Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Uusi foorumi  (Luettu 29969 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa miinin

Uusi foorumi
« : 07.01.11 - klo 23:17 »
Foorumi on nyt kokemut suurimman muutoksensa sitten siirtymisen PuuroGolemilta Tharnalle ja phpBB:sta SMF:iin. Nyt foorumi on siirtynyt Tharnalta minulle ja lumalle ja pyrimme parhaamme mukaan kehittämään foorumia eteenpäin parinvuoden paikallaan junnaamisen jälkeen. Ensisijaisessa asemassa on foorumin ulkoasun päivittäminen paremmaksi ja tässä kaipaisimme apua innokkailta foorumisteilta: löytyykö joukostamme halukas ja osaava henkilö suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden ulkoasun foorumille? Palkkioksi olisi tarjolla reiluannos kiistämätöntä kunniaa, kasapäin hyvämiespisteitä ja toivottavasti myös jotain oikeasti konkreettista. Jos koet olevasi halukas ja osaava henkilö, niin ota yhteyttä mahdollisen nopeasti!

Tähän mennessä foorumisofta on päivitetty, eikä bottien torjuminen enää vaadi manuaalista työtä - tämä näkyy käyttäjille siinä, että uusien käyttäjien rekisteröinti on nopeampaa ja adminit eivät välttämättä ole niin ärtyneitä koko ajan. Tämän lisäksi epäonnistunut kokeilu, MTG-wiki on kuollut ja kuopattu ja sen tuomat tietoturvariskit eliminoitu. Myös karma on kadonnut kummittelemasta, mutta muuten sisältö on tallella.

Nyt meillä on mahdollisuus muuttaa foorumia parempaan suuntaan ja sinulla on mahdollisuus tuoda toiveesi esille. Kaikkea emme tule toteuttamaan, mutta  parhaamme kuitenkin foorumin ja yhteisön eteen teemme. Card-tagit ovat palaamassa toimintaan toivottavasti jo tulevalla viikolla, mutta mitä muuta olet tänne aina kaivannut, mutta emme ole pystyneet toteuttamaan?

Ilmoittakaa myös mahdollisista puutteista, ongelmista tai virheistä joita löydätte - avatarit ainakin tulee valtaosan käyttäjistä ladata uusiksi.

Haluamme Artun kanssa kiittää Jannea näistä vuosista ja siitä työstä jonka hän foorumin eteen teki! Tämän lisäksi haluan kiittää myös Arttua työstä, jonka hän on jo tähän mennessä tehnyt foorumin kehittämisessä!



To Do
  • Ulkoasu uusiksi TEHTY!
  • Vaihtopalautteen sorttaus TEHTY!
  • Vaihtopalautteen näkyminen listana TEHTY!
  • Hymiöt kuntoon TEHTY!
  • Viesti-ikonit kuntoon TEHTY!
  • "Näytä viimeisen käyntisi jälkeen tulleet viestit" -toiminto aluevalinnoilla TEHTY (ainakin osittain)
  • Card-tagit kuntoon TEHTY!
« Viimeksi muokattu: 07.03.11 - klo 03:33 kirjoittanut luma »

Poissa Wrakis

  • Kuopio
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Karplusan Forest, punaista, Birds of p... Eiku vit
Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #1 : 08.01.11 - klo 00:08 »
MTG-wiki voisi kyllä palauttaa ja tuoda sitä enemmän esille. Aloittelevat henkilöt pääsisivät paljon helpommin sisään "MTG-skeneen" kun voisivat käydä tutkailemassa mitä joku outo termi tarkoittaa.
Se minkälainen MTG-wiki oli aikoinaan oli mielestäni helppokäyttöinen ja yksin kertaisuudessaan kaunis. Minkä takia wiki ylipäätänsä poistettiin käytöstä?

