Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin  (Luettu 86487 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa luma

Ensiksi tärkein asia eli linkki: http://mtgsuomi.fi/hintalaskuri/

Sitten lyhyt selostus: ison korttikasan hinnan laskeminen MOTLin hinnastosta on melko rasittavaa, ja MagicCardMarketista vielä enemmän. Tässäpä kätevä työkalu siihen tehtävään. Sivuston käyttö on toivottavasti itsestäänselvää, joten mitään pitkiä käyttöohjeita en lähde kirjoittamaan. Jotain yksinkertaisia ohjeita kuitenkin:

- Systeemi osaa täydentää kortinnimen. Nimeä kirjoittaessa tekstikentän alle aukeaa valintalaatikko mahdollisista nimistä.
- Lue lista -napista voi pasteta korttilistan (muodossa X kortinnimi (editio), esimerkiksi "4 Wrath of God (10th)")
- Tee lista -napista järjestelmä tekee helposti kopioitavan tekstilistan korteista.
- Listan alapuolelle systeemi laskee vasemman ja oikean puolen erotuksen, esimerkiksi traden reiluuden arviointia varten (laita siis omat korttisi toiselle puolelle ja tradekaverin kortit toiselle puolelle).

Järjestelmässä voi olla bugeja. Jos löydät sellaisen, niin ilmoita minulle vaikkapa tähän ketjuun tai YV:llä. Jos kortille ei löydy hintaa, mutta olet varma, että kirjoitit kortin oikein, syynä on todennäköisesti se, ettei korttia löydy kyseisestä hinnastosta. Myös parannusehdotukset ovat tervetulleita. Ne myös joko tähän ketjuun tai YV:llä.

Sitten vielä teknistä höpöhöpöä: MOTL-hinnasto haetaan tietokantaan kerran päivässä. Hinta on price-sarakkeesta löytyvä tieto. Systeemin perustoiminnallisuus on tehty JavaScriptillä (jQuery- ja jQuery UI -kirjastoja käyttäen), joka hakee Python-skriptin kautta tietokannasta korttien nimi-, editio- ja hintatiedot. Koodi on nykyään jo lähes lukukelpoista. Little Bobby Tablesin tunkeminen kortin nimeksi on turhaa.

Jos on kysyttävää niin kysykää.

To do -lista:
  • MCM-hinnat (saa uneksia)
  • "N-arvon" näyttäminen
  • Jotain muuta, mitä?
« Viimeksi muokattu: 10.06.12 - klo 02:41 kirjoittanut luma »

Poissa Chaosworm

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #1 : 22.10.09 - klo 14:29 »
Parannusehdotus: "Lue lista" -nappia painettaessa hakisi automaattisesti halvimman editionin, jos editionia ei ole laitettu perään.
aka. Awaclus

Poissa Arcane

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #2 : 22.10.09 - klo 15:39 »
Jos joskus tekijällä on erityisen tylsää, on oma ehdotukseni lisätä myös jonkinlainen valintakytkin:"vain mustareunaiset" / "vain valkoreunaiset". Vaatii tietysti oman erottelunsa määrittää ohjelmalle, että mitkä editionit palvovat mustaa ja mitkä valkeaa reunusta.
Nahkaa ja niittejä, miehisiä riittejä.

Poissa luma

Re: Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #3 : 22.10.09 - klo 15:59 »
Parannusehdotus: "Lue lista" -nappia painettaessa hakisi automaattisesti halvimman editionin, jos editionia ei ole laitettu perään.

Tehty.

Jos joskus tekijällä on erityisen tylsää, on oma ehdotukseni lisätä myös jonkinlainen valintakytkin:"vain mustareunaiset" / "vain valkoreunaiset". Vaatii tietysti oman erottelunsa määrittää ohjelmalle, että mitkä editionit palvovat mustaa ja mitkä valkeaa reunusta.

Onko tästä juurikaan hyötyä? Käyttähäjän saa itsekin valittua, minkä edition hintaa käytetään. En usko, että olisi vaivannäön arvoista.

