Sisältää kuvia hei.Team Nassikka ei ole ennen tiimimuodossa ulkomailla liikkunut, vaan ekskursiot ovat lähinnä liittyneet Suomen sisäisiin siirtoihin ja Mahosen seikkailuihin maailmalla. GP Utrecht tarjosi kuitenkin messevän mahdollisuuden viuhua tiimin kesken MTG:n merkeissä. Tämä raportti on lähinnä matkakertomus, sillä pelit eivät putkeen menneet. Tietty pelillistäkin substanssia on, mutta jos turistipaisteilut eivät kiinnosta, niin kannattaa suosiolla painaa selaimen edellinen-nappia.
Seikkailu alkaa 14.3.2013Kello on 00.31 ja herään puhelimen herätyskelloon. Pistän mahoselle viestiä, että mikä on vointi. Harjaavat kuulemma modossa paisteja, joten päätän siirtyä seuraksi mahongin residenssiin. Ennen lähtöäni otan mukaan pari maitopurkkia, jotka uhkaavat mennä vanhaksi. Matkan varrella käyn automaagilla nostamassa pääomaa ja pudotan maitopurkit sisältävän muovipussin maahan, jonka seurauksena toiseen purkkiin tulee reikä ja joudun hylkäämään sen. Mahosen luona tajuan unohtaneeni japanialaiset Lorwynin Ponderit ja saksalaisen fbb Nevinyrral's Diskin kotiin ja käyn vielä hakemassa ne ennen kuin siirrymme bussipysäkille. Olo on kuin intissä, kun kello 3.00 tärisemme pysäkillä odottamassa bussia, joka tulee 10 min myöhässä.
Lentokentällä löydämme itsemme modottamasta sillä aikaa kun odotamme koneeseen nousua. Päädymme 8-4:ssa Dimirille ja häviämme ekalla rundilla. Lento sujuu ongelmitta, mitä nyt Tero kysyi lentoemännältä olisiko heillä boozea. Boozea ei ollut, mutta oluet saimme. Schipholissa taistelemme junalippuautomaatin kanssa, joka ei aluksi hyväksy oikeaa Visaa, eikä sen puoleen electroniakaan. Electronilla laite saadaan kuitenkin lopulta suostumaan yhteistyöhön ja lähdemme Amsterdamia kohti.
Pyörimme ympyrää kaupungissa ja käymme syömässä englantilaisen aamiaisen jossain hipsterikahvilassa. Vaikeudet alkavat, kun yritämme päästä Utrechtiin. Ihan ensimmäisenä käymme tietenkin näppärinä poikina hakemassa opastusta infotiskiltä, josta saadaan jokin raiteen numero. Käymme ostamassa liput ja kysymme vielä raiteen sijaintia konduktööriltä, joka neuvookin meidät ovelasti ihan päinvastaiseen suuntaan. Lopulta oikea raide löytyy, mutta kun junassa näytämme lippujamme konduktöörille ja kysymme pääsemmekö Utrechtiin, saamme kieltävän vastauksen. Onneksi rautahevonen ei kerennyt nytkähtämään liikkeelle. En ole vieläkään ihan varma mitä oikeastaan tapahtui, mutta luulisin että olimme menossa Belgiaan menevään junaan ja siihen olisi tarvittu erilainen lippu, vaikka se kulkikin Utrechtin kautta. Pyörimme väärällä laiturilla ympyrää ja joku henkilökunnasta käy tuhahtamassa meille Utrechtiin menevän
junan numeron, ei me sillä raiteen numerolla mitään olisi tehtykään.
Menemme uudestaan infotiskille ja tällä kertaa en kysy millä junalla pääsee Utrechtiin, vaan näytän lippuani ja kysyn että mihin junaan tällä lipulla pääsee. Homma toimii näin päin paljon paremmin ja löydämme oikean raiteen. Roni ja Tero käyvät hakemassa Starbucksista kahvia ja istuudumme junaan. Istumme ilmeisesti hauskannäköisesti, koska joku paikallinen katsoi meitä ja naurahti mennessään ohi.