Poissa luma

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #2 : 08.01.11 - klo 00:12 »
MTG-wiki voisi kyllä palauttaa ja tuoda sitä enemmän esille. Aloittelevat henkilöt pääsisivät paljon helpommin sisään "MTG-skeneen" kun voisivat käydä tutkailemassa mitä joku outo termi tarkoittaa.
Se minkälainen MTG-wiki oli aikoinaan oli mielestäni helppokäyttöinen ja yksin kertaisuudessaan kaunis. Minkä takia wiki ylipäätänsä poistettiin käytöstä?

Siksi, että aktiivisia sisällöntuottajia ei loppujen lopuksi löytynytkään, ja jossain vaiheessa spämmibotit valtasivat koko wikin. Wiki ei ole tulossa takaisin. Koska se ei toiminut ensimmäisellä yrityksellä, miksi se toimisi nytkään?

Poissa Polari

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #3 : 08.01.11 - klo 00:20 »
Pläräämällä läpi vanhan wiki-threadin saa aika hyvän kuvan miten homma eteni. Kyllähän se silloinkin vaikutti alkuun hyvältä ajatukselta, mutta ihan oikeasti, kuinka monta sellaista henkilöä meiltä löytyy joilla oikeasti on kykyä ja ennen kaikkea motivaatiota lähteä tuollaista väsäämään? Paljastuu että ei se sisältö sinne ilmestykään pelkästään sillä että systeemi on avoin ja olis tosi kiva jos.

Itse toistaisin jo ensimmäisen version yhteydessä esitetyt pyynnöt siitä että negatiiviset vaihtopalautteet löytyisivät jotenkin muutenkin kuin tihrustamalla pitkää listaa hymiöitä.
« Viimeksi muokattu: 08.01.11 - klo 00:22 kirjoittanut Polari »
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa miinin

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #4 : 08.01.11 - klo 00:23 »
Itse toistaisin jo ensimmäisen version yhteydessä esitetyt pyynnöt siitä että negatiiviset vaihtopalautteet löytyisivät jotenkin muutenkin kuin tihrustamalla pitkää listaa hymiöitä.

Ensihätään nuo hymiöt on nyt korvattu värilaatikoille, joista erottaa helpommin... Parempaa mietitään.

Poissa Tervonaattori

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #5 : 08.01.11 - klo 00:41 »
Tuo väriloota on nyt ainakin selkeä... Nykyään näyttäisi siltä että palautteet aukeavat sivuiksi. Olisiko ne mahdollista aueta yhdelle sivulle tai sitten olla sellainen filter, jolla saisi näkymään vain positiiviset, neutraalit tai negatiiviset? Työlästä kaivaa useiden kymmenien sivujen joukosta jotain palautetta (negatiivinen/neutraali).

EDITTIÄ: Nuo tuommoiset vaaleansiniset nimimerkit (lue: judget) eivät erotu tältä pohjalta...
« Viimeksi muokattu: 08.01.11 - klo 00:46 kirjoittanut Tervonaattori »

Poissa miinin

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #6 : 08.01.11 - klo 00:46 »
Olisiko ne mahdollista aueta yhdelle sivulle tai sitten olla sellainen filter, jolla saisi näkymään vain positiiviset, neutraalit tai negatiiviset?

EDITTIÄ: Nuo tuommoiset vaaleansiniset nimimerkit eivät erotu tältä pohjalta...

Kyllä, Arttu hoitaa kunhan ehtii.

Tämä ulkoasu ei näillä näkymin tule jäämään, mutta laitetaan tilapäisratkaisuna joku muu väri.

Poissa Luigiggi

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #7 : 08.01.11 - klo 00:53 »
Eipä tässä foorumissa muu ole ärsyttänyt, mutta yksi asia (epäkohta?) tuli mieleen. Kun vaikkapa päivittelet H/W listaasi, ja kirjoitat saman kortin minkä olet jo aikaisemmin kirjoittanut toiseen kertaan, niin voisiko jollain helpolla systeemillä/varoituskeinolla sivu ilmoittaa siitä automaattisesti, jotta esimerkiksi sitä ei tarvitsisi tarkistaa erikseen listalta. Lullisi tämän olevan hyödyllinen ja käytännöllinen ominaisuus. Siitä en kuitenkaan tiedä mitään, että kuinka vaikea sellainen ominaisuus olisi toteuttaa. Kertokaa te viisaammat siitä enemmän. Pisteet kotiin kylläkin foorumin uudesta ulkoasusta, tätä onkin jo kaivattu =)

Ps. Ansaitsisiko Suomen ainoalle vakavasti otettava MTG-sivusto jonkinmoisen logon?

