Keittiönpöytäpakoiksi pakkasi ovat vieläpä vallan mainioita: selkeä suunnitelma, hyvä kurvi ja muutama temppu tai poistis. Sellainen jolla pelaa mielellään pari rundia jos baarissa törmää toiseen lajin harrastajaan.
Hyvä huomio. Etenkin ihmissusipakasta näkee hyvin, että siellä on ollut jonkinasteista ymmärrystä pelistä taustalla. Mielestäni dekin kovuudesta ei alkuun kannata olla aivan hirveän huolissaan, kun perusperiaatteet ovat noinkin hyvin hallussa. Ei silti haittaa tiedostaa, miten ja miksi ne kaikkein parhaat dekit ovat parempia.
Tarina siitä, miten budjettipakkojen kautta voi päätyä pelaamaan mielekästä turnausmäätsikkiä:
Opeteltuani ensin peliä muutamassa FNM draftissa, ensimmäinen constructed pakkani oli Modernin puitteissa rakennettu Soldiers tribaali, ja ensimmäiset pelit sillä olivat paikallisessa pikkuturnauksessa, jossa menin muistaakseni 2-2. Dekki ei ollut erityisen hyvä, mutta koska se oli ajatuksella rakennettu, pystyi se rankaisemaan vastustajia lipsahduksista ja ajamaan ne nopeasti ja yllättäen kumoon tilaisuuden tullen. Pakka ei maksanut juuri mitään, ja siihen hankitut
Path to Exilet ovat edelleen käytössä kolmessa nykyisessä dekissä. Samasta pakasta löysin yhden suosikkikorteistani
Brave the Elementsin, jolla pääsin herkuttelemaan, kun se reprintattiin myöhemmin standardiin. Opin rakastamaan pieniä valkoisia miehiä.
Toinen dekki, joka tuli alkuaikoina rakennettua, oli monopunainen aggro, joka oli heti Return to Ravnican julkaisupäivästä RTR blokin rotaatioon asti oikeasti kova dekki Standardissa, eikä se maksanut yhtään mitään. Samanlaista hintalaatusuhdetta ei ole sen jälkeen tullut määtsikissä vastaan, ja tällä menolla tuskin tuleekaan. Se oli hieno aika olla köyhä aloittelija.
Näistä kahdesta inspiroituneena, aloin hiljalleen kasata kortteja Boros Aggroon moderniin, johon tarvittaviin kahteentoista fetchlandiin minulla ei ole vieläkään ollut varaa, mutta siinä projektissa tuli hankittua monia relevantteja kortteja, kuten
Lightning Boltit ja
Lightning Helixit. Näitä pelasin onnistuneesti, kun kasasin moderniin Boros Burnin, joka oli selkeä harppaus parempaan solttutribaalista, ja silloin vielä oikeasti halpa dekki. Nykyään burni on hieman silloista parempi, mutta aivan kohtuuttoman kallis läjä.
RDW:n jälkeen innostuin kasamaan standardiin sen Modernissa kesken jääneen Boroksen, jota varten tuli hankittua halvalla todella monia todella hyviä lappuja, kuten shokkiduaalit ja
Thalia, Guardian of Thrabenit. Se pakka oli aluksi hieman heikko, mutta silti sellainen, että pelaaminen oli mielekästä ja hauskaa, ja
Brave the Elementsin reprintin jälkeen pakka oli ~kuukauden ennen Innistrad blokin rotaatiota oikeasti niin helvetin kova, ettei olisi hävettänyt yhtään lähteä sen kanssa kisaamaan johonkin arvoturnaukseen. Marginaalisten nevahööd-dekkienkin kanssa käy välillä niin, että yhtäkkiä huomaakin olevansa metagamen aallonharjalla ja pärjäävänsä kaikille. Harmi, että M14 julkaisusta Innistradin rotaatioon oli niin lyhyt aika, että kyseisellä pakalla ei ehtinyt pelata juuri missään. Siihen hankittuja Thalioita pelaan edelleen kolmessa eri dekissä kolmessa eri formaatissa.
Näin niiden budjettipakkojen kautta hiljalleen kertyy sekä kokemus, että kortit, ja Soldiers-pakan Pathit ja Standardin Thaliat ovat päätyneet edelleen käytössä olevaan modernin monovalkoiseen verokarhupakkaan. Siihen kun tuli hankittua
Aether Vialitkin ennen kyseisen kortin hinnan räjähdysmäistä kasvua, on sekin loppujenlopuksi matalaan hankintahintaansa nähden erinomaisen suorituskykyinen pakka, johon oli aika lyhyt harppaus hankkia kortit olemassaolevan korttipuulin päälle.
Edelleen Modernin vihanalleista oli lyhyt harppaus Legacyn Death and Taxesiin, jossa pelataan todella paljon samoja lappuja. Siihen on tullut hiljalleen hankittua modernilappujen päälle yksi kortti sieltä, toinen täältä, kunnes nyt minulla on Legacyssäkin oikeasti kilpailukykyisestä pakasta vain hieman rampautettu budjettiversio, ilman että olen joutunut tekemään kertaakaan yli satasen kertaostosta.
Ja kun kaiken tämän myötä on kansioihin kertynyt vinot pinot mainioita punaisia ja valkoisia lappuja, oli dekkien tekeminen siihen herrasmiesten hienoimaan herkkuformaattiin eli Highlanderiin melko triviaalia. Boros aggron ja Azorius vilkuttajien jälkeen rakennettu monovalkoinen viha-aggro on enää
Rishadan Porttia varten täydellinen, ja aiempien hankintojen päälle, siihenkään ei ole tarvinnut erikseen sijoittaa paljoa. Se dekki on aidosti hyvä, enkä ole joutunut sen rakentamisessa tekemään mitään ikäviä kompromisseja, koska parhaat herkut ovat löytyneet jo ennestään.
Loppujenlopuksi määtsikissäkin pääsee pienemmilläkin kertaostoksilla ja reippaalla erikoistumisella melko pitkälle, kun yhteen dekkiin tai yhteen formaattiin hankittuja avainkortteja pääsee hyödyntämään myös monissa muissa, ainakin jos erikoistuu tiettyyn pelityyliin yhtä voimakkaasti kuin minä.
tl;dr: "It gets better."
Aihe: Peliahdistuneisuutta (Luettu 11990 kertaa)