta sanota. Tule kanssamme draftille, se kannattaa aina!

Lukuisat kiitokset tästä. Pelkäsin jo, että TTY draftit ovat kohdanneet sukupuuton.
I suck at playing magic, so I play dredge instead.

jkk

Ylläpito tai ehkä jopa kurikka itse voisi varmaan editoida threadin jossain määrin harhaanjohtavaa otsikkoa?
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

luma

Lainaus käyttäjältä: jkk - 02.10.09 - klo 13:27
Ylläpito tai ehkä jopa kurikka itse voisi varmaan editoida threadin jossain määrin harhaanjohtavaa otsikkoa?

Se on intissä, ei se sieltä mitään editoi ::)

Onko nyt parempi otsikko?

jkk

Lainaus käyttäjältä: luma - 02.10.09 - klo 13:32
Lainaus käyttäjältä: jkk - 02.10.09 - klo 13:27
Ylläpito tai ehkä jopa kurikka itse voisi varmaan editoida threadin jossain määrin harhaanjohtavaa otsikkoa?

Se on intissä, ei se sieltä mitään editoi ::)

Onko nyt parempi otsikko?

Kiva rytmi, kesäinen tunnelma mutta vähän mielikuvitukseton enkä tiedä mitä tuo bikinityttö tuossa videossa tekee. Levyraati antaa tälle seiskan.
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

puvodni

Mitäs tämän päivän draftille on käynyt??  Kävin paikalla vaan ei siellä ollut ketään... ??? Paikka/aika vaihdettu vai mistä on kyse?

Rancid-

Olit ehkä liian aikaisin paikalla, nyt täällä on 14 pelaajaa ja vain viisi minuuttia h-hetkestä myöhästynyt turnausjärjestäjä.
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

puvodni

Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 30.11.09 - klo 17:27
Olit ehkä liian aikaisin paikalla, nyt täällä on 14 pelaajaa ja vain viisi minuuttia h-hetkestä myöhästynyt turnausjärjestäjä.

No voi stana... Kerran kun tulee ajoissa, niin heti saa kärsiä nahoissaan. Kiireessä kännykin unohtu kotiin, joten poistuin paikalta viittä vaille viisi, kun yhtään tuttua naamaa ei näkynyt. :(

Rancid-

Päätimme buusteritoimittaja-Jarin kanssa yksissä tuumin, että TTY-draftit päästetään hyvin ansaitulle joulutauolle. Palailemme asiaan sitten, kun ensi vuoden draftien järjestelyistä saadaan selvyyttä.

Suomeksi: joulukuussa ei ole TTY-drafteja.
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Augustus

Mä voin käydä taas kyselemässä jossain vaiheessa Zipin saatavuudesta vuoden vaihteen jälkeen. Ilmoittelen sitten.

Rancid-

Artolta tuli viestiä, että lähiaikoina saattaisi tapahtua jotain jännää. Stay tuned.
LainaaTES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Augustus

#51
Unholan syövereistä tämä topic ponnahtaa jälleen näkyville!

Elikkä Zip on nyt varattu vuoden vaihteeseen asti joka maanantaille klo 17-21. Eivät, ryökäleet, myöntäneet saman tien lukuvuoden loppuun asti, vaikka ei mikään kuitenkaan muutu, vaikka vuosiluku vaihtuukin. Yrittävät vain tehdä itsensä hyödyllisiksi.

Joka tapauksessa, jos joku on innostunut jotain turnausta järjestämään, säännöllisesti tai one-offina, niin ilmoittakoon siitä täällä. Listatkoon myös ehtonsa, millä toimintaa aikoo pyörittää, mikäli ne poikkeavat edellisvuosien hyviksi havaituista tavoista, eli omia pusseja saa käyttää ja että raret pikkaillaan tuloksen mukaan, draftissa pikatut foiliraret kuitenkin pitäen.

Mun puolesta formaatti saa olla sitä, mihin joku pelaajia saa haalittua, mutta draftit nyt lienevät se klassisin valinta. Omasta puolestani ilmaisen kiinnostukseni vaikka standard-FNM:n tapaan pyöritettäville highlander-turnauksille. Ihan sama, onko niissä palkintoja tai osanottomaksuja vai ei, kunhan pääsee pelaamaan jotain ei-perjantaisin.

Mikäli käy niin, että moni haluaa järjestää turnauksia ja vieläpä yhtäaikaa, niin minä otan aikataulujen suhteen koordinaattorin viitan harteilleni, mikäli on tarvetta. Samoin ilmoitan täällä, mikäli TTY:n tilapalveluista tulee ultimaatumi, joka estää jonkun tietyn maanantain käytön meiltä.

Meikäläiseen saa yhteyden esim. tämän ketjun kautta, YV:llä (ehkä heikoin tapa, en tajua aina katsoa sitä), puhelimella, messengerillä, puskaradiolla tai mailitse arto.osala at tut.fi.

Edit:

Lista päivistä, jolloin Zip on muiden käytössä:

6.12.2010. Man@ger juhlii Isänmaata