Jos YLEä vertaisi vaikkapa BBC:hen, niin väkilukuun suhteutettuna henkilökuntaa on peräti tuplasti. Yli 3000 porukasta kenties puolet voisi surutta potkia pellolle, eikä se lopulta vaikuttaisi mitenkään negatiivisesti puljun toimintaan. Alma Media ja muut mediaa tuottavat yhtiöt osaavat itsekin tuottaa uutisia maailmalta yhtä hyvin paljon pienemmällä väkimäärällä ja budjetilla. Vrt. YLE liikevaihto 380 milj. / kulut 400 milj. ja Alma Media liikevaihto 300 milj. / kulut 30-50 (empä muista tarkkaan tuota lukua, eilisen iltalehdessä oli juttua) milj.
Rahoitukset. Rahaa heitetään 7 miljoonaa vuosittain ikiomaan sinfoniaorkesteriin, josta harvemmin kuulee sointuakaan. Miljoonia käytetään johonkin kulttuuripuljuun, joka on pääkaupunnilaisten yksityisilo. Ei sitten se Hesan kaupunki voinut itse pulittaa sitä tai muuten järkevästi rahoittaa kyseistä putiikkia. Lisäksi huonoja saippuasarjoja tuotetaan lisää ja lisää, katsojia niillä tosin on, joten tämä aiheuttaa lähinnä järjen rappeutumista. Rahaa katoaa ties kuinka moniin taskuihin.
Kannattaa harrastaa lähdekritiikkiä, sillä nämäkin asiat on esitetty juuri siinä valossa, kuin tämän postauksen lähteenä ollut IL on ne halunnut esittää. Tietenkin IL tahtoo kritisoida julkisia palveluja ja korostaa yksityisten mediatalojen loistavuutta, oma lehmähän heillä on ojassa - jos YLE potkisi puolet työntekijöistään ulos, niin mitä luulet IL:n uutisoivan? "YLELLÄ MASSAIRTISANOMISET, KUINKA NÄIN VOIDAAN TOIMIA, VERONMAKSAJIEN RAHOILLAHAN NÄMÄ ON TÄHÄNKIN ASTI RAHOITETTU!!!"
Täytyy YLE:ä kritisoidessa myös muistaa, että sillä on sivistävä velvoite ja esim. BB:n kaltaisia ohjelmia sieltä ei tule nyt, eikä myöskään tulevaisuudessa, kun taas esimerkiksi Koulu-TV tarjoaa arvokasta sisältöä kouluille, joila tuskin siihen muuten olisi varaa. Sinfoniaorkesteri taas voidaan hyvin laskea siihen kulttuuri- ja sivistystehtävään ja kyllähän ko. orkesterin soittoa on TV:n kautta tarjolla vähintäänkin kuukausittain koko Suomeen TV:n välityksellä. YLE on myös sijoittanut rahojaan laadukkaaseen sisältöön, josta erinomainen esimerkki ovat oikeudet HBO-sarjoihin, toisaalta myös esimerkiksi Jalkapallon arvokisat tulevat YLE:n kanavilta ja kaiken kaikkiaan tarjonta on hyvin monipuolista.
Kaikki eivät kuitenkaan sieltä itselleen mitään löydä, mutta jollain tämä tarjonta on rahoitettava... Onko sitten parempi, että osa maksaa kaikkien palvelun vai kaikki osallistuvat? Jos joku jättää ravintolassa maksamatta, niin ei sitäkään laskua naapuripöytään viedä. On totta, että kaikilla ei ole mahdollisuutta vastaanottaa YLE:n palveluja, mutta monet asiasta suurta haloota nostavat valittavat aiheesta siksi, että itse joutuukin maksamaan siitä TV:stä, jota on aiemmin voinut katsella maksutta. Itsekään en kovin innoissani ole tästä maksusta, mutta sehän ei vielä ole lopullinen ja olettaisinkin, että esim. opiskelijoille, eläkeläisille ja muille pienituloisille tuohon tulee jonkinnäköistä huojennusta.