Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.  (Luettu 3428 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Karhumies

Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.
« : 14.03.10 - klo 23:41 »
Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.

Sivurooleissa muun muassa:

Schembo
chibi
Karjanvarastaja
Alesi
Hurjamieli
Hujanen (ei nickiä?)
Kerperos
JunioRcmf

Pahoittelut raportista puuttuvista vastustajien nimistä. Muistini on seula ja turnauksen muistiinpanot ovat yhtä hukassa kuin Karhumies silloin, kun olisi pitänyt voittaa eikä tasuroida. Saa ilmoittaa nimiä YV:llä, niin lisään puuttuvat tiedot jälkeenpäin mukaan.


Perjantai, 12.3.

Kalmiksen ja Schembon peruutettua turnaukseen lähtönsä työaikataulujensa takia, päätin hakea chibin Joensuun Karsikosta meille Rääkkylään turnausta edeltäväksi yöksi. Tämä säästäisi reippaasti ajoaikaa lauantaiaamulta. chibi oli kuin olikin saanut Schembon minulle lainaan lupaamat kortit noudettua, vaikka tähän olikin liittynyt erinäisiä polkupyörän jäätymiseen ja aikatauluihin liittyviä ongelmia. Vapautuneelle takapenkille olivat kyytiin tulossa Karjanvarastaja Savonlinnasta sekä Alesi Juvalta.

Testailen illan mittaan UW Tempoa ensimmäistä kertaa muuten kuin goldfishinä. Noin 30 lainakortin lisäämisen jälkeen dekissä on enää 5 proxya mainissa (4x Fathom Seer ja 1x Stoneforge Mystic) ja 1 sidellä (Enlightened Tutor). Hakkaan chibin Eva Greenin ja jotain muitakin dekkejä, enkä häviä ainuttakaan peliä. Itsevarmana tunnen oloni tyytyväiseksi. Hakkaamme vielä tunnin ajan PS3:lla NHL 3on3 Arcadea (chibi voittaa ekan pelin jälkeen kaikki loput, sillä se on pelannut oikeitakin änäreitä) ja laitamme herätyksen seitsemäksi.


Lauantai, 13.3.

Hyppään rattiin 7:30, sillä pitäähän meidän olla Mikkelissä viimeistään 10:30. Minun pitää lainata vielä Hurjamieleltäkin lappuja ja muilla on dekkilistat kirjoittamatta. chibi ei tiedä vielä aamullakaan, millä dekillä se pelaa. Karjanvarastaja sanoo pelaavansa kalaa. Alesin yllätämme laittamalla kiinalaista happy hardcorea soimaan juuri ennen kuin otamme hänet kyytiin Juvan ABC:lta. "Siis mitä VITTUA työ täällä kuuntelette?" "No kun ei tuo Radio Rockikaan kuulu täällä päin." Ilme oli näkemisen arvoinen. Esittelen kyytiläisille Mikkelin kaupungin puolivirallisen symbolin eli Ruskean Reiän (alternate art), joka tervehtii kaikkia kaupunkiin tulijoita keskellä kaupungin ainoaa liikenneympyrää. Tankkaamme auton Hesburgerissa, koska siellä oli ainakin aiemmin Mikkelin edullisin bensa, ja ajelemme turnauspaikalle hyvissä ajoin.

 
Lainaus käyttäjältä: Yan
…Ja eikun turnauspaikalle jossa näkyikin jo paljon tuttuja naamoja ja ensimmäinen lause jonka kuule on ”onko kellään lainata fathom see’ereitä?” …jaa, ei tää mun deckki olekaan ehkä ihan niin rogue valinta.

