Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009  (Luettu 6905 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Nastaboi

Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« : 04.08.09 - klo 10:33 »
Ylläpidon turtti on ohittanut minut jo kauan sitten karmapisteiden määrässä, minkä voi tulkita ainoastaan siten, että jonkinlaista kontribuutiota sivustolle on taas aika tehdä. Vaikka raporttini ehtisikin valmiiksi ennen Miininiä, ei tänä vuonna ole kuitenkaan viedä paskoja läppiä hänen nenänsä edestä. Tilalle tarjotaan pelillisiä mehusteluja sekä flashbackeja SM-kisoista.

Perjantaina puolen päivän aikaan Aksu soitti ja ilmoitti tulevansa kasaamaan Highlanderin korteistani. Herkkujen matkatessa pinoista ja kansioista dekkiin kävin läpi omaa piiskuista listaani laskien kortteja ties monettako kertaa.  Dipolille lähtiessä pakasta puuttui vielä 34 korttia, mikä on tosin vain 13,6 % koko pakasta. Kyllä, olin pelaamassa Battle of Witsiä, kuten olin jo kauan ennen turnausta uhonnut. Pyyhtiä lainasi suurimman osan korteista, Yliajo ja turkulaiset muutaman, Teemu ja Antero jonkun ja Heikkilän Markku toi viimeisenä kriittisen Idealin. Printtasin alla olevan listan mukaan, jotta katsojilla olisi enemmän mehusteltavaa. Pakan sekoittelu ei pelottanut, koska olin harjoitellut sen suorittamista. Ainut, mikä vähän pelotti, oli Giftsin nostaminen, mutta onneksi en nähnyt sitä yhdessäkään pelissä.

"Enlightened Tutor Was Far Too Broken" (250 korttia)

Mana Lands (84):

    3 Snow-Covered Plains
    1 Kor Haven
    1 Bad River
    1 Orzhov Basilica
    1 Azorius Chancery
    1 Mishra's Factory
    1 Vesuva
    1 Vivid Creek
    1 Tolaria West
    1 Rocky Tar Pit
    1 Mountain Valley
    1 Vivid Marsh
    1 Library of Alexandria
    1 Krosan Verge
    1 Grasslands
    1 Flood Plain
    1 Arcane Sanctum
    3 Snow-Covered Swamp
    6 Snow-Covered Island
    1 Terramorphic Expanse
    1 Vivid Meadow
    1 Dimir Aqueduct
    1 Esper Panorama
    1 Bayou
    1 Scrubland
    1 Flooded Strand
    1 Fetid Heath
    1 Darkwater Catacombs
    1 Bloodstained Mire
    1 Caves of Koilos
    1 Godless Shrine
    1 Urborg, Tomb of Yawgmoth
    1 Tundra
    1 Adarkar Wastes
    1 Underground Sea
    1 Underground River
    1 Skycloud Expanse
    1 Reflecting Pool
    1 Windswept Heath
    1 Wooded Foothills
    1 Watery Grave
    1 Plateau
    1 Tropical Island
    1 Hallowed Fountain
    1 Sunken Ruins
    1 River of Tears
    1 Polluted Delta
    1 Drowned Catacomb
    1 Mystic Gate
    4 Swamp
    3 Plains
    7 Island
    1 Coastal Tower
    1 Boreal Shelf
    1 Frost Marsh
    1 Crumbling Necropolis
    1 Seaside Citadel
    1 Salt Marsh
    1 Wasteland
    1 Dust Bowl
    1 Seat of the Synod
    1 Secluded Glen
    1 Wanderwine Hub
    1 Glacial Fortress



Win (1):
   1 Battle of Wits
Other Mana (23):

    1 Mox Diamond
    1 Chrome Mox


    1 Land Tax
    1 Wayfarer's Bauble








    1 Mind Stone
    1 Dimir Signet
    1 Talisman of Unity
    1 Talisman of Progress
    1 Marble Diamond
    1 Sky Diamond
    1 Prismatic Lens
    1 Talisman of Dominance
    1 Orzhov Signet
    1 Fellwar Stone
    1 Azorius Signet
    1 Talisman of Indulgence
    1 Coldsteel Heart
    1 Charcoal Diamond
    1 Eternal Dragon

    1 Coalition Relic
    1 Fieldmist Borderpost
    1 Mistvein Borderpost


















    1 Solemn Simulacrum
Counters (29):

    1 Pact of Negation
    1 Force of Will
    1 Misdirection

    1 Disrupt
    1 Spell Snare














    1 Negate
    1 Evasive Action
    1 Mana Leak
    1 Memory Lapse
    1 Miscalculation
    1 Counterspell
    1 Countersquall
    1 Remand
    1 Mana Drain

    1 Dromar's Charm
    1 Cancel
    1 Dream Fracture
    1 Faerie Trickery
    1 Forbid
    1 Hinder
    1 Absorb
    1 Exclude
    1 Dissipate











