Päävalikko

Hearthstone

Aloittaja Anrix, 15.02.14 - klo 12:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Anrix

En ainakaan pikaisella etsimisellä löytänyt aihetta vielä otsikon mukaisesta pelistä. Elikä tähän ketjuun voisi kertoa omia mietteitä itse pelimekaniikasta, pakkojen vahvuuksista, tippejä/vinkkejä, pakkalistoja jne.

Jos nyt itse aloittaisin. Olen nyt pelannut monella eri herolla poislukien rogue, shaman ja hunter. Pakkojen voimatasoissa on huomattavia eroja, ainakin alkuun. Druidilla alku on aikamoista tervan juontia, kun taas paladin, mage ja priest on aikas voimakkaita (casual playssa sekä rankedissa ainakin rank19 asti). Warlockilla pärjääminen riippuu aika paljon vastustajan herosta, kun taas paladin on suht hyvä kaikkia vastaan.

Pelimekaniikka on sopivan yksinkertaista, minkä vuoksi pelit ei veny pitkään ja peliä on kiva pelata tiukallakin aikataululla. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan tarkoita, että pelivirheitä ei voisi tehdä! Itse olen ainakin muutaman pelin hävinnyt ihan omaan kämmiin ja vastaavasti voittanut toisen munatessa. Areenaa olen muutaman kerran päässyt kokeilemaan vaihtelevalla menestyksellä ja siihen olisikin kiva saada vinkkejä eli mitä kannattaisi yrittää draftata milläkin herolla.

höpömies

Itse innostuin kattelemaan TrumpSC nickillä twitchissä esiintyvän miehen videoita aiheesta. ja streamia...

Mies analysoi peliään ja sitä katsoessa tulee helposti opittua.

Täällä taisi kuitenkin olla aiemminkin aiheesta jotain keskustelua?
Do not condemn the judgement of another because it differs from your own. You may both be wrong.

Lunsku

Areenaa hakkasin vuodenvaihteessa sen verta että tylsistyin (mitenkään mahdottoman pitkään ei tässä kestänyt). Vois tsekata pelin uusiksi sitten kun korttipooli laajenee.

Ihan leppoisaa lätkyttelyä ainakin areena oli. Pelimekaniikat ja kortit tosiaan mallia simppeli, mikä lienee vähän tarkoituskin. Onhan tämä ihan eri tasolla pelaamisen sujuvuudessa kuin vaikka Magic modossa.

Co

#3
Pelimekaniikat on tylsiä, jokasella herolla on vaan pääasiassa yksi tapa rakentaa pakka ja areena on aikamoista kuraa verattuna oikeeseen MTG dräftiin.

Kyllä sitä välillä tulee pelattua, koska nopea ja helppo pelata. Areena on aikamoista lottoa ja keskimääräsellä pakalla on äärettömän tylsä pelata. Trump on hauska sälli, mutta pelin vaikeammatkin kuviot oppii todella nopeasti, ja videoiden hyödyllisyys katoaa.

Bonuksena vielä, että pelaaminen alkaa loppujen lopuksi muistuttamaan kahden pelaajan pasianssia, jossa välillä täytyy arvata minkä kortin ympäri pelaa.
"Fight? I cannot. I do not care if I live or die, so long as I can rest."

Thalian

Jokusen viikon olen nyt lätkinyt ja onhan tässä pari perusongelmaa vaikka itse pelaaminen onkin ihan ok hauskaa lätkintää.

Secondary marketin puute on harmittaa, sillä se on aivan puhdas rahantekoratkaisu ja sellaisena sitä ei voi hyväksyä. Joo, peli on F2P, mutta oisivat sanoneet edes suoraan, että katteet tippuvat liian alas, jos pelaajien välinen kaupankäynti sallitaan. Nykyisellään hymistellään jotain käsittämätöntä sontaa ja sokeakin näkee, että valhettahan se on.

Kunnon conssiturnausten puute on myös valtava miinus ja niitä pitää alkaa näkymään pian, mikäli peli yrittää yhtään olla vakavasti otettava. Nykyisellään kun arena on ainoa paikka, missä pääsee kilpailullisesti pelaamaan muita vastaan ja se nyt ei vain riitä yhtään mihinkään.