Poissa Masa88

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #4 : 22.10.09 - klo 16:44 »
Semmoinen bugi tuli vastaan joka ilmoittaa m10 swamppien foilien hinnaksi 222,4 € neljältä kappaleelta

EDIT: tämä siis Motl hinnastoa käyttäen

EDIT2: Muuten tuo näyttää toimivan ihan kohtuullisen hyvin, kiitokset vaivannäöstäsi että olet tälläisen jaksanut väkertää :)
« Viimeksi muokattu: 22.10.09 - klo 16:50 kirjoittanut Masa88 »
Deck lists and tournament results are like guns and killing people. The fact that you managed to kill somebody isn't proof that your gun is the best.

Poissa luma

Re: Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #5 : 22.10.09 - klo 16:50 »
Semmoinen bugi tuli vastaan joka ilmoittaa m10 swamppien foilien hinnaksi 222,4 € neljältä kappaleelta

EDIT: tämä siis Motl hinnastoa käyttäen

Se ei ole bugi vaan ominaisuus ;)

Ongelmana on siis, että MOTLin hinnastoon on jostain syystä päätynyt M10 foil Swampin (saattaa esiintyä monilla muillakin korteilla) reilu $50, ja systeemi käyttää sieltä löytyvää hintaa kyseenalaistamatta sitä mitenkään. Varsinkin basic landeilla tällaiset tapaukset ovat aika yleisiä, eikä niille oikeastaan mahda mitään. Ohjelmallisesti tuollaisten karsiminen on melko hankalaa jos ei halua korttikohtaisia ehtoja tehdä: esim. jos satunnaisella paskacommonilla on hintaa $100 ja tilasto perustuu yhteen myyntiin, ja Imperial Recruiterilla on hintaa $100 ja tilasto perustuu yhteen myyntiin, mistä ohjelma voi tietää että toinen hinta on virheellinen ja toinen ei?

Poissa luma

Re: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #6 : 24.10.09 - klo 14:47 »
Laskuria päivitetty, uutena ominaisuutena valitun kortin ja edition säilyminen foilikkuuden tai hinnaston vaihtuessa. Bugi-ilmoitukset ja parannusehdotukset ovat edelleen tervetulleita.

Poissa Wrakis

  • Kuopio
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Karplusan Forest, punaista, Birds of p... Eiku vit
Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #7 : 27.10.09 - klo 16:26 »
Kiitoksia. Tätä onkin jo tullut käytettyä.  ;D

Poissa Chaosworm

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #8 : 09.11.09 - klo 15:34 »
Tämän voisi ehkä stickyttää, ennen kuin hukkuu "Paljon cancel maksaa" -spämmin sekaan.
aka. Awaclus

Poissa luma

Re: Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #9 : 09.11.09 - klo 15:35 »
Tämän voisi ehkä stickyttää, ennen kuin hukkuu "Paljon cancel maksaa" -spämmin sekaan.

No tämän kerran.

Poissa Sir Marde

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #10 : 15.01.10 - klo 13:45 »
Arttu, hieno palvelu! Vasta nyt tulin ensi kertaa käyttäneeksi.

Ongelma: jos haluaa listasta pois jotakin, en keksinyt muuta keinoa kuin tyhjentää koko lista ja alkaa alusta. Käytännössä Tee lista, copy-paste, edit, Tyhjennä, Lue lista, copy-paste, plus joukko ikkunoiden sulkemisia ja avaamisia.

Parannusehdotus: Voisiko lukumäärä-kenttään pistää vaihtoehdon 0 mukaan, niin yksittäisen lapun pois ja mukaan vaihtaminen onnistuisi helpommin, kun hahmottelee eri treidausvaihtoehtoja?

Toinen ongelma: Tyhjennä-toiminto jätti pari kertaa listan ekan lapun mukaan eikä suostunut sitä poistaamaan. Ratkaisu: refresh selaimesta.

"Uutena ominaisuutena valitun kortin ja edition säilyminen foilikkuuden tai hinnaston vaihtuessa"  - tämä feilasi foileissa toiseen suuntaan tapauksessa Elvish Harbinger MCM:ssä (foiliksi toimi, mutta takaisin ei). Johtunee siitä, että EvG:ssä ei ole foil-versiota, mutta voiko ja haluaako tätä korjata?

