Futisfanit herätys!
Vuoden tärkein urheilutapahtuma lähenee ja ajattelinpa, että kun alustavia kokoonpanoja rupeaa tulemaan julki, niin etkot on hyvä aloittaa hyvissä ajoin. Näin alkuun voi vaikkapa heitelle analyysiä tai veikkauksia joukkueista ja kisojen kulusta, myöhemmin kun kisat pääsevät käyntiin, niin voipi vaikka spekuloida pelejä ja pelaajia. Tarjoilempa sitten oman 'lyhyehkön' (enempikin voisi vuodattaa) analyysini tähän kärkeen.
Suosikit:
Suosikeiksi laskettavia joukkueita on näissä kisoissa oikeastaan todella paljon ja tällä tasolla kun kyse on yksittäisistä peleistä niin lähes mitä vain voi tapahtua. Tässä kuitenkin jonkunlainen lista omasta käsityksestäni suurimmiksi suosikeiksi.
Brasilia: Alkuun on todettava, että valmentaja Dunga on kyllä aivokuollut hauki. Ainoa positiivinen asia on, että tuolla pelaajamateriaalilla siihen on varaa. Näin päällisin puolin näyttää, että valmentaja palkitsee karsinta- ja harkkapeleissä pelanneet pelaajat lipulla MM-kisoihin, eikä niinkään kokoa parasta mahdollista joukkuetta. Listalta puuttuu useita suuria nimiä, etunenässä Ronaldinho. Adrianon ja Paton puuttumista mediassa itketään myös, mutta Milanistin mielipide on, että Paton kausi oli aivan liian rikkinäinen jotta kaveri pystyisi auttamaan maataan näissä kisoissa. Adrianon kävelyä kun taas katselee brassi liigan peleissä niin on helppo jopa ymmärtää Dungaa.
Hyökkäyspää on tällä kertaa kapea ja nojaa hyvin vahvasti Luis Fabianoon, mikä ei ole todellakaan huono asia. Kaka ei loistanut Real Madridissa, mutta nämä ovat onneksi eri kisat ja luotan, että kaveri nostaa tasoaan. Hyökkäyksessä olisin kuitenkin selkeästi tilaa Ronaldinholle ja en henkilökohtaisesti ymmärrä, miten Dinho olisi voinut enemmän näyttöjä antaa, niin hurja kausi on takana kuitenkin (toivotaan siis loukkaantumisia että saadaan Dinho mukaan). Myös Thiago Mottan uupuminen listalta hämmästyttää todella suuresti. Maailman paras maalivahti ja raudan luja puolustus takaavat kuitenkin sen, että Brasilia on siltikin vahva suosikki mestariksi.
Espanja: Espanja karisti ehkä ikuisen alisuorittajan leiman viime EM-kisoissa mutta saapahan nähdä miten tällä kertaa käy. Alkulohko on helppo ja tuolla hyökkäyskalustolla luvut voivat olla jopa rumia ensimmäisissä peleissä. Ensimmäisessä pudotuspelivaiheessa vastaan asettuu kuitenkin käsittääkseni heti joku kolmikosta Brasilia, Portugali ja Norsunluurannikko.
Puolustuspää on Espanjalaisen jalkapallon heikko kohta ja sen toimivuus joutuu näissä kisoissa kovempaan testiin kuin EM nurmilla. Vanha sanonta hyökkäys on paras puolustus voi kuitenkin viedä Espanjan pitkälle. Ainakin kaikki parhaat voimat on saatu liikkeelle toteuttamaan tätä pelisuunnitelmaa.
Hollanti: Nuorennusleikkaus on karsinut joitakin mielestäni vielä mukaankin mahtuvia pelaajia pois, mutta se voi olla myös hyvä asia. Jos kaksikko Robben - Sneijder yltää samanlaiseen lentoon kun seurajoukkueissaan, niin Hollanti menee näissä kisoissa pitkälle, jopa mestaruuteen asti. Heikkoja kohtia on jopa yllättävän vaikea löytää ja joukkue on hyvin tasavahva.
Argentina: Maradona on valmentaja vitsi, mutta kantaako Messin lento tarpeeksi pitkälle? Milito latoo kyllä maaleja liukuhihnatahdilla huonommistakin paikoista, joten maalintekoon tämä joukkue tuskin kaatuu. Maalivahtipeli on täysi arvoitus, mutta puolustuksesta löytyy kovia nimiä. Veikkaukseni on kuitenkin, että joukkue nojaa liikaa kultapoika Messin harteilla ja tulos on samansuuntainen kun viimeaikojen MM-kisoissa on ollut. Edelleen hämmästyttää myös Interin torjuntavoiton toisen avaimen uupuminen kisoista. Cambiasso Motta pari keskikentän pohjalla piti Interin joukkuetta pystyssä ja mielestäni on sääli, ettei kumpaakaan nähdä todennäköisesti MM-kisoissa.