Poissa Chaosworm

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #8 : 08.01.11 - klo 00:54 »
Hymiöissähän on se ongelma, että ne on sitten viesteissäkin pelkkiä kirjavia laatikoita. Ei sillä että minä niitä muutenkaan usein käyttäisin, mutta ennen häiritsevän näköiset viestit ovat nykyään vielä häiritsevämmän näköisiä ( :) ). Poromagian mainos etusivun oikeaan ylänurkkaan olisi kiva saada myös, koska sinne on näppärämpi siirtyä yhdellä klikkauksella kuin joutua kirjoittamaan joka kerta se osoite. Sen lisäksi viesticounterin näyttäminen jokaisen viestin yhteydessä yleensä lisää turhien viestien kirjoittelua, joka luonnollisesti ei ole kovin hyvä asia.

Muutoin tämä foorumin ulkoasu on minun mielestäni jopa ihan hyvä simppeliydessään, tausta voisi tosin olla tummempi koska vaaleat värit sattuvat silmiin pimeässä.


EDIT: Olenko se vain minä, vai näyttääkö tämän foorumin teksti ihan hirveän paljon isommalta kuin "edellisen"?
« Viimeksi muokattu: 08.01.11 - klo 00:58 kirjoittanut Chaosworm »
aka. Awaclus

Poissa Oferon

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #9 : 08.01.11 - klo 01:02 »
Askel oikeaan suuntaan, hienoa!

Parannusehdotuksia:
1) Olisi hienoa saada jonkinlainen ulkoasun muokkausmahdollisuus, ja yhdeksi valmiiksi vaihtoehdoksi juurikin vanha partis. Tämän toteuttamismahdollisuuksia ircissä epäiltiinkin jo, mutta jätämpä haasteeksi kuitenkin.
2) Thaurwylthinkin aikanaan tekemä ehdotus; asetus, joka antaisi valita miltä alueilta tuo "näytä edellisen käyntisi jälkeen tulleet viestit" -toiminto hakisi uudet viestit. Melko vähän kiinnostaa lukea myynti/vaihto-topicin uppimisviestejä.
3) Kevyempi versio kännykkä- ym. selailuun, josta voisi disabloida kuvat? Automaattinen selauslaitteen tunnistus, joka vaihtaisi mobiiliversioon tarvittaessa? Aika kevythän tämä näinkin on toki ja avatarit saa piiloon asetuksista.

Chaoswormin pointti viesteistimäärälaskurin tarpeellisuudesta hyvä, laskurin voi nähdä jonkinlaisena "achievement"-mittarina jota sitten kasvatetaan turhilla vastauksilla.

edit: Vaihtopalautteen muokkaus/poistamismahdollisuus olisi myös jees.
« Viimeksi muokattu: 08.01.11 - klo 01:18 kirjoittanut Oferon »

Poissa Polari

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #10 : 08.01.11 - klo 01:48 »
Mitenkäs en heti tätä muistanutkaan, kaatis on saatava takaisin! On suurta vääryyttä että kaikki mehukkaat trollaukset ja pölhöilyt menevät sivu suun jos niitä ei ehdi nähdä ennen ilkeitä ylläpitäjiä.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa hembba

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #11 : 08.01.11 - klo 02:56 »
Tummempi väritys yleisesti, silmät palaa  8)

Poissa Enterorrhexis

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #12 : 08.01.11 - klo 13:09 »
Hiukan entisen ulkoasun kaltainen kokonaisuus oli mielestäni aivan mielettömän viihdyttävä ja toimiva. En vaan suostu ymmärtämään miksi siitä olisi pitänyt luopua. ;) Paitsi, jos pakko osui eteen niin sille ei voi mitään. Mutta huomattavasti tummempi ja yksityiskohtaisempi ulkoasu olisi ehdottomasti plussaa.
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa Thalian