Määränpäässä käymme ensin katsomassa turnauspaikan sijainnin ja sen jälkeen suunnistamme hotellille. Matkan varrella käymme viinakaupassa ja silmät kiiluen ostamme jokainen 6-packin Hoegaardenia, koska 5,6. Kello löi kaksi, joten menimme odottelemaan oluen äärelle hotellia vastapäätä sijaitsevaan kahvilaan. Kolmelta hyökkäämme hotelliin ja ensimmäinen este on aivan älyttömän jyrkät rappuset. Kaltevuus oli lähempänä 90:tä kuin 45 astetta. Respa katsoo meitä hetken ja kysyy lopulta, että haluammeko kenties jokaiselle oman peiton (huoneessa parikerrossänky). Otimme tarjouksen vastaan ja siirryimme huoneeseen.

Jep. Melkoinen pommi. Tosin kun hinta oli 80 per nassikka neljältä yöltä, niin mitään kovin ihmeellistä ei sopinut odottaa. WC ja suihku oli sijoitettu käytävään ja huoneen lavuaarin oli joku ammattimies käynyt asentamassa.

Kopissa oli aika kylmä, joten modotus täytyi hoitaa peiton alta. 8-4:ssa tulee turpaan saatanasti, mutta GTC phantom sealedeja voitetaan pari putkeen. Nälkä kalvaa, joten siirrymme Utrechtin iltaan. Löydämme jonkun hämärän kebabluolan keulittuamme pisin kaupunkia. Heitämme dönerit naamaan ja jäämme innolla odottamaan ruokamyrkytystä. Kebaanin jälkeen haemme kaupasta mokkoa ja siirrymme jälleen hotelliin modottamaan. Voitetaan lisää phantom sealedeja, joten olo on kova. Uni vie kuitenkin voiton joskus puolenyön jälkeen samalla kun hotellin muut asukit lopettavat riehumisensa.
Perjantai ja GP TrialHeräämme puolenpäivän jälkeen ja lähdemme munat tulessa turnauspaikalle. Syömme matkalla hampparit Burger Kingistä ja haemme Starbucksista kahvit. Burger Kingin myyjä onnistuu jotenkin myymään Mahoselle majoneesia, kun luulemme, että hän kysyi haluatko ketsupin vai majoneesin. Tästä viisastuneena sanon kaikkiin myyjän kysymyksiin "no", kun olen tilausvuorossa eikä ylimääräistä maksettavaa tule.

Rekisteröimme itsemme ensin tiimi-Trialiin, mutta tulemme Anssi Alkion konsultoinnin jälkeen järkiimme ja siirrymme tavalliseen hylkeeseen. Avaan aivan hirveän jynkkypoolin, jossa oli mm. 3 shockdualia ja paras rare varmaan Spark Trooper. Tilalle saan melkoisen poikaisan poolin, jossa oli Aurelia, Wrecking Ogre ja muutenkin hyviä valkoisia ja punaisia vehkeitä.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan tulee mukava tanskalaismies (muistaakseni), joka ekassa pelissä tuhoaa minut Gruulillaan, kun nostan kuusi mountainia ja yhen plainsin voiton mahdollistava Aurelia kädessä. Toisessa pelissä ajan vastuksen vitosvuorolla kumoon Assault Grifinin ja Wrecking Ogren yhteispelillä. Kolmas peli venyy ja koitan Aureliaa, johon tulee heti Pit Fight. Olisin voinut myös vielä koittaa pitkittää peliä pelaamalla Angelic Edictin vastuksen Rubblebelt Raidersiin. Ajatukseni oli kuitenkin se, että jos vastustajalla ei ole Pit Fightia, niin pääseen hyville ja jos taas on, niin ei se sieltä ole mihinkään lähdössä, koska ukkoni olivat niin rimpuloita. Aurelian paskoontumisen jälkeen vastuksen lihat vyöryvät ylitseni ja Massive Raid ampuu vielä 7 päähän. Hyvä triali oli, morotimme sentään jossain välissä Arttua, joten ei ihan turhanpäiten saavuttu.
