Eli heti aluksi ilmoitat olevasi pinnallinen elitisti, joka lähes aina ei viitsi lukea mitä toiset kirjoittaa ennenkuin tekee johtopäätökset?
En tiedä, olenko silloin elitisti, jos teen johtopäätöksiä mtg:tä koskevista lausunnoista nickien perusteella. Se kun ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että olen itse yhä mtg:n saralla noob (vuosia kyllä takana paljon, mutta ei korkean tason mätikkiä). Haluaisin pikemminkin sanoa, että olen muuttunut sellaisesta butthurt nyypästä järkeväksi nyypäksi, eli en ota itseeni jos kantani mtg:stä joutuu foorumilla naurun aiheeksi enkä toisaalta myöskään luule mielipiteelläni olevan minua kokeneempien mielipidettä enempää merkitystä, pikemmin päinvastoin.
Lisättäköön vielä, että tampiona yleensä aina luen postaukset ensin ja katson nickit vasta sitten, joten en jätä yleensä nickin takia mitään lukematta.
No tämähän on keskustelufoorumi eikä sitä ole rajattu kokemuksen perusteella, eikä edes taidon persusteella, joten se että kasuaali osallistuvat keskusteluun tavallaan kuuluu asiaan.
Tämä on kyllä totta, puhuin lähinnä omista kokemuksestani ja tuntemuksistani siitä, mihin spoileriketjut ovat menossa/menneet. Itselle esimerkiksi kiviset markkinakatsaukset ja sääntöosion ketjut ovat tyyliltään paljon mieluisampaa luettavaa, joten pitäydyn varmaan niissä ja vaikenen tästä aiheesta + katson spoilerit jostain, missä niistä ei keskustella mitään, jollen etsi draamakomediallista viihdettä samalla.
Jos Jari Litmanen ja Sami Hyypiä tulisivat jollekin futisfoorumille vittuilemaan, ne olisivat kusipäisiä elitistejä (jotka pitäisi bännätä) eivätkä ne parantaisi foorumia. Tuo ihmeellinen harhakuvitelma että komemattomammille pelaajille vittuilu voisi olla heille hyväksi on yhtä typerä ajatus kuin se että orjatalous oli hyväksi tummaihoisille koska heitä opetettiin lukemaan ja laskemaan jenkeissä. ("Pitäähän niiden barbaarien oppia lukemaan raamattua ja laskemaan puuvillapuntteja.")
Se vähäinen oppi jonka joku kasuaali saa siitä joku niitä parempi vittuilee niillle ei todennäköisesti korvaa sitä loukkausta, koska en ole ikinä kuullut kenenkään kiittävän elitistiä vittuilustaan. Eikä se oppi varmaan edes tartu kun asia on esitetty vittuilemalla, koska ihmisillä on taipumus jättää huomiotta asiat jotka on heille esitetty loukaten.
Vaikka se elitisti kuinka katsoisi sivistävänsä nyyppää ja tarkoittavansa hyvää, hänen mielipiteellä ei ole väliä koska häntä ei loukattu.
Se on tietysti eri asia jos mtgsuomi.fi:n ylläpitäjät haluavat sallia joillekkin Pro-miehille sen nyypille vittuilun. Siinä tapauksessa olisi hyvän tavan mukaista varmaaan ilmoittaa etusivulla kyseisestä muutoksesta foorumin sääntöihin ja koota sääntöjen oheen lista niistä foorumin jäsenistä jotka ovat tarpeeksi hyviä/kunnioitettuja että he saavat vittuilla vapaasti muille. Ainakin foorumin sääntö numero 2, "Käyttäydy kohteliaasti, asiallisesti ja perustele kommenttisi" pitäisi muuttaa.
Ja oman kokemukseni mukaan ne aika harvat oikeasti menestyvät MTG-pelaajat vittuilee nyypille ja kasuaaleille. Ehkä siksi että he ovat tarpeeksi älykkäitä tajuamaan että elitismillä ei ole mitään oikeita hyötyjä, vain sellaisia mitä elitistit itse kuvittelevat oikeutukseksi huonolle käytökselleen.
Käytin sanaa vittuilu vähän typerästi alkuperäisessä viestissäni huumorikeinona. Faktahan on kuitenkin se, että täällä foorumilla aika vähän vittuillaan kenellekään, sen sijaan elitismi ilmenee hienovaraisempana vaikkakin silti läpinäkyvänä vihjailuna puheista ja asenteista. Täten tuo jo entuudestaan melko radikaalin kuuloinen afrobarbaari-viittauskin on ehkä vähän turhan liioitteleva. Ja sanottakoon vielä nyt tässä, että minä KIITÄN osaltani foorumielitistejä minun - siis nyypän - valistamisesta tässä vuosien aikana, sekä rauhallisina että vituttavina aikoina, sillä olen oppinut paljon! Muistutetaan vielä, että olen siis YHÄ silti nyyppä.
Eipä siinä, kyllä minuakin monesti aluksi provosoi ja suututtaa lievästikin elitistinen käyttäytyminen, mutta hyvin pian tajuan olevani keräilykorttipelin harrastelijafoorumilla ja lakkaan kiivastumasta, koska come on. Lisättäköön tähän vielä, että hirmuisen moni meistä osoittaa elitististä käytöstä joskus elämänsä aikana. Jos kiivastut vanhemmillesi, kun he eivät osaa käyttää tietokonetta heihin upottamiesi opetustuntien jälkeenkään; tai veljentytöllesi, kun tämä ei osaa muuta kuin itkeä, kun ei saanutkaan mitä halusi; tai puolisollesi, kun hän ei ymmärtänytkään hienovaraista vihjettäsi - olet kokenut samantapaisen ilmiön itsessäsi. Me kaikkihan kun olemme aina oikeassa ja meidän objektiivinen mielipiteemme perustuu ainoastaan siihen tärkeimpään todellisuuteen ja maailmankatsomukseen, eli omaamme. Miksi eivät muut tajua, evt.
Ja sitten lopuksi todetaan että se on kasuaalin oma vika jos elitistin vittuilu loukkaa, vähän niinkuin raiskatuksi tuleminen on uhrin vika jos sillä on paljastavat vaatteet. Well played.
Hirmuisen vihaisen kuuloista. En ite alkuperäistä viestiäni kirjoittanut mitenkään vihamielisenä enkä tarkoittanut kenellekään pahaa. Se oli pikemminkin kertomus siitä, miten itsestäni butthurt nyyppänä on lopulta kehittynyt vähemmän butthurt nyyppä.
Nyt kyllä palataan On-Topiciin, kyseessä on MTGSalvation-ketju
Jos "topic" on lähtenyt käyntiin viestillä "Miksi ihmeessä kukaan lukee salivaatiota? (joojoo, offtopic ja silleen.)", niin en itse koe kauhean pahana rönsyilyä oman foorumin puheenaiheisiin, keskustelu on kuitenkin suhteellisen hedelmällistä.