Turha toive (?): voisiko hinnan perusteena olevan n-arvon saada näkyville?

Sitten mielipide MCM-low-hinnoista: minusta eivät vaikuttaisi suositeltavalta vaihtoehdolta. Kaikille lapuille näkyy löytyvän aina joku myyjä, joka on sen hinnoitellut muutamaan senttiin  (mahdollisesti vahingossa, mahdollisesti hiekkalaatikossa pyöritetyn kuntoisena), ja tämä tasoittaa aika lailla hintaeroja. Kärjistäen voi sanoa, että yhtä hyvin sitten voisi vaihtaa suoraan lappujen kpl-määrän mukaan.

Esimerkki:
AVG-laskelmana

1  Obelisk of Alara (CFX)        0.8
2  Mark of Asylum                2.14
2  Titanic Ultimatum             1.24
4  Naya Panorama                 0.32
2  Seedcradle Witch              0.26
3  Pili-Pala                     0.21
1  Shard Volley                  0.14
1  Beastmaster Ascension         0.77
2  Viridian Joiner               0.2
2  Elvish Harbinger (LRW)        1.08

ja sama low-laskelmana:

1  Obelisk of Alara (CFX)        0.3
2  Mark of Asylum                0.5
2  Titanic Ultimatum             0.18
4  Naya Panorama                 0.08
2  Seedcradle Witch              0.06
3  Pili-Pala                     0.06
1  Shard Volley                  0.02
1  Beastmaster Ascension         0.05
2  Viridian Joiner               0.04
2  Elvish Harbinger (LRW)        0.36

-Marde

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #11 : 15.01.10 - klo 15:47 »
Arttu, hieno palvelu! Vasta nyt tulin ensi kertaa käyttäneeksi.

Ongelma: jos haluaa listasta pois jotakin, en keksinyt muuta keinoa kuin tyhjentää koko lista ja alkaa alusta. Käytännössä Tee lista, copy-paste, edit, Tyhjennä, Lue lista, copy-paste, plus joukko ikkunoiden sulkemisia ja avaamisia.

Kortin saa pois listasta, kun yksinkertaisesti tyhjentää kyseisen tekstikentän. Tyhjän rivin pitäisi hävitä pois välistä.

Lainaus
Parannusehdotus: Voisiko lukumäärä-kenttään pistää vaihtoehdon 0 mukaan, niin yksittäisen lapun pois ja mukaan vaihtaminen onnistuisi helpommin, kun hahmottelee eri treidausvaihtoehtoja?

Onnistuu.

Lainaus
Toinen ongelma: Tyhjennä-toiminto jätti pari kertaa listan ekan lapun mukaan eikä suostunut sitä poistaamaan. Ratkaisu: refresh selaimesta.
Hassua, sillä tyhjennä-nappikin itse asiassa vain refreshaa sivun.

Lainaus
"Uutena ominaisuutena valitun kortin ja edition säilyminen foilikkuuden tai hinnaston vaihtuessa"  - tämä feilasi foileissa toiseen suuntaan tapauksessa Elvish Harbinger MCM:ssä (foiliksi toimi, mutta takaisin ei). Johtunee siitä, että EvG:ssä ei ole foil-versiota, mutta voiko ja haluaako tätä korjata?

Todennäköisesti johtuu juuri siitä, ettei kyseisestä editiosta ole foilia, jolloin systeemi defaulttaa halvimpaan mahdolliseen.

Lainaus
Turha toive (?): voisiko hinnan perusteena olevan n-arvon saada näkyville?
Mahdollisesti (idea: tooltipiksi hinnan päälle?).

Lainaus
Sitten mielipide MCM-low-hinnoista: minusta eivät vaikuttaisi suositeltavalta vaihtoehdolta. Kaikille lapuille näkyy löytyvän aina joku myyjä, joka on sen hinnoitellut muutamaan senttiin  (mahdollisesti vahingossa, mahdollisesti hiekkalaatikossa pyöritetyn kuntoisena), ja tämä tasoittaa aika lailla hintaeroja. Kärjistäen voi sanoa, että yhtä hyvin sitten voisi vaihtaa suoraan lappujen kpl-määrän mukaan.

