Mun mielestä käsittämätöntä perseilyä Nutelta ja Kiveltä. Ymmärrän vielä jotenkin vähän hätäsen ketjusplitin, mutta Nuten ja Kiven reaktiot Roussihin ihan asialliseen "ketjun aloitukseen" ovat sieltä ja syvältä. Ketjun otsikon voisi jo oikeastaan muuttaa muotoon "änisemistä keskusteluhaaroista, Nutesta ja moderoinnista".
Ymmärtäkää ystävät hyvät että on suotavaa että magicin piiriin tulee uusia pelaajia, ja on kans kiva jos he löytävät tiensä tälle forumille. Heissä ei herätä varmasti halua osallistua keskusteluun tai kysellä heitä kiinnostavista aiheista nää wanhapartojen negatiiviset reaktiot heitä kiinnostavista aiheista puhumiseen. Mua ainakin uutena pelaajan tökkisi aika pahasti, etenkin kun aihe on jatkuvasti ajankohtainen ja JATKUVASTI MUUTTUVA. Ei voi edes sanoa että katsoisivat keskusteluja vuodelta 2009, kun tilanne on aivan eri kuin vuonna 2009, tai edes tammikuussa 2011.
Tää foorumi ei aivan varmasti ole kenellekään modelle niin aktiivinen, etteikö joku ihan oikea väittely olisi hyvästä silloin tällöin. Saatika sitten ihka oikea keskustelu jostakin, ilman että se koostuu pelkästään "mulle tapahtu sitä ja tätä", johon joku vastaa "joo, ja mulle tapahtu sit noin" (tjeu: vitutus-, avaus-, mehustelu- ja ilahdutusketjut).
Itse aiheeseen: Tän hetken T2 cawbladen omistajilla on siitä herkullinen tilanne, että heillä on jo käytännössä hyvää matkaa lekadekki kasassa. Ei oikeastaan puutu kuin muutama halpa kommon, manabase ja fowit ja heillä on tier 1 lekadekki. Manabase on perinteisesti ollut varsin turvallinen sijoituskohde magicissa, ja fowitkaan nyt ei ole oikeasti pakollisia, vaikka tottakai todella hyviä ovatkin.
Vaikka Suomen lekameta onkin tiukentunut huomattavasti, niin en olisi oikeasti edes yllättynyt jos UW Stoneforge dekki ilman wasteja, tundria (ravnica landit vaikka tilalla) ja foweja voittaisi joskus jotakin. Viimeksi tällainen dekkiporttaus standardista lähes suoraan lekaan on ollut mahdollista Mirrodinin Affinityn kanssa. Jund, Keijut tai joku 5cc kontrol eivät ihan ole muutamaa hassua lappua lukuunottamatta jaksaneet lekaan asti. (Tosin Lorwynin aikainen T2 BG Elf oli oikeastaan aikamoinen metavalinta, leka thresholdit eivät nimittäin voineet voittaa sitä dekkiä ja Goblineitakin vastaan pysty jopa pelaamaan, tietty sitten taas Solidarityltä ja kombolta tuli turpaan ja kovaa).
Jos porot on mun mielestä jotain tehnyt tyhmästi ja väärin, niin se oli keskiviikko lekan lopettaminen. Toki porojen perustelut tähän olivat ihan hyviä, ja joku hl paisti on entistäkin tyytyväisempi, mutta harmittaa silti. Tai ei oikeastaan, kun ei kuitenkaan töiltä enää ehtisi pelaamaan, mutta noin niinkuin periaatteessa.
Tätä samaa jarnausta kohti on yksi jos toinenkin muu lanka lähtenyt, joten ennakoin. Anteeksi jos nyt pahoitin jonkun mielen.
Mutta vakavasti ottaen, miksi niin usein kuulee että valitusta että Leka turnauksia on liian vähän ja Standardia liikaa? Jos otetaan pois pakolliset (SMQ, SM-kisat ja ilmeisesti yksi PTQ kausi vuodessa), niin Standardia pelataan ainakin pk-seudulla verrattaen vähän. Onko se muualla Suomessa sitten yliedustettuna? Itse limited-pelaajana en tahdo ymmärtää tätä kissanhännänvetoa formaattien kesken.
Jaa, mun käsittääkseni T2 pelaajilla menee pk-seudulla varsin lujaa. Monet nuoret kaverit grindaavat eka tiistaina poroilla, sitten keskiviikkona safessa ja vielä perjantaina poroilla. Siihen lisäksi satunnaiset viikonlopputurnaukset, niin täällähän eletään ihan kissanpäiviä.
Jos viikossa on mahdollista pelata 3-4 kertaa standardia, niin se ei todellakaan ole vähän. Lekaa on liian vähän, mutta kyse ei ole mistään t2 vs leka väännöstä, pelaajakunnat kun eroavat kokemusteni mukaan yllättävän paljon. Ehkäpä syynä sitten se että jotkut enemmän sijoittavat t2, jotkut sitten hl/leka. Toivottavasti tämäkin tulee muuttumaan aiemmin kirjoittamastani syystä johtuen.