Tällä foorumilla on ollut aika paljon vääntöä siitä, millä perusteella pakat ansaitsevat paikkansa milläkin alafoorumilla. Budjetti/saatavuusperustelut korttivalintojen suhteen ovat herättäneet pahantahtoisia kommentteja standard-osiossa, eikä vähiten siitä syystä, että pakanrakennusvinkkejä on hyvin nihkeää lähteä antamaan kokoelmasi pohjalta, kun ei edes tiedä mitä omistat/et omista. Niinpä ainut looginen lähestymistapa neuvomiseen on luetella ne hyvät kortit mitä pakassa pitäisi olla, eikä sillä ole mitään merkitystä, omistatko niitä vai et. Unohda siis itsekin korttivalikoimasi rajallisuus ja suunnittele pakan kokoonpanoa sillä ajatuksella, että millainen se olisi, jos sinulla olisi kaikki maailman kortit pelisettinä käytössä. Testailua voi sitten suorittaa proksyilla tai vaikkapa MWS:llä, ja hankkia värkit hyväksi havaittuun buildiin kortti kerrallaan.
Kivi postasikin jo esimerkin hyvin menestyneestä vampyyrilistasta. Ei sitä tietenkään pakko ole kortti kortilta kopioimaan lähteä, mutta mallia on hyvä ottaa. Parhaat kortit neljään, huonot pois ja landia tarpeeksi on ohje, mistä kannattaa aina lähteä, kun pakkaa rakentelee. Bloodghast ja Kalastria Highborn nyt ainakin ovat tällaisia.
Pakassa on älytön määrä spot removalia plus Gatekeeperit. Pysyyhän niillä varmaan ukot kurissa, mutta entäpä sitten kun vastaan tulee dominoivia planeswalkereita, pultteja naamaan tai jotain, mitä vastaan 12 (+4) poistoa eivät tepsikään? Sitten on kuolleita kortteja käsi täynnä, ja sidelläkin on vain läjäpäin lisää spot removalia. Joku jossain neuvoi pelaamaan uhkia ennen vastauksia, ja se on aika hyvä neuvo.
Noin 4-6 parasta poistoa (eli sopiva valikoima kolmikosta Dismember, Go for the Throat ja Doom Blade) riittänee kun Gatekeeper samalla potkii ukkoja pönttöön. Vapautuviin slotteihin voi sitten tunkea vaikkapa häirintää Duressien ja Inquisition of Kozilekien muodossa, niin on edes jotain sanomista nihkeille kamppeille kuten Planeswalkereille ja Shrineille. Eipä kaiken maailman Valakutitkaan ramppaa suoraa päätä Titaaniin, kun voi nyppiä ekat rampit kourasta. BR version pultit voi sentään heittää vastustajan päähän, kunhan omat alkumiehet ovat lifetotalia hieman jyrsineet, joten on niitä mukavampi nostella silloin kun pitäisi lähteä tapolle, kuin ylen määrin poistoja.
Kun kortteja kerran aletaan tiputella, niin saman tien voi tiputella korttimäärän siihen kuutenkymmeneen. Ei tuossa ole mitään sellaista, jonka takia olisi pakko venyttää sen maagisen minimäärän yli - harvoin on. Kaikkien jättimäisestä poistopaketista leikattujen korttien tilalle ei tarvitse laittaa mitään, ja kenkää voi huoleti antaa myös kalliille möhköille kuten Kalitakselle, eikä tuo Sangromancerkaan vakuuta sitten yhtään. Kalastria Highborn ja Nighthawk tekevät kaiken lifen imuutuksen, jota tarvitset, ja neljän manan 3/3 on sellaisenaan aivan liian heikko. Vertaa esim. sen ja Skinrenderin vaikutuksia pöytätilanteeseen?
Niin ja ne Unholy Strenghtit äkkiä pois. Kun turnauspöydässä alat tunkea epäpyhiä pöksyjä jollekin Child of Nightille, niin vastustaja kihistelee mielissään [mikä tahansa vastaus heiveröiseen pikkumieheen] kädessä ja ajattelee, että tulipa helppo kaksi yhteen -vaihto. Kortti voi tuntua hyvältä kamppeelta keittiönpöydällä, jos vastassa on jokin hampaaton gw nallukkaläjä, jonka omistaja ei ole vielä avannut buusterista Oblivion Ringejä, mutta turnauksissa vastustajilla on joko vastauksia ukkoihin tai sitten ne eivät niitä syystä tai toisesta kaipaa, jolloin he kestävät myös yhden buustatun pikkumiehen. Jos haluat tehdä jätkistäsi isompia, niin pelaa vaikkapa Lashwritheä tai enemmän equipmentteja, niin et ole niin altis korttitappiolle.
Olenpas mä nykyään aktiivinen foorumikirjoittelija! Ehkä voisi koettaa tehdä noita töitäkin välissä...