    1 Glen Elendra Archmage
    1 Cryptic Command













    1 Condescend
    1 Broken Ambitions
    1 Power Sink
    1 Syncopate
Other Control (44):

    1 Maze of Ith



    1 Swords to Plowshares
    1 Ghastly Demise
    1 Duress
    1 Thoughtseize
    1 Innocent Blood
    1 Path to Exile
    1 Condemn
    1 Deathmark













    1 Smother
    1 Agony Wrap
    1 Terror
    1 Doom Blade

    1 Infest
    1 Mortify
    1 Vindicate
    1 Descendant of Kiyomaro
    1 Oblivion Ring
    1 Kitchen Finks
    1 Plumeveil
    1 Vendilion Clique
    1 Propagnada
    1 Ghostly Prison


    1 Collective Restraint
    1 Silent Arbiter
    1 Control Magic
    1 Rlsprth, Haluaisi Ostaa Vokaalin
    1 The Abyss
    1 Faith's Fetters
    1 Damnation
    1 Persecute
    1 Wrath of God
    1 Moat

    1 Shriekmaw
    1 Hallowed Burial
    1 Rout
    1 Baneslayer Angel
    1 Treachery

    1 Exalted Angel



    1 Decree of Silence
    1 Invincible Hymn

    1 Engineered Explosives
    1 Repeal
    1 Mind Twist
Tutors (29):





    1 Personal Tutor




















    1 Tainted Pact
    1 Merchant Scroll
    1 Demonic Tutor
    1 Lim-Dul's Vault

    1 Shred Memory
    1 Dimir Infiltrator
    1 Muddle the Mixture
    1 Dimir House Guard
    1 Drift of Phantasms
    1 Trinket Mage
    1 Clutch of the Undercity
    1 Idyllic Tutor
    1 Brainspoil
    1 Grim Tutor
    1 Perplex
    1 Dimir Machinations
    1 Intuition
    1 Cruel Tutor
    1 Rhystic Tutor
    1 Beseech the Queen

    1 Insidious Dreams
    1 Diabolic Tutor
    1 Academy Rector
    1 Gifts Ungiven
    1 Mystical Teachings

    1 Demonic Collusion
    1 Liliana Vess






    1 Enduring Ideal
Cantrips and Draw (40):





    1 Ancestral Vision
    1 Scrabbling Claws
    1 Phyrexian Furnace
    1 Relic of Progenitus
    1 Serum Visions
    1 Sensei's Divining Top
    1 Chromatic Sphere
    1 Chromatic Star
    1 Darkwater Egg
    1 Skycloud Egg
    1 Clairvoyance
    1 Opt
    1 Peek
    1 Ponder
    1 Sleight of Hand
    1 Sorcerous Sight
    1 Cremate
    1 Portent
    1 Brainstorm
    1 Argivian Find

    1 Night's Whisper
    1 Impulse
    1 Diabolic Vision
    1 Scroll Rack

    1 Phyrexian Arena
    1 Thirst for Knowledge
    1 Probe
    1 Compulsive Research
    1 Esper Charm
    1 Court Hussar
    1 Shadowmage Infiltrator
    1 Jace Beleren
    1 Relearn









    1 Concentrate
    1 Deep Analysis
    1 Careful Consideration
    1 Fact or Fiction

    1 Future Sight
    1 Tidings













    1 Skeletal Scrying

R1 Jouni Sovela 5-väri mehu

Aloitin Land Taxilla, Jouni Librarylla. Nostin Vesuvan ja kopioin Libraryn, jolloin Jouni parahti: ”Ei, joko taas.” Sama oli kuulemma käynyt hänelle neljässä edellisessä testipelissä. ::) Jouni pelaili sen verran landia, että sain Taxin ja samalla Libraryn aktiiviseksi. Ensimmäinen nostoni oli oma Library of Alexandria, minkä jälkeen pelissä oli kolme Kikkistä (kuva). Nostamalla 6 korttia vuorossa voittaa helposti, tietenkin Idealilla. Toisesssa pelissä Jouni tutoroi Giftsin ja sillä Loamin. Vastasin Trinket Magella, mutta parin vuoron päästä Mind Twist vei enimmät kädestäni. Ammattilaisen tavoin kuorin kuitenkin Idealin, ja Jouni scooppasi, kun ilmoitin sinisen Decreen. Tällä kertaa pöytään jäi vain kaksi Librarya.