Low-hintakaan (kuten averagekaan) ei huomioi hiekkalaatikossa pyöriteltyjä ja koiran syömiä lappuja, vaan enintään EX-kuntoiset pahvit. Todella monia commoneita (ja jopa uncommoneita) saa MCM:stä hyväkuntoisena muutaman sentin hintaan. Totta kai tradejen arviointiin keskihinta on parempi, low-hintaa taas olen itse käyttänyt, kun olen arvioinut korteille edullista myyntihintaa.

Kiitokset hyvästä palautteesta!

Poissa puvodni

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #12 : 18.01.10 - klo 13:53 »

Lainaus
Parannusehdotus: Voisiko lukumäärä-kenttään pistää vaihtoehdon 0 mukaan, niin yksittäisen lapun pois ja mukaan vaihtaminen onnistuisi helpommin, kun hahmottelee eri treidausvaihtoehtoja?

Onnistuu.

Jos vielä muokkaisit niin, että listaa sisään lukiessa automaattisesti ei tarjoaisi määräksi nollaa vaan yhtä kuten ennenkin.
« Viimeksi muokattu: 18.01.10 - klo 13:54 kirjoittanut puvodni »

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #13 : 18.01.10 - klo 14:43 »

Lainaus
Parannusehdotus: Voisiko lukumäärä-kenttään pistää vaihtoehdon 0 mukaan, niin yksittäisen lapun pois ja mukaan vaihtaminen onnistuisi helpommin, kun hahmottelee eri treidausvaihtoehtoja?

Onnistuu.

Jos vielä muokkaisit niin, että listaa sisään lukiessa automaattisesti ei tarjoaisi määräksi nollaa vaan yhtä kuten ennenkin.

Oho, ei pitäisi yrittää korjata ehjää asiaa tai saattaa vahingossa rikkoa sen  ::)

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #14 : 17.03.10 - klo 23:01 »
Heipä hei, hintalaskuri on päivittynyt uuteen versioon (eli suomeksi sanottuna kirjoitettu kokonaan uudestaan jQuery-kirjastoa käyttäen). Tästä pitäisi teoriassa seurata, että laskuri toimii myös IE:llä, iPhonen Safarilla ja muilla selaimilla, joilla se ei ennen ole toiminut. Olkaa hyvät ja testatkaa kaikkia ominaisuuksia, ja ilmoittakaa löydetyistä bugeista joko yv:llä tai tässä ketjussa, niin pyrin korjaamaan ne niin nopeasti kuin mahdollista.

Poissa JunioRcmf

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #15 : 19.04.10 - klo 02:01 »
Laskuri ei näyttäisi löytävän mitään Urza blockin kortteja, kun siinä käyttää MCM arvoja. Motlin arvoilla ne kyllä löytyvät.

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #16 : 19.04.10 - klo 11:16 »
Heittomerkki edition nimessä sekoitti huonosti tehdyn hintojenhakuohjelman. Korjasin asian, huomenna pitäisi MCM:nkin hinnastosta löytyä Urza-blokin kortit.
« Viimeksi muokattu: 19.04.10 - klo 13:35 kirjoittanut luma »

Poissa Ilkka_s

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #17 : 19.04.10 - klo 12:45 »
lue lista-toiminto ei pelitä firefoxilla eikä ie:llä

edit (heti alkuperäisen jälkeen): iso KIITOS kun joku jaksaa kehittää tällaista systeemiä

Poissa Chaosworm

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #18 : 19.04.10 - klo 13:29 »
lue lista-toiminto ei pelitä firefoxilla eikä ie:llä
Firefoxilla pelittää kyllä ainakin minulla ihan hyvin.
aka. Awaclus

Poissa Ilkka_s

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #19 : 19.04.10 - klo 14:53 »
Joo, nyt toimii täälläkin.

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #20 : 19.04.10 - klo 14:59 »
Mitään en ole tällä välillä kyseiselle ominaisuudelle tehnyt, joten vika on tällä kertaa ollut jossain muualla kuin itse ohjelmassa.