Setti Wastelandeja löytyi lainaan helposti. Foilina. Kiitokset Schembolle.
Samoin setti mustareunaisia Tundria.
Setti Serra Avengereita. Check.
Setti Flooded Strandeja. Check.
3x Arid Mesa. Check.
2x Jitte. Check.
Enlightened tutor. Foilina. Check.
Hurjamieleltä sain yhden venäjänkielisen Stoneforge Mysticin sekä yhden Enlightened Tutorin (olin pyytänyt Schembolta vain yhtä).
Fathom Seer. Se on common, herranjumala. Luulisi löytyvän. Schembolla ei ollut ainuttakaan ja Hurjamieli ei ollut löytänyt yhtään. Kysymällä 25+ henkilöltä saan yhden. Varmaankin jonkun hilanderista, sillä se pitää kuulemma aivan ehdottomasti palauttaa ehjänä. Teittisellä olisi kuulemma 2kpl kotona, mutta sinne ja takaisin kestäisi 20min autolla, eikä aikaa ole. Niinpä leikimme Hujasen, Kerperoksen ja JunioRcmfn kanssa seuraleikkiä nimeltä "tongitaan 5min ennen turnauksen alkua muutaman tuhannen kortin pahvilaatikkoja, että löydettäisiin Karhumiehelle muutama Fathom Seer". JunioRcmf löytää Kerperoksen kansiosta 2kpl, vaikka mies oli kieltänyt omistavansa ainuttakaan. Hurjamielen jämäboksin pohjalta löydämme neljän miehen voimin viimeisen lapun. Mikään ei piristä niin kuin pieni jännitys ennen turnauksen alkua 3 tunnin ratissa istumisen jälkeen. Eikä ykkösroundin pairingsejakaan oltu vielä ehditty tehdä. Hyvinhän se meni.


"Smurffit käsijarruttavat manakurvissa"

Main deck [60]
Täsmälleen identtinen turnauksen voittajan kanssa.
EDIT: Ähäkutti, eipäs ollutkaan. Minun dekissäni oli -3 Windswept Heath, +3 Arid Mesa. Relevanttia? Kts. alempaa raportista kolmosroundin illuusio. Muaha.

Sideboard [15]
3 Enlightened Tutor
2 Aura of Silence
1 Ethersworn Canonist
1 Relic of Progenitus
1 Spell Pierce
1 Thorn of Amethyst
1 Tormod’s Crypt
1 Wheel of Sun and Moon
1 Chill
2 Burrenton Forge-Tender
2 Perimeter Captain

Sideboardien väliset erot TecHissä: (Yanin dekkiin verrattuna)
-1 Aura Flux
-1 Ghostly Prison
-3 Path to Exile
-1 Spell Pierce
+2 Burrenton Forge-Tender
+2 Perimeter Captain
+1 Aura of Silence
+1 Chill

Jälkiviisaana voin todeta, että 3x Path olisi ollut ainakin kymmenen kertaa relevantimpi sidekeksintö kuin Kapteenit ja Kithkinit yhteensä, etenkin Zoota vastaan. Lisäksi yhden Aura of Silencen cuttaaminen Aura Fluxiksi (vs. Enchantress, jne.) on nerokkuutta.


Round 1 vs. Zoo-variantti, joka pelasi myös mustaa saadakseen Dark Confidantit

Jälkeenpäin en muista tästä matsista oikein muuta kuin sen, kuinka vastustajani tajusi vuoron myöhässä, että eihän Spell Piercellä voi counteroida creaturea. Minä en varmaan olisi tajunnut tätä vielä tähän päiväänkään mennessä ilman kyseistä incidenttiä. Lappu kuitenkin alkaa sanalla "counter" ja loppuu manasymboliin "2 colorless", joten en ollut ilmeisesti koskaan viitsinyt lukea mitä siihen väliin on kirjoitettu. Ei muuta kuin judge paikalle. Selitän nolona Hurjamielelle, kuinka olen täysi käsi, epäonnistunut ihmisen irvikuva, enkä osaa lukea edes OMAN dekkini kortteja saatika sitten pelata niitä fiksusti. Saamme kumpikin suullisen huomautuksen pelivirheestä, mutta pelitilannetta ei muutella. Pyydän anteeksi vastustajaltani ja näytän vielä pelin jälkeen käteeni irrelevantiksi yksittäiseksi siniseksi kortiksi jäänyttä FoWiani, jolla minun olisi pitänyt removettaa se Spell Pierce, että olisin ihan ihkuoikeasti ja laillisesti saanut kounteroitua sen Dark Confidantin.