Mahonen voitti ensimmäisen kierroksen ja siirrymme seuraamaan Teron peliä, jossa Tero on 14 lifessä ajamassa vastusta piiloon Deathpact Angelilla sun muilla, kunnes vastus lyökin tasan 14 lämää sisään Assault Griffin + Skyknight + Wrecking Ogre-kombolla. Mahonen häviää seuraavan kierroksen ja hiivimme vähin äänin takaisin hotellille. Hotellilla pelaamme modossa vielä parit phantom sealedit, jotka voitamme (value time!).
Lauantai ja itse pääottelu
Aamupalaksi haemme jostain lafkasta kolmioleivät & juotavat ja Starbucksista kaffet. Tero käy henkevän keskustelun kahvilan kassatädin kanssa ja saa nimekseen "Berse", kotikatsomoissa voidaan arvailla mitä sanaa Terkko tavasi. Mahosella kävi vielä huonompi tuuri, kun Ronista tuli Juan.


Byejä meillä ei tietenkään ollut, mutta rekisteröitymisen olimme sentään suorittaneet netissä, joten vähän ennen puoli kymmentä olimme saitilla pärisemässä. Avaamastamme poolista en oikein mitään muista, mutta takaisin tulee läjä, josta väännämme Boroksen, Dimirin ja Gruulin. Minä pelasin Dimirillä, johon oli spläshätty hiukan valkoista Alms Beastin ja Orzhov Charmin muodossa. Pommeina oli Duskmantle Seer, em. Beast ja Soul Ransom. Yksi Sapphire Drake toimitti myös finisherin virkaa. Muuten pakka oli mallia muutama hyvä poisto ja ok:t siniset ja mustat miehet. Erikoismainintana tupla-Bane Alley Broker, joka teki poikaa. Olin läjääni muuten tyytyväinen, mutta poistoa ei liikaa ollut (voiko sitä olla?). Muut tiimiläiset voivat kertoa omista dekeistään, koska en enää muista niitä.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Team Silver Coin (tm). Hollannin poikien erikoisliike on hopeiset guldenit (ennen euroa vallinnut rahayksikkö Alankomaissa), joilla päätetään aloittajat. Oma vastukseni on myös Dimirillä joten peli menee jyystöisäksi. Jännin kohta on vastuksen viimeisellä vuorolla, kun olen saanut hänet yhteen lifeen ja nollaan käsikorttiin. Hän nostaa pakan päältä *tittidii* Grisly Spectaclen. Se osuu Sapphire Drakeeni ja pakassani on tasan neljä korttia. Tilttailen, mietin, tilttailen, otan vuoron vastaan. Upkeepissa pysähdyn, aktivoin Bane Alley Brokerin toisen abilityn, otan sen alta Orzhov Charmin, pelaan sen ja extorttaan yhdellä. Voitan nolla korttia libraryssa yay! Vastus onnittelee hyvästä playsta ja siirrymme toiseen peliin.
Kakkospelissä ei kummempia tapahdu ja lopuksi millaan vastuksen Undercity Informerilla ja kavereilla. Tero oli kerennyt jo voittamaan oman matsinsa joten turnaus aloitettiin mukavasti voitolla. Vastukset oli tosi mukavia ja paska tuli jauhetuksi.
