Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Kuukkacon 2011  (Luettu 9867 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Thalian

Kuukkacon 2011
« : 02.03.11 - klo 22:34 »
NimeäCon organisaatio järjestää Kuukkacon 2011 -tapahtuman Jyväskylässä 19. - 20.3. Tapahtuman perinteiden mukaan edellisen vuoden conin yhteiskilpailun voittaja sai nimetä conin ja tämän vuoden valinta on Antti Humalamäen käsialaa.

Coni järjestetään tuttuun tapaan Jyväskylän Ylioppilaskylässä (osoitteessa Taitoniekantie 9). Lauantaina pelaamme E-talon kerhohuoneella ja sunnuntaina pelipaikkana on Ravintola Rentukka. Lauantain ja sununtaina välisen yön voi viettää E-talon kerhohuoneella. Paikalla on joitain sohvia, mutta suosittelen nukkumapaikkaa halajavien tuomaan makuualustan ja muut yöpymisvarusteet mukanaan. Autolla paikalle saapuville suositellaan Laajavuorentien puoleista parkkipaikkaa. Taitoniekantien puoleisella parkkipaikalle tarvitsee pysäköintiluvan ja vieraspaikkoja on kovin vähän tarjolla.

Varsinkin sunnuntaille pyritään järjestämään kimppatilaus pizzeriaan, mutta tästä lisätietoja paikanpäällä.

Mikäli on jotain kysyttävää, niin niitä voi esittää allekirjoittaneelle.



Aikataulu:

Lauantai 19.3.

10.00 Ovet auki, legacyyn rekisteröiminen alkaa

10.30 Legacy alkaa

17.00 Highlander saksalaisittain

Sunnuntai 20.3.

10.00 Ovet auki

11.00 SMQ alkaa

Palkinnot ja formaatit:

Legacy:

Hinta: 10e

Palkinnot: Palkintopoolissa on pelisetti Polluted Deltoja, Wooded Foothillsejä, Flooded Strandeja ja Windswept Heatheja, joista neljä parasta saa valita haluamansa setin swissin mukaisessa järjestyksessä.

Säännöt: Legacyn normaali bannilista. Pakkalista vaaditaan.

Highlander:

Hinta: 5e

Palkinnot: Ykköselle yksi jokaista uutta fetsiä, kakkoselle Tarmo (ger), kolmoselle Karakas (IT), lisäksi boostereita.

Säännöt: Highlander saksalaisittain, IE tjms kortit ovat kiellettyjä. Pakkalista vaaditaan.

SM-Karsinta:

Hinta: 10e

Palkinnot: top8 saa osallistumisoikeuden SM-kisoihin, lisäksi boostereita osallistujamäärän mukaan

Säännöt: SM-karsinta pelataan standardia normaalien sääntöjen mukaisesti. Pakkalista vaaditaan.

Sivudraftit:

Hinta 14e

Palkinnot: 5-3-2-2

Säännöt: Single-elimination 8-man


Kokonaiskilpailu:

Conissa on myös kokonaiskilpailu, jonka voittaja saa nimetä Conin seuraavalle vuodelle! Kokonaiskilpailuun lasketaan jokainen conissa pelattu virallinen turnaus.
« Viimeksi muokattu: 03.03.11 - klo 18:13 kirjoittanut Thalian »

Poissa Thalian

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #1 : 03.03.11 - klo 18:14 »
Perinteinen conimainos nyt avausviestissä!

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #2 : 03.03.11 - klo 18:29 »
<3 noille teidän mainoksille.  ;D
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa Ilkka_s

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #3 : 10.03.11 - klo 16:10 »
Legacyyn ja Higlanderiin ei ole pakko, mutta voi ennakkoilmoittautua:

Sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Otsikoksi: Kuukkacon 2011

viestiin: oma nimi, dci-numero ja kumpaan turnaukseen vai molempiin osallistuu.