2-0, matsit 1-0

R2 Arto Osala (Augustus) Ubw Control

Tiesin, mitä Arto pelaa, mikä ei paljoa auttanut, kun en osannut nostaa maakortteja. Jäin pahasti jälkeen, ja Oona saapui pian lopettamaan, vaikka viimeisessä endissäni pelattiin ainakin 7 spelliä. Toisessa pelissä Arto mulligoi, ja tutoroin poiston hänen kolmannen vuoron Finkeliinsä. Sen jälkeen en sitten nostanutkaan muuta kuin landia ja erinimisiä terroreita. Arto sai taas Oonan tiskiin, mutta pari vuoroa ennen lethaleita nostin Probesta Future Sightin ja aloin cyclata hullun lailla pakkaa läpi. Vastausten löytämistä vain hankaloitti hieman se, että kaikkeen pakan päältä paljastuneeseen mielenkiintoiseen käytettiin Oonan abilitya yhdellä.

0-2, matsit 1-1

”Kierros kolme, 50 minuuttia, saatte aloittaa.” Teemu nostaa heti kätensä ja huutaa: ”Tuomari! Vastustajani on homo!” Visa huutaa pöydän päästä: ”Mmitää?”, ja Teemun vastustaja hörähtää nauramaan. Teemu mumisee otsa pöytälevyssä: ”Piti varmaan olla, että ’tuomari, Visa on homo…’”

R3 Janne Öhman (Peikko) Thopter Foundry Combo

Pääsin aloittamaan kädellä Battle, Fow, Land Tax, borderpost. Unelmat aktiivisesta Taxista playlta counteroituivat vastustajan borderpostiin. Pääsin kuitenkin mehustelun makuun pelaamalla Secluded Glennin untapissa (kuva), ja tietenkin voittamalla kuudennen vuoron upkeepissa. Toisessa pelissä Scrollasin Forcen ja olin tilanteessa, jossa minulla oli viisi manaa pöydässä ja kädessä lisäksi Muddle the Mixture, Dromar’s Charm, Facto r Fiction ja jotain. Muddle-Demonic-Wits tykytteli takaraivossa, mutta tein kuten kuka tahansa normaali pelaaja ja passasin vuoron saaden ensimmäisenä Duressista. Aikaahan oli vielä vaikka kuinka, ja halusin kovasti nähdä, mitä vastustajan pakka tekee. Counteroin tosiaan kaiken relevantin, mutta en itse nostanut mitään bisnestä, ja lopputulos on luettavissa Jannen raportista.

1-1-1, matsit 1-1-1

R4 Tomi Leung BGw Midrange

Tiesin Tominkin pakan etukäteen. Loam ja Wasteland näyttivät pahoilta, mutta Trinket Mage pelasti jälleen. Survival oli myös potentiaalinen uhka, mutta mies ei onnistunut nostamaan yhtään creaturea. Pyörittelin Scroll Rackia ja vastailin kaikkeen, mitä vastustaja yritti. Tomi facepalmaili ahkerasti jokaisen hakuefektin kohdalla. Voitin jossain vaiheessa saatuani totaalikontrollin pelistä. Toisessa pelissä pelailtiin niitä näitä, kunnes Tomi äkkiä totesi, että ”Eih, mä en jaksa enää katsoa kun sä vain sekoittelet tuota pakkaasi” ja allekirjoitti slipin. Moraalinen voitto saavutettu.

Reitti vessaan kulki demohuoneen ohitse, ja aina matkalla sinne ensimmäisenä silmään sattui puistattava näky: (kuva). Team Sealed –joukkueen nimi olisi ainakin tiedossa.

2-0, matsit 2-1-1

R5 Tuomas Pyyhtiä (pyyhttu) GW Enchantress

Oli hyvät readit Tuomaksenkin pakasta päätellen siitä, mitä hänen korteistaan riitti lainattavaksi asti. :) Aloitin reilusti pelaamalla kolmannella vuorolla Mind Twistia neljällä. Sitten kumpikaan ei nostanut yhtään mitään kuuteen seuraavaan vuoroon. Tuomas sai lopulta Libraryn aktiiviseksi ja alkoi pelailla uhkia, mutta olin ehtinyt nostaa juuri sopivan määrän countereita siihen mennessä. Kostin nostamalla Persecuten, ja Tuomas oli jälleen yhdessä käsikortissa. Jossain välissä Oath pääsi tiskiin, mutta sen sijaan, että sieltä olisi tullut jotain pahaa, tulikin Stuffy Doll pingailemaan. Sitä pahempi uhka oli kirjastoni ensimmäisen viidenneksen loppuminen, ja lopulta päästyäni pyörimään omalla Librarylla pakkaan jäi 207 korttia Witsin saapuessa. Tuomas sanoi, että ei aio pelata enää toista peliä, mutta halusi laskea pakkaani jääneet kortit (kuva). Tietenkin hän sekosi laskuissa.

2-0, matsit 3-1-1

(Kuva) Sabo viuhui Spellweaver Volutella.