Seuraavaksi vastapuolelle istuu saksalainen porukka, jonka naispuolista jäsentä vastaan joudun. Ilmeisesti keskimmäisenä pelasi naikkosen poikaystävä, koska he lätisivät koko ajan keskenään ja miekkonen neuvoi pelauksissa. Ensimmäisessä pelissä lähden drawilta aloituskädellä, jossa on 5 maata, Thrull Parasite ja Undercity Informer. Miettimisen jälkeen pidän käden. Viisi vuoroa myöhemmin olen nostanut pakan päältä 5 ländiä ja vastustajalla on pelissä Angelic Skirmisher. Kakkospeliin siirrytään aika pikaisesti ja sen häviän omaan Duskmantle Seeriini, koska näytän siihen ainoan 6-droppini, Sapphire Draken, ja tipun kahteen. Vastus näyttää tietenkin 1-manan kortin ja jään yhden lämän päähän lethalien lyömisestä. Vastapuolella irvistelee kaksi extort-miestä ja Boros Reckoner, joten vähäinen lifetotaalini on pienoinen ongelma. Vastus pelaakin Muggingin tupla-extortilla Reckoneriinsa hoitaen homman kotiin. Bad beat. Tero voittaa, mutta Mahonen menee häviämään Skarrg Goliathiin, johon vastus nostaa juuri sopivasti puuttuvan manan viimeisellä elinvuorollaan. 1-1.
Kolmosrundin vastukset ovat myös Hollannista ja vastaani asettuu Simic-jantteri. Peleissä ei oikein mitään jännää tapahtunut paitsi ekassa outplayasin hienosti vastuksen. Pelaan Soul Ransomin hänen mieheensä ja minulla on Undercity Informer + aukinaista manaa tiskissä. Vastus menee vipuun ja aktivoi ransomin. Nice 5-for-1. Voittaminen oli aika triviaalia sen jälkeen. Kakkospelin voitan ilman mitään sen kummempia temppuiluja. Ronin ja/tai Teron pelit menevät myös hyvin ja tilanne on 2-1. Mukavia poikia olivat.
Neljännellä kierroksella vastassa on norjalainen tiimi. Omassa pelissäni huomaan pian olevani altavastaajana, kun vastus pelaa kolmosvuorolla Daring Skyjekiin Madcap Skillsit, eikä poistoa ole heti kädessä. Omalla vuorollani pelaan kuitenkin Skyjekiin Soul Ransomin ja loppujen lopuksi ajelen vastustajan sillä pois, kun saan battalionin ja ukko hyppää Assemble the Legionin toksujen yli. Toisessa ja kolmannessa pelissä vastus aggroaa mut kuoliaaksi ja Terokin taisi vieressä hävitä. 2-2 tilanteessa eteenpäin.
Viidenneksi belgialaiset haastavat meidät ja vastustajani on Orzhovilla, jossa on loputtomasti poistoa. Splittaamme ekat kaksi peliä ja kolmospelissä on jäätävät paineet, koska muut matsit on jo ratkaistu ja tilanne on 1-1. Saan Metropolis Spriten beattaamaan vastusta, jolla on hidas lähtö. Counteroin poiston Scatter Arcilla (herkq) ja ajot jatkuvat. Nostan jossain vaiheessa Sapphire Draken, mutta baittaan muilla miehillä poistoa ja Bane Alley Broker saakin Grisly Spectaclesta (ei tarvinnu millata!), mutta Alms Beast stickaa. Pelaan vielä Smitesta ympäri poistamalla vastuksen nallen Spectaclella ja millaan pois Merciless Evictionin, nice! Ajan koko tiimillä (Sprite ja Alms Beast), eikä poistoa tule. Seuraavan vuoron Sapphire Drake varmistaa voiton minulle ja jatkamme turnausta 3-2 tilanteessa.
Kuudennen rundin muistikuvat ovat hatarat, sillä muistan vain että voitin helposti vastuksen kuuhaisan simicin, mutta vieressä Tero ja Roni ottavat kuokkaan. Tulos 3-3 ja drop. Vastustajat sentään olivat mukavia.