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #13 : 08.01.11 - klo 13:21 »
Ensimmäinen toimenpide, ennen uuden ulkoasun valmistumista, olisi kyllä joku vanhan kaltaisen värimaailman saaminen foorumille. Vaalea tausta ottaa silmiin niin älyttömästi, ettei mitään rajaa. Vanha väritys oli todella toimiva, joten jos sen vain saa järkevällä työmäärällä käyttöön, niin liputtaisin kyllä sen puolesta.

Poissa miinin

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #14 : 08.01.11 - klo 13:23 »
Uusi ulkoasu tulee kyllä, siitä kerrotaan mm. ketjun ensimmäisessä viestissä.

Poissa Tharna

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #15 : 08.01.11 - klo 13:40 »
Kiitoksia kaikille foorumilaisille ja ylläpitotiimille kuluneista vuosista. Onnea Miikalle ja Artulle tärkeän työn jatkamisesta ja kiitos vastuun ottamisesta. lopuksi pahoitteluni kaikille, että foorumi jäi viime vuosiksi junnaamaan paikoilleen omien kiireitteni takia, vaihdos olisi pitänyt saada tehtyä jo aikaa sitten. "parempi myöhään kuin ei silloinkaan".

Poissa Curimus

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #16 : 08.01.11 - klo 13:53 »
Kun vaikkapa päivittelet H/W listaasi, ja kirjoitat saman kortin minkä olet jo aikaisemmin kirjoittanut toiseen kertaan, niin voisiko jollain helpolla systeemillä/varoituskeinolla sivu ilmoittaa siitä automaattisesti, jotta esimerkiksi sitä ei tarvitsisi tarkistaa erikseen listalta. Lullisi tämän olevan hyödyllinen ja käytännöllinen ominaisuus.

Mitä jos downtrade tai uptrade tai vaikka foilaus h/w:tä kirjoittelee? Silloin tulee tod näk ärsyttävän monta ilmoitusta samasta kortin nimestä. Tietenkin, jos ominaisuuden saa pois päältä niin tämä kuulostaa jo oikein mallikkaalta idealta.  ;D


Parannusehdotuksia:
1) Olisi hienoa saada jonkinlainen ulkoasun muokkausmahdollisuus, ja yhdeksi valmiiksi vaihtoehdoksi juurikin vanha partis. Tämän toteuttamismahdollisuuksia ircissä epäiltiinkin jo, mutta jätämpä haasteeksi kuitenkin.
2) Thaurwylthinkin aikanaan tekemä ehdotus; asetus, joka antaisi valita miltä alueilta tuo "näytä edellisen käyntisi jälkeen tulleet viestit" -toiminto hakisi uudet viestit. Melko vähän kiinnostaa lukea myynti/vaihto-topicin uppimisviestejä.
3) Kevyempi versio kännykkä- ym. selailuun, josta voisi disabloida kuvat? Automaattinen selauslaitteen tunnistus, joka vaihtaisi mobiiliversioon tarvittaessa? Aika kevythän tämä näinkin on toki ja avatarit saa piiloon asetuksista.

Chaoswormin pointti viesteistimäärälaskurin tarpeellisuudesta hyvä, laskurin voi nähdä jonkinlaisena "achievement"-mittarina jota sitten kasvatetaan turhilla vastauksilla.

edit: Vaihtopalautteen muokkaus/poistamismahdollisuus olisi myös jees.

