Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Korttien hinnoittelu yläkanttiin  (Luettu 10536 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Nyller

Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« : 27.08.10 - klo 09:17 »
Foorumilla tulee usein vastaan myyntithreadejä, joissa kortit ovat lievästi sanottuna hinnoiteltu yläkanttiin.

Tosissaan, jopa partiksen sisällä nähdään 100%:n eroa T2-lappujen hinnoissa.  :o

Misty Rainforest esimerkiksi on ollut/on 7-14€:n arvoinen viimeisen kuukauden sisään osto/myynti-palstalla.

Nostetaanko tässä siis omissa silmissä oman kokoelman arvoa?  ???

Ala-asteen matikalla pikkupojatkin osaa laskea kortille käyvän hinnan, joten nuo tuplahintaiset tuskin kovasti liikkuvat.


Tietysti, jos on tarjota koko skaalallinen erilaisia mtg-kortteja eri formaatteihin,
voin ainakin itse pitää hieman keskihintaa korkeampia hintoja oikeutettuina,
koska korttien metsästäminen monelta eri suunnalta ei ole kovin monelle mieleen ja näin ollen
ne ostetaan samalta myyjältä mieluusti kerralla, vaikkakin hieman kalliimmalla kuin ne voisi muualta saada.


Kertokaa ihmeessä oma näkemyksenne liittyen tähän asiaan, niin avartuu hieman Porvoon pojan maailma näin perjantai-aamun kunniaksi!  ;)


Partiksella -kaunis on maailma
Partiksella -rohkeus on voimaa
Partiksella -loistavaa tunnelmaa
Partiksella -hetki on aikaa

Poissa yugular

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #1 : 27.08.10 - klo 10:10 »
Olen monesti miettinyt samaa. Ylipäätään hinnat ovat aina kovempia kuin MCM:ssa. Itse olen myynyt kortteja MCM:n hinnoilla ja jonkinverran liikkuvat. Monesti täällä näkee kyllä sellaisia hintoja että ihan puistattaa, toki "vahinkojakin" sattuu ja kortin voi epähuomiossa hinnoitella väärin. Mutta yleinen hintataso on täällä huomattavasti korkeampi.

Muutama esimerkkilappu hintoineen (enkku nm/m):
Clone M11
yugular: 0,50€
Farseer: 2€
Poromagia: 0,60€
MCM: alkaen 0,10€

Obstinate Baloth
yugular: 6€
Farseer: 9€
Poromagia: 7,50€
MCM: alkaen n. 5€

Thoughtseize
y: 12€
F: 12€
P: 13€
M: alkaen n.10€

Onhan noissa aika paljon hajontaa, yleinen hintapolitiikka näillä foorumeilla on ehkä aika lähellä poromagian hintoja, mutta yksittäisten korttien kohdalla hintataso saattaa heilahdella (esimerkiski farseer myy thoughtseizea samaan hintaan kuin muut!)
paupertothepeople.proboards.com

Poissa Hopo

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #2 : 27.08.10 - klo 10:13 »
No ei siinä varmana sen kummempaa salatiedettä takana ole. Loppupelissähän ostaja ratkaisee käyvän hinnan, jos vain tarjontaa riittää. Itse olen huomannut että myyjät Virriä lukuun ottamatta ovat täällä verraten hintatietoisia ja jopa kilpailevat hinnoillaan. Ei siinä mitään, Virriltäkin tulee singlejä ostettua jos ei niitä muualta yksinkertaisesti saa.

On eri asia hinnoitella kortteja, joiden saatavuus on rajoitettu tai kysyntä muuten huimaa. Sillonhan perinteisesti on myyjän markkinat. Jos haluat sitä tabernaakkelia, Ravages of Waria tms. 50% alle pyyntihinnan, voi jäädä kaupat tekemättä.

Jos hinta on mielestäsi liian kova, osta joltain muulta halvemmalla. Tämän myyjäkin sinulle todennäköisesti sanoo. Jos taas ei ole vaihtoehtoja, varaudu maksamaan myyjän pyytämä hinta.