Pelit pelataan paras yhdestä ja sidejä ei tunneta. Tämä on vähän kuin MtGtä joskus -95, jolloin dekeissä oli jotain circlejä vaikka miltä väriltä ja sitten toivottiin, että käteen tulee se circle, jonka väristä pakkaa vastustaja pelaa. Erilaisia tiettyjä dekkejä (classeja) vastaan suunnattuja kortteja kun on aivan hitosti, mutta ilman sideä suurin osa on täysin pelikelvottomia.

Älyttömästi ei siis olisi sellaista korjattavaa, mitä ei järkevässä ajassa saisi tehtyä. Interaktion puute on toki myös ongelmallista, mutta se on tietoinen ratkaisu, joten siihen tuskin tulee muutosta. Korjausten jälkeen tää voisi olla ihan hyvää ajanvietettä, ja kyllä tää nykyiselläänkin menettelee, mutta ei tää kyllä kilpaile esim. MtGn kanssa edes samassa sarjassa.

ramela

Minun mielestä secondary marketin puuttuminen on paras asia tässä pelissä.

Ja se että ei tartte varata 3 tuntia aikaa draftiin on se olennaisin syy että tätä tulee hakattua enemmän kuin MtGO:ta.

Jos MtGO:ssa olisi joku Sealed/Pauper liiga systeemi jota voisi pelata yhden pelin silloin kun on aikaa, kuten tuo HS arena, niin voi olla että loppuisi HS:n pelaaminen. On se mätky sen verran parempi peli.

kivi

#6
Lainaus käyttäjältä: ramela - 15.02.14 - klo 22:59
Jos MtGO:ssa olisi joku Sealed/Pauper liiga systeemi jota voisi pelata yhden pelin silloin kun on aikaa, kuten tuo HS arena, niin voi olla että loppuisi HS:n pelaaminen. On se mätky sen verran parempi peli.

MODO:ssa OLI Sealed liiga, muistaakseni ainakin vielä v2:ssa. Ei kuitenkaan ole ollut enää viiteen vuoteen. Virallinen syy sen kuoppaamiseen oli v2->v3 siirto, mutta se ei kyllä ollut mikään rahasampo WotC:lle kun vertaa dräfteihin. Siinä oli myös muita ongelmia (tiebreaker systeemi isoimpana), mutta se oli juuri mainiota ajanvietettä jos ei ollut aikaa itstua koneen ääressä putkeen paria tuntia.

Mitä Hearthstoneen tulee niin se on hyvää ajanvietettä ja ainakin omalla kohdalla tappanut innon satunnaiseen modotteluun (tosin se into on muutenkin kuollut). Yksinkertainenhan se on, mutta esim. sidetystä en ole jäänyt kaipaamaan. Arena on hauskaa niin kauan kun ei häviä pelejä paskoihin alkukäsiin tai täysin levottomiin pooleihin vastapuolella, constructed onkin sitten melkoista jörssiä kun oma korttipooli on vielä varsin ohut.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Thalian

Lainaus käyttäjältä: ramela - 15.02.14 - klo 22:59Minun mielestä secondary marketin puuttuminen on paras asia tässä pelissä.

En keksi kyllä yhtään pelaajan kannalta hyvää puolta tästä, joten olen kiinnostunut kuulemaan, mitä hyvää asiassa näet.

Co

Lainaus käyttäjältä: Thalian - 16.02.14 - klo 10:11
En keksi kyllä yhtään pelaajan kannalta hyvää puolta tästä, joten olen kiinnostunut kuulemaan, mitä hyvää asiassa näet.

Se että parhaimmatkin legendaryt maksaa 1600 dustia, ja paskimmatkin legendaryt on 25% parhaiden arvosta. Secondary marketilla jouduttaisiin luopumaan koko crafting systeemistä. Lisäksi nopeasti kasvavassa marketissa tarjontaa ei ole riittävästi, kun legendaryjä on joka (~30?) boosterissa. Hirvittää ajatella minkä hintasiksi top 5 legendaryt kiipeäisivät...

"Fight? I cannot. I do not care if I live or die, so long as I can rest."