Poissa Stanku

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #4 : 15.03.11 - klo 11:24 »
Onkos SM-karsintaan ennakkoilmoittautumista?

Poissa Ilkka_s

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #5 : 15.03.11 - klo 11:44 »
Onkos SM-karsintaan ennakkoilmoittautumista?

Olettaisin ettei ole, tilaa kuitenkin löytyy parille sadalle pelaajalle tarvittaessa.

Poissa Stanku

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #6 : 17.03.11 - klo 12:03 »
Löytyykö keltään lainata 2-3 all is dustia sunnuntain karsintaan? Kiinnostunut olen myös näiden ostamisesta/vaihtamisesta. Yhteydenotot YV:llä.

Poissa Kalmis

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #7 : 18.03.11 - klo 20:47 »
Tulee vähän viimme tingas mut löytyskö huomiseen hilanderiin joltain lainaan Time Sieve kiitoksia jo etukäteen

-Jani-

Poissa Zirenda

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #8 : 18.03.11 - klo 21:27 »
Jos jollain löytyy lainata Hallowed Fountain, Flooded Grove ja/tai Glacial Fortress juurikin tuonne Highlanderiin huomiseksi niin voi kans ottaa yhteyttä yv:llä :)

Poissa luma

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #9 : 18.03.11 - klo 23:13 »
Mainittakoon, että kansan suuresti kaipaama RGD-sivudrafti saattaa järjestyä lauantai-illalle, joskus legacyn jälkimainingeissa.

Poissa Ilkka_s

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #10 : 19.03.11 - klo 11:08 »
Legacy-turnaus alkanut, paikalle uskaltautui 30 pelaajaa.

Poissa chibi

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #11 : 19.03.11 - klo 11:23 »
Legacy-turnaus alkanut, paikalle uskaltautui 30 pelaajaa.

Saako Meta-breakdownia jossain välissä, kiinnostais hieman.
" - -You've failed the Legacy. You've failed yourself. I can do no more." - Volrath, to Karn

Poissa Ilkka_s

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #12 : 19.03.11 - klo 15:08 »
standings ennen viimeistä kierrosta:

1. Öhman Janne 12
2. Korhonen Jani 9
3. Kaipiainen Arttu 9
4. Antikainen Tomi 9
5. Pitkänen Elmeri 9
6. Tarkiainen Petteri 9
7. Ahonen Pekka 9
8. Ahokas Jussi 9
9. Ahvenainen Miro 9
10. Laitinen Jarkko 9
11. Soikkeli Tuomas 7
12. Humalamäki Antti 6
14. Nousiainen Janne 6
15. Pulze Aarne 6
16. Ahonen Teo 6
18. Aalto Tero 6
19. Törrönen Tapio 6
20. Kuva Jukka 4
25. Piirainen Tuomas 3
27. Vesanen Ahti 0

Poissa Ilkka_s

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #13 : 19.03.11 - klo 16:07 »
Legacy päättynyt, palkinnoille pääsivät

1. Janne Öhman 13p - Flooded Strand-setti
2. Tomi Antikainen 12p - Polluted Delta-setti
3. Elmeri Pitkänen 12p - Wooded Foothills-setti
4. Pekka Ahonen 12p - Windswept Heath-setti
---
5. Miro Ahvenainen 12p - 2x MBS-SOM-SOM draftisetti...

Dekkilistat kaikilta 9+ pisteeseen päätyneiltä tulossa joskus alkuviikosta...

Edit: pakka-jakauma ja pakkojen nimet julkistetaan huomenna
« Viimeksi muokattu: 19.03.11 - klo 17:29 kirjoittanut Ilkka_s »

Poissa Assariah

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #14 : 19.03.11 - klo 16:27 »
Aww. Miro jäi suola sijoille :D
On normaalia olla epänormaali mutta on epänormaalia olla normaali
Assariah Have/Want

Poissa Ilkka_s

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #15 : 19.03.11 - klo 17:17 »
Highlander alkanut, 28 pelaajaa.

