Pitkähköä ja kuivakkaa raporttia ulkomuistista kirjoitettuna. Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä.
Tervehdys maan asukit!
ALKUJORINA
Heti aluksi haluan todeta, että tasurointi Tampereella yhdeksännelle sijalle ei ollut mikään paisti-move jolta se saattaa maallikon silmissä näyttää, vaan pirullinen juoni saada perheeseen toinenkin FtV Relics.
Tästä lähtökohdasta päästään itse asiaan, eli epämääräiseen rapotin tapaiseen jaaritteluun jonka kiinnostavuus lienee sitä veroilmoituksen täyttöoppaan luokkaa.
Tampereen qualifier siis päättyi osaltani siihen parhaaseen sijoitukseen, eli yhdeksänneksi. Silloin pakkavalinta oli UB-infect, pakkalista löytyy Tampereen qualifier topiikista. Päädyimme veljeni Valtterin kanssa pelaamaan infectiä, kun jonain hämyisenä iltana joku kuukausi takaperin totesimme, että Phyrexian Crusader on metassa aika hyvä kuponki. Minä halusin kaveriksi Tezzeretin, joten valitsin sinisen värin Valtterin pelaaman vihaisemman monomustan Teetering Peaks -version sijaan. Tampereen qualifierin jälkeen olimme yksissä tuumin sitä mieltä, että kohtuullisen hyvistä tuloksista huolimatta pakat olivat aika kaukana optimaalisesta. Etenkin Throne of Geth oli ollut molempien pakoissa alisuorittaja. Turkua varten siis tuunasin pakkaa leikkaamalla thronet pois.
Monien tuumausten jälkeen päädyin listaan, joka oli hyvin lähellä Brian Kiblerin menestynyttä listaa. Viimeisen illan pelitestaus osoitti pakan olevan aivan hirveä, joten kellon käydessä jo yli puolen yön, kopioin suoraa Kiblerin listan. Muutama pelitesti kyseisellä listalla osoitti sen olevan minun käsittelyssäni vielä omaa versiotani kamalampi. Niinpä aamun pikkutunneilla äkelsin pakan aivan uuteen uskoon, tällä kerralla keskittyen enemmän voimakortteihin kuin alun tiitiäisiin. Tuolla versiolla tein yhden testipelin, jossa Caw-Blade kaatui onnekkaasti. Päätin lähteä sillä versiolla itseluottamus korkealla, kun testeissä sain sataprosenttisen tuloksen metan pelatuinta pakkaa vastaan.
LAUANTAI
Matka Tampereelta Turkuun sujui suhteellisen mallikkaasti, vaikka minä olinkin seurueemme (Minä, Riku Koskinen, Roope Oksanen ja Timo Kellomäki) kuskina. Olin myös vakuuttunut, että kuskina toimiminen toisi minulle riittävästi hyvää karmaa turnauksessa menestymiselle. Koska pelaajia oli alle 32, kierroksia pelattaisiin vain 5, joten reissu olisi odotettua lyhyempi. Lisäksi pelaajista kolmannes oli tullut Tampereelta, joten tuttuja naamoja näkyi useampikin. Sutattuani pakkalistan kasaan ja vaihdettuani sleevet vähemmän poronsyömiin, oli turnaus osaltani valmis alkamaan.
I Kierros: Teemu Tuominen (GW Eldrazi Ramp)
Ensimmäinen peli ei suju osaltani ollenkaan hyvin. Inquisition syö Wall of Omensin, mutta en oikein saa minkäänlaista painetta päälle. Montaakaan myrkkyä ei muistaakseni jaettu ennen kuin Summoning Trap tuo pöytään Ulamogin, joka annihilatorin avulla murskaa pöytätilanteeni kuin Justin Bieber teinityttöjen sydämet.
Toisessa pelissä vastuksen landit eivät suostu yhteistyöhän ja ajan tyhjän kentän yli kuin unkarilainen lentokone.
Ratkaisevassa pelissä nähdään sitten huipputason peliä molemmilla puolilla pöytää. Nopea Gaea's Revenge näyttää melkoisen pahalta varsinkin landieni ollessa hieman vähissä. Mietin jo Plague Myrillä blokkaamista elämänkäpyjen säästämiseksi, mutta lopulta otan 16 vahinkoa sisään ennen kuin Tezzeretin herättämä Tumble Magnet pysäyttää mörön. Minulla tosin oli koko ajan Sword of Feast and Famine tiskissä, mutta en hoksannut että prot. green olisi myös pysäyttänyt mörön sijoilleen. Tilanteen stabiloiduttua vastustaja sitten tekee omat peliliikkeensä ja unohtaa pelata landeja pakan päältä Oracle of Mul Dayalla. Koska pakasta ei ole landin ja manakiihyn ohella muuta tulossa, lopulta nostamani Skithiryx vie pelin minulle.
