Päävalikko

Return to Ravnica

Aloittaja Reflektio, 15.04.12 - klo 02:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Härsilä

Pidän kanssa tuosta demonista, playsetin aion hankkia Heartless Summoning T2-deckiini. Kahdella manalla sitten 5/5 lentävä.

Asiasta toiseen:  onko muille tullut RtR:stä huonoa oloa Liliana of the Veilin suhteen?  Tuntuu, että tahtoo kova työ valua hukkaan, kun norsut ryskää kentälle joka kerta kun käytät +1 abilityn. Lisäksi Dreadbore tuhoaa 'walkerin alta pois kahdella manalla. Abrupt Decay tuntuu olevan myös tehty Lilianaa ajatellen.. Varsinkin W/G tuntuu nauravan erityisesti Lilianalle, kun ottaa huomioon myös AvR:n Sigarda, Host of Heronssin.

Niin, tietenkin nämä osaltaan tasapainottavat peliä, mutta silti Lilianan suhteen on tullut kyllä petetty olo.

VariSami

[spoiler][/spoiler]
[spoiler][/spoiler]
[spoiler][/spoiler]
[spoiler][/spoiler]
Mitä ilmeisimmin ei mitään aivan erityisen herkullista tänään. Trostani voi aggroja vastaan olla aika raivostuttava (side?) ja meinasin jo Nivmagusta kirota ennen kuin tajusin sen exileävän stackista. Toki se siihen pystyy vielä vastauksena esim. countereihin kannattavasti.
"Morality is just shorthand for the constraints of being powerless."
"The correct answer to a barbarian's riddle is to choke on your cleverness and die."
Minä: Timmy-Spike-Melvin

weaselface

Hmm, saiskohan ton Nivmaguksen ja esim. Flusterstormin kanssa tehtyä jotain koiruuksia...

Kide

Itsellenikin tuli heti mieleen stormi, mutta myös Replicate voisi toimia. Sen lisäksi tuo syö [card]Hive Mind[/card]iä pahemmin kuin mikään muu lappu tähän asti.
Teach a man to reason and he'll think for a lifetime.

Yms

Näen Nivmaguksessa legacypotentiaalia, jos ei muuten niin UR-delverburniin. Ei haittaa niin paljoa jos jotkut tärkeät kortit countteroituvatkin.
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Reflektio

Nivmagus vaikuttaa kyllä kovasti jollekin storm/replicate-yhdistelmälapulle, toisaalta myös mahdollisesti jollekin tulevan randomcombon osalle, ehkä. Itse silti pidän Trostanista enemmän, elleivät mana- ja abilitycostit osoittaudu loppujen lopuksi liian suuriksi.
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Schembo

Tuommosen vielä pukkasi

[spoiler]

Enchantment - Aura    Rare
Enchant Land
Enchanted Land has "{T}, Pay 1 life: Draw a card"
[/spoiler]
H/W
Myynti/osto
Mie

Common sense-So rare it's a god damn super power

Fogxanic

Kyllähän tolle nivmagukselle saa pumppia vaikka väkisin. Ampuu gutshotteja phyrexian manalla jos ei muuten riitä manat sitte väliin noxious revivaleita kaikki stackiin ja niihin flusterstormia ja siihen vielä flusterstorm sitten exileää jotkut sopivat spellit sieltä ja antaa vaikka joidenkin jopa resolvaa jos saa hyötyä.

Amidi Vidro

Lainaus käyttäjältä: Fogxanic - 10.09.12 - klo 12:41

Ok, sun endiin Stop? Mun vuoro?

WoRMaSTeR

"Landiareena" vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Siinähän nyt olisi monoblack controllille (ja miksei muillekkin) sitä kortinvetoa jota on peräänkuulutettu. Ei se noin mutulta ole [card]Phyrexian Arena[/card]n veroinen, vaikka siinä onkin tiettyä combopotentiaalia "untap lands" efektien kanssa.

Nastaboi

Lainaa[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

kivi

Lainaus käyttäjältä: Nastaboi - 10.09.12 - klo 14:06
MBC mainittu

Haha, meinasin postata ihan samaa. Ja pitää vielä vetää shottikin.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

freedfromthereal

Lainaus käyttäjältä: VariSami - 10.09.12 - klo 07:54
[spoiler][/spoiler]

Voisivat pikkuhiljaa ruveta paljastelemaan jotain marginaalisesti käyttökelpoisiakin unleash-miehiä.. Toistaiseksi ovat olleet melko jörssiä. Missä Ashenmoor gougerit?

Trostani vaikuttaa aika pahalta tiesululta aggroille tiettyjen muiden korttien kera, esim. Thragtusk tai Garruk, primal hunter. Lisäksi se ei kuole abrupt decayhin tai mizzium mortarsiin.
"It's that moment of dawning comprehension I live for."
- Hobbes, Calvin and hobbes

Härsilä

Lainaus käyttäjältä: Härsilä - 10.09.12 - klo 02:13
Pidän kanssa tuosta demonista, playsetin aion hankkia Heartless Summoning T2-deckiini. Kahdella manalla sitten 5/5 lentävä.

Asiasta toiseen:  onko muille tullut RtR:stä huonoa oloa Liliana of the Veilin suhteen?  Tuntuu, että tahtoo kova työ valua hukkaan, kun norsut (Edit: Loxodon Smiter) ryskää kentälle joka kerta kun käytät +1 abilityn. Lisäksi Dreadbore tuhoaa 'walkerin alta pois kahdella manalla. Abrupt Decay tuntuu olevan myös tehty Lilianaa ajatellen.. Varsinkin W/G tuntuu nauravan erityisesti Lilianalle, kun ottaa huomioon myös AvR:n Sigarda, Host of Heronssin.

Niin, tietenkin nämä osaltaan tasapainottavat peliä, mutta silti Lilianan suhteen on tullut kyllä petetty olo.

Niin, onko muilla mielipiteitä, miten Liliana of the Veil tulee pärjäämään rotaation jälkeen? 

zoukka

Ei sitä ykkös abilityä käytetä, jos huomataan, että pelataan G/W'tä vastaan ja ne dekit oikeasti pelaavat sitä norsua.

Härsilä

Lainaus käyttäjältä: zoukka - 10.09.12 - klo 19:40
Ei sitä ykkös abilityä käytetä, jos huomataan, että pelataan G/W'tä vastaan ja ne dekit oikeasti pelaavat sitä norsua.

Niin joo, sitä voi olla käyttämättäkin... Tattista.  Pelottaa vaan niin kovasti norsut. Ja eleffantit näin niinkun yleensä.   Kohta ollaan kaikki säkissä.

zoukka

Kuhan ei NORSULEKAA printata niin ei pelota.

Härsilä

Lainaus käyttäjältä: zoukka - 10.09.12 - klo 19:50
Kuhan ei NORSULEKAA printata niin ei pelota.

Nyt vasta huomasin tuon lekan... Alko pelottamaan entistä enemmän.   Draenei!

Fogxanic

Lainaus käyttäjältä: Amidi Vidro - 10.09.12 - klo 12:44
Lainaus käyttäjältä: Fogxanic - 10.09.12 - klo 12:41
Kyllähän tolle nivmagukselle saa pumppia vaikka väkisin. Ampuu gutshotteja phyrexian manalla jos ei muuten riitä manat sitte väliin noxious revivaleita kaikki stackiin ja niihin flusterstormia ja siihen vielä flusterstorm sitten exileää jotkut sopivat spellit sieltä ja antaa vaikka