Poissa luma

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #16 : 20.03.11 - klo 11:47 »
SMQ:n ensimmäinen kierros on kohta pelattu. Osallistujia tasan 60.

Poissa Genesis

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #17 : 20.03.11 - klo 13:13 »
Saiskos tuloksia highlanderin tiimoilta ja mahdollisesti deckkilistoja jossain vaiheessa?

Poissa luma

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #18 : 20.03.11 - klo 13:13 »
Saiskos tuloksia highlanderin tiimoilta ja mahdollisesti deckkilistoja jossain vaiheessa?

Highlander-tulokset tulevat tänään illalla.

Poissa luma

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #19 : 20.03.11 - klo 15:43 »
SMQ:n arkkityyppijakauma:

10   Naakka (5 UW, 5 UBW)
8   Valakut
7   Tezzeret (5 UB, 2 UBR)
6   Boros
6   RDW
4   RUG
3   Kuldotha Red
3   Quest (2 W, 1 GW)
3   Vampires (BR)
2   Ally
2   Ascension
1   Eldrazi Ramp
1   Genesis Wave.dec
1   GW Nalle
1   Infect (Mono-B)
1   Mono-U Proliferate Control
1   Rite of Replication.dec

(click to show/hide)
« Viimeksi muokattu: 20.03.11 - klo 15:49 kirjoittanut luma »

Poissa luma

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #20 : 20.03.11 - klo 18:25 »
Top8:
1. Joni Rahikkala (Boros)
2. Juho Juntti (Kuldotha Red)
3. Sami Kallioinen (UWB Naakka)
4. Kaarle Tukia (RUG)
5. Jere Moilanen (Valakut)
6. Jussi Knuutti (Boros)
7. Mikael Teittinen (UWB Naakka)
8. Sami Valkamaa (UWB Naakka)

(click to show/hide)

Top8-dekkilistat tulevat joskus myöhemmin.
« Viimeksi muokattu: 22.03.11 - klo 18:30 kirjoittanut luma »

Poissa Thalian

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #21 : 20.03.11 - klo 19:14 »
Coni on ohitse, järjestävä taho kiittää kaikki osallistujia ja varsinkin kaikkia järjestelyihin osaa ottaneita. Pizzojen pientä myöhästymistä lukuun ottamatta tapahtuma meni ilmeisen hyvin, mikä lämmittää suuresti allekirjottaneen mieltä. Erityiskiitos Kilapoille palkintojen järjestämisestä sekä conijulisteen tekemisestä!

Conin kokonaiskilpailun tulokset saataneen ensi viikolla, jahka kaikkien eventtien tulokset saadaan julki.

Kaikenlainen palaute on tervetullutta, joten sitä voi lähettää tähän ketjuun tai suoraan allekirjoittaneelle. Myöskin kaikenlaista löytötavaraa voi kysellä, mikäli jotain on jäänyt jälkeen.

Ensi vuonna uudestaan!

Poissa Kavu

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #22 : 20.03.11 - klo 19:41 »
Conihan oli taas parasta mitä mtg-vuosi tarjoaa. Tolkuttoman hauskaa oli varsinkin lauantaina, ja hieman yllättäen myös tänään. Päällimmäinen tunne on pettymys kun hyvän smq-päivän jälkeen käteen ei jäänyt sitten yhtään mitään. Olisin kirjoittanut pidempää rapsua jos olisin pärjännyt edes jossain turnauksessa, nyt en taida jaksaa edes plusmiinusosiota. Järjestäjäportaalle iso käsi. Thalian, Ilkka_S, luma, Kilapat ja muutkin avustaneet.