(1 0)
II Kierros: Tero Aalto (Boros)
Matchuplotto arpoo minulle voittorivin ja vastassa on boros, jonka pitäisi olla monoredin ohella pakan paras matchup. Ja niin se myös on.
Ensimmäisessä pelissä Goblin Guide ajelee minut kymmeneen Tumble Magnetin ja Poistojen pysäyttäessä muut uhat. Phyrexian Crusader kaappaa pöydän haltuun eikä pelissä ole enää paljoa pelattavaa infectimiesten täyttäessä pöydän.
Toisessa pelissä vien inquisitionilla kädestä haukan, mikä ei estä toisen ilmestymistä vuorolla kaksi kentälle. Kolmannella vuorolla kentälle tulee vielä miekka antamaan kolmannen eri hinnan pelaamalleni Ratchet Bombille. Tumbleni pysäyttää miekan ja Crusader maan, joten pommi on helppo jättää kahteen raivaamaan naakat pois. Skithiryx tulee kenttään ilman hastea ja antaa crusaderin lyödä kerran. Vastustajan tapoutatessa Tezzeretin kasvattama Inkmoth Nexus ja Skithiryx lyövät riittävästi myrkkyä vastukseen.
(2 0)
Toisen kierroksen jälkeen tapahtuvalla ruokatauolla teen amatöörimäisen pelivirheen, minkä johdosta päädyn syömään ranskalaiset ilman ketsuppia.
III Kierros: Sami Laitinen (Caw-Go)
Tässä vaiheessa näytti hyvältä, sillä 3-0 alku tarkoittaisi melkoisen varmaa top 8 paikka.
Duress vei pelin alussa Gideonin jättäen käteen haukkoja lääniä ja vihiksen. Haukka tuli toiselle puolelle kenttää katsomaan minun Crusaderiani ja BG-swordia. Kahdeksassa poisonissa vihis puhdisti pöytäni ukoista ja loput haukat ilmaantuivat kentälle. Plague myr ja Tumble saapuivat aiheuttamaan painetta ja kohtasivat ratchet bombin. Pommi pääsi kahteen counteriin ennen kuin Into the Roilasin sen. Vastustaja pommitti myyrän ja omat haukkansa. Koska kädestäni ei myrkkyukkoja löytynyt vaihtui suunnitelmaksi ajaa Creeping Tar Piteillä miekan kanssa. Tämä suunnitelma riitti loppuun asti, sillä vastustajakaan ei nostanut mitään pelitilannetta muuttavaa.
Toisessa pelissä duress vei vihiksen mahdollistaen ajot Crusaderilla. Kädessä näkynyt Condemn vei suurimmat halut hyökkäillä Skithiryxilla. Kentälle saapunut Jace piti minut mukavasti lapuissa vaikka täppäilin landit mallikkaasti, enkä jättänyt regenerointimanaa lohikäärmeelle. Tämä kostautui heti ja lohikäärme hajosi Celestial Colonnadeen Jacea suojellessaan. Seuraava louhi saikin sitten ensin maistaa omaa Contagion Claspiani ja heti perään Celestial purgea. Colonnade hajotti Jacen ja Divine Offering claspin, mutta crusaderini kahden plague myrin kanssa uhkasi voittoa vastustajan ollessa seitsemässä myrkyssä. Vastustaja mietti hetken ja totesi tarvitsevansa vihiksen selvitäkseen. Pakka tarjosi kuitenkin Sun Titanin, joka ei jostain syystä halunnut tuoda lintua toiseksi blokkeriksi, vaan pikkuJacen tuomaan kortin. Jace nosti Vihiksen, mutta mana ei enää riittänyt.
(3 - 0)
Jo alkoi juhlatunnelma hiipiä mieleen. 3-0 recordissa oli kolme pelaajaa, joten yksi pairattaisiin alaspäin. Jos tämä sankari häviäisi, olisivat hänen resistancensa kuitenkin todennäköisesti niin hyvät, että hän saisi tasuroida viimeisellä kierroksella. Roopen kanssa kuitenkin vitsailimme, että emmen usko top 8 paikkaan ennen kuin lopulliset sijoitukset ovat varmat. Olimmehan molemmat Tampereella 4-1 tilanteessa, ja jäimme top 8 ulkopuolelle.
IV Kierros Lari Kuivalainen (Eldrazi Green)
Pairaus alaspäin ei sitten tullut liian suurena yllätyksenä.
Ensimmäisessä pelissä pakka tarjoili hieman nihkeästi läänejä, ja vastuksen pöytään kerääntyvät Wall of Tanglecordit tekivät pelistä erittäin raskasta. Ukkoni hakkasivat päätä seinään, kunnes iso Eldrazi (muistaakseni Ulamog) lopetti kärsimykseni kuin kilo morfiinia.