R6 Andrei Häyrynen (Rei) Ub Foil Control

Andrei on mukava kaveri, ja auttoi pakkani sekoittelussa. Draw-go:ta vuosikaudet pelannut tunnetaan myös jonkinasteisena myssyttäjänä, mutta tällä kertaa matsi saatiin hyvin loppuun aikarajan puitteissa. Päällystin Battle of Witsin Andrein täpättyä ulos Coalition Reliciin, mutta tietenkin oli Force of Will. Sitten Andrei nosti enemmän bisnestä ja voitti. Toisessa pelissä pelailin lähinnä landeja.

0-2, matsit 3-2-1

Täysin tyytyväinen en lopputulokseen ollut, vaikka puhtaasti mehustelumielessä pakkaa pelasinkin. Voitin siis kolmesti Idealilla, kahdesti moraalisesti (vastustaja scooppasi ilman näkyvää syytä) mutta en kertaakaan Invincible Hymnillä. Varsinaisia aggroja ei turnauksessa tonttuja ja paria RB Goblinia lukuun ottamatta näkynyt, eivätkä MWS-metaa varten pakkaan laitetut herkut päässeet oikeuksiinsa. Huonojen cantrippien tilalle pitäisi saada kunnollista kortinnostoa, mutta parhaat vaihtoehdot on jo käytetty. Ainakin Mulldrifter, Teferi ja Sculler ovat turnauskokemuksen perusteella menossa pakkaan. Mutta tarina jatkukoon.

Herätän vieraat aamulla kertomalla, että kahvi on pannussa. Visa nousee heti ja painelee keittiöön, missä Vallu maistelee keittämääni kahvia, ja vie tämän käytävään. ”Uh ah, olipas hyvä pano.” ”Otahan nyt sitä kahvia.” Vallu maistaa epäuskoisen näköisenä kupistaan, minkä jälkeen Visa toteaa: ”No niin! Kahvi on pannussa!”

Puolen tunnin kuluttua Ilari nauraa.


Lauantain joukkuehyljesuunnitelma perustui siihen, että jostain tiimistä jää varmasti joku saapumatta paikalle. Vastoin kaikkia todennäköisyyden lakeja Jarno Tapola (Akspee) nähtiin jo ennen kymmentä pirteänä kaupalla varustautumassa päivän koitokseen, joten tamperelaisnassikaksi minusta ei olisi. Kostoksi partasin itseäni niin maan kauheasti vaihdossa hänen kanssaan. Sen sijaan Järnforsin Esko (Euj) ei ollut heräämässä, joten sain kelpo tiimin Miikka Notkolasta (Aziraphale) ja Teemu Myllysestä (Random Turtti).

Poolista aukesivat pommeina Rlsprth, Deathbringer Thoctar ja Thornling. Rambo pelaa Beacon Behemothin. “Kato, synergia! Boostataan Thornlingia. Vigilance!” Sitten lyödään kuutta seitsemän sijaan. Svante nostaa kortin ja ojentaa kätensä. Pakoiksi muodostuivat mauton Esper, voimakas mutta epästabiili Naya sekä hyvän manabasen mutta hieman alhaisemman power levelin Jund. Teemu pelasi ykköspaikalla Nayaa, minä keskellä Jundia ja Miikka sai Esperin. Pakkojen ollessa jo miltei kuosissa huomasimme unohtaneemme kokonaan valkoisten korttien pinon, perusfreudilainen lipsahdus.

R1 Suomenmestari Mikko Airaksinen (Aira-), sen kämppis ja joku kolmas tamperelainen modoharja

Pelasin Mikon kämppistä vastaan. Sain unelma-alun borderpost-Jund Hackblade, mutta vauhti hyytyi ja vastus sai manansa fiksattua. Sitten tuli vähän Fusion Emmentalia ja Charnelhoard Wurmia, ja Lavalanche päähän lopetti pyristelyt. Toisessa pelissä mulligoin, eikä nopeata alkua ollut näyttää. Piti käyttää Filigree Fracture ensimmäiseen kohteeseen nostaakseen oikeanväristä manaa, minkä jälkeen vastustaja pelasi Maelstrom Nexuksen. Cascade ei ikinä osunut mihinkään, mutta enpä mahtanut niille varsinaisille spelleillekään yhtään mitään. Vastustajan pakkaan jäi mm. Martial Coup.

Miikan onnistui voittaa Mikon Grixis, mutta Teemu hävisi myös matsinsa. Teemulla oli vahvat readit siitä, että keskimmäisellä paikalla pelataan aina jotain viuhua, ja ehdotti pakkojen vaihtoa.

Tiimi 1-2, matsit 0-1

R2 Max Sjöblom (Maxx), Kim Valori (KARSTODERM), Valtteri Walldén (jobim)

Teemun näkijänlahjat osuivat heti oikeaan, ja hän ja Miikka hoitelivat nopeasti helpot matchuppinsa alta pois. Kimin Voices from the Void vei ensimmäisessä pelissä käteni, toisessa sain nutsit ja nopean scooppauksen, ja kolmannessa Kim sai pakkansa toimimaan riittävän nopeasti.

