Päävalikko

M2013

Aloittaja kivi, 11.06.12 - klo 08:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

minics4

#60
-

Yms

Vaikka Jace's Phantasmista on puhuttu jo ummet ja lammet, jatkan vieläkin aihetta.

Pelasin vielä Zendikarin aikoihin kohtalaisen pätevää millausdekkiä. Perustana oli heittää vastustajan kirjasto mäkeen [card]Archive Trap[/card]pien ja [card]Hedron Crab[/card]ien avulla, mielellään mahdollisimman nopeasti. Mutta entä jos käykin vaikka niin että vähän onnistutaan mutta sitten toisella puolella pöytää alkaakin nousta jo uhkia? Pelattiin Äijjjjjä pöytään. Yleensä se oli joko moottorimato taikka musta titaani. Ne pitivät pelin hyvin aisoissa siihen asti että sain stabiloitua pöytää, ja sitten joko nostin lisää millausvehkeitä tai sitten ihan ajoin toisen nurin.

Kun standardissa lähdetään jostain syystä millauspläänille, siihen ei yksinkertaisesti voida ainoana voittokeinona luottaa, koska ne vehkeet jolla sitä tehdään ei ole loppujen lopuksi tarpeeksi voimakkaita. Lyhyellä haulla nykyformaatista löytyi vain 14 korttia jotka sitä tekevät, eikä niistä juuri mikään ole kovinkaan vakuuttava. Phantasmista VOI tulla hyvinkin voimakas kortti, mutta se riippuu siitä, julkaistaanko vielä jotain paremmin toimivia millivehkeitä.

ps. Worldfire on EDH anyone?
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Wrakis

Lainaus käyttäjältä: Yms - 23.06.12 - klo 17:00
ps. Worldfire on EDH anyone?
Huhujen mukaan menossa aika nopsaa bänniin.

Lochness

Lainaus käyttäjältä: Wrakis - 23.06.12 - klo 17:12
Lainaus käyttäjältä: Yms - 23.06.12 - klo 17:00
ps. Worldfire on EDH anyone?
Huhujen mukaan menossa aika nopsaa bänniin.
Mutta ei mennyt. Katsotaan sitten seuraavan kerran kun bännit ja unbännit julkaistaan.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.01.11 - klo 22:08"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Ipezki

Omasta mielestäni Jace's Phantasm on suhteellisen käyttökelvoton jokaisessa non-casual formaatissa ja delver pieksee sen powerlevelissä 6-0, Ajani on vain huonompi Elspeth, (knight-errant) ja Lilly ei mahda oikein mitään Innistradin versiolle kyseisestä typykästä.

Perusteluja: Phantasmista nyt en jaksa toistaa samoja argumentteja mitä muut jo täällä kertoivat, paitsi että kompattakoon nyt vielä, Glimpse the Unthinkablea EI ainakaan minun tietääkseni pelata tämän hetken legacyssä lainkaan.

Ajani tulee vuoroa aikaisemmin kuin Elsa, ja sillä on suhteellisen kova loyalty kolmen manan walkkeriksi, mutta: Elsan ensimmäinen +1 ability TUO miehen, minkä nään parempana kuin Ajanin pumpun. (Elsa suojelee itseään, ja tekee yksin asioita, Ajani tarvitsee backuppia) Ajanin -3 voi olla murskaava, ja useimmiten myös tehokkaampi kuin Elsan versio pumpusta, mutta -3 on loppujen lopuksi aika iso ero +1:teen, ja Elsa saattaa saada myös alkupelissä enemmän vahinkoa aikaiseksi pumpullaan. Mitä nyt ultimateen vielä, niin kyllähän tuohon kissa-armeijaan häviää, ellei löydy sweepperiä kädestä, mutta jos tämä löytyy, niin Elsa kyllä vie siitä huolimatta ultimatellaan pelin vihollisen kädestä riippumatta..

Mitä nyt Lilianaan, en näe sen abilityjä kovinkaan relevantteina. Nyky-scenessä siinä vaiheessa kun saat ultin käytettyä, et enää tarvitse noin suuria mana-amountteja. (tarkoitin nyt lähinnä leka-standard-sceneä) +1 Ability on lähinnä säälittävä Liliana of the Veilin +1:seen verrattuna, ja tämän uuden typykän miinuskykykin tuntuu lähinnä nerffatulta versiolta vanhan Lillin edict-kyvystä. Sitten jos joku rakentaa jonkun hullun EDH-deckin tämän uuden lilianan ympärille, tehköön niin, itse en ole kyseisestä formaatista kiinnostunut.