Poissa tutka

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #23 : 20.03.11 - klo 19:53 »
Rapsantynkää:

Sain ruinattua lainaksi Kuukalta RDW:n, lista spoilerissa:
(click to show/hide)

Sitten matsikuvauksiin:

Round 1, vastassa Jouni Laakso (Boros)
G1 pidän käden, josta löytyy ländiä, Koth, pari pulttia ja Spikeshot Elder. En saa kolmatta land droppia, mutta poistelen vastustajan miehet sitä mukaa kun niitä tulee, ja saan lopulta pelattua tyhjään pöytään Kothin, joka parin pultin avustuksella ajelee vihun pois.

Sidetin muistaakseni Ratchet Bombit, Arc Trailit ja Forked Boltit, ulos ainakin pari dragonlordia, wardriver ja muuta sälää.

G2 junnaan kahdessa landissa aika kauan, ja vihu saa pelattua 2 Kor Firewalkeria. Pelin loputtua hänellä on 22 lifeä.

G3 on tiukempi. Pelaan vuoron 1 Spikeshot Elderin, joka ei saa poistosta missään vaiheessa peliä. Vihu pelaa stoneforge Mysticin hakien Basilisk Collarin, mutta pulttailen miehiä pois Ember Haulereilla, Elderillä ja Searing Blazeilla. Edes Jounin nostamat 3 Hero of Oxid Ridgeä eivät mahda kuudelle manalle ja elderille mitään. Jossain vaiheessa tulee taas Firewalker, mutta Ratchet Bomb pääsee siitä kätevästi eroon. Voitan lopulta tuplapultilla.

1-0(2-1)

Round 2: Aarne Pulze (BR Vampires)
Ekassa pelissä pelaan kolmannen ländin(joka on fetsi) joskus vuorolla kuusi, ja olen siinä vaiheessa kuudessa lifessä. Aarne viimeistelee tuplapultilla.

Sidesin samalla tavalla kuin edellisessä pelissä.

Kakkospelissä Aarne aloittaa t1 Laceratorilla, itse pelaan T2 Plated Geopeden ja T3 Ember Haulerin sekä pultin kakkosvuoron Highborniin. T3 Aarne pelaa Gatekeeperin, säkkään sille haulerin. Pulttaan gatekeeperin pois ja ajan geospedellä, johon löytyy taas Gatekeeper. Blazean Gatekeeperin pois ja nostan tyhjää. Seuraavalla vuorolla pelaan Kargan Dragonlordin, johon löytyy taas Gatekeeper. Saan piestyä Aarnen neljään(Laceratorin avustuksella), mutta Lavaclaw Reaches liittyy pieksuseuraksi ja ajelee mut pois.

1-1(2-3)

Round 3: Timo Kellomäki(?), RUG

Ykköspelissä pelaan kakkosvuoron geopeden, joka kolmosvuorolla käy iskemässä viittä. Timon Lotus Cobra saa Staggershockista, ja Geopede jatkaa pieksuja fetsien avustuksella. Timo pelaa Precursor Golemin blokkimaan Geopedeä, mihin vastaan pelaamalla ländin ja Searing Blazen.

Sidesin sisään Threaten-efektit ja yhden Idolin ainakin, ulos valtaosa Searing Blazeista ja Wardriver.

Kakkospelissä lähden T1 Goblin guide (näyttää Jacen), t2 Guide (näyttää Inferno Titanin). Toinen guide saa pultista, mutta toinen jatkaa pieksuilua nostaen samalla pari landia Timolle. Kaveriksi tulee myös Plated Geopede. Kolmessatoista lifessä (eli nelosvuorollaan) Timo pelaa Obstinate Balothin, mutta se treidaa seuraavalla vuorolla Goblin Guideen ja Staggershockiin. Timo pelaa Jaskan, joka bouncaa minulta miehen pois ja kuolee pian Staggershockiin. 12 Lifessä Inferno Titan tulee rankaisemaan, mutta pulttaan Timoa päähän ja pelaan Mark of Mutinyn titaaniin.