Leka-champsien lähestyessä multa on haluttu ostaa lukemattomia kertoja sekä Mutavaultit että Vengevinet, mutta jos ostajan arvostus on siellä käyrän alapäässä, on aika helppo jättää kortit omaan kansioon/pakkaan. Monesti korttien saatavuus jää kaupanhierojilta kokonaan pois laskuista ja tästä olen ainakin itse kärkäs muistuttamaan. Aina ei arvostus täsmää, mutta se on ihan ok. Lisäksi tykkään hinnoitella kortit sen verran yläkanttiin, että ei harmita luopua siitä pelisetistä, jolla mulle yleensä on enemmän peli- kuin rahallista arvoa. Jos joku oikeasti niitä kortteja haluaa, kyllä hän siitä asianmukaisen korvauksenkin maksaa. Näin itsekin teen.

On myös aika yllättävää, että iso osa vaihtajista/ostajista ei osaa käyttää netistä löytyviä hintatietoja tarjoustensa tukena.

EDIT: voi olla, että T2-korttien osalta tilanne foorumilla on jotenkin erilainen. En juuri seuraa. Omat kaupat pyörii ikuisten formaattien ympärillä.
IPU:lle tuli tosiaan heitettyä ääni ..... periaatteet suht kunnossa.

Poissa Nyller

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #3 : 27.08.10 - klo 10:48 »
Vuosikerta- ja perinneformaattien käyttökorttien nopeahko arvonnousu (parempi tuotto, kuin esim. Nokian osake) lyhyessä ajassa
on tietenkin saanut monet miettimään korttien hankintaa sijoitusmielessä ja tällöin on tietysti tarve tarjota ko. lapuista mahdollisimman
vähän, koska ne eivät tod. näk. päädy pelikäyttöön ostajalle, vaan jälleenmyyntiin.

Yksittäisen kokoelman ainoa helmi saattaa myös helposti nostaa myyjän mielessä arvoaan, kun tavoitteena on dualiviuhkan hinta ja tarjonnasta
tämän yksinäisen helmen lisäksi ei löydykään mitään lähellekään vastaavaa.

Tarjolla silsaa, tavoitteena kultaa-threadit ja myydään käypään, ostetaan polkuhintaan-ilmoitukset tuskin herättävät lukijoiden mielenkiintoa,
joten korttien ostelusta/vaihtelusta ei taida silloin olla kyse, rahaa siinä tahdotaan painaa, joskus jopa aika härskisti.

Kulutusyhteiskunnassa tämä ei ole tietenkään kenenkään vika, mutta kannattaa silti katsoa välillä edes peiliin.  ;)
Partiksella -kaunis on maailma
Partiksella -rohkeus on voimaa
Partiksella -loistavaa tunnelmaa
Partiksella -hetki on aikaa

Poissa Nod

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #4 : 27.08.10 - klo 11:50 »
Ihmisiltä on jäänyt huomaamatta kuinka halpoja normiraret ovat nykyään. Sen sijaan mythicien hinnat ovat minusta ihmisillä aika hyvin hanskassa.
Puumanaiset pelaavat vihreää.

Poissa Farseer

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #5 : 27.08.10 - klo 12:47 »
Jonkin verran t2-lappujen osalta hinnoittelua selittää tällä hetkellä sekin, etten ole tainnut päivittää esimerkiksi M11-lappujen hintoja heinäkuun puolenvälin jälkeen kun on ollut paljon muutakin tekemistä. Tämä varmaan korostuu syksyllä kun on vielä vähemmän aikaa tarkkailla noiden lappujen hintoja, mutta toisaalta joiden lappujen hintojen noustessa lomat hintani usein pysyvät samoina. Tosin koska kokoelmani ovat selvästi laajemmat kuin esimerkiksi yugularilla, monet ostavat hieman korkeammasta hinnasta huolimatta korttinsa minulta jos saavat (melkein) kaikki haluamansa kerralla.

Lisäksi varsinkin vanhempien lappujen ja foilien hintoja ei tule päivitettyä juuri ollenkaan. Powerit ja Imperial Sealin kaltaiset harvinaisuudet on tietysti vähän omassa luokassaan, kun niistä ei hirveän hyvin tarjontaa ole juuri missään.

Tosin kyllä 14 euron fetchit ovat ihan hyvin menneet  ;D Tokihan niitä vähän etsimällä saa isompiakin määriä 9-10 euroa kappale. Enemmän ongelma tuntuu olevan perusrarejen kohdalla siinä, että niitä yleisesti on vain liian paljon jaossa kun mythicien puutteen takia boostereita avataan nähdäkseni enemmän.
http://mtgsuomi.fi/listat/Farseer/om/ - Partanetin paras valikoima boostereita, muuta produktia sekä irtokortteja! Esimerkiksi boksit: T2 87€ tai 85€ jos ostat kaksi boksia tai enemmän!