Kaiken kaikkiaan turnaus oli todella siisti kokemus ja pelaajat mukavia. Jossain pelissä tosin mahosen vastus yritti jotain trigger-rules lawyerointia, mutta oli väärässä. Lisäksi sähellettiin jotain istumapaikkojemme kanssa, mutta kai ne suurinpiirtein oikein meni.
Ennen paikalta poistumista pistämme poolimme lihoiksi diilereille ja saamme 16 buusteria. Paluumatkalla haemme KFC:stä ruokaa ja taas myyjä onnistuu myymään meille jotain ylimääräistä, vaikka ainakin itse sanoin "no" kaikkeen mahdolliseen. Kaupasta haetaan bisset (tai Ronin ja Teron tapauksessa siiderit) ja kassalla hämmennyn, kun myyjäpoika kysyy ilmeisesti papereita hollannin ja englannin kielen sekoituksella. Suu kävi kuin viimeistä päivää, mutta selvää siitä ei saanut. Suomalainen ajokortti kelpaa ja juominen voi alkaa. Teemme pesän hotellin yhteiskeittiöön (paikan nimi on siis Stone Hotel & Hostel) pelatan modoa, tanskalaista ja juoden halpaa kaljaa, siideriä ja valkoviiniä. KFC:n ruoka jätti kyllä kylmäksi, ei enää ikinä.

Joku tsekkiläinen huomaa meidän läiskivän taikakortteja ja kysyy kiinnostaisiko cubetus sitten kun hänen kaverinsa saapuvat. Vastaamme "of course" ja jäämme pärisemään. Tsekinpojilla kestää saapua, mutta tulevat kuin tulevatkin paikalle. "Cube" tosin paljastuu isoksi laatikoksi, joka on täynnä omistajan draft- ja sealed-dekkien jämiä. Sisälsi herkkua kuten Contaminated Ground. Pelaamme kuitenkin tiimidraftin ja kasaan BR (+3 Arrestia) poistospesiaalin. BR-poistospesiaali on aina paras pakka formaatista riippumatta. Viuhun 3-0, mutta valitettavasti Ronille ja Terolle "pussit" eivät olleet yhtä suotuisia. Kalja myös teki tehtävänsä, koska voin vaikka vannoa, että ennen kolmatta kierrosta mulla oli vain 2 Arrestia dekissä.

Kello on reippaasti yli puolenyön, mutta baanalle on päästävä. Pyörimme ensin ympyrää pisin Utrechtia, kunnes palaamme samoja jälkiä ja menemme hotellin lähellä sijaitsevään Tilt!-soittojuottolaan. Parit tuopit imettyämme huomaamme porukan tekevän lähtöä (kello noin 2) ja mahonen iskeytyy natiivien sekaan kyselemään jatkopaikasta. Soluttaudumme jonkun porukan mukaan, jotka ovat ilmeisesti menemässä johonkin tanssipaikkaan. Me kävelemme, he sotkevat pyörällä, mutta kaikki saavumme perille Derrick-yökerhoon. Jammailemme sellaisten klassikoiden kuin Eye of the Tiger, U Can't Touch This ja Freestyler tahtiin. Koko yökerho oli kuitenkin vain ansa, koska pian huomaamme että ennen niin ystävälliset natiivit ovat kaikonneet vähin äänin pois paikalta. Joskus viiden aikoihin saamme tarpeeksemme vanhasta diskomusasta ja kebabin kautta hotellille-plan saa varauksettoman kannatuksen. Uni tulee joskus kuuden maissa.
Sunnuntai on lepopäiväUusi päivä valkenee ja saitille pitäisi valua signauttamaan Ponderit sun muut Mark Tedinin piirtämät kortit. Retkueemme lähtee liikenteeseen kello 14 jälistä, kebabin kautta tietenkin. Tällä kertaa oli ihan mukavan oloinen mesta, eikä lainkaan epäilyttävä. Kebabien jälkeen matkalla käydään seuraava keskustelu ja kuumotus alkaa:
Mahonen: "Kai sä Valtteri pistit sit huoneen oven lukkoon ku lähettiin?"