Englanti: Englannilla on todellisuudessa kasassa kovempi ryhmä, kun ainakaan itse tahtoisin myöntää. Jos Rooney löytää loppukaudesta loukkaantumisten takia hukkuneen vireensä, niin rumaa jälkeä tulee, vastustajien kannalta. Menestyspaineet voivat kuitenkin olla myös Englannin pojilla kovat, joten nähtäväksi jää, miten Englannin kisat menevät.
Saksa: Ainainen menestyjä, eikä tämä asia luultavasti muutu tälläkään kertaa. Jalkapallo on peli, jota pelataan 90 minuuttia, jonka jälkeen todetaan, että Saksa voitti. Saksa pelaa tehokasta jalkapalloa. Valmentajan erimielisyydet tähtihyökkääjä Kuranyin kanssa johtivat Kuranyin pois jättämiseen MM-ryhmästä. Kalustoa kuitenkin löytyy sen verran, etten usko sen olevan kuitenkaan sen suurempi ongelma.
Italia: Hallitsevaa mestaria on vaikea jättää pois suosikkien listalta. Joukkue on kuitenkin jo aikansa elänyt eikä uutta verta ole tarpeeksi. Totti on jätetty käsittämättömästi ulos joukkueesta, ja vaikka Pirlo onkin yksi maailman parhaista pelintekijöistä, niin yksin ei ihmeitä tehdä. Milanin Borriello tulee näyttämään maalintekijän lahjansa, jos saa mahdollisuuden. Toivon henkilökohtaisesti, että tälläkin ryhmällä mentäisiin pitkälle, mutta en lataa suuria odotuksia tähän suosikkiini.
Suurimmat haastajat:
Tämän listan joukkueista lähes jokainen voisi olla myös tuolla suosikkien listalla ja luultavasti omasta mielestään sinne myös kuuluisivat. Kunhan suurin piirtein mielivaltaisesti katergorisoin.
Portugali: Tässä tapauksessa riittänee yhden nimen mainitseminen ja se on C. Ronaldo.
Jos vastustajat hölmöilevät tarpeeksi Jos omat filmaavat tarpeeksi hyviltä paikoilta vapareita niin kyllä tämä kaveri ne pallot pussittaa. Alkulohko voi kuitenkin olla jo liian kova pala.
Norsunluurannikko: Todella nimivahva joukkue ja haastaa Portugalin tosissaan G lohkon jatkopaikasta. Drogba on jalkapallon Danny Heatley ja tuntuu olevan aina oikeassa paikassa tuikkaamassa pallon sisään. Tarjoilu ei tällä kertaa ole ihan samaa luokkaa kun Chelseassa mutta hyviä pelaajia tämäkin joukkue vilisee. Kotimanner voi myös siivittää tämän joukkueen pitkälle.
Ghana: Toinen afrikan joukkue jolla on menestysmahdollisuudet kisoissa. Michael Essien voi omalla pelisilmällään johtaa vähän tuntemattomammatkin nimet suurtekoihin ja yllätyksiin. Ainakin karsinnat sujuivat vakuuttavasti.
Ranska: Zidane on vihdoin poissa ja vaikka Ribery hölmöilee jo samaan malliin, niin pelitaidot eivät ole vielä samalla tasolla. Henry on flopannut kaikissa muissa joukkueissa paitsi Arsenalissa, joten maagiseen maalintekijään on tälläkin kertaa turha luottaa. Nuoremmat tähdet voivat kantaa Ranskaa ainakin minun papereissani yllätykseen mutta toivon kovasti MM 2002 kisojen kaltaista floppia. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että paperilla tämä joukkue on kuitenkin selkeästi kovempi kuin monet muut. Tiedä sitten matkaako neiti Zahia Dehar poikien kanssa Etelä-Afrikkaan pitämään huolen poikien vireystilasta vai jääkö koti Ranskaan lohduttamaan rannalle jätettyä Benzemaa.
USA ja Australia: Menevät samaan kategoriaan joka liikkuu nimellä superyllättäjät. Molemmat joukkueet ovat suurelta osin peruskatsojalle tuntematonta joukkoa, mutta nämä kaksi ovat selkeitä Joukkueita isolla J:llä.
Kisoissa tullaan jälleen kerran myös näkemään yllätyksiä, joita en itse lähde sen kummemmin veikkailemaan. Itse liputan ensisijaisesti Brasilian puolesta ja hyvinä kakkossuosikkeina tulevat Hollanti ja Italia. Muille suurille maille toivoo tietysti jonkin asteen floppausta
Tässäpä tämmöinen lyhyt oma analyysi, eiköhän tämäkin jo jonkinlaista keskustelua kirvoita niin analysoin kyllä lisää näitäkin joukkueita
Kisoja odotellen siis ja sana on vapaa