Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Viikkopelien vuosipäivä vol 2: Type 1.5 Strikes Back  (Luettu 1552 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Delicious_Kake

ANTIQUITIES

On kulunut noin vuosi siitä, kun Tampereen eläväistä Legacy-meininkiä ja sen ruumillistumaa, ”viikkisten” tai ”maanantaiturnausten” konseptia viimeksi juhlittiin. Tuolloin peruskoulun viidennen tai kuudennen luokan aloittanut peli-iloittelu keräsi 21 kelmiä ennen myös Type 1.5 -nimeä totelleen formaatin pariin. Tyydyn viittaamaan edellisvuoden rapsuun sen sijaan, että toistaisin ensimmäisten 11 vuoden meininkejä tai ryhtyisin tekemään niihin erillisiä täydennyksiä. Tämän raportin tarkoituksena onkin

i)   edistää viime vuonna formalisoitua jatkumoa (”Antiquities”, ”Guildpact” ja ”Future Sight”);
ii)   osoittaa omien matsiraporttieni kautta, että paras ei aina voita (”Onslaught”); ja
iii)   retostella täysin mielivaltaisilla saavutuksilla (”Onslaught” ja ”From the Vault: Relics”)



GUILDPACT

Maanantai 2.10.2023, klo 16.07. Olen lopettanut erään matematiikan harjoitustehtävän ratkaisun esittelyn Tampereen yliopistolla ja riennän lennokkaalla askelella kohti polkupyörien pysäköintialuetta. ”Harkat loppu, brt @Huarong”, yritän viestiä puhelimella, mutta viesti jää luonnollisesti lähettämättä. Saavun siis tyylikkäästi myöhssä muiden Team Ketun leivänmurtajien pariin sushibuffettiin, sillä perinteisiin Rax-etkoihin on vielä neljä vuotta.

Ravintolaan saapumisen, tuttujen tervehtimisen, ateriani maksamisen ja käsienpesun jälkeen aloitan ahtamaan sushia ammattilaisen tavoin lautaselle. Tyhjennämme lautasia, vaihdamme kaskuja sekä kuulumisia, täytämme lautasia ja toistamme edellistä, kunnes ennen pitkää havaitsemmekin kellon olevan jo lähes viisi. On aika siirtyä turnaussaitille.

Matkan varrella kohtaamme lisää turnaukseen matkalla olevia synttärivieraita sekä keskelle tietä hylätyn (noin) litran jogurttipurkin.

Määränpäässä meitä odottaa koko lailla ravintolan täydeltä tuttuja sekä vähemmän tuttuja Disney-hahmoja. Legacypelaajan kuitenkin tunnistaa jo kaukaa epäilyttävän hyväntuulisesta, toisaalta hieman hajamielisestä habituksesta.

Ennen varsinaisten pelien alkua TO/seremoniamestari Kylis toivottaa koko tuvan tervetulleeksi viikkisten 12 v -syntymäpäiväjuhliin, ja esittelee huikaisevaa palkintopoolia (liuta erinäisten settien boostereita sekä 1-4 kortin foililäjiä). Osallistumismaksuttomaksi turnaukseksi erittäin hieno panostus siis!

Palkintopoolin tiiviin esittelyn jälkeen Kylis antaa puheenvuoron minulle. Kehoitan läsnäolijoita suuntaamaan mtgsuomi.fi -foorumeille ja etsimään viimeisimmän postaukseni (huom: ennen tätä viestiä), jos viikkopelien alkuperät ja historia kiinnostavat enemmälti. Viimeiseltä 12 kuukaudelta kirjanpitoon lisätään monia hienoja viikkopeli-eventtejä, useita (sääntöteknisesti) hölmistyttävän voimakkaita printtejä sekä (kuvitusteknisesti/visuaalisesti) voimakkaan hölmistyttäviä printtejä. Pelin laadun vaihtelusta huolimatta sakkia kuitenkin näkyy riittävän, joten toteamme salaisuuden olevan yhteisössä ja ihmisen kyvyttömyydessä oppia virheistään. Kaikkeen tähän kuitenkin tarvitaan ne virheitä tekevät ihmiset ja myös virheitä tekevät TO:t, joten kiitämme ja onnittelemme koko joukkoa yhdessä.