1) Malliahan löytyy netti pullollaan. Esim Klubitus.org. Pakko kannattaa ajatusta.
2) Haku tabin alle? Hoituisiko samaan tapaan jos sen saisi etsimään uusia viestejä valituilta osastoilta?
3) Suurimman osan ajasta mitä olen foorumeilla roikkunut, on hoitunut puhelimella. Itse koen foorumin tarpeeksi kevyeksi (ainakin omaan Nokia C-5:een)

Ja mitä tuohon vaihtopalautteen poistamisiin: Mielestäni on hyvä jos käyttäjät eivät itse voi muokata/poistaa vaihtopalautteita. Ei ainakaan tule siltä saralta väärinkäytöksiä.
Mikä ei tapa vituttaa.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #17 : 08.01.11 - klo 23:50 »
Aika sekava on, mutta kai tähän tottuu. Se vanha tumma tyyli olisi ihan jees.
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Chaosworm

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #18 : 09.01.11 - klo 00:11 »
Semmonen tuli vielä mieleen, että nuo uusista viesteistä ilmoittavat ikonit viestiketjun nimen vieressä voisivat olla vasemmalla puolella niin niitä olisi näppärämpää klikkailla välilehtiin kun ovat kaikki leveyssuunnassa samalla kohdalla eivätkä viestiketjun nimen pituudesta riippuen missä sattuu.
aka. Awaclus

Poissa t-m

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #19 : 09.01.11 - klo 06:54 »
Jonkinlainen yhteinen standardi listojen kirjoitteluun. Mahdollistaisi fiksumpien hakujen tekemisen kannasta. Esimerkiksi voisi hakea vain have-listalta tiettyä korttia, eikä ensimmäisessä osumassa olisi 2005 muokattu lanka. Magictradersilla on jonkinlainen systeemi foorumin päällä, sieltä vaikka mallia?

Poissa tride

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #20 : 09.01.11 - klo 11:24 »
Ihmiset voisivat lukea ketjun ennen kuin valittavat foorumin nykyisestä ulkoasusta.

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #21 : 09.01.11 - klo 16:51 »
Page down ja up eivät toimi uudessa foorumissa ainakaan minulla, jos viestiketjussa on aktiivisena leipätekstiä sisältävä alue. Jos on viestin otsikkoboksi tai viestin kirjoittajan infoboksi aktiivisena, niin silloin toimii. Ubuntu Linuxia ja Firefoxia käytän.

EDITAATIO: Toimii myös, jos mikä tahansa viestin "alatunnisteesta" on aktiivisena. Esim. "Ilmoita valvojille", "Viimeksi muokattu silloinjasilloin" tai viestin kirjoittajan kiinteä allekirjoitus. Eli täsmälleen aktiivisena olevaan leipätekstilaatikkoon liittyy ongelma. Ja pidemmissä viesteissä suurin osa pinta-alasta on leipätekstilaatikkoa, joten helposti hiiren klikkaus on jossain vaiheessa osunut juuri sinne. [Lisätty pari minuuttia alkuperäisen jälkeen.]
« Viimeksi muokattu: 09.01.11 - klo 16:57 kirjoittanut Thaurwylth »

Poissa luma

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #22 : 09.01.11 - klo 17:43 »
Vaihtopalaute näkyy nyt käyttäjän nimen alla positiivisiin, neutraaleihin ja negatiivisiin eriteltynä, ja vaihtopalautenäkymässä on nyt uudet, selkeät ikonit positiivisille, negatiivisille ja neutraaleille palautteille. Vaihtopalautelistassa pelkkien positiivisten/neutraalien/negatiivisten näyttäminen on tutkailun alla.

Thaurwylthin mainitsemaa ongelmaa en onnistunut toistamaan (käytössä OS X 10.6 ja Safari / Firefox). Lieneekö kyseessä sitten jokin Linux-Firefoxin bugi...?

Poissa Chaosworm

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #23 : 09.01.11 - klo 17:45 »
Page down ja up eivät toimi uudessa foorumissa ainakaan minulla, jos viestiketjussa on aktiivisena leipätekstiä sisältävä alue. Jos on viestin otsikkoboksi tai viestin kirjoittajan infoboksi aktiivisena, niin silloin toimii. Ubuntu Linuxia ja Firefoxia käytän.