Kakkospelissä pelaan sääntöjen mukaan, eli kounteroin Dark Confidantin FoWilla ja kaikki non-creaturet Spell Pierceillä. Yllättävän helppo alku turnaukselle. Minulla on kuitenkin ikävä perstuntuma, että tämän turnauksen pahin vastustaja olen minä itse. Kämmään kuitenkin vielä itse itseni ulos top kasista jotenkin aivan helvetin typerästi.

2-0 (2-0)


Round 2 vs. Fisu

Ensimmäinen peli on tiukka, mutta ratkeaa lopulta kun laitan Vialista Stoneforge Mysticin pöytään vastustajan endissä, laitan omalla vuorolla Mysticin abilityllä Jiten tiskiin ja equippaan sen saman tien.

Toisessa pelissä vastustaja on sidettänyt Jiten sisään ja saa sen ensimmäisenä pöytään. Olin pöljäillyt jättämällä auki väärät ländit kounttereita varten, enkä muistanut, että Legendary-sääntö poistaa kummankin Jiten, joten pelasin äipänkin ihan turhaan kuolemaan ennen oman Jiten pelaamista tiskiin. Käytän vielä pari StoPpia epärelevantteihin miehiin, että varmasti häviän vastustajan topdekattua Lord of Atlantiksen, joka antaa Mutavaultille islandwalkin. Niin, ja olisihan sen kolmannen, tarpeettoman islandinkin pelaamisen voinut jättää väliin, että olisin voinut Fathom Seerin morphilla ottaa omat islandit takaisin käteen ja täten estää viimeiset attackit. Aika huudetaan ennen toisen pelin loppua, jolloin ensimmäisellä lisävuorolla lopputulokseksi sinetöityy 1-1.

Matsin eräänä kohokohtana mainittakoon Vialin ylitse käyty sota, joka päättyi minun saamaani huimaan korttietuun. Se meni jokseenkin näin: "Vial" "FoW, removaan Dazen" "Hardcastaan Dazen" "toinen FoW Vialiin, removaan Brainstormin" "Morphaan Fathom Seerin…*virne* FoW käy. Toinen vial." "…käy." "Mennään endiin, discardaan islandin." "Mistä sä sait noin paljon kortteja?"

1-1 (3-1)


Round 3 vs. RGW Zoo

Ensimmäisen pelin aloitan Arid Mesalla. "No hyvä, ettet Sinä sentään pelaa mitään kynä.deckiä tai kalaa." Fetchaan Tundran. "Eikun mitäs Sinä pelaatkaan?" Pelaan Vialin, sun. Nacatl, Daze. "Et oo tosissas." Vastustajan kakkosturnilla StoPpaan Tarmon ja kolmosturnilla pelaan Jiten. "Et..oo…tosissas." Vastustaja pulttaa kuitenkin joka ikisen mieheni pois ennen kuin ehdin equippaamaan ja ajelee päin näköä sen, minkä ehtii. Ihan perus Zoo-matsi siis. Saan kuitenkin lopulta stabiloitua pöydän, mutta life on vähissä. Joudun pelaamaan Fathom Seerin kuvapuoli auki, eli kahden manan 1/3 miehenä. Temppu toimii, sillä vastustaja ei topdekkaa pulttia ja niinpä saan ajeltua Jitelle nappuloita, joilla alan hiljalleen hinustaa lisää lifeä. Useaa vuoroa myöhemmin vastustaja lopulta toteaa, ettei tuota 1 lämä päähän ja 4 lifeä lisää-nyhjäystä jaksa enää katsella, joten mennään ennemmin seuraavaan peliin.

Kakkospelissä kumpikin tyhjentää kätensä: vastustaja aggressiivisesti ja minä responseina estääkseni kuoleman. Lopulta tilanne on se, että pöydässä on pelkkä Serra Avenger, minulla 3 lifeä ja 7 ländiä, vastustajalla noin aloituslifen verran. Nyhjään pikkuhiljaa elämää pois vastustajan nostaessa ländejä ja saan tämän alas 6 hipariin. Sitten nousee pultti. Tokaisen, että "No sittenhän minä kuolin." Hurjamielen seuratessa tilannetta vierestä. Alesin automaatti-response "Ai miten niin?" takavasemmalta ei muuta pelin tulosta, vaan tuottaa ainoastaan tuomarin huomautuksen outside assistancesta. Olisihan sitä itsekin voinut muistaa, että FoW on mahdollista myös hard castata, ennen kuin menee announcaamaan conceden ääneen. Roundiaika loppui vielä saman tien. Ajattelin ääneen, että jos top 8-paikka jää kahdesta pisteestä kiinni, niin silloin saattaa harmittaa. Ja niinhän se sitten harmittikin.