2-1 (4-3)

Round 4: Nimi on jäänyt unholaan (Valakut)

Ykköspelissä vastustajani jumittuu kahteen ländiin ja näyttää kuoltuaan kädestään 4 Primeval Titania.

Sideän sisään threaten-efektit.

Kakkospelissä ykkövuoron guide näyttää pari Pyroclasmia ja ajaa Vihun neljääntoista. Sitten hän pelaa 2 Battlementiä blokkimaan. Vastaan siihen pulttaamalla ja Staggershockaamalla hänet seiskaan. Omalla vuorollaan hän pelaa Primeval Titanin. Untappaan ja pelaan siihen Mark of Mutinyn. Vastustajani miettii hetken, huomaa pöydässäni olevan Teetering Peaksin ja ojentaa kätensä.

3-1 (6-3)

Round 5: Tatu Kilappa (RDW)

Niinjust. Mirror. G1 ratkeaa siihen, että Tatu mulligoi viiteen ja pelaan itse Kothit tyhjään pöytään vuoroilla 4 ja 6. Viimeistelen pultilla päähän.

Sideän pois muutamia miehiä ja otan lisäpultit sisään.

Kakkospelissä vaihtelemme alussa ukkoja poistoihin. Koth käy taas kylässä ja vaihtuu kahteen pulttiin. Sitten pelaamme molemmat usean vuoron ajan land-go:ta. Tatu pelaa Dragonlordin, muttei onneksi saa siihen kuin 7 nappia. Vaihdan sen omalla vuorollani kahteen Arc Trailiin. Lopulta pääsemme tilanteeseen, jossa Tatulla on 4 fetsiä ja Geopede, ja minulla 1 kortti kädessä ja pöydässä ländejä(mm. Tarn). Tatu pelaa pultin ympäri, eikä aja kuin viittä jääden itse myös viiteen. Topdekkaan Searing Blazen, rikon Tarnin ja pulttaan voittoon.

4-1(8-3)

Nyt ollaan tilanteessa, etten voi tasuroida topkasiin.

Round 5: Juho Juntti (Kuldotha Red)

Häviän nopan, ja vihu pelaa ykkösvuorolla fetsin, signal pestin, mox opalin ja ornithopterin. Yhtäkkiä mun Goblin Guidet ei näytäkkään kovin hyviltä. Kakkosvuorolla tulee Kuldotha Rebirth, kolmosvuorolla Goblin Bushwhacker kickerillä. Poistot ja Koth eivät riitä, vaan goblinit ajavat mut pois.

Sideltä tulee Arc Trailia, Forked Boltia ja Ratchet Bombia, ulos jotain epärelevanttia.

Kakkospeli menee samoilla linjolla ekan kanssa. Goblinit ajaa enkä nosta sidevehkeitä.

4-2 (8-5)

Sijoitus lopulta siis 11. Topkasi jäi harmittavan lähelle. Kiitokset järjestäjille.

-Janne
« Viimeksi muokattu: 21.03.11 - klo 11:07 kirjoittanut tutka »
Lainaus
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa Der Golem

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #24 : 20.03.11 - klo 22:13 »
Hauskaa oli, jälleen kerran. Erityiskiitokset Lumalle (?) RGD-draftiproduktista. Kiitokset myös kaikille kortteja lainanneille herrasmiehille ja tietysti erinäisille tuomaroinnista, logistiikasta ja kahvinkeitosta vastanneille henkilöille. Olette kullannuppuja. Viikonlopun kokonaisrecordi itselläni oli 10-3, eli tyytyväinen täytyy olla - SMQ piti tosin jättää kesken, mikä tietysti harmittaa.

Jäämme odottamaan kokonaiskilpailun tuloksia jännittyneissä tunnelmissa.