Valtteri: "Kyllä mä muistaakseni pistin."
*thinkingthinkingthinking*
Valtteri: "Mä en oo kyl ihan varma miltä päivältä mun ovensulkemis-muistikuva on."
Mahonen: "Toivottavasti on tältä päivältä, koska mun Mac on siel."
Huoneen ovessa oli tosiaan jousi, mutta se oli niin ovela, ettei sulkenut ovea loppuun asti, vaan sai vain oven näyttämään suljetulta. Ovi oli jo pari kertaa meinannut jäädä pitemmäksi aikaa auki, joten kuumotus oli käsinkosketeltavaa. Käveltiin muuten myös Derrickin ohi ja huomattiin isot "70's & 80's & 90's music!"-mainokset /____\. Saavumme saitille joskus vähän ennen neljää ja kuumotus on tässä vaiheessa käynyt jo sietämättömäksi. Päädymme siihen, että minä otan signattavat kortit ja jään jonottamaan ja pojat lähtevät tarkastamaan oven tilanteen. Tapaaminen Starbucksissa. Jonotan melkein puolitoista tuntia ja päädyn vain ottamaan signaukset kortteihin ja jättämään alteroinnin sikseen, koska Mark Tedin näytti aika tosi väsyneeltä. Tiesi sentään, että Suomen pääkaupunki on Helsinki.
Tapaan pojat Starbucksissa, jonka ilmainen wifi ei toimi. Imemme kahvia naamariin ja jauhamme paskaa, kun vastapäätä istuva nainen alkaa ihmetellä kieltämme ja kysyy mistä olemme. Nainen itse on Norjasta ja osasi laskea neljään suomeksi. Kahvien loputtua lähdemme kauppaan ostamaan vitusti salamia (kirjaimellisesti) ja juotavaa. 0,7l Breezer on sairaan halpaa ja sitä lähtee joka nassikan matkaan.

Menemme taas keittiöön pelailemaan modoa ja tanskalaista. Norjalainen peluri huomaa touhumme ja liittyy mukaan. Hänellä on boksillinen GTC:tä, joka täytyisi avata kuljettamisen helpottamiseksi. Tanskalaisen hauskuus on äkkiä nähty, joten norjalainen esittelee meille norjalaisen:
- Pelaajia 2-x
- Jokainen pelaaja avaa ainakin yhden buusterin katsomatta kortteja ja sekoittaa sen. Tämä on pakka.
- Kolme korttia aloituskädessä
- Pelaajien keskellä on noppa, joka alkaa ykkösestä ja sitä siirretään aina seuraavaan lukuun kun kaikki ovat pelanneet vuoronsa ja seuraava kierros alkaa
- Jokaisella pelaajalla on käytössään vuorostaan lähtien nopan silmäluvun osoittama määrä manaa. Mitä vaan väriä ja millainen vain sekoitus. Mana myös säilyy seuraavaan vuoroon asti.
- Vasemmalle hyökätään
- Kun pakka loppuu ts. pelaaja millautuisi graven saa sekoittaa kerran takaisin libraryksi.
- Näillä mennään
Useata peliä myöhemmin boksi on tuhottu. Pelaamme myös samalla modossa kasinelosia ja norjalaisella on ilmeisesti jotain taikavoimia, koska voitamme kaksi putkeen. Syy saattaa myös piillä salamissa, jota myös norjalainen nieli kuin viimeistä päivää. Kolmannessa kasinelosessa vahvistuksemme lähtee pois ja häviämme välittömästi semifinaalissa Giant Adephageen. Jossain vaiheessa keittiöön iskeytyy myös saksalaisia, jotka sanoivat päässeensä GP:llä kuudenneksi. He aloittavat cubettamisen oikealla cubella kysymättä meitä mukaan

Giant Adephage-tappion jälkeen olemme valmiita lopettamaan pelailun.
