+ Selänne sopi yllättävänkin hyvin yhteen Granlundin ja Barkovin kanssa, sillä paikkoja löytyi yhdessä hyvin ja syötöt menivät perille. Varmaan tykkäsi pappakin siinä pelata, kun noin mukavalta näytti jo katsojan silmään.
+ Immosen valinnasta on saanut kyllä kavereiden ja perheen kanssa ennen peliä vääntää, mutta olen itse ollut vakuuttunut, että äijä pelaa taas kerran hyvin maajoukkuepaidassa, minkä näyttää tekevänkin. Eihän nuo maalit nyt mitään huippusuorituksia olleet, mutta maalit on silti maaleja ja yleinen peli-ilme on hyvä.
+ Kaikille nuorille voi yleisesti antaa jonkinlaista plussaa, sillä tekivät myös hyvää työtä kömmähdyksistä huolimatta.
+ Jussi Jokinen on hyvä pelimies, jolle Kontiola-Aaltonen parivaljakon kanssa pelaaminen tekee hallaa, vaikka heillä näyttikin olevan vaihtoaitiossa keskenään ihan hyvä meininki.
- Aaltosen masulaukaukset yksin läpi -tilanteista ei naurata eikä edes itketä enää ketään, kun kaikki tietää, mitä siinä tapahtuu jo etukäteen.
- Salon tussautukset päin ensimmäistä pelaajaa / ohi maalin ja yleinen ponnettomuus harmittaa, sama Timosella, Nummelin olisi pelannut näitä esityksiä paremmin.
- Joukkuepuolustus... Kolmesta ensimmäisestä maalista ei ainakaan yhdellä katselukerralla voinut lainkaan syyttää Raskia, vaan paskaa joukkuepelaamista. Neljännessä maalissa olisi varmaan voinut sijoittua vähän paremmin ja torjuakin tilanteen.
Jatkosta sen verran, että jääkiekon arvokisoissa on äärimmäisen vaikea tietää, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka syytä pessimismiin surkean maalinteon ja pashkan puolustuksen takia yleensä on ollut, niin jotenkin vaan Suomi yleensä silti nostaa itsensä neljän parhaan joukkoon. Muistelisin 2011 maailmanmestaruuden jälkeen lukeneeni pieneksi yllätyksekseni, että Suomi oli tuolloin 2000-luvun menestynein maa arvokisoissa jonkin (virallisen?) rankingin mukaan. Ei huonosti, vaikkei siellä kultaa ennen vuotta 2011 ollutkaan. Turha siis vielä maalailla seinälle piruja tahi enkeleitä, katsotaan rauhassa.