2-1, matsit 1-1

R3 Nimi Unohtunut x3

Vastustaja pelasi nopeat Esper Stombladet sekä kokoelman muita nopeita lentureita, enkä mahtanut yhtikäs mitään. Toisessa ja kolmannessa pelissä vastustajan pakka näytti todellisen luontonsa Mana Cylixin, Marble Chalicen (foil!) ja muiden herkkujen muodossa. Tiimille 3-0 tai 2-1. Vastustaja ei pannut pahakseen, kun neuvoimme häntä vähän pakan rakennuksessa.

Matsit 2-1

R4 poromagia.com eli Aarne Väisänen (Korva), Hannu Vallin (Retardi), Svante Rikberg

Ajelin Hannun hitaannäköisen Esperin yli parissa minuutissa. Miikka ja Teemu hitsasivat kauemmin. Aarnen pakka osoittautui varsin pahaksi etupäässä lekan ansiosta, mutta Miikka onnistui voittamaan omansa, ja pojat olisivat varmaan scoopanneet joka tapauksessa, koska droppasivat ehtiäkseen Malinin kyselytunnille.

2-1, matsit 3-1

R5 Joona Tiinus (Walloittaja), Ilkka-Aleksi Ylioja (Yliajo), Markku Heikkilä (Triack)

Tämä oli muistaakseni se kierros, jolla Miikka onnistui häviämään matsin. Joka tapauksessa pelasin Yliajoa vastaan ja sain supernopean alun (kuva). Tämän jälkeen en tietenkään nostanut muuta kuin Stun Sniperin ja landia. Saidasin lihaa sisään, ja avauskäsi olikin mauton Stewart of Valeron, Thornling, Gorger Wurm, 4 landia. Manamies sai kuitenkin Magma Spraysta, minkä jälkeen nostin kaikki loputkin viiden manan spellit ja nolla landia.

Matsit 3-2

R6 Santeri Suvela (WaMMaSaNDe), Jarno Tapola, Ville Nevalainen (Vilhis)

Ville ja Santeri olivat istuttaneet Jarnon keskelle vain päästäkseen huutelemaan koko ajan tämän pään yli ohjeita toisilleen. ”Kukaan ei koskaan kysy multa neuvoa :'(.” Jarnon pakka oli varsin paha BR sisältäen Malfegorin ja muuta ikävää. Jarno onnistui nostamaan kahdessa ensimmäisessä pelissä pelkkää jörssiä, mutta itse tein samoin, ja onnistuin vielä posauttamaan ensimmäisen pelin. Eipä Jarnokaan toki halunnut ammuskella Hissarilla turhaan päähän. Toisen Jarno hävisi, vaikka pelasin itsekin ehkä noin kaksi tai kolme spelliä, ja kolmatta peliä emme jaksaneet, kun matsin tulos oli jo selvillä. Matsit tiimille 4-2, ja juosten tuomaroimaan Standardia.

Standardissa oli 31 pelaajaa, joten viidellä kierroksella selvittäisiin. Ensikertalaisia oli puolen tusinaa, joten selittelin turnauskäytäntöjä ja lohdutin, että regular-tasolla selviää sääntörikkomuksista pienemmillä rangaistuksilla kuin kilpatason turnauksissa. Kun kysyin onko kysyttävää, nosti Jori Hukka kätensä ja kysyi ”Eikö tämä olekaan GP Trial?”

”Mentiin Malinin huoneeseen ja ne jutteli siellä jotain Hukan kanssa. Mä kuuntelin ja olin että mitä *****a, täähän on ihan OK tyyppi, en ymmärrä miks kaikki aina tätä dissaa. Mutta sitten ne alkoi juttelemaan Magicista ja sit mä ymmärsin.”

Pakkojen ja pelaajien välillä oli pieniä tasoeroja. Heikkilä toivotti jonkun tytön tervetulleeksi turnausmagicin maailmaan Timo Sievän säestämänä tietenkin herrasmiesmäisesti pahoitellen tilannetta. Max näytti myös ammattilaisen elkeitä näyttämällä Bituminous Blastista ensin Bloodbraid Elfin ja sitten Maelstrom Pulsen, kun vastustajalla oli kolme pihviä ja hänellä ei yhtään. Hieno mekaniikka. Aloittelijoilla näytti kuitenkin olevan hauskaa, ja turnaus pyöri ripeästi.