Thalian

Lainaus käyttäjältä: Co - 16.02.14 - klo 10:48

1600 dustia on aivan helvetisti. Sen saamiseksi pitää pistää puolet kokoelmasta palasiksi ja silloinkin saa vasta yhden legendaryn. Craftaus ei millään tavalla helpota legendaryjen saamista vaan päin vastoin vaikeuttaa sitä verrattuna secondary markettiin.

Co

Lainaus käyttäjältä: Thalian - 16.02.14 - klo 11:24
1600 dustia on aivan helvetisti. Sen saamiseksi pitää pistää puolet kokoelmasta palasiksi ja silloinkin saa vasta yhden legendaryn. Craftaus ei millään tavalla helpota legendaryjen saamista vaan päin vastoin vaikeuttaa sitä verrattuna secondary markettiin.

1600 dustia on tavallaan paljon, mutta kyllä mulla kelpais, jos voisin vaihtaa 4 Champion of Stray Soulsia yhteen Brimaziin.
"Fight? I cannot. I do not care if I live or die, so long as I can rest."

Thalian

Lainaus käyttäjältä: Co - 16.02.14 - klo 12:141600 dustia on tavallaan paljon, mutta kyllä mulla kelpais, jos voisin vaihtaa 4 Champion of Stray Soulsia yhteen Brimaziin.

Huomaa, että tuolla saat vain yhden sopivan legendaryn. Jos tarvitkin vaikkapa kaksi, niin sulla pitää olla 8 roskalegendaa. Ja mitä silloin, jos haluatkin pelata jollain erilaisella dekillä? Et saa vaihdettua niitä legendoja 1-1, vaan aina menevät 4-1. Käytännössä siis et voi vaihtaa dekkiä, vaan olet lukittu niihin dekkeihin, joihin hankitut legendat sopivat. Sehän tuosta nykysysteemistä juuri tekee rahastavan, että täytyy omistaa jokainen kortti, jotta voi pelata monipuolisesti dekkejä. MtGssä esim. voit vaihtaa dekin melko pienellä vaivalla toiseen, sillä se valmis dekki on usein about saman arvoinen kuin se, mihin haluat vaihtaa, eikä Heartstonemaisesti neljäsosan arvoinen.

Co

Lainaus käyttäjältä: Thalian - 16.02.14 - klo 12:35

Siis kyllähän tää systeemi on paska, mutta pyysit jotain hyvää puolta. Itseä ainakin sapettaa välillä mtg:ssä secondary market, kortteihin sijoittaminen ja niiden hamstraaminen. Varsinkin kun muutama legendary on käytännössä autoinclude jokaseen deckiin heartstonessa, niin niiden arvo olisi aivan levoton. Tähän päälle vielä heartstonen streamien suosio ja niiden tuoma hamstraus hype. Ihan sopiva systeemi kasuaalipelaamiselle. Kilpapelaaminen on aivan typerää heartstonessa, sidejen ja muiden puuttuessa.
"Fight? I cannot. I do not care if I live or die, so long as I can rest."

Polari

Lainaus käyttäjältä: Thalian - 15.02.14 - klo 16:56Secondary marketin puute on harmittaa, sillä se on aivan puhdas rahantekoratkaisu ja sellaisena sitä ei voi hyväksyä. Joo, peli on F2P, mutta oisivat sanoneet edes suoraan, että katteet tippuvat liian alas, jos pelaajien välinen kaupankäynti sallitaan. Nykyisellään hymistellään jotain käsittämätöntä sontaa ja sokeakin näkee, että valhettahan se on.

Mua vähän hämmästyttää millä logiikalla rajanvedon saa tehtyä juuri tähän kohtaan, kun jo sekin että kortteja ylipäätään joutuu erikseen keräämään on aivan puhdas rahantekoratkaisu jota en hyväksy.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Thalian

Lainaus käyttäjältä: Polari - 16.02.14 - klo 15:47Mua vähän hämmästyttää millä logiikalla rajanvedon saa tehtyä juuri tähän kohtaan, kun jo sekin että kortteja ylipäätään joutuu erikseen keräämään on aivan puhdas rahantekoratkaisu jota en hyväksy.