ONSLAUGHT

Tunteilu sikseen, on totuuden hetki. Lähes viime hetkiin asti suunnitelma oli laittaa muoveihin RUG Delver (Questing Druideilla), mutta saapumatta jäivät sekä omat että mahdollisesti lainaan saatavat hermeettisen tradition edustajat. Koska myöskään piri ei ollut vaihtoehto, päätyi dekkilistaan kovasti edeltävän vuoden 75:sta muistuttava lista:

(click to show/hide)

tl;dr: 11v. viikkisten uwr control, mutta vähemmän ländejä ja enemmän LotR-vehjestä


R1 Oscar – Grixis Delver 2-1

G1 on the draw, 6-6
Häviän nopan ja mulligoin kutoseen. Tajuan parin ensimmäisen vuoron jälkeen kuulleeni aiemmin, että Oscar oli saanut lainaan eräitä Grixis-vehkeitä. Ikävä kyllä minulla ei ole kahta ländiä näyttää ensimmäisen viiden vuoron aikana, ja jään nopeasti kiukkuisten shamaanien jalkoihin. Lisämausteena toinen maisemista on volccu, joka ottaa wastelandista.

Sidetän sisään kaikki blastit ja muistaakseni Ruinationit. Ulos lähtee 2x FoN, 2x Dress Down, 1x Day’s Undoing, 1x Narset ja 1x jotain (tai sitten presentattiin 61 kortin spesiaali).

G2 on the play, 7-7
Tällä kertaa Oscar kärsii kovasta kaivuusta huolimatta manakususta, jota taidan myös osaltani avittaa Ruinationilla. Oman dekin suht’ vähäisten winconien vuoksi voittaminen kuitenkin kestää hetken.

Sidetys peliin 3 mennessä pysyy ennallaan.


G3 on the draw, 7-7


Vaihdellaan Oscarin kanssa olioita (Oscar) ja muita spellejä (Oscar/mä) yksi yhteen. Vaihtelu loppuu muistiinpanojeni mukaan siihen, kun pääsen ensin Verdictillä yhden eteenpäin, sitten kai pakottamalla jonkin Fowaamisen. Vähemmän yllättäen planeswalkkerien stickkaaminen käy helpommaksi, kun vastuksen työkalupakki on hieman ehtyneempi kuin omani. Löydän ja lyön T3ferin avulla Eorlin pojat (X=3) Oscarin endissä ja avitan peliä vielä Cometilla, minkä seurauksena peli on lopulta kolmessa ajossa ohi.

R2 Sebu – Oops! 2-1

G1 on the draw, 7-5
Kelailen alkukättä arvioidessani, että Sebu pelaisi tänään ennemmin Cephalid Breakfastia tai jotain UWR-varianttia. Arvio ei ollut tiedon väärti, ja taidan kuolla vuorolla 3 ilman minkäänlaisia kynäreitä kädessä.

Sidetän ulos 1 Blood Moon, 2 Supreme Verdict, 1 Comet, 2 Prismatic Ending, 1 Council’s Judgment.
Sisään tulee 2 Containment Priest, 2 Surgical Extraction, 1 Stony Silence, 1 Lavinia, 1 Pyroblast (?).

G2 on the play, 7-7

Pidän Surgical, Ponder, Lavinia + ländit -käden. Ponder taitaa näyttää FoNin -> pidetään ja passataan. Sebu menee discardille, paiskaten mäkeen Thassa’s Oraclen. Otan vuoron, resolvaan Lavinian ja Surgicaloin merfolkin kuvatuksen pöntöstä.

Kolmospelin sidetykset pysyvät ennallaan.

G3 on the draw, 6-6
Seiskassa ei ole Force of -kortteja, joten vaihtoon menee. Kutosessa on FoN (+Ponder & Brainstorm), Surgical ja Containment Priest. Huonoksi onnekseni kädessä ei ole ländejä, mutta pidän sen tästä huolimatta. Hyväksi onnekseni Sebu ei pyöri ensimmäisen kahden vuoron aikana, jolloin saan aikaa nostaa sinisen sourcen ja ponderoida valkoisen sourcen. Sebu joutuu pelaamaan Wild Cantorin pöytään ja passaamaan. Sanottu kanttori lähetetään peltohommiin, ja vuoroa myöhemmin diiliä viimeistellään Containment Priestillä. Ennen pelin varsinaista päättymistä nostan ja pelaan myös toisen papin, ja Sebu skuuppaa.


R3 Antti - UR Delver 2-1

G1 on the play, 6-7
Vaihdellaan Antin kanssa kohtuupitkään lähinnä yksi yhteen. Resolvaan Day’s Undoingin joskus vuorolla miljoona, kun itselläni on 6 manaa ja Antilla 3. Tämän resetin jälkeen poistan Antin kavut ja resolvaan back to back Lórien Revealedit, joista jälkimmäisen kohdalla Antti skuuppaa.

Sidetän sisään punaisia ja sinisiä blasteja sekä Ruinationit. Ulos lähtee Blood Moon, FoNeja (2x) ja yksi FoW, sekä 2x Dress Down. En muista, löysinkö vielä yhtä ulossidettävää vai presenttasinko 61 kortin dekin. Vika ulossidetys saattoi hyvin olla Comet tai Day’s Undoing.