Matsin kohokohta: Deck checkin takia meillä oli 11min lisäaikaa. Muut odottelivat edelleen nälkäisinä pitsojaan Angelasta, kun taas minun ennenaikaisesti saapunut Lezzetin kanavarraskebabini jäähtyi pöydässä pelin venyessä. Paremman tekemisen puutteessa ruokataukoa odotelleet ihmiset tulivat ihailemaan Schembon minulle lainaamia herkku-Wastelandeja ääneen. Tämä aikaansai keskustelun:
Hurjamieli (joka deck checkasi meidät): "Noihin kimalteleviin Wastelandeihin ja mustareunaisiin Dualeihin rinnastettuna noissa Sinun valkoreunaisissa 8. edikan Plainseissa on sellaista tietynlaista statementtiä."
Random spectator: "Siis noi kuvatkin on ehkä hirveimmät ikinä. Taisit valita ne ihan tarkoituksella?"
Minä: "Niin no, otin valkoreunaiset basicit että saisin fetchattua ne nopeammin. Tää dekki kun hinustaa aivan tarpeeksi pitkään joka matsissa jo ihan muutenkin."
Yan (joka voitti turnauksen UW Tempolla, jossa identtinen main deck): "Karhu, sulla on muuten tossa pointti! Toi on hyvä idea!"

1-1 (4-2)


Round 4 vs. Ville Nousiainen, RGW Zoo

Ville voittaa nopanheiton. Villen aloituskäsi tuntui maukkaalta, sillä vuorot menivät jokseenkin näin: T1 Wild Nacatl, T2 toinen Nacatl + pultti äippään jolla summoning sickness, T3 StoPpaan toisen Nacatlin combatissa ja Fowitan main kakkosen Tarmon. T4 Tarmo II suurempi pääsee läpi. Yritän treidata Nacatlin Serra Avengerilla, mutta T5 se saa pultista ennen combattia ja landeja on untapissa niin paljon, että alusta asti kädessä ollut Spell Pierce sekä topdekattu Daze olisivat yhdessäkin hyödyttömiä. StoPpaan Tarmon vuoron tai pari myöhemmin, mutta Nacatl on jyllännyt jo niin miehekkäästi, että pari pulttia päähän riittää.

Toinen peli ei paljon paremmin sujunut, sillä aloitan mulligoimaan no-land handin kuuteen. Sisään sidettämäni Perimeter Captain ei tee combat damagea saadakseen Jitelle countereita. Qasali Pridemagen tullessa pöytään se ei myöskään blokannut Nacatliakaan kuin kerran, kun oli ihan pakko tehdä niin. Topdekkaan sisään sidettämäni Burrenton Forge-Tenderin, mutta Qasali rikkoo Jiten. Olisipa olleet ne Pathit sidellä. Manaakin vastustajalla nousi niin sopivasti, että Wastelandit eivät riittäneet mana denialiin eikä Daze tee koskaan mitään. Kai ne Villen ländinostot olisi jotain muuta dekkiä vastaan ollut armotonta floodaamista, mutta UW Tempon se hajotti. No, opinpahan match-upista kantapään kautta sen, että vastustajan T1 Nacatl on perästä lähtiessä FoWittamisen arvoinen. Tämä oli muuten ainoa matsi, jossa kierrosaikaa jäi jäljelle reilunpuoleisesti.

Jälkeenpäin sain kuulla, että Villen dekki oli lainattu Hurjamieleltä. Ilmankos se toimikin kuin rasvattu: Hurjamieli osaa asiansa.