Poissa Ilkka_s

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #21 : 20.04.10 - klo 10:13 »
Asiaa tutkittuani, totesin vian olleen itsessäni... Olin merkinnyt listaan foilit laittamalla (foil) korttien nimien perään, osasta oli vain unohtunut sulut ympäriltä ja ohjelma ei tietenkään suostunut laittamaan kahta korttia samalle riville...

Poissa Oferon

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #22 : 22.04.10 - klo 13:34 »
Laskuri ei tunnu toimivan ollenkaan. Laskuriin pääsee ja kentään pystyy kirjoittamaan, mutta uusia kenttiä ei tule, kortin hintaa ei haeta (eikä kysytä editionia), tyhjennys, listan lukeminen tai tekeminen eivät myöskään toimi. Ongelma huomattiin n. 10:30 tänään toisella koneella (jossa Win 7 + firefox + IE) ja tuntuu jatkuvan tällä Vista + Firefox -yhdistelmällä nytkin.

Kiitokset kuitenkin vielä hienosta laskurista, on tullut käytettyä muutamia kertoja kaverien kanssa vaihdellessa.

Poissa Chaosworm

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #23 : 22.04.10 - klo 13:42 »

Sama täällä. Vista + Firefox.
aka. Awaclus

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #24 : 22.04.10 - klo 13:46 »
Nyt toimii taas, oli unohtunut muuttaa yhtä tiedostoa kun toinen tiedosto siirtyi paikasta A paikkaan B.

Poissa Wrakis

  • Kuopio
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Karplusan Forest, punaista, Birds of p... Eiku vit
Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #25 : 25.10.10 - klo 15:57 »
Tuleeko noita uusia kortteja milloinka vai tuleeko niitä ollenkaa? Esim. SOMin kortteja ei löydy ollenkaa.

MOTLin sivuiltakaan ei löytynyt hinnastoa, joten taitaa olla itse MOTLin vika eikä tämän ohjelman?

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #26 : 25.10.10 - klo 16:13 »
Tuleeko noita uusia kortteja milloinka vai tuleeko niitä ollenkaa? Esim. SOMin kortteja ei löydy ollenkaa.

MOTLin sivuiltakaan ei löytynyt hinnastoa, joten taitaa olla itse MOTLin vika eikä tämän ohjelman?

Kortit tulevat laskuriin heti kun ne tulevat MOTLin hinnastoon, yleensä n. kuukausi setin ilmestymisen jälkeen.

MCM-hinnat yritän saada takaisin laskuriin heti kun ehdin, nyt on liikaa kiireitä että siihen ryhtyisin.

Poissa Chaosworm

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #27 : 25.10.10 - klo 17:16 »
Tuleeko noita uusia kortteja milloinka vai tuleeko niitä ollenkaa? Esim. SOMin kortteja ei löydy ollenkaa.

MOTLin sivuiltakaan ei löytynyt hinnastoa, joten taitaa olla itse MOTLin vika eikä tämän ohjelman?
MOTL laskee korteille mm. viime kuukauden keskiarvon, joten on mahdotonta, että alle kuukauden ikäiset kortit päätyisivät sinne.
aka. Awaclus

Poissa Luigiggi

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #28 : 25.10.10 - klo 18:54 »
Ehdotus:
Onko mahdollista / Järkevää että joku, joka osaa koodata, tekisi Motlin hintojen pohjalta toimivan Laskuri widgetin älypuhelimiin kuten Iphoneen tai Android-pohjaisiin laitteisiin?

Kiitoksia.

Poissa luma

Vs: Hintalaskuri tradejen, ostojen ja myyntien arviointiin
« Vastaus #29 : 25.10.10 - klo 19:04 »
Ehdotus:
Onko mahdollista / Järkevää että joku, joka osaa koodata, tekisi Motlin hintojen pohjalta toimivan Laskuri widgetin älypuhelimiin kuten Iphoneen tai Android-pohjaisiin laitteisiin?

Kiitoksia.

Harkinnassa on (ainakin Androidille, en omista iPhonea enkä ole sille ohjelmointiin tutustunut). Jollei itsenäistä ohjelmaa, niin ainakin mobiilikäyttöliittymä tähän nettipohjaiseen laskuriin.