Nämä nyt olivat vain minun mielipiteitäni.

sax

Tää uus lohari vaikuttaa päheeltä. Toivottavasti näkis peliaikaa myös Constructed puolella!

[spoiler][/spoiler]
"He wished for a deck, but not for the skill to play it."

WoRMaSTeR

Vaikuttaa varsin pätevältä ajokoneelta. Pyyhkii hyvin lingering souls tokenit mennessään kanssa tieltä. Tulee varmaan saamaan peliaikaa ainakin jos ja kun titaanit tippuu typestä.

Landeina M13 on kans paljastunut samat vanhat "dualit" eli kaverimaat ja tulevat peliin tapissa ellei ole basiciä väreistä tiskissä eli huhuttuja shockidualeja saadaan odotella ainakin Return to Ravnicaan saakka.

Wrakis

Lainaus käyttäjältä: sax - 25.06.12 - klo 13:06
Tää uus lohari vaikuttaa päheeltä. Toivottavasti näkis peliaikaa myös Constructed puolella!
EDH:ssa luulis näkyvän. Kaalia of the Vastin alaisuudessa tuo voi olla erittäin kova mies kun päästää kaikki lenturit läpi jotain kaveria päin (ellei siellä ole jotain Reach kavereita ottamassa kiinni).

Anrix

Merfolkki sai uuden lordin. Liekö innostaa taas pelaamaan kalaa lekassa..

WoRMaSTeR

Aikas kova on tuo lordi kun kerran parempi kuin itse Lord of Atlantis, itse lähtisin melkein Moderniin silti vääntämään tuota kalapakkaa. En kyllä aivan täysin ymmärrä millä perusteella sininen saa kaikki parhaat wheeniet nykyään. Kai se on sitten niinkuin Patrick Chapin sanoi: "The other four colours are a vessel and a context to experience the colour blue."

Yms

Serra Avenger reprinted! Jänskää. Slumbering Dragon vaikuttaa myöskin aika mielenkiintoiselta kortilta.

Jos joku voittaa prellussa yhdenkin pelin [card]Door to Nothingness[/card]illa niin lupaan tarjota pullakahvit.
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

tutka

Door to Nothingness olisi ollut kyllä täydellinen mythic rare noin niinkuin flavorin kannalta.
Lainaa< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Lochness

Lainaus käyttäjältä: Yms - 26.06.12 - klo 17:51
Serra Avenger reprinted! Jänskää. Slumbering Dragon vaikuttaa myöskin aika mielenkiintoiselta kortilta.

Jos joku voittaa prellussa yhdenkin pelin [card]Door to Nothingness[/card]illa niin lupaan tarjota pullakahvit.
ItŽs a deal. Jos saan Door to Nothingessin Mikkelin prelluissa niin teen sen ympärille pakan.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.01.11 - klo 22:08"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

ufoz

Lainaus käyttäjältä: Lochness - 26.06.12 - klo 17:57

Ja vastauksena siihen Reroute. :)

Lochness

Lainaus käyttäjältä: ufoz - 26.06.12 - klo 20:36
Lainaus käyttäjältä: Lochness - 26.06.12 - klo 17:57
Lainaus käyttäjältä: Yms - 26.06.12 - klo 17:51
Serra Avenger reprinted! Jänskää. Slumbering Dragon vaikuttaa myöskin aika mielenkiintoiselta kortilta.

Jos joku voittaa prellussa yhdenkin pelin [card]Door to Nothingness[/card]illa niin lupaan tarjota pullakahvit.
ItŽs a deal. Jos saan Door to Nothingessin Mikkelin prelluissa niin teen sen ympärille pakan.
Ja vastauksena siihen Reroute. :)
Kyseistä korttia ei ole setissä.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.01.11 - klo 22:08"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Kertsu

Minkähän takia menivät Akroma's Memorialin muuttamaan mythiciks  :o

Padishar

Kun Akroma's Memorial painettiin ensimmäisen kerran, ei mythic rareja vielä ollut pelissä. Ja kyllähän se nyt melko myyttisen oloinen on, kun katsoo mitä kortti tekee.

Roinisto

#77
Hauska kortti tuo Trading Post. Tulee ainakin kokeiltua (tätäkin) korttia Commanderissa.