G2 on the draw, 7-7
Otan pienemmistä uhkista kerran liian usein päähäni. Edes ylväs yritys palautumiseen Day’s Undoingilla ei riitä, vaan Antti löytää Boltin ja counterbackupin viimeistelemään minut.

En muista muuttaneeni sidetyksen sisältöä.

G3 on the play, 6-6
Muistan tämän pelin alku- ja keskivaiheista lähinnä 1) sen, että pelissä käväisemässä kääntyvät Delverit antavat minulle kohtuullisesti informaatiota Antin käsikorteista; sekä 2) sen, että Antilla nousi itseäni enemmän punaisia blasteja. Juuri ennen ajan huutamista stoppaan Antin viimeisen uhan (6/6 Murktide Regent), ja pelaan ekalla omalla lisävuorollani F.E! X=3, mikä ei omien muistikuvieni mukaan yksin olisi letaali.

Antti havaitsee pelitilanteen olevan hänelle selvästi epäedullinen. Lisäksi koska Antti on 1-1 (ja minä 2-0), niin tasuriakaan ei pidetä vaihtoehtona – Antti luovuttaa tässä vaiheessa.

R4 Markus – MonoU Ring-“Shops” 2-1

G1 on the play, 7-7
Scouttailen aiemmin sen verran, että näen Markuksen pelaavan faksimanoja, FoWeja ja The One Ringejä. Vuosien Legacy-kokemus auttaa hahmottamaan, että välimaastosta löytynee myös Urza’s Sagat, mutta tähän loppuu tietämykseni Markuksen väkevästä viritelmästä.

Keeppaan käden, jossa ei ole valitettavasti Foweja tai Foneja, mutta hyviä cantrippeja, planeswalkkereita ja Council’s Judgment löytyy. Markus ujuttaa vuoron 2 mahtisormuksen, ja responssina Council’s Judgmenttiini nostaa sormuksella… Force of Willin. Siirrymme seuraavaan peliin.
Sidetän sisään 2x Ruination, 1x Meltdown, 3x Pyroblast, 1x Stony Silence. Ulos lähtevät 2x Verdict, 4x Stop ja jälleen herraties mikä viimeinen kortti.

G2 on the play, 7-7
Pidän reteesti 1-landerin, jossa on tuplaforce, Ruination ja Meltdown. Ponder (shuffle) ja myöhempi Brainstormini eivät näytä ländejä. Tappelemme muistaakseni yhdestä mahtisormuksesta, joka ei stikkaa. Kun lopulta nostan sinisen manan kaveriksi punaista, niin tappelemme Meltdownista (x=1), joka resolvaa ja vie Markukselta paria islandia lukuun ottamatta kaiken. Joitakin hetkiä myöhemmin planeswalkkerit pilaavat Markuksen päivällistunnelman.

G3 on the draw, 7-7
En muista alkukädestäni kovin paljoa muuta kuin korttien lukumäärän sekä sen, että kädessä oli sekä FoN että Pyroblast. Arvatenkin kädessä on ollut edellisen pelin kauhut huomioon ottaen enemmän kuin yksi ländi. Aiemmin mainitut FoN ja Pyroblast tulevat tarpeeseen, kun Markus yrittää sujauttaa vuoron kolme mahtisormusta FoW-backupilla. Sormus ohjataan Tuomiovuorelle, ja pienen draw-go -leikin jälkeen uskaltaudun pelaamaan kolmen manan kiusankappaleita (Narset, Blood Moon, T3feri). Planeswalkerit pilasivat siis tämänkin pelin.


R5 Jere- Mardu Bowmaster and Taxes 2-0

Viimeisen rundin vastustajani on turnauksen ainoa 4-0 itseni lisäksi. Valtavat paineet viime vuoden voittotuloksesta painavat harteitani. Onneksi puntilla on käyty, vartaloa on ravittu sushilla ja dekkiä F.I.R.E. designilla, joten käyn kohti taistoa.

G1 On the play, 7-7

Pidän erittäin elinkelpoisen seiskan. Taidan kämmätä sen verran, etten stoppaa Thaliaa omalla vuorollani, vaan sallin Jeren pelata kädestä Karakaksen pöytään. Onnekseni Jere ei pelaa Thalian kaveriksi mitään olentoa vaan Aether Vialin, jolloin voin hyvin mielin tempopelauksena pakottaa Thalian noston käteen Stopilla. Omalla vuorollani rykäisen F.E! X=1, ja alan laputtamaan monarkkiudella. Jere panee sangen uskottavasti kampoihin Skyclave Apparitionin ja Yorionin voimin, mistä mielestäni kertoo hyvin se, että matsi jatkui vielä pari vuoroa Narset + Day’s Undoing -vuoroni jälkeen.