Viimeisellä kierroksella alkoi näyttää aika pahalta palkintojen suhteen. Jaossa oli yksi kahdenkympin ja neljä kympin lahjakorttia, ykköspöytä tasuroi ja 4-1 –tulokseen pääsi tasan neljä pelaajaa. Päädyimme Mozzien kanssa jakoon, josta Karhumies pitäisi mutta jotkut vähän närkästyivät: neljäykkösille lahjakortit mieheen, ja Yliajo ja Pakka (Multani) saivat tasuroida matsinsa lisäksi kahdenkympin lahjakortin Shopille. Myöhemmin jostain löytyi kuitenkin kärkipelaajille hieman lisää palkintoja, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Pelasimme Mozzien kanssa vähän tanskalaisformaattia ja lähdimme Otagrillille, jossa Balkan Satsi vakuutti jälleen nälkäiset.

Osa grillaus- ja yövieraistani jutteli vähän äänekkäämmin, ja ikkunaan ilmestyi jälleen kiukkuinen huutelija. Ajoin varmuuden vuoksi enimmät vieraat sisään muutaman jampan jäädessä hissuksiin grillaamaan loput lihat ja kanat. Jossain vaiheessa pihaan kaartoi poliisiauto, joka ajeli ihan grillin viereen. Kävelin poliiseja vastaan, ja nämä kysyivät, onko jokin hätänä. ”Ei, onko teillä?” ”Ei.” Pieni tauko. ”Ei me teidän takia tultu. Jatkakaa vain samaan malliin niin, ettei tarvitsekaan tulla.”

Sunnuntaiaamuna Vintage-pakkaa kasaillessa huomasin, että Lainakortit ry. oli käynyt kiittämässä: 3 Force of Will, 3 Mana Drain, 3 Thoughtseize, 3 Underground Sea, 0 Mystical Tutor… Sain tietenkin helposti lainattua paikan päältä puuttuvat kortit lukuun ottamatta Ingot Cheweriä, jollaista ei yksinkertaisesti voi omistaa. PG:n mukaan puuttuva kortti korvattiin basic landilla. Pakkana oli Smmenenin viimeisin.

4 Sea
2 Trop
4 Delta
3 Strand
1 Island

4 Bob
3 Goyf
1 Inkwell Leviathan

3 Mox
1 Lotus
1 Ancestral
1 Walk
1 Regrowth
1 Will
4 Tutors
1 Scroll
1 Top
1 BS
1 Ponder
4 Sleight
1 Gush
1 Tinker
4 Duress
3 Seize
4 Fow
3 Drain
1 Mis-D
1 Echoing Truth

Side:
4 Lol lkol Leyline
2 Needle
1 Darkblast
2 Hurkyl’s
1 Rebuild
2 Volcanic
2 Ingot Chewer
1 Island

R1 Miikka Niemi Hyvis Control /w Tendrils

Aloituskädessäni olivat Sea, Duress, Seal, Fow, sininen kortti, x, x. Miikka pelaa kuitenkin jotain paskaa, ajattelin, ja aloitin tutoroimalla Anskun. Miikka aloitti kuitenkin land, Sapphire, joten jouduin muuttamaan suunnitelmiani. Hänkin on hankkinut powerit ja vehkeet, mikä tietää hyvää Helsingin skenelle. Pelasin siis Duressin, Miikka Drainasi, counteroin ja vein kädestä Cruciblen jättäen sinne Tendrilsin ja blankoa. Nostettu Strip Mine hidasti pakkaani vuoroksi, mutta nostettuani landin aloin pyöriä. En kuitenkaan välittänyt Duressoida Tendrilsiä kädestä, vaan mieluummin Forcasin kaksi kopiota ja kikkailin topdecktutoreilla niin, että vältyin täpärästi kuolemasta Confidanttiin. Ei näin. Toisessa pelissä possuttelin vähemmän, Miikan pakka tarjoili samaa tuubaa, ja voitin helposti kun mm. Ponderista näkyivät Ancestral, Emerald ja Regrowth.

2-0, matsit 1-0

R2 Juha Niinistö Angel Oath

Neljä vuotta sitten Juha Niinistö oli mies, joka pelasi Magicia. Sitten Blizzard Entertainment julkaisi WoW:n, ja mies menetti sielunsa lisäksi sosiaalisen elämänsä. Syystä tai toisesta hän oli kuitenkin kuoriutunut naftaliinista ja napannut kaapista mukaan, mitä nyt sattui löytämään ja saattoi etäisesti pakaksi kutsua. Mulligoin kuuteen Juhan aloittaessa Librarylla, mutta Duressoin Oathin pois. Itselläni ei kuitenkaan noussut kuin Tarmogoyfeja, jotka löivät Blessingin ansiosta vain kolmea. Parin Impulsen jälkeen Oath löytyi, ja sain pari vuoroa aikaa kaivaa bouncea, mutta jäin yhden kortin päähän.