MtG Helsinki-ryhmä facebookissa[/url

Poissa yugular

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #6 : 27.08.10 - klo 12:53 »
...monet ostavat hieman korkeammasta hinnasta huolimatta korttinsa minulta jos saavat (melkein) kaikki haluamansa kerralla.

Todellakin, kyllähän ostajan kannalta on hyvä että useita lappuja saa samasta paikasta. Ja lisäksi suomalailta pelaajilta on miellyttävämpi ostaa jos hinta on edes suunnilleen oikea.
paupertothepeople.proboards.com

Poissa megaman

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #7 : 28.08.10 - klo 12:29 »
Itse jonkun aikaa kauppapaikkaa seuranneena olen huomannut, että myyjiä on kolmenlaisia: 1) Ammattimaiset myyjät 2) Toivotaan toivotaan myyjät 3) Rahaa nopeasti tarvitsevat myyjät

1) Ammattimaisten myyjien hieman korkeampia hintoja selittää kokoelman suuri koko. Samalta myyjältä saa helposti suuremman kasan kortteja kerralla. Myös vähemmän haluttujen korttien hinnat ovat usein ihan kohtuulliset, lähinnä hypekortit (Ja eternal) näyttävät olevan niitä, joilla revitään suurimpia voittomarginaaleja. Kyllä korttien metsästämisen helppoudesta muutaman euron maksaa.

2) Toivotaan toivotaan myyjät nostavat säännöllisesti omaa topicciaan, jossa pyörii aina vaan ne samat kortit. En ole havainnut suurta vaihtuvuutta näissä listoissa. Johtuu varmaan siitä, että hinnat voivat ovat korkeammat kun ammattimaisilla myyjillä. Mutta jos haluat tietyn kortin mitä missään muualla ei ole (Lähinnä joku T2-kortti, ei mitään superharvinaista), näiltä listoilta se jostain yleensä löytyy. Joskus myös näillä listoilla on jotain alennuksia jne, jolloin kortit ovatkin yhtäkkiä kohtuuhintaisia tai jopa halpoja, eli niitäkin kannattaa seurata. Hintaseurantakaan ei aina ole ajan tasalla, joten tietyn kortin arvon noustessa nopeasti sen saattaa löytää tällaiselta listalta vielä vanhalla halvemmalla hinnalla.

3) Rahaa tarvitsevat myyjät erottaa nopeasti, kun korttien hinnat ovat kohtuulliset tai jopa halvat! Nimenomaan niiden kysyttyjen korttien, joiden tietää lähes varmasti menevän kaupaksi. Eternal-käyttiksiä ja muuta haluttua yleensä myynnissä, ja hintaa lasketaan jos ei kovin nopeasti mene kaupaksi. Toki näillekkin listoille jää usein kortteja roikkumaan, ja joskus tiettyjen korttien arvostus on vähän ihmeellistä, mutta yleisesti ottaen kortit on pian viety käsistä.

Itse seuraan säännöllisesti myyntiosiota, koska pienellä vaivannäöllä ja aktiivisuudella usein saa kortteja ihan kohtuuhintaan. Varsinkin jos ei etsi sitä tiettyä, vaan vaikka vain kokoelman jatkeeksi. Myös suomalaiselta myyjältä ostaminen säästää ihan oikeasti vaivaa, ulkomailta löytyy enemmän niitä säätäjiä ja huonoja kauppakumppaneita. Onpa oma myyntiviestikin on siellä jossain, pitäisi varmaan taas nostaa!

Myös mcm:ssä suurin osa myyjistä pyytää korteistaan liian korkeaa hintaa. Lähinnä ne halvimpia hintoja tarjoavat saavat korttinsa kaupaksi. Omasta mielestäni täältä löytää kortteja jopa mcm-hintoja halvemmalla, tosin ei taaskaan juuri sitä tiettyä haluamaansa.

Valittamisen aihetta on lähinnä ostetaan-puolelta: On ärsyttävää jos joku haluaa tiettyä korttia mutta tarjoaa siitä selkeää alihintaa.