Toisessa pelissä inquisition näytti vastuksen kädessä kolme Titaania, Ulamogin ja Acidic Slimen. Valitettavasti Memoricidet eivät olleet nousussa ja kaksi Tumble Magnetia pitivät vastuksen manaseinät jumissa vain rajoitetun ajan. Lopulta Titaanit ja Eldrazi tulivat viemään pelin.
(3 - 1)
Nyt tarvitsi vain odottaa standingseja ja nähdä että omat resistancet olisivat riittävän hyvät tasurointiin ja top 8 paikka olisi taskussa. Helppoa...
V Kierros Tomi Nyström (Mono-B Infect)
...Ja resistancet olivatkin sitten huonot. Eli pelata täytyi. Voitto toisi koko turnauksen voiton ja tappio jättäisi sitten top 8 ulkopuolelle. Onneksi kestän painetta kuin kananmuna.
Vastustajani pelasi samankaltaista Infectiä, kuin millä Valtteri voitti tampereen qualifierin. Ensimmäisessä pelissä Plague Stinger tuikkasi kolme myrkkyä Teetering Peaksin vahvistamana ennen kuin vaihtui Inkmoth Nexukseen. Minun kolme Crusaderiani Tumble Magnetin kanssa oli vahvempi nosto kuin vastustajan yksi Crusader Adventuring Gearilla. Hirveästi muita relevantteja loitsuja ei heitetty, joten ensimmäinen peli oli minun.
Toiseen peliin vastustaja sideboardasi lähes kaikki pikkumiehet pois, ilmeisesti tarkoituksena jättää minun sideltäni tulevat ukonpoistot turhiksi. Koska normaali aggro on minulle niin hyvä matchup, en kuitenkaan ollut käyttänyt sideslotteja pikkupoistoon. Pelissä Virulent Wound tuo minulle yhden myrkyn, josta proliferaten oli ilmeisesti tarkoitus tappaa. Poistot lentelevät miehiini, mutta lopulta joku jää kenttäänkin. En ole vielä jakanut pahemmin myrkkyä, joten siirryn Taas ajoihin Creeping Tar Piteillä. Vastustajalla on ainoastaan Tumble ja kaksi Throne of Gethiä. Jace Ilmestyy minun puolelleni kaivamaan parempia kortteja (Fateseal menetti tehoaan, sillä vastustajalla oli fetchejä pelissä), mutta näyttää vain landeja ja inquisitioneita. Vastus ei kuitenkaan nosta mitään relevanttia, ja ukkomaat vievät pelin.
(4 - 1)
Lopullinen saldo siis 4 1, slotti SM -kinkereihin ja toinen From the Vault: Relics Saarelaisille.
Turnauksen jälkeen tunnelmani on hieman muuttunut siitä mikä se oli toiseksi viimeisen kierroksen standingsien näkemisen aikoihin, mistä Roope jaksoi ystävällisesti huomauttaa. Paluumatkalla opimme, että elämä ei ole kuin magicia, sillä preordain (tai tällä kertaa preordainista keskustelu) johtaa siihen, että missaan rampin. Päädymme tekemään pienen Exploren Ruskossa, mikä kompensoi hieman viiden kierroksen turnauksessa säästettyä aikaa.
YLEISIÄ HUOMIOITA
Dekkilista on aivan oikein, en pelaa Mana Leakeja. Ne eivät vakuuttaneet yhdessäkään testipelisä, joten päätin pelata enemmän maindekin discardia.
Tällä hetkellä ainoa muutos maindekiin olisi se, että vaihtaisin sinivihreän miekan tilalle kolmannen Tezzeretin tai jopa Jacen.
Sideboardille laittaisin ehkä mieluummin hyviä kortteja huonojen tilalle, mutta sen miettimiseen en ole vielä käyttänyt paljoa energiaa.
Doom Blade > Go for the Throat koska Precursor Golem
Pakan mvp oli tietysti Tumble Magnet. Skithiryx ja Planeswalkerit, sekä näitä kohti kiihdyttävä Plague Myr tuntuivat erittäin hyviltä. BG-miekka oli erinomainen, vaikka useimmiten sitä kantoi infectihiipparin sijaan Tar Pit. Etukäteen epämääräiseltä vaikuttanut Into the Roil on tumblen ohella mainio yleisvastaus.
Kiitämme:
+ Pakan hyviä puolia
+ Onnea
+ Turnausjärjestelyjä
+ Matkaseuraa
Moitimme:
- Pakan huonoja puolia
- Contagion Claspin pakkoa laittaa countteri jos pystyy
-Antero Saari