[spoiler]

~Trading Post

Artifact   
1, tap, Discard a card: You gain 4 life.
1, tap, Pay 1 life: Put a 0/1 white Goat creature token onto the battlefield.
1, tap, Sacrifice a creature: Return target artifact card from your graveyard to your hand.
1, tap, Sacrifice an artifact: Draw a card.
[/spoiler]

VariSami

Kieltämättä Trading Post vaikuttaa hauskalta, vaikka elämän lisäämistä tuskin juuri päästään näkemään. Paitsi erittäin epätoivoisessa tilanteessa.

Akroma's Memorialin reprint kyllä kelpaa. Vaikka omistan jo muutaman, tarvitsen vielä noita EDH:hon, ja tuo voi vain laskea niiden hintaa.
"Morality is just shorthand for the constraints of being powerless."
"The correct answer to a barbarian's riddle is to choke on your cleverness and die."
Minä: Timmy-Spike-Melvin

Wintersmith

Hauskalta kortilta vaikuttaa. Eikö sillä discardilla voi heittää vaikka re-animaatiotargettia hautaan?

Peksi316

Ei saatu Damnationia, mutta...

[spoiler][/spoiler]

kivi

Aika jännä. Saa nähdä jaksaako tuo nostaa mono-B controllin oikeaksi pakaksi.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Saimu

Lainaus käyttäjältä: kivi - 28.06.12 - klo 11:58
Aika jännä. Saa nähdä jaksaako tuo nostaa mono-B controllin oikeaksi pakaksi.
Ei. Perusteluna menköön ihan mikä tahansa.
"Et pysähdy, kun olet väsynyt - pysähdyt, kun olet maalissa."
Triathlonblogini

Nastaboi

Jos tälle ketjulle olisi juomapeli, olisin ottanut 24 minuuttia sitten.
Lainaa[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Padishar

Kyllä se vaatisi hyvän laputusvehkeen, jotta voisi alkaa pohtia monoblack controllin kelpoisuutta. Setissä on jo Duress, joka auttaa controlleja vastaan, ja Mutilate on pätevä creature-strategioita vastaan. Mutta Sign in Blood ei vaan riitä laputukseksi. Tarvitaan Phyrexian Arena.

Lochness

Lainaus käyttäjältä: Padishar - 28.06.12 - klo 12:36

Mutta onneksi Bob tulee kohta takaisin.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.01.11 - klo 22:08"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Rhaderis

..sekä shokkidualit.

Ehkei monoB controlli ole vielä saanu riittävästi pelikelposia lappuja, mut kenties tuo RtR antaa puuttuvat palikat?

p.s. joku on 24/7 negatiivisella asenteella liikkeellä, kiva kaveri.
En oo viel tähän päivämäärään mennessä nähny yhtäkään edes neutraalia kommenttia tältä.

Padishar

Lainaus käyttäjältä: Lochness - 28.06.12 - klo 13:13
Lainaus käyttäjältä: Padishar - 28.06.12 - klo 12:36
Kyllä se vaatisi hyvän laputusvehkeen, jotta voisi alkaa pohtia monoblack controllin kelpoisuutta. Setissä on jo Duress, joka auttaa controlleja vastaan, ja Mutilate on pätevä creature-strategioita vastaan. Mutta Sign in Blood ei vaan riitä laputukseksi. Tarvitaan Phyrexian Arena.
Mutta onneksi Bob tulee kohta takaisin.

Onko jossain confirmattu tämä? Mutta vaikka tulisikin, niin monomusta kontrolli ei sitä edes halua. Mana curve on oletettavasti liian raskas, jotta pakka voisi kortista rankaisua ottaa. Samasta syystä Dark Tutelage ei olisi riittävä, vaikka se sentään ei antaisi targettia vastustajan muuten turhahkoille poistoille, eikä se kuolisi omaan Mutilateen.

WoRMaSTeR

Jahas Mutilatet naftaliinista, en vaan vieläkään pääse yli siitä miksi tuo uusi Liliana on niin totaalisen umpisurkea. Itkettää ihmisten puolesta jotka erehtyvät maksamaan tuon $24.99 ennakkohinnan. Hyvä artikelli mm. aiheesta: http://www.channelfireball.com/articles/pvs-playhouse-planeswalkers-and-bans/

Nod

Jotta Ihonen saa lisää juotavaa niin mainitsen MBC:n. Näyttäisi mahdollisesta mustasta kontrollista tulevan vanhan Korlash-pakan kaltainen, joka pystyy dualeilla splashaamaan tarpeellisen kortinvedon jne. Vanhaa Odysseyn aikaista MBCtä on turha toivoa kun monoväriset pakat ja varsinkin kontrollit ovat olleet kuolleita jo vuosikausia.
Puumanaiset pelaavat vihreää.