EDIT: Kirjoitusvirhe
« Viimeksi muokattu: 28.08.10 - klo 12:31 kirjoittanut megaman »

Poissa Genesis

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #8 : 28.08.10 - klo 13:15 »

3) Rahaa tarvitsevat myyjät erottaa nopeasti, kun korttien hinnat ovat kohtuulliset tai jopa halvat! Nimenomaan niiden kysyttyjen korttien, joiden tietää lähes varmasti menevän kaupaksi. Eternal-käyttiksiä ja muuta haluttua yleensä myynnissä, ja hintaa lasketaan jos ei kovin nopeasti mene kaupaksi. Toki näillekkin listoille jää usein kortteja roikkumaan, ja joskus tiettyjen korttien arvostus on vähän ihmeellistä, mutta yleisesti ottaen kortit on pian viety käsistä.


Onko myyjällä rahan tarve jos pyytää pahveistaan kohtuullista / hintaa millä lappu menee kaupaksi? :) Itse yleensä omat laput hinnoittelen mcm:n mukaan = millä hinnalla ihmiset saa helposti ne tilattua jokatapauksessa. Jos ei halua yrittää parrata lapuilla niin se on olevinaan outoa ja sitten ollaan rahan puutteessa. Näkisin että jos myyjä pyytää KOHTUULLISIA hintoja lapuistaan niin siihen ei välttämättä ainoa syy, tai välttämättä syy ollenkaan ole se että, myyjä tarvitsee rahaa vaan osa ihmisistä haluaa vain eroon ylimääräisistä lapuista. Itse toki harrastan(taisin) pelkästään "myy pahveja-osta rahoilla uusia" periaatetta jos olisi vain mahdollista kokoajan. Huomannut tämän kaikkein helpoimmaksi tavaksi hankkia lappuja ihan siitä syystä että ihmisillä arvostukset heittää niin paljon kortin kielestä, kiitävyydestä, kunnosta ja formaatista riippuen (eternal vs. standard pahvit).

Korttien hinnoittelu yläkanttiin yleensä kertoo sen että joko a) myyjällä ei ole kiirettä myydä lappujaan pois, b) lappu on sellianen että se menee vaikka hintaa olisi +x euroa enemmän kuin muut ovat pyytäneet ja myyneet pois c) on tulossa tai menossa kisat mihin ihmiset haluavat juuri sen lapun ks. sm-kisat ja isot turnaukset maailmalla.

Tämä ei nyt suoraan liity kortteihin mutta jos esim. apple saa myytyä iphone hintaan 600€ (?) ja sen tuotantokustannukset ovat 200 dollaria (?) ja ihmiset ostavat sitä sitiä huolimatta, niin sehän kertoo vain sen että yritys on onnistunut markkinoinnnissa / tuotteessa ja samalla vastannut ihmisen toiveita ja odotuksia. Sama pätee korteissa. Jos diilerillä on tarjota jotain semmosta mitä muilla ei ole (harvinaiset pahvit, suosittu pahvi jne) niin siitä voi pyytää kovempaa hintaa koska ihminen joka sen tarvitsee voi silti ostaa sen koska haluaa sen vaikka tietääkin maksavansa ylihintaa. Joten, ei se ole "tyhmä" joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Poissa Ranger0

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #9 : 28.08.10 - klo 13:26 »
Itse olen ollut foorumilla oikeastaan täysin ostopuuhissa, joten valoitetaan nyt sitäkin puolta hiukan.

Katselen aktiivisesti kaikkia myynnissä olevia topicceja ja tarjoan kyllä mielestäni käypää kauppahintaa useimmiten korteista myyjiltä kysyessäni. Itselle yleensä kortin kunto on tärkeämpi kuin se, maksaako se euron tai kaksi enemmän kuin halvin mahdollinen saatavissa oleva. Tuo korttien kunto onkin juuri se ongelma täältä foorumilta ostaessa. Kun myyjä ilmoittaa että kortti on NM tai sitä omassa ostotopicissa vaadin, niin oletan silloin myös saavana hyvän kuntoisen kortin. Useaan kertaan olen sitten kuorta avatessani ja totuuden paljastuessa kironnut, kun kortissa on selkeitä painaumia tai sm-leima josta ei ollut mainintaa, tai muuten vain kulumaa. Tämän takia itse helposti ostan ulkomaisesta verkkokaupasta, jossa kuntoluokitus toimii, jos verkkokaupan hinta on ~sama kuin foorumilla. Jos tietäisin varmasti saavani saman kuntoisen kortin foorumilta kuin ulkomaisesta verkkokaupasta, olisin siitä valmis maksamaan hiukan verkkokauppaa enemmän.