Toisen pelin jouduin lähtemään ilman Dureksia, ja Oathihan sieltä livahti heti pöytään. Cantrippailin menemään ja Scrollasin Truthin täpäten itseni ulos, koska pakan päällä oli jörssiä Brainstormin jäljiltä. Seuraavalla vuorolla tuli tietenkin Orchard+Duress. Juha otti Truthin jättäen Tinkerin käteen. Olin sopivasti 19 lifessä ja nähnyt Juhalla Razian kädessä, joten hain Inkyn ja voitin racen. Juha osasi vielä haaskata omat Islandinsa, mutta trample ja tokenit tekivät silti tasalämät.

1-1, matsit 1-0-1

Järnfors droppasi kierroksen odotettua aiemmin, oli kuulemma hävinnyt jollekin laadukkaalle. Lauantaiyön salaisen proksyvintageturnauksen finaalissa ja ainoassa matsissa Simo Lagerspetz (5c Workshop Aggro) voitti Kosti Jokisen (Elementals) pelein 2-1.

R3 Jouni Sovela 68 kortin mirror

Jouni pelasi ilman Imperialia ja oli varautunut Oathimetaan siden Seal of Primordiumeilla. Nostin avaushanskaan tuplaforcen, joiden avulla Confidant pääsi tiskiin ja alkoi laputtaa. Jouni vastasi Tarmolla, vastasin omalla Tarmolla, Jouni pelasi Confidantin, joten jouduin rikkomaan standoffin Tinkerillä. Jouni kaivoi vimmatusti Topilla mutta turhaan. Toisessa pelissä nopea Tarmogoyf runsaiden Duresten saattelemana riitti.

2-0, matsit 2-0-1

R4 Janne Tabell Oath

Tässä vaiheessa aloin olla jo aika liekeissä, ja aloitin heittämällä nopalla 20. Pelasin Thoughtseizen ovelasti Dazea päin, jotta vastustaja jäisi tempossa jälkeen. Väistin Wastelandin Gushilla, counteroin Oathin, pelasin Anskun pari kertaa itseeni ja aloin setuppailla Williä, kun puolet pakasta oli jo gravella. Kädessä olivat Confidant ja Seal Ponderin näyttäessä Walkia ja Vampiricia. Vieressä suorittanut Yliajo totesi, että ”kihistely kuuluu tänne asti”, luultavasti vähän pitemmällekin. Confidant, sun, näytetään Vampiric ja haetaan Will, Walk, Sealia Lotukseen. Koska ei ole Tendrilsiä, Janne ei scoopannut, vaan mieluummin facepalmasi 10 minuuttia katsellen viereisiä pelejä sillä välin, kun tuusasin Willin kanssa.

Toisen pelin aloituskädessäni oli kyllä Force, mutta ainoana sinisenä korttina Ancestral. Janne pelasi tietenkin ensimmäisen vuoron Oathin mutta ilman Orchardia, joten annoin sen resolvata. Pelasin Anskun ja Regrowthasin sen. Kun pelasin Misdirectionin hänen Ancestraliinsa, sain kuulla kommentin ”Näissä peleissä on kyllä kuulunut liian monta kertaa ’Ancestral muhun’”. Parin vuoron päästä seurasivat Echoing Truth ja conceed in disgust.

2-0, matsit 3-0-1

R5 Mikko Hyvärinen (Nuorukain) TPS punaisella

Aloitin jälleen vahvasti heittämällä 12-sivuisella tasan 12, mutta mulligoin Confidanttiin ja kahteen Forceen, joista toisen vei Duress. Sain kuitenkin Confidantin tiskiin ja ehdin nostaa siitä kortinkin, kun Hyvis päätti yrittää pyöriä. Upkeepissa Vampiric (haki Lotuksen), land, Ritual, mox, Lotus jonka counteroin. Desirehän sieltä olisi tullut, joten Hyvis joutuikin pelaamaan Wheelin. Hain Mysticalilla Drainin pakan päälle, mutta toista counteria ei noussut, ja Hyvis sai pyörästä Willin ja Forcen.

Toisen pelin lähdin kyseenalaisella kädellä Duress, Lotus, Will, landia vain nähdäkseni, että Hyvis on pitänyt vieläkin kyseenalaisemman käden: Petal, Mis-D, Desire, cantrippeja. Hyvis ei nostanut heti landia mutta itse en ollut paljoa parempi ensimmäisen draw stepin antaessa Leviathanin. Sitten nousikin Ancestral, ja oli pakko pelata Will, jotta sai Misdirectionin kädestä pois. Anskustakaan ei noussut mitään, mutta eipä noussut Mikonkaan vastaavasta. Pelattiin sitten vähän land-go:ta ja kuudennella vuorolla räjähti (kuva). Hyvis oli tietenkin tähän mennessä nostanut counterit, mutta seuraavan vuoron Confidant sai jäädä. Confidant paljastikin sitten niin paljon countereita, että Hyvis ei saanut tehtyä enää yhtikäs mitään. Vaan eipä tarvittukaan, koska Confidant ajeli minut pois kaksi vuoroa nopeammin kuin Hyviksen.