NaamantaiLento lähtee vasta 19.10, joten aikaa on runsaasti paisteiluun. Puolenpäivän aikaan checkaamme itsemme ulos hotellista ja kysymme respasedältä ohjeet postikorttien oikeaoppiseen lähettämiseen. Neuvoa tulee, mutta kun lähdemme etenemään kohti juna-asemaa ja postimerkkejä, niin selviää että neuvot ovat vääriä. Ostamme sitten postimerkit randomilla oikeannäköisestä paikasta ja kortit asemalta. Junassa lipuntarkastaja nihkeilee, kun sanomme puhuvamme englantia: "you should learn dutch >:|". Amsterdamissa meillä on vaikeuksia löytää postilaatikkoa, koska ne näyttivät takaapäin ihan raitiovaunulippuautomaateilta. Harhailun päätteeksi löydämme laatikon ja kunnon maailmanmatkaajina haemme mäkkäristä mokkoa. Taas muuten annos maksoi jotain extraa, vaikka sanoin joka asiaan "no".
Seuraavaksi kierrellään Amsterdamin katuja ja ostetaan tuliaisia. Petyin kun en löytänyt sopivankokoisia puukenkiä. Käymme irkkupubissa bissellä ja paluumatkalla juna-asemalle hotelli Multatuli aiheuttaa hihittelyä.

Lentokentällä juomme viimeiset Starbucksit ja haemme viinakaupasta tuliaisviinaksia. Pullot pakataan huolella Mahosen RUK-laukkuun. Touhu varmaan näytti pikkuisen epäilyttävältä, kun pitkulaisia muovipussissa olevia paketteja sullottiin sukkien ja hanskojen sisään. Laukunjättöpaikkaa etsitään tosi kauan, koska kuljemme ensin väärään suuntaan ja Schipholin lentokenttä on aika iso. Turvatarkastus kuitenkin löytyy ja siitä selvitään helposti. Sen jälkeen karu totuus kuitenkin paljastuu, täällä toisella puolellahan on kaikki halvempaa! Se sentään vähän lohdutti, että ostamaani viinasta ei ollut Tax Free-shopiteissa myynnissä. Lentoa odotellessa pelaamme EDH:ta samasta pakasta ja katsomme lentokoneita. Itse lento sujuu ongelmitta, mutta Suomen päässä myöhästytään pari minuuttia linja-autosta, joten saamme odotella seuraavaa 1,5h. Mahosen Captain Morgan pullo oli saanut kovaa kättä ruumassa ja valuttanut sisältöään. Onneksi se oli pakattu muovipussiin.
Lopulta kolmen aikoihin Turkuun saapuessa kylmyys on melkein sietämätön ja suon Terolle shelterin kämpästäni, ettei hänen tarvitse kävellä kotiin siinä säässä. Matka on ohi ja peleistä huolimatta niin hemmetin siistiä oli. Team Sealed on todella poikaisa formaatti ja vaikka yöpaikkamme oli vähän epäilyttävä, niin tavattiin siellä todella mukavia tyyppejä. Tämän perusteella GP-matkailua en voi kuin suositella. Kaikki ei ihan putkeen mennyt, mutta suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Kysymällä selvisi moni asia, vaikka neuvojen oikeellisuus oli välillä kyseenalainen. Heitän vielä plussia ja miinuksia:
+sat:
+ Mukavat vastustajat
+ Utrecht oli mukavanoloinen kaupunki
+ Starbucksin vanilla latte
+ Team Sealed
+ Reissu
+ Turisteilu
+ Norjalainen
+ Norjalainen (formaatti)
+ Salami
+ Alkuperäisasukkaat yleisesti
-kset:
- Turisti joutu maksamaan ylimääräistä
- Tsekkiläisten cube
- Derrick-yökerhon musiikit ja hylkääminen sinne
- KFC
- Ilmeisesti oli hyvä reissu kun en keksi enempää