EDITAATIO: Toimii myös, jos mikä tahansa viestin "alatunnisteesta" on aktiivisena. Esim. "Ilmoita valvojille", "Viimeksi muokattu silloinjasilloin" tai viestin kirjoittajan kiinteä allekirjoitus. Eli täsmälleen aktiivisena olevaan leipätekstilaatikkoon liittyy ongelma. Ja pidemmissä viesteissä suurin osa pinta-alasta on leipätekstilaatikkoa, joten helposti hiiren klikkaus on jossain vaiheessa osunut juuri sinne. [Lisätty pari minuuttia alkuperäisen jälkeen.]
Minä käytän Windows Vistaa ja Google Chromea ja toimii hyvin.
aka. Awaclus

Poissa Tervonaattori

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #24 : 09.01.11 - klo 18:03 »
Mielestäni tuo, että kaikki palautteet aukeavat yhdelle sivulle ja neutraalit ja negatiiviset huomaa nopesti, on jo riittävä. Nopeasti scrollaa satojakin palautteita ja huomioi poikkeukset.

Se että niitä (pos/neut/neg) ei saa näkymään erikseen ei ole niin kriittistä.

EDIT: Mites joku äänimerkki ku yväriä tulee?
« Viimeksi muokattu: 09.01.11 - klo 18:16 kirjoittanut Tervonaattori »

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #25 : 09.01.11 - klo 18:20 »
Se että niitä (pos/neut/neg) ei saa näkymään erikseen ei ole niin kriittistä.

Se olisi silti mukava lisä. Käytännössä kuitenkin neutraalit ja negatiiviset palautteet ovat ainoat kiinnostavat. Positiivisista riittää tietää lukumäärä.

Muuttuvatko muuten kohta vihreä laatikko, punainen laatikko ja keltainen laatikko takaisin hymiöiksi?

Thaurwylthin mainitsemaa ongelmaa en onnistunut toistamaan (käytössä OS X 10.6 ja Safari / Firefox). Lieneekö kyseessä sitten jokin Linux-Firefoxin bugi...?

Pienet neuvottelut ympäristössä, jonka nimeä ei pidä mainita, tarjoavat lisävalaistusta. Tekstiboksi sisältää ilmeisesti jotain JavaScriptiä, joka ohjaa mm. kohdistusta (focus). Ongelman saa katoamaan Firefoxissa, jos käyttää JS:n estävää NoScript-lisäkettä. Lisäksi: ongelma ei ilmene Ubuntun Chromiumissa tai Operassa.

Lisäksi vielä tämmöinen, joka saattaa sisältää ongelman ytimen tai sitten ei.

Lainaus käyttäjältä: Jouni H.
Formin sisällä koko ketju ja leipäteksti on <div class="post">. Ja sitten nuo focus js:t on post formille. Sielä se "ongelma" on, tosin firefoxille on sielä omat säädöt kuin se olisi haluttu toiminne.

-- Nute
Oulu

Poissa luma

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #26 : 09.01.11 - klo 18:23 »
Muuttuvatko muuten kohta vihreä laatikko, punainen laatikko ja keltainen laatikko takaisin hymiöiksi?

Ovat muuttuneet jo, samaan aikaan kun vaihtopalautesivun kuvakkeet vaihdettiin. Välimuistin putsaus saattaa auttaa :)

Poissa luma

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #27 : 09.01.11 - klo 18:38 »
Card-tagit toimivat nyt. "Lisää card-tagit automaattisesti" -toimintoa ei ole vielä toteutettu.

Edit: "Uusi" -linkit siirretty threadin nimen eteen viestilistauksessa.
« Viimeksi muokattu: 09.01.11 - klo 19:26 kirjoittanut luma »

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #28 : 09.01.11 - klo 20:26 »
Kyllä on komian näköinen tausta foorumilla.  ;)
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Enterorrhexis

Vs: Uusi foorumi
« Vastaus #29 : 09.01.11 - klo 20:27 »
Oho, varmaan neljäs tummansinisen sävyinen foorumi, jolla oon. :D Kyllä tämä teema sen valkean perusteeman voittaa mutta vanhassa vara parempi. ;) Eiköhän tähän kuitenkin totu ja kotiudu. :)
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?