0-2 (4-4)

Nelosroundin jälkeen minulla jäi aikaa pelata hupipeli JunioRcmf:ää vastaan. Tämä oli koko turnauksen ajan halunnut tietää, mitä ihmettä dekkini tekee ja miksi ihmeessä kukaan täysjärkinen ihminen haluaisi dekkiinsä setin Fathom Seerejä. JunioRcmf pelaa kuitenkin jotain ihmeellistä artifact stacks-härpäkettä, voittaa nopan ja aloittaa Ancient Tombilla ja Chalice ykkösellä. No selema. Resolvasin pelissä ainoastaan yhden Dazen, yhden FoWin (topdekkasin ykkösturnilla, tietenkin) ja yhden Jötun Gruntin, joten jouduin lopulta kuitenkin selittämään JunioRcmf:lle, mitä minun dekkini olisi tarkoitus tehdä. Onneksi ei osuttu turnauksessa vastakkain, sillä Crubicle syö Wastelandilta tehot ja Trinisphere tai Loadstone Golem yhdessä sellaisen Vanishing täppää permanenttejä upkeepissä-härpättimen ja Rishadan Portin kanssa aikamoinen killeri. Jani sanoi, että "Sun pitää tappaa mut ennen kuin mä saan tällä jotain aikaan." UW Tempohan oli tunnettu siitä nopeasta kellostaan…eikun…ei.

Round 5 vs. Bant CounterTop Tarmoilla ja Natural Orderilla

Tiedän top 8-paikkani jo menneen edellisen roundin lossin takia. Siispä en keskity peliin kunnolla ja teen ykköspelin alkupuolella kymmenkunta pelivirhettä: jätän väärät manat auki kounteroidakseni tai fetchatakseni Wayfarerillä vastustajan vuorolla, pelaan ländin main phasen alkuun estääkseni Wayfarerin aktivoimisen Wastelandin hakuun, jne. jne. Jossain vaiheessa saan pikkuhiljaa itseäni niskasta kiinni ja alan pelata edes keskinkertaisesti. Päästän vastustajan topin pöytään, koska se on mielestäni epärelevantti ja kasvattaisi gravella Tarmoja ikävästi. Päätös osoittautuu oikeaksi, kun counterbalanceen löytyy nutsit eli triplakounter. Tarmon (3/4, hyökätessä 5/6 Hierarchien takia) päästän pöytään tuijottelemaan äippää. Seuraavalla vuorolla putoaa pöytään kaksi Tarmoa lisää, mutta ne tuijottelevat toista äippää ja yhtä Jötun Gruntia. Summoning Sicknessistä toivuttuaan Grunt lähtee ajolle kutistuneita 2/3 Tarmoja kohti, sillä tikkaahan se yksistään nopeammin kuin 3 Tarmoa yhteensä tätä setuppia vastaan. Toisenkin counterbalancen counteroin ja jossain vaiheessa löytynyt Serra Avenger sekä lyö kolmea että tuijottaa ilkeästi niitä 2/3 Tarmoja. Natural Orderiin löytyi myöskin countereita - kummassakin pelissä.

Toista peliä emme ehtineet pelata loppuun saakka, sillä en päässyt eroon vastustajan äippää tuijottelevista Qasali Pridemageista pelatakseni kädessä odotelleen Jiten. Vanha kunnon ajelu + PtE-combo äipän poistamiseksi kun ei toimi, jos äippä ottaa blokatessaan protin valkoiselta eikä vihreältä. Yllätyksekseni vastustaja oli sidettänyt sisään Krosan Grippejä, jollaisella hän tuhosi minulta vuorolla 8 tjsp topdekkaamani Vialin vielä nappuloiden ollessa nollassa. Olin pelannut sen, vaikkei minulla mitään creatureita tuolloin kädessä ollutkaan (vain FoW ja pari muuta counteria). No, säästyipähän seuraavalla vuorolla pelattu Jitte ehjänä.

Matsin jälkeen vastustaja mietti, miten ihmeessä hänen olisi kuulunut pelata tässä match-upissa. Neljäs basic land dekissä olisi auttanut, sillä wastesin Wayfarer + Grunt-combolla joka ikisen nonbasicin alas, jolloin Natural Orderin sai aina counteroitua pelkällä Dazella. Resolvatessaan sillä olisi kuulemma tullut pöytään Progenitus, johon tällä dekillä ei ollut vastauksia. Mother of Runes voitti MU:n melkein yksistään, sillä Exalted-ajelut jäivät seinään.