0-2, matsit 3-1-1

Magicin pelaaminen conissa oli yllättävän rentoa ja hauskaa, etenkin kun viime aikoina on tullut enempi tuomaroitua. Formaatit olivat parasta parhautta, pelaajat hyvällä asenteella liikkeellä ja järjestelyt pelasivat. Kokemuksesta olin osannut myös pukeutua riittävän kevyesti, oli ulkona sitten millainen ilma tahansa. Monia vanhoja naamoja tuli myös nähtyä, mutta olisi voinut nähdä enemmänkin. Ensi vuonna siis jälleen!

Kiitokset.
« Viimeksi muokattu: 07.08.09 - klo 08:24 kirjoittanut Nastaboi »
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa Sabo

Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #1 : 04.08.09 - klo 12:59 »
Yes. Keep 'em coming. Lisää vaan rapsuja Conista!

Poissa Random Turtti

Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #2 : 04.08.09 - klo 19:04 »
Oli kyllä loistava raportti. Pistänpä oman huonon raportin perään.

Perjantaina tuuttailin 4-2 RB-tuuttiläjällä HL:ssä, lauantaina team sealedissa 4-2 (turnauksesta tarkemmin yllä) ja sunnuntaina jäin sänkyyn nukkumaan.

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #3 : 05.08.09 - klo 09:25 »
Lisään myös oman raportin conireissustani.

Perjantaina vedin salakännit junassa välillä Seinäjoki->Helsinki jonka jälkeen erehdyin hyvin varustettuun ravitsemusliikkeeseen Helsingissä.
Lauantaina ja sunnuntaina oli niin paha olo etten pystynyt coniin lähtemään.

Toivottavasti muilla oli kivaa.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #4 : 05.08.09 - klo 12:18 »
Villen kanssa mennään tietyllä tasolla samoilla linjoilla. Lähdimme keskiviikkona puolen vuorokauden varoitusajalla Rovaniemelle ja siellä vielä suunnittelin, että otan pikasuunnitelmana lennot ja käyn päivän Espoossa pyörimässä viikonloppuna. Sitten lähdimmekin neljännesvuorokauden varoitusajalla pohjoiseen hillareissulle ja Coni sai jäädä. Kostin nakitin ostamaan paidan kokoelman jatkoksi. Kiitos, Kosti. Hillasato oli aika huono. Porot röhisivät metsässä. Toivottavasti monien mielestä Coni oli mukava tapahtuma.

Poissa Farseer

Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #5 : 05.08.09 - klo 13:09 »
Porot röhisivät metsässä.

Niin ne röhisivät conissakin. Malinin paita oli kyl <3
http://mtgsuomi.fi/listat/Farseer/om/ - Partanetin paras valikoima boostereita, muuta produktia sekä irtokortteja! Esimerkiksi boksit: T2 87€ tai 85€ jos ostat kaksi boksia tai enemmän!

MtG Helsinki-ryhmä facebookissa[/url

Poissa instiqma

Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #6 : 05.08.09 - klo 13:53 »
Kostin nakitin ostamaan paidan kokoelman jatkoksi. Kiitos, Kosti.

Arveluttavaa toimintaa hankkia tapahtuman virallinen paita (oletan että tästä on kyse) saapumatta itse kuitenkaan paikalle.

Poissa Teroin

Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #7 : 06.08.09 - klo 21:14 »
Kostin nakitin ostamaan paidan kokoelman jatkoksi. Kiitos, Kosti.

Arveluttavaa toimintaa hankkia tapahtuman virallinen paita (oletan että tästä on kyse) saapumatta itse kuitenkaan paikalle.

Tästä innostuneena järjestän ens keskitalvena Rapecon-tapahtuman ja forcaan sulle paidan.
23:35 <@Rancid-> lekahomo tarjoo muna pystyssä cursecalan foilista
23:35 < ilpo-> mulla on semmonen

23:10 <@teemuhy> surffaan muiden osaamisella

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #8 : 07.08.09 - klo 10:57 »
Tästä innostuneena järjestän ens keskitalvena Rapecon-tapahtuman ja forcaan sulle paidan.

Jyväskylän sedät ehtivät ensin jo noin 5 vuotta sitten: http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=1003251 . Paitaa ei kylläkään ole.

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #9 : 07.08.09 - klo 11:29 »
Kyllä Rapeconilla oli jonakin vuonna oma paita. Lahjoittivat sellaisen Ropeconin pääjärjestäjällekin. Kokoelmasi on epätäydellinen!
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Muisti palailee pätkittäin - Ropecon 2009
« Vastaus #10 : 07.08.09 - klo 11:46 »
Kyllä Rapeconilla oli jonakin vuonna oma paita.

Toki tiedän, näin sellaisen Liimolla aikoinaan. Yritin sanoa, että minulla ei paitaa kuitenkaan ole, niitä kun en keräile.