EDIT: Ja sanotaan nyt vielä, että jos osto topicissa sanotaan, että jos hinta ei kelpaa niin ehdota omaa, ei ostohintoja tulisi katsoa mitenkään absoluuttisina vaan rohkeasti esittää omaa näkemystä.
« Viimeksi muokattu: 28.08.10 - klo 13:28 kirjoittanut Ranger0 »

Poissa Enterorrhexis

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #10 : 28.08.10 - klo 13:49 »
Tässä kohden kyllä tuleekin se yksilöllisyys vastaan, kun aletaan miettimään esim. NM:n rajaa. Joillekin ihmisille nimittäin near mint tarkoittaa, että lappu on lähes täydellisessä kunnossa mutta jokin siinä tekee sen, että luokittelee sen heti mieluummin near minttiin, esimerkiksi pieni painauma tai kuluma joita ei edes helposti huomaa. Itse eräästä ensimmäisimmästä vaihdostani täältä yllätyin siksi, että oletin korttien tosissaan olevan near minttiä mutta posti kuljetti postiiviseksi yllätyksekseni omiin silmiini täydellisen minttiä laatua, joten kyllä se laittaa aina mielen korkealle niin ostajalle kuin vaihtajalle, jos lapun kunto on arvioitu jopa hiukan alakanttiin todellisuudesta eikä asiaa ole lähdetty kaunistelemaan paremman menekin vuoksi.

Kuitenkin olen myös törmännyt niihin ihmisiin peliaikojeni saatossa, joille suunnattomia reunallisia kulumia omaavat kortit saattavat mennä vielä täysin nm:nä eikä edes nm- puolelle. Kortteja on saatettu jo omasta takaa pidellä huolimattomasti, jolloin tämä kuntoisuusluokittelu heijastuukin omien lappujen peruskunnosta tuohon luokitteluun mukaan.

Jotenkin pitäisi saada kaikille selkeät yhtenäiset kriteerit siitä millaisia ominaisuuksia kuntoluokitukset omaavat. Tämän myötä myöskin hintapolitiikkaan täytyisi suhtautua hiukan kriittisemmin ja saada varmempaa pohjaa sille mitä todella on ostosta tehdessään saamassa. Tässäkin taas pätee se normi perussääntö, että kannattaa olla toisille sellainen, kuin itse toivoisi toisten olevan itselleen. Tuollaiset stoorit mainitsemattomista SM-leimoista ym. pistää harmittamaan, että näinkö huolimattomasti täällä oikeasti toimitaan.
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa Chaosworm

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #11 : 28.08.10 - klo 19:14 »
EDIT: Ja sanotaan nyt vielä, että jos osto topicissa sanotaan, että jos hinta ei kelpaa niin ehdota omaa, ei ostohintoja tulisi katsoa mitenkään absoluuttisina vaan rohkeasti esittää omaa näkemystä.
Minulla on ollut myyntien osalta tapana korostaa tuota tekstiä näin ja johan ihmiset ovat alkaneet niitä hintoja ehdotella. Ainahan ei tuommoista tekstiä sääntöjen joukosta erotakaan, jos ei niitä sääntöjä viitsi erikseen lukea vain huomatakseen, että taas ne olivat samanlaiset kuin kaikilla muillakin. Suosittelen tätä tapaa muillekin, jotka haluavat saada korttinsa myytyä. Laitoin korostukset nyt tähänkin siksi, että foorumikäyttäjä näkisi paremmin niiden vaikutuksen, vaikka tiedänkin niiden olevan ärsyttäviä.