Poissa Karjanvarastaja

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #25 : 20.03.11 - klo 23:32 »
Koska kehuja on luonnollisesti kiva antaa ja ottaa vastaan, niin yhdytään kuoroon. Lauantaina tunnelma oli mukavan rentoa. Pelaaminen ja puheensorina oli iloista, kaikilla selvästi oli hauskaa. Ainoastaan pelitila oli hieman ahdasta ja sai kaltaiseni läskin käyttämään luovuutta optimaalisen istuma-asennon löytämiseen. Toisaalta voisin laihduttaa sen parisenkymmentä kiloa... Käytännössä siis ei mitään napinanaihetta, kun sai vielä ilmaiseksi nukkua erittäin mukavalla sohvalla. Sunnuntaistakaan pahaa sanottavaa ole, kaikki paitsi pitseria pyöri aikataulussa ja paikan päältä pääsi juuri sopivasti, että ehti viimeiseen bussiin.

Kiitokset tästä miellyttävästä viikonlopusta siis Mikkelin keittokalalle *insertvitunisohymiö* ja muulle automatkaseurueelle, Joensuun sankareille hilpeästä seurasta, järkkäreille kaikesta vaivasta ja kirsikkana rumakaunis-lumalle siitä että vei minun kiiltävän Gruesome Encoren, palkiten minut vain lyhyen välinpitämättömällä katseella ja leveällä selällään. Oh Edward  :-*

Poissa Peikko

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #26 : 20.03.11 - klo 23:52 »
Oli kyllä hienosti hoidettu setti taas. Kiitän kaikkia järjestäjiä. Lauantain pizzatilaus meni sitä paitsi täydellsesti ajoituksen kannalta, joten ei se ihan totaalisen epäonnistunut tapaus ollut. Pakko myös jakaa seuraava stoori lekasta:

Pelaaja A:n hyökkää Emrakulilla. Pelaaja B uhraa annihilatoriin kaikki paitsi yhden permanenttinsa, blokkaa Emmin paskaksi Marit Lagella ja ajaa lethalit takaisin.

Poissa FinFizu

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #27 : 21.03.11 - klo 00:05 »
Pikaista rapsua onnistuneesta päivästä (vain sunnuntai)..

Aamulla yhdeksältä soi Kilapoiden ovikello (ko. paikkahan on tunnetusti pienoinen tapahtumakeskus paikallisille :) Siellä koisattiin vielä, mutta olihan se jo aikakin herätä! En ole hetkeen pelannut standardia ja aamun ensimmäinen toimi olikin laittaa lainattu Valakut ramp levälleen keittiön pöydälle ja miettiä side-pläänejä. Pienen mietiskelyn jälkeen olin sideen tyytyväinen, sidetin siden ja raapustin dekkilistan. Onneksi paikalla oli oikeitakin pelaajia, jotka huomauttivat sidellä sijaitsevista Pithing Needleistä: "Ei oo muuten laillinen." Täh? Miten niin ei! Niin joo, oli viimeks M10:ssä.. No side-pläänit uusiks.

Turnauspaikalle saavuttuani iski tietoisuus lompakon keveydestä. Ja tietenkään paikallisen ostarin automaattiakaan ei enää ole. Kiitos Antille, joka mahdollisti osallistumisen.

Sitten itse peleihin. Keskityn erityisesti mieleen jääneisiin:

Round 1: Mikko Kivilompolo (BR Mimic Vat)
Mielenkiintoinen dekki! Eka peli lähti käyntiin ramppaillessa. Vastus pelasi kolmannen vuoron Mimicin. Nyt rupes jännittämään.. No, ei siinä auttanut kuin kävellä tulta päin! Primeval Titan hakee parit valakutit, jonka jälkeen vastus poistaa sen ja ottaa titaanin mimic vattiin.. Tilanne näytti hetken heikolta, mutta lopulta "perinteinen" ramppi toi voiton. Vuorossa 3 mountainia tiskiin -> 27 päähän.

(Sideltä Zeniitit vihreiden trappien tilalle ja faksintuhoa.)