No jos hyväksyy sen, että kyseessä on TCG, niin silloin niitä kortteja joutuu keräämään. Toki sekin on rahastusta, että kortit joutuu keräämään, mutta jos kortit olisivat heti saatavilla, niin silloin kyseessä olisi joku LCG ja suhtautuminen peliin aivan erilainen. TCGhen liittyy se keräily ja keräilyyn liittyy oleellisesti se, että voi vaihtaa niitä kortteja. Se, että tämä feature on poissa, harmittaa jonkin verran reilusti.

ramela

Kyseessä on siis Collectible Card Game eikä Trading Card Game, ei siinä ole mitään vikaa. Itse olen tyytyväinen sillä omalla casual meiningilläni ei riitä kiinnostusta vaihteluun ja elämä on yksinkertaista kun korttien hinta ei määräänny kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Pitää vain valita tarkkaan mitä haluaa pelata, jos haluaa constructedia pelata.

Polari

Lainaus käyttäjältä: Thalian - 16.02.14 - klo 21:34
Lainaus käyttäjältä: Polari - 16.02.14 - klo 15:47Mua vähän hämmästyttää millä logiikalla rajanvedon saa tehtyä juuri tähän kohtaan, kun jo sekin että kortteja ylipäätään joutuu erikseen keräämään on aivan puhdas rahantekoratkaisu jota en hyväksy.

No jos hyväksyy sen, että kyseessä on TCG, niin silloin niitä kortteja joutuu keräämään. Toki sekin on rahastusta, että kortit joutuu keräämään, mutta jos kortit olisivat heti saatavilla, niin silloin kyseessä olisi joku LCG ja suhtautuminen peliin aivan erilainen. TCGhen liittyy se keräily ja keräilyyn liittyy oleellisesti se, että voi vaihtaa niitä kortteja. Se, että tämä feature on poissa, harmittaa jonkin verran reilusti.

Jos hyväksyy sen, että kyseessä on TCG, niin eikö silloin ole jo valmiiksi hyväksynyt että peli on vammautettu rahastuksen vuoksi? Mulle tulee tästä vain entistä vahvemmin mielikuva, että hyväksyttäviä ominaisuuksia ovat tasan ne jotka MtG:n kautta on itselleen rationalisoinut. Itselleni tuo craftaussysteemi treidauksen paikalla on sivuhuomautus sen rinnalla että pelin todellinen hinta on obfuskoitu erikseen hankittavien korttien taakse, mihin taas pystyy upottamaan ihan tolkuttomasti rahaa (tai grindausta, mikä ei ole yhtään sen vähemmän pöljää).
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Thalian

Lainaus käyttäjältä: Polari - 16.02.14 - klo 23:43

Heartstone lienee ensimmäinen pelkästään netin kautta toimiva vakavasti otettava TCG (tai CCG) ellei jotain Tyrantia tai vastaavia flash-kilkkeitä lasketa (Tyrant ainakin oli aikalailla P2W, mikä vähän laski mielenkiintoa). Koska kaikki aiemmat esimerkit (muitakin kuin MtG) ovat olleet pahvilla, jolloin korttien vaihtaminen on ollut selviö, niin totta kai tätäkin verrataan niihin. Kun vaihtaminen on erikseen kielletty, niin totta kai se nyppii, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun sellainen todella tulee vastaan. Jos peli olisi LCG, niin silloin kortteja ei tarvisi vaihtaa, mutta koska kyseessä on TCG, niin korttien vaihtaminen kokoelman täydentämiseksi on vähän niin kuin se oletus (esim. wikipedian artikkelissa http://en.wikipedia.org/wiki/Collectible_card_game korttien vaihtaminen mainitaan kolmannessa lauseessa) ja poikkeamat pitää perustella hyvin. Perustelut ovat tässä tapauksessa paskaa, joten en pidä ratkaisusta.

rukif

Jaksoihan tuota hetken aikaa pyöritellä. Jotenkin vaan alkoi kyllästytämään se että rankedissa tulee kokoajan turpaan ihan puhtaasti sen vuoksi että kaverilla on niin paljon laadukkaampi korttikokoelma kuin itsellä. Areena on vieläkin ihan suht hauskaa, mutta meikäläisen tuurilla siitäkään ei tule mitään. Silloinkin kun sattuu aukaisemaan hyvän "poolin" niin alotuskäsissä näkyy pelkkiä end curven vehkeitä.