1-0 (5-4)


Round 6 vs. Naya Zoo

Ai että taas yksi Naya Zoo? No ai jaa. Tästä matsista ei paljoa jälkipolville kerrottavaa rittänyt, sillä hinustin ykköspelin voittoon laiffia gainaavalla Jitellä ja yhtä lämää vuorossa päähän-attackeilla. Vastustajalla ei ollut mitään motivaatiota hinustaa enää toista peliä.

2-0 (7-4)

Swissin lopputulos:
3 voittoa, 2 tasuria, 1 häviö ja 12. sija. Muuttamalla jommankumman tasurin voitoksi olisin ollut seitsemäs ja pleijareissa. Vika ei todellakaan ollut dekissä, vaan miehessä - Karhumiehessä.


Top 3:
1. Hurjamieli, tuo Mikkelin kulmakivi, massiivisten turnauksien puuhamies, korttilainaaja, Tarmojen lahjoittaja sekä armoitettu dekinrakentaja
2. Schembo, herkkukorttien kuningas ja Joensuun laupias samarialainen
3. chibi, matkaseurasta mainioin, rules advisoriksi Joensuuhun halajava keskiyön kahvittaja

Tarmoa (eli jöndeä):
- Omat pelitaidot, sillä eihän niitä vieläkään ollut
- Lezzetin korotetut hinnat: kanavarraskebabille tuli yllättäen 2e lisää kuluja. Mikkelissä on kartelli, mutta sehän ei tullut kenellekään yllätyksenä.
- Paluumatkan lumipyry kuutostiellä, joka madalsi nopeuden tunniksi tasolle 50-60km/h. chibi voi todistaa, että näin kävi!
- Masentava saapumisaika Rääkkylään, koska Joensuun kautta oli kierrettävä
« Viimeksi muokattu: 15.03.10 - klo 10:16 kirjoittanut Karhumies »

Poissa Yan

Vs: Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.
« Vastaus #1 : 15.03.10 - klo 00:18 »
Ghostly Prison pysäyttää kyllä belskerin goblin tokenit ja ihan ne oikeatkin goblinit... mutta toisaalta, kaipa se belskeri kaatuu myös 1/1 ja 2/2 ukoilla myllyttämällä. Tarina kerttoo myös, että tilailin torstaina Porvoon Poroilta yhden Energy Fluxin joka ei sitten ehtinyt perjantaiksi postissa. Toinen Aura of Silence ois myös vaikuttanu ihan hyvältä noissa combo matseissa mitä ite pelasin pari, toisaalta mietin myös että eipä se olis kumpaakaan vastaan oikein ehtinyt kun toisella vuorolla ainakin yrittävät comboilla. Enpä sitä yhtä kopioo koskaan nähnytkään.

Onnittelut karhulle, ei toi nyt ensimmäiseks peli kerraks mikään huono saavutus ole. Mirror olis varmaan ollut hitsaajan unelma, tosin luulen että nuo pathit ois tosiaan voinu ratkaista sitäkin matsia.

Aura Fluxia en tosiaan tarvinnut mutta Aapo oli sentään hyvin otettu kun olin uhrannut sen Enchantressille yhden side slotin :) eikä se edes pelannut sitä...

Poissa Karhumies

Vs: Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.
« Vastaus #2 : 15.03.10 - klo 00:43 »
Ghostly Prison pysäyttää kyllä belskerin goblin tokenit ja ihan ne oikeatkin goblinit... mutta toisaalta, kaipa se belskeri kaatuu myös 1/1 ja 2/2 ukoilla myllyttämällä. Tarina kerttoo myös, että tilailin torstaina Porvoon Poroilta yhden Energy Fluxin joka ei sitten ehtinyt perjantaiksi postissa. Toinen Aura of Silence ois myös vaikuttanu ihan hyvältä noissa combo matseissa mitä ite pelasin pari, toisaalta mietin myös että eipä se olis kumpaakaan vastaan oikein ehtinyt kun toisella vuorolla ainakin yrittävät comboilla. Enpä sitä yhtä kopioo koskaan nähnytkään.