Toinen peli ei mennyt ihan niin jännäksi.

1-0
---
Jees, hyvä alku turneelle! Nyt vaan jatketaan samaan malliin.

Round 2: Markus Määttänen (Valakut mirror)
Ensimmäisessä pelissä ramppasin ensin titaaniin, mutta kädessä sattui olemaan väärän värinen. Pöytään tuli siis punainen titaani, joka nöyrtyi nopeasti pöydän toiselta puolelta kurkkivalle vihreälle titaanille.

(Sideltä Zeniitit taas trappien tilalle ja Acidic Slimet varuilta mukaan)

Peleissä 2 ja 3 onnistuin saamaan Primeval titaanin ensimmäisenä tiskiin, joka johtaa yleensä voittoon. Näin kävi nytkin. Pelit voittaa se, joka saa ensimmäisenä vihreän titaanin tiskiin. Muulla ei ole väliä. Pelissä 3 pelasin toisenkin vihreän titaanin tiskiin, "just because I can!"

2-0
---
No niin! Ekaa kertaa turnauksessa tällä (laina)dekillä ja jo 2-0. Elämä hymyilee.

Round 3: ?? (Boros)
Eka peli simppeli. Vastus tekee sen, mitä Boros tekee parhaiten eli ajaa. Menin kahdeksaan, kunnes titaani lyö valakuttien avustamana ensimmäiset 36 vahinkoa vastustajaan. gg.

(Sideltä zeniitit trappien tilalle [Ehkä näiden pitäisi olla mainissa. Tällainen turttailu annettakoon anteeksi dekkiä ensi kertaa pilotoivalle..] ja saattoi tulla muutakin. En muista tarkalleen)

Toisessa pelissä vastus ajoi meitin kahteentoista, josta ajoin jo titaanilla riittävät.

3-0
---
Onko tottakaan! Ehkä tänä vuonna ei tarvitse pyöriä ympäri Suomea karsinnoissa ja silti mennä LCQ:hun!

Pizzatauko taisi olla tässä välissä. Kiitos Antille tästäkin!

Round 4: Teemu Salo (WW Quest)
Ensimmäinen peli alkoi deck checkillä jo hyväksyttyyn aloituskäteen. No, sen käden sai onneksi pitää. Molemmat selvisivät deckcheckistä ilman ongelmia. Ensimmäinen peli alkaa vuoron kolme Inferno Titanilla ja se oli nopsa.

(siden aika..... Niin... Mitäs se vastustaja pelaskaan.. Näin kaksi plainsia ja Stoneforge Mysticin.. Dekkihän voi olla mitä vaan! No, sidetellään sisään vähän kamaa, joka olisi hyvää borosta vastaan..)

Toinen peli alkaa omalta osaltani runsaan manan merkeissä. No, kunhan saa rampattua niin aina nousee jotain käyttistä, eikös? Vastus aloittaa kolmella Signal Pestillä, jotka hinkuttavat damagea tasaisesti. Plänin muutos! Harrowilla forestit rikki ja haetaan mountaineja, jotta saataisiin pöydän ainokainen Valakut aktiiviseksi. Lopulta joka vuoro pelatut mountainit syövät vastuksen armeijaa pois. Kävelevä armeija sai ajettua allekirjoittaneen yhteen elämänkäpyyn ja manaseinien avulla saavutettiin lähes standstill. Sitten tulevat haukat! Haukka -> Mountain. Haukka, Haukka -> Mountain, Mountain. Haukka -> Nyt nousi Primeval Titan! Pelataan Titan. Pakassa ei ole enää yhtään mountainia.. *scoop*

(Lisää sidetystä.. No nyt saatiin vähän riidejä jo! Loputkin Pyroclasmit sisään..)

Shufflaillessamme dekkejä kolmanteen peliin Teemulta käännähtää dekistä esille Kor Skyfisher! Jaaha, saattaisipa olla WW Quest.. Sideltä Nature's Claimeja vielä sisään ja uudestaan shufflailemaan..