May_19

Kun verrataan tätä systeemiä MODO:n bottiarmeijoihin niin ei kyllä kahta sanaa kumman otan mielummin.

ramela

Hah.

Mulla leipiintymistä aiheuttaa lähinnä se että manan kusuja ei ole ja aloituskädet kusevat niin harvoin kun mulligointi on niin kontrolloitua. Olisi parempi että olisi pakko mulligoida koko käsi kerralla tai ei ollenkaan, niin tulisi mielenkiintoisia valintoja enemmän.

rukif

Tuo koko käden mulligointi voisi tehdä pelistä vähän reilumman aloittamisenkin suhteen. Ylimääräinen kortti+coin on ihan reilua coinflipin hävinneelle, mutta mun mielestä se menee jo epäreiluuden puolelle kun näet aluksi 1 kortin enemmän ja pystyt kontrolloimaan alotuskättä huomattavasti paremmin. En ole vielä pelannut pakkaa joka haluaa aloittaa pelin..

Thalian

Lainaus käyttäjältä: rukif - 17.02.14 - klo 10:19En ole vielä pelannut pakkaa joka haluaa aloittaa pelin..

Toisen käden tietona sanottakoon, että ainakin jossain vaiheessa aloittaja voitti noin 3% enemmän peleistä.

kivi

Areenassa on kylläkin fiilis että aloittaminen ei ole hyvä juttu, mutta muutoin mekaniikka tuntuu olevan hyvin tasapainossa.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Co

Lainaus käyttäjältä: kivi - 17.02.14 - klo 12:16
Areenassa on kylläkin fiilis että aloittaminen ei ole hyvä juttu, mutta muutoin mekaniikka tuntuu olevan hyvin tasapainossa.

Mekaniikka varmaan muuten olisi tasapainossa, mutta Coin lasketaan spelliksi. Sillä saa spelli triggereitä käytettyä (Mana Wryrm, Roguen Combo) mikä mahdollistaa todella vahvoja alotusvuoron pelauksia.

Roguesta vielä sen verran, että en muista millon olisin viimeksi voittanut rankedissa lähtemättä toisena. Koko hero perustuu siihen, että saadaan coinattua jotain hyvää sisään.
"Fight? I cannot. I do not care if I live or die, so long as I can rest."

Padishar

Itse olen pelannut lähes yksinomaan Hearthstonea sen jälkeen, kun se tuli open betaan vajaa neljä viikkoa sitten. Siinä on niin monta asiaa paremmin kuin modossa, että en vielä tiedä koska seuraavan kerran mododraftille taivun. Tässä muutamia mietteitä:

  • Käyttöliittymä on aivan eri luokkaa kuin modossa. Pelaaminen on todella sujuvaa.
  • Ei tarvitse odotella mitään rundin loppumista ikinä, eikä vastustajakaan voi stallata pitkiä aikoja, kun vuorot kestää 90 s enimmillään. Pelata voi siis koko ajan kun sovellus on auki.
  • Pelaaminen on ilmaista. Kultaa saa päivittäin pelaamalla vaikka casualia tai pärjäämällä areenassa, mikä ei toistaiseksi ole ollut kovin hankalaa. Ja vaikka HS:ssä asioista maksaisikin, boosterien tai areenarunien hinnat ovat paljon pienempiä kuin MtG:n vastaavat. Itse en rahaa ole laittanut peliin penniäkään, ja kokoelmasta löytyy useita legendaryja ja läjäpäin alempien rariteettien kortteja, kaikki pusseista auenneita tai areenasta palkinnoiksi tulleita. Pelaankin lähinnä vain areenaa, enkä ole vielä edes miettynyt minkään tier 1 -conssipakan rakentamista. Jos haluaa rankedia pelata enimmäkseen, rahaa pitää jonkun verran käyttää vehkeisiin. Itse olen omilla tekeleilläni päässyt rank 13-14 maille.
  • Craftaussysteemi. Tämä on erittäin poikaa, vaikkakin tuo tarkoittaa treidauksesta luopumista. Tässä artikkelissa on mielestäni vallan hyvät perustelut HS:ssä käytettyyn ratkaisuun. Tämän hyvyys tietty riippuu paljon pelaajatyypistä. Jos ei Magicissa pelaa limitediä isoja määriä eikä osta boostereita koskaan, sitten tietenkin voi ostaa rahalla tarvitsemansa oikeasti hyvät kortit ja vaihtaa niitä tarvittaessa toisiin, kun haluaa vaihtaa pelipakkaa. Sen sijaan kun itselläni on läjäpäin jäterareja ja tajuton määrä ylimääräistä commonia ja uncommonia modoaccountilla, niin HS:n systeemi tuntuu aivan pirun hyvältä. Kaikesta ylimääräisestä saa hyvityksen, ja minulle onkin kertynyt 2000 dustia, vaikka en ole disenchantannut mitään muuta kuin ylimääräisiä kopioita korteista. Jos modossa voisi vaikka 3000 commonia vaihtaa yhteen käyttismythicciin, olisi tilanne aika mahtava.
  • Manakusuja ei ole. Pelissä on toki paljon random-efektejä, jotka aiheuttavat välillä harmaita hiuksia, mutta semmoiset turhauttavat Magicin perus "mulligoi viiteen - älä nosta kolmatta ländiä" plus "pidä 4-länderi ja nosta 5 lisää" -aloitukset ovat tuntemattomia HS:ssä. Jos pakassa on järkevä mana curve, niin todennäköisyys käden kusuun mulligoinnin ja kahden ekan draw stepin jälkeen on todella olematon, varsinkin jos pelaa kolikon kanssa.
  • Se, että hahmot levelaa on oikeasti ihan hauskaa. Mitä korkeammaksi leveloi heronsa, sitä enemmän unlockautuu peruskorttien kultaisia versioita, kunnes viimeisetkin unlockautuu kaikkien hahmojen ollessa lvl 60. Tämä tuo lisämotivaatiota "grindaukseen", tosin oma grindaukseni on kyllä toistaiseksi ollut ihan pelistä nauttimista eikä minkään kymmenen kullan metsästystä.

Oma vaatimaton pisemmän tähtäimen tavoitteeni onkin saada conssivehkeet kultaisina versioina kasaan käyttämättä rahaa peliin, ja aion tästä pitää kiinni kunnes areenan voittoprosentti tippuu tarpeeksi alhaiseksi ettei pysty enää pyörimään daily questien avustuksella loputtomasti. Toki tähän menee aikaa, mutta niin kauan kun areena tuntuu niin hauskalta kuin se vielä tuntuu eikä ole mitään suurta poltetta rankedin pelaamiseen, homma saa jatkua.

ramela

Joo, tuon Craftays systeemin paras ominaisuus on tosiaan se että jäte commonitkin ovat jonkun arvoisia, toisin kuin Magicissa. Se oli päässyt unohtumaan kun siitä on niin pitä aika kun Conssia on pelannut sellaisella deckillä joka Legendaryja kaipaa...

jaycool

Ihan mielenkiinnosta, kun Modon käyttöliittymää haukutaan, niin onko nämä kokemukset siitä vanhasta clientistä?  Se uusi beta versio on ainaki meikäläisesti tosi hyvä.

Padishar

Lainaus käyttäjältä: jaycool - 18.02.14 - klo 09:43
Ihan mielenkiinnosta, kun Modon käyttöliittymää haukutaan, niin onko nämä kokemukset siitä vanhasta clientistä?  Se uusi beta versio on ainaki meikäläisesti tosi hyvä.

En ole testannut modon betaa. HS:n sujuvampi käyttöliiyymä johtunee pääosin siitä, että mitään prioritypässejä ei ole, vaan molemmat pelaavat vuoronsa aina kokonaisuudessaan ennen kuin toinen pääsee tekemään mitään. Modotus vaatii käytännössä sormen f2:lle, tai se on tuskaa.

ramela

Itselläni Beta Clientti kaatuilee parinkymmenen minuutin välein ja on siten käyttökelvoton. Kaiken lisäksi noista on vaikea tehdä bugi ilmoituksia, kun mitään virheilmoituksia ei tule eikä kaatumiset varsinaisesti seuraa mitään selkeää kaavaa.