Toinen Canonist sidellä voisi olla aika rok. Ainakin relevantimpaa kuin Chill IMO. Ghostly Prisonin mana cost 3 kuulostaa hitaalta, mutta kaitpa se Belskeriin ehtii. Ichoridiin voi olla myöhäistä nimittäin.

Onnittelut karhulle, ei toi nyt ensimmäiseks peli kerraks mikään huono saavutus ole.

Vanhana Affinity-pelaajana oli melkoinen kulttuurishokki, kun turnauksen edetessä tulikin vastaan tilanne, jossa piti ihan oikeasti päättää, että pelaako kortin A vai kortin B. Ilman, että on mitään ilmeisen yksiselitteistä oikeaa vastausta, kummin kannattaa tehdä. Niin, ja vastustajan vuorolla oli muutakin tekemistä kuin oman nenän kaivaminen. Maagista! Affiksella aloitin turnausrecordeilla 0-3-0 ja 1-3-0, joten kyllä Tempo antaa moninkertaisesti enemmän pelivihreitä (pun intended) ja nopanheitossa häviämisiä anteeksi.

Mirror olis varmaan ollut hitsaajan unelma, tosin luulen että nuo pathit ois tosiaan voinu ratkaista sitäkin matsia.

Wayfarer vs. Wayfarer-hinustus olisi voinut olla jotakin uskomattoman jäätävää. "Wasteland stackiin" "respondaan fetchillä" "respondaan fetchillä" "respondaan morphilla, johon respondaan Wayfarerilla" Ja Hurjamieli facepalmaa vieressä, koska nukkumaan olisi kuulemma kiva päästä. Niin, ja kumpikin tietysti Wheelaa itsensä, jolloin Jötun grunttejakaan ei voi käyttää kelloina. Jitet counteroidaan instanttina aktivoimalla oma Mystic responsena equippiin. Lopulta kolmen dekin ympäri revolvauksen jälkeen kaikki creaturet on removattu kummaltakin pelaajalta exileen, eikä kumpikaan voi dekata. Sitten counteroidaan kilpaa brainstormeja ja tuijotellaan. Finaali päättyy aikaan.
« Viimeksi muokattu: 15.03.10 - klo 00:51 kirjoittanut Karhumies »

Poissa Kerperos

Vs: Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.
« Vastaus #3 : 15.03.10 - klo 07:13 »
Niinpä leikimme Hujasen, Janne M:n ja JunioRcmf:n kanssa seuraleikkiä nimeltä "tongitaan 5min ennen turnauksen alkua muutaman tuhannen kortin pahvilaatikkoja, että löydettäisiin Karhumiehelle muutama Fathom Seer". JunioRcmf löytää Janne M:n kansiosta 2kpl, vaikka Janne oli kieltänyt omistavansa ainuttakaan.

Jotenki nuo vaan kansioon eksyny ja säästyny loottiboksilta :D Olipahan jörssikansiosta jotain hyötyä.
Paremman kokoelman puolesta:
H/W: Kerperos's Trade Tavern

Poissa chibi

Vs: Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.
« Vastaus #4 : 15.03.10 - klo 08:27 »
Hyvin huomaa tuon hitsauksen määrän ku kaks peliä loppunu 1-1 ja yks 1-0. Mutta ei siinä mitäään, hitsaaminenhan on lekan toisiks hauskinta hommaa heti komboilun jälkeen!
" - -You've failed the Legacy. You've failed yourself. I can do no more." - Volrath, to Karn

Poissa Karhumies

Vs: Tempo Hukassa, Mikkeli 13.3.
« Vastaus #5 : 15.03.10 - klo 10:14 »
Hyvin huomaa tuon hitsauksen määrän ku kaks peliä loppunu 1-1 ja yks 1-0. Mutta ei siinä mitäään, hitsaaminenhan on lekan toisiks hauskinta hommaa heti komboilun jälkeen!

...ja neljäs 1-0 + scoop päälle, kun vastustajaa ei napannut pelata kakkospeliä.