Sidetän sisään 1x Meltdown, 1x Izzet Staticaster, 1x Containment Priest ja 1x Stony Silence. Ulos lähtee 1x Blood Moon, 2x FoN (joista myös kolmannen olisi hyvin voinut ottaa veks), eli lähes klassikoksi muodostuneella tavalla taas presenttaan 61 korttia.

G2 On the draw, 7-6

Pidän kaksi basiccia, Stop, Pending, Verdict, Ponder ja Day’s Undoing. Jeren t1 Thoughtseize -> Ponder ei juuri haittaa, sillä nostan muutaman ensimmäisen vuoron aikana pari manaa lisää. Jere joutuu muistaakseni tapouttaamaan Yorioniin. Annan hirmun resolvata, ja ennen pöydässä olleen Thalian palautumista Dress Downaan ja Brainstormaan sekä löydän Stopin Yorioniin. Yorion laitetaan peltohommiin, ja Thalia saa meikän vuorolla Pendingistä. Muutaman vuoron hiljaiselon jälkeen Jere taitaa löytää Stoneforge Mysticin (into Lion Sash). Jeren vähäiset käsikortit huomioon ottaen arvioin, että Meltdownin oikea hetki on nyt. Jere jinxaa jotakuinkin niin, että ”hyvinhän tässä ehtii Kaldran nostaa”, mutta paljastaa Squiren hyökkäyksellä ettei näin tapahtunut ainakaan heti. Läppäisen omalla vuorollani FE! X=4 ja Jere tarjoaa kättä.

FROM THE VAULT: RELICS



Astelen turnauksen loppuun ainoana 5-0:na. Palkintoholvit aukenevat, ja pääsenkin valitsemaan kaksi herkkuboosteria ja yhden foililäjän. Boostereiksi valikoituvat Aether Revolt sekä Legions, foileiksi Troll of Khazad-Dûm + Orc Army. Edellisvuoden palkintopussit ovat nekin vielä avaamatta, joten revin sivun Smaugin pelikirjasta, ja lisään boosterit aarrekasaani.


Klassikoksi muodostuvalla tavalla esitän päivän bisnesammattilaisten sanoin ”vahvuusalueet” ja ”kehittämiskohdat”:

Vahvuusalueet:

+ Viikkissynttärien nousu Tampereen Magic-skenen ilmiöksi…
+ …mistä todisteena huikean iso 25 pelaajan turnaus!
+ Fiilis, että UWR:llä pystyy edelleen laittamaan kampoihin monenlaisessa matsissa
+ Viime vuoden puuttumaan jääneet Cometit antoivat nyt korkojen ja kavioiden (terkut Rohaniin) kanssa takaisin
+ Joka rundilla oli ilo pelata, joten kiitos itse kullekin kilpakumppanille hyvistä peleistä ja ennen kaikkea asenteesta!
+ Voittaminen, koska se on yleensä kivempaa kuin häviäminen


Kehittämiskohdat:

- Raxperienceen on vielä neljä vuotta
- Lekanatsidekin valinta ei ole koskaan ollut näin vaikeaa
- Luultavasti tyhjän jogurttipurkin mysteerin avoimeksi jääminen


FUTURE SIGHT

Yksi vuosi on kulunut, monta lienee vielä edessä. Mitä seuraavaksi? Selvänä voitaneen pitää, että Magicissa julkaistaan sekä viittauksia vanhoihin setteihin, mutta myös pusketaan rajaa korttien voimatason (sekä erilaisten IPR:ien rajan) suhteen aina eteenpäin. Vaikka Magicin kuolemaa on vuosikaudet ennustettu, niin tuskinpa taru tähän on loppumassa. Aiempien kokemusten perusteella sekä peli että sen pelaajat osannevat uudistua siten, ettei mikään yksittäinen muutos aja Magiccia ilmiönä tai Tampereella ilmenevänä peliyhteisönä ojaan. Toisaalta jos uudistuksista tuntuu saavan hetkeksi kyllikseen, niin happea voi käydä ottamassa Pre-Innistrad Legacyn, Premodernin tai jopa Old Schoolin parista.

Tällä kertaa jatkoja ei vietetä Wanhassa Montussa tai missään muuallakaan, vaan 25 taistelijaa hajaantuvat kukin omille teilleen tihkusateisen, syksyisen hämärän Tampereen iltaan.
« Viimeksi muokattu: 03.10.23 - klo 16:03 kirjoittanut Delicious_Kake »