Kolmannessa pelissä tuleekin sitten se ekan vuoron Quest. Kolmannella vuorolla Armorilla jo ajetaan.. Omalla vuorolla onneksi Explore kaivaa kaivatun Nature's Claimin käteen ja Armorin voi poistaa. Ajaudun viiteen elämään asti, kunnes tulee Titan ja pelastaa päivän.

Pelin jälkeen Teemu kiroilee ilmaisista riideistä, joita antoi shufflatessaan.. Ymmärtäähän tuon..

4-0
---
Ei hassumpaa. Id -> Id -> kisapaikka? Turnauksen järjestäjä mainostaa ensimmäisen palkinnoksi tulevaa From the Vault -boksia, mutta ehkäpä se varma kisapaikka on se tärkeämpi juttu.

Round 5: Sami Kallioinen (Caw-Blade UWb versio)
Halutaan molemmat varmempi paikka kisoihin -> id. Pelaillaan hupipelejä ja jutellaan. Lopulta tajuan, että pitäisi lähteä katsastamaan tulevien vastusten pelejä. No, pelit olivat loppuneet niiltä osin jo. Eli: "Meni jo".

4-0-1

Round 6: Jussi Knuutti (Boros)
Id -> Hupipelit. Myös pienimuotoista juhlimista varmistuneesta kisapaikasta.

4-0-2
-----
Varmistunut slotti!

Plussaa:
* Antti -> kiitos turneemaksusta, pizzasta ja dekin lainasta.
* Pizzatilaus ja ruokatauko -> nälkäiselle pizza maistui ja mukavaa, ettei kerrankin tarvinnut mättää kylmää pizzaa kiireessä matsien välissä.
* Turneen järjestäjät -> kaikki sujui ongelmitta.
* Kuukka.
* Dekki, joka useammin toimi kuin jätti pulaan.

Miinusta:
* Zeniitit, joiden olisi tullut olla mainissa (trappien tilalla)


edit: fiksattu väsymyksen aiheuttamia typoja
« Viimeksi muokattu: 21.03.11 - klo 12:42 kirjoittanut FinFizu »

Poissa mairou

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #28 : 21.03.11 - klo 00:22 »
Tämän vuoden KuukkaCon oli taas huisin huikea ja varmasti yksi mtg-vuoden parhaimpia viikonloppuja. Kokonainen viikonloppu omistettupelkästään tälle hienolle harrastukselle on aina bueno. Ja kun pelaamaan pääsi vielä parhaita formaatteja. Viikonlopusta tosiaan jäi todella positiivinen kuva ainoana miinuksena "tupla"suolaus lauantaina. Legacyssä 4-1, 4 miestä 12p -> tiebreikkereil 5. -> ulos fetcheiltä., Highlanderissä sitten pyörittelin High Tideä 4-1, 4 miestä 12p -> 5.  (tosin Öhman oli varsinaisesti suolasijalla) -> ulos palkinnoilta.

Isot kiitokset järjestäjille, tuomareille, matka- sekä peliseuralle! (Ps. ilmainen majoitus oli bueno)

Poissa Raith

Vs: Kuukkacon 2011
« Vastaus #29 : 21.03.11 - klo 11:04 »

Round 4: Muistaakseni Mikko Kivilompolo(Valakut)

Ykköspelissä vastustajani jumittuu kahteen ländiin ja näyttää kuoltuaan kädestään 4 Primeval Titania.


Hauskaahan siellä oli, muistanet nimeni kuitenkin väärään paikkaan kun lähdin pakalla joka ei tykännyt valakuteista ollenkaan ja neljän kierroksen jälkeen oli 2-2, kaikki Valakuttia vastaan. Nyt vielä muistellaan että olisin ite sitä pelannut, sinänsä huvittavaa ;)