Ostojen osalta taas olen jo valmiiksi kirjoittanut topikkiin hinnan, jonka maksimissaan voin kyseisestä kortista haluta missään tapauksessa maksaa, jos ostan sen yksinään. Ns. "ammattimyyjät" kyllä ovat osanneet ilman eri kehotustakin tarjoilla koko pinoa kerralla vähän itse merkkaamiani hintoja kalliimmalla (ja hyvä niin).
aka. Awaclus

Poissa Retardi

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #12 : 07.09.10 - klo 22:50 »
Itse eräästä ensimmäisimmästä vaihdostani täältä yllätyin siksi, että oletin korttien tosissaan olevan near minttiä mutta posti kuljetti postiiviseksi yllätyksekseni omiin silmiini täydellisen minttiä laatua

Noin yleisesti, jos kortilla on pelattu suojien kanssa tai sitä on muuten "käsitelty", se ei käytännössä ikinä ole Mint-kuntoinen. Mint vaatii täydellistä kuntoa ja esim. vanhempien korttien kanssa edes suoraan boosterista toploaderiin laitettu kortti ei välttämättä ole mint (koska on saattanut hankautua boosterin sisällä, korttipahvi ollut heikkolaatuista jne).

Ja aiheeseen, ammattimyyjien (poromagia, farseer) hinnoittelu lähtee tottakai täysin eri lähtökohdista kuin keskivertoharrastajan, ammattimyyjän on etuliitteensä mukaisesti tehtävä hommalla voittoa kattaakseeni toimintaan käytetyn ajan (ja saadakseen makkaraa leivän päälle) ja tästä syystä korttien hinnoissa on sitä marginaalia. Ihmisillä on yleensä rajatusti sekä aikaa että rahaa, ja yleensä iän myötä alkaa arvostaa enemmän aikaa ja vähemmän rahaa jolloin ammattimyyjien laajat valikoimat kätevästi konvertoivat rahaa ajaksi (ja toisinpäin, pienempien myyjien ilmoituksia selaamalla voi konvertoida aikaa rahaksi).
Joo tai siis ei eiku häh?

Poissa Enterorrhexis

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #13 : 07.09.10 - klo 23:28 »
Juuri tuon vuoksi sitä totesinkin, että se yllätti jopa pidemmällä tarkastelulla. Siis tottahan se kaikkein varminta on aina nearmintiksi luokitella, jos kortin kanssa on vähänkin jotain aktiviteettia tapahtunut ja itsekin olen enimmäkseen noita boostereita avannut, joista suoraan on tullut lappuja joissa on ollut heti näkyvää jälkeä.
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa KukistajA

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #14 : 08.09.10 - klo 09:22 »
Ja aiheeseen, ammattimyyjien (poromagia, farseer) hinnoittelu lähtee tottakai täysin eri lähtökohdista kuin keskivertoharrastajan...

Jotenkin epäilisin, tilittääkö Esko sittenkään toiminnasta veromarkkoja...
Allekirjoitus näkyy vain MtgSuomi Premium™ -jäsenille.

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #15 : 08.09.10 - klo 14:26 »
Itse jonkun aikaa kauppapaikkaa seuranneena olen huomannut, että myyjiä on kolmenlaisia: 1) Ammattimaiset myyjät 2) Toivotaan toivotaan myyjät 3) Rahaa nopeasti tarvitsevat myyjät

Niin kuin myöhemmissä kommenteissa on jo eri suunnilta asiaa käsiteltykin, jaottelusi on ensinnäkin puutteellinen ja lisäksi noidenkin analyysi on vähän pielessä. Ammattimyyjät ovat oma kategoriansa ihan siksikin, että heille myynti on liiketoimintaa ja heidän tulee saada koko ajan korteistaan liikevaihtoa, muuten ei bisnes kannata. Tälle vastakohtana on myös sellaisia myyjiä, joille korttien myynti on vain tapa tuottaa takaisin murto-osa pääasiallisesti (rahallisesti) tappiollisesta harrastuksesta. Huom! Ei ole missään nimessä väärin, että on rahallisesti tappiollinen harrastus. Semmoinen voi olla hyvin mukavaa.

Vuonna 2009 seurasin tarkasti 5 kuukauden ajanjaksolla, jolloin myinkin tavismyyjäksi aika paljon kortteja, omaa Magic-rahankäyttöäni ja irtokorttimyynnillä sain palautettua karvan verran yli 30 % harrastukseen käyttämistäni rahoista. Monien käsissä pyörii pienemmät määrät kortteja ja jaksamista myyntiin on vähemmän, joten luulen, että palautusprosentti jää yleisesti selvästi pienemmäksi. Tässä tilanteessa ei ole tietenkään mikään pakko yrittää hakea jatkuvaa katetta, joten on tiettyyn pisteeseen asti ihan sama, liikkuvatko kortit nopeasti vain eivät.

Tällaisen myyjän ei siis ole pakko yrittää hinnoitella kaikkia korttejaan aggressiivisesti jatkuvan liikevaihdon takaamiseksi. Omat kipurajani menevät nykyään eurossa rarea kohti ja 50 sentissä muita kohti. Rarejen osalta en vain pysty perustelemaan itselleni, miksi raren pitäisi maksaa alle euron, kun satunnainen buusterikin maksaa mieluummin 3 kuin 2 euroa. Lisäksi korttien kaivelu kätköistä ynnä muu vie kuitenkin sen verran (vaikkakin vähän) aikaa ja vaivaa, että muutamilla senteillä myyminen ei vain ole mielekästä.

Tuohon vaikuttaa vielä sekin, että halvat hinnat eivät automaattisesti tuota lisää kauppoja. Listasin syystä X aikoinaan muutamia rareja myyntiin kolmella sentillä (nii-in, kolmella sentillä) ja niiden myynnissä kesti puoli vuotta. Monet puolestaan muistavat 2008 ja 2009 myymäni läjäraret, joita sai eurolla kolme, ja common-uncommoneja sai eurolla, ööö, viisi. Niitä ostaneet ostivat aina hyvin tarkasti valikoiden yhtä tai kahta poikkeusaiakasta lukuunottamatta. Välillä yritettiin tinkiäkin, kun ei saatu kolmella jaollisia määriä. Tästä päättelen, että tietyn rajan jälkeen kukaan ei osta tavismyyjältä korttia vain siksi, että se on halpa. Axel Toivonen on kiteyttänyt asiaa näin: "Jos joku haluaa kortin, niin se kyllä maksaa siitä." Axelin ajatuksen jatko taitaa olla sama kuin minulla, eli jos korttia ei haluta, niin siitä ei vastaavasti makseta mitään.

Poikien kanssa olemme muuten monesti ihmetelleet sitä, miten jotkut eurooppalaiset myyjät ja yksi yhdysvaltalainen iso pulju viitsivät myydä tavaraa hintaluokassa 2-10 senttiä. Usein kortit on vielä hinnoiteltu niin, että selvästi on joku jaottelu siinä, mikä maksaa 2 senttiä, mikä 3, mikä 4 jne. Toistaiseksi emme ole ratkaisua keksineet. Yhdysvaltalaisen liikkeen kilpailijalla kaikki maksaa vähintään 15 senttiä, mikä tuntuu jo järkevämmältä kipurajalta.

Omalta kohdaltani lopullinen totuus piilee kuitenkin siinä, että kaikesta huolimatta tai sen ansiosta kortteja menee välillä kaupaksi. Pitkällä aikavälillä tulee jonkin murto-osan palautukset harrastuksen kustannuksista. Toimiva systeemi ja erityisesti semmoinen, jossa ei koe ajan ja vaivan valuvan ilmaiseksi hukkaan - se riittää.

-- Nute
Oulu

Poissa megaman

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #16 : 08.09.10 - klo 23:38 »
Itse jonkun aikaa kauppapaikkaa seuranneena olen huomannut, että myyjiä on kolmenlaisia: 1) Ammattimaiset myyjät 2) Toivotaan toivotaan myyjät 3) Rahaa nopeasti tarvitsevat myyjät

Niin kuin myöhemmissä kommenteissa on jo eri suunnilta asiaa käsiteltykin, jaottelusi on ensinnäkin puutteellinen ja lisäksi noidenkin analyysi on vähän pielessä. Ammattimyyjät ovat oma kategoriansa ihan siksikin, että heille myynti on liiketoimintaa ja heidän tulee saada koko ajan korteistaan liikevaihtoa, muuten ei bisnes kannata. Tälle vastakohtana on myös sellaisia myyjiä, joille korttien myynti on vain tapa tuottaa takaisin murto-osa pääasiallisesti (rahallisesti) tappiollisesta harrastuksesta. Huom! Ei ole missään nimessä väärin, että on rahallisesti tappiollinen harrastus. Semmoinen voi olla hyvin mukavaa.


Tarkoitan kommentissani ammattimaisilla myyjillä myös myyjiä, joilla on mittavat kasat kortteja listattuna, en pelkästään oikeasti ammatikseen myyviä. Ehkä olisi pitänyt nimetä termi eritavalla, vaikka "Listamyyjät" tjsp. Muutenkin keksin nuo termit pikaisesti vain päästä. Puutteellisuudesta olen samaa mieltä, nuo nyt vain auttavat (ainakin omissa ajatuksissani) hahmottamaan nopeasti, että millaisia erilaisia myyjiä voi olla.

Noista muutaman sentin myynneistä jaksan kyllä aina ihmetellä mcm:ssä, aina joku myy sentillä parilla korttejaan. Kai niitä on sitten kiva pakkailla kirjekuoreen ja lähettää pois. Jos joku haluaa tietyn kortin ostaa, kai siitä sen 50 senttiä maksaa ihan mielellään.

Korttien hinnoittelu yläkanttiin yleensä kertoo sen että joko a) myyjällä ei ole kiirettä myydä lappujaan pois, b) lappu on sellianen että se menee vaikka hintaa olisi +x euroa enemmän kuin muut ovat pyytäneet ja myyneet pois c) on tulossa tai menossa kisat mihin ihmiset haluavat juuri sen lapun ks. sm-kisat ja isot turnaukset maailmalla.


Kyllä aika monessa myyntitopicissa hinnat vain ovat reilusti yläkanttiin, eikä kyse ole edes mistään kovin halutuista lapuista. Ok, myyjällä ei ehkä ole kiire myydä korttejaan pois, ainakaan jos 10 muuta myy samoja lappuja halvemmalla. Tulee kyllä lähinnä mieleen, että toivotaan vain edes jotain myytävän pois kunnon katteella.

Itse olen sitä mieltä, että kortteja kannattaa myydä edes halvemmalla kuin laajan valikoiman omaavat, kuten Poromagia tai Farseer. Ainakin Poromagiasta korttien tilaaminen on sen verran helppoa (etsi-toiminto ja ostoskori), että hinnalla voi sitten kilpailla yksittäisenä myyjänä. Tietenkin tiettyjä kortteja ei vaan aina löydy, ja listoja on myös mukava selata toisinaan.

Poissa Tomppa

Vs: Korttien hinnoittelu yläkanttiin
« Vastaus #17 : 09.09.10 - klo 14:23 »
Kommentoin nyt vielä minäkin.

Koitan itse hinnoitella kortit karvan MCM keskiarvon alle, ellei minulla ole syytä hinnoitella niitä korkeammalle (uskon kortin nousevan hinnassa, ovat japanilaisia, jne) Lisäksi pyrin määrittämään korttien kunnot 'oikein,' eli nm kuntoiset ovat tosiaan lähes minttejä. Yleensäkin eri myyjien nm eroaa niin perusteellisesti toisistaan, että välillä alkaa epäilemään itseään ostajanakin.

Välillä joku esittää miten halvalla nuo kortit saisi MCM:n matalilla hinnoilla huomioimatta, että ne olisivat neljältä eri myyjältä (4x postikulut) sekä vielä osa uusilta myyjiltä, joiden kaikki yli 10 € tilaukset pitää vakuuttaa (7,5 € boonusta).

Isomman myyntitopicin listaavilla myös listan päivitys on hitaampaa. Olen itse tarkoituksella jättänyt noin 4k rarea väliltä Mirage-Ravnica listaamatta, koska pelkkä työ listata nuo kortit maksaa minulle omaa aikaani enemmän, kuin kortin myymisestä saisi käteen. Tuossa piilee myös se syy miksi vältän alle euron hintoja. Mielummin hautaan kortin kellarikomeroon muun bulkin keralla, kuin pidän sitä viemässä tilaa aktiivisesti liikkuvien korttien joukossa, kun en kuitenkaan saa siitä juuri mitään irti. Kesällä sain paremman tuoton kitkemällä kasvimaata.

Tämän lisäki oma topiccini laajempi päivitys vain veny ja venyy. Saan töissä istuessani kuitenkin paljon parempaa palkkaa, kuin korttien myymisestä (olettaen että jään edes voitolle, [paitsi noista 100 mk fbb dualeista]) ja pojan ollessa hereillä korttien laajamittainen käsittely ei ole ihan turvallista (ja leikkiminen sekä nukkuminen ovat hauskempaa). Nyt olisi vielä reilut 2000 korttia odottamassa uutta hinnoittelua ja inventaarion tarkastusta.

Ystävällisin terveisin,

--Tomppa
Myynnit MCM:ssä nickillä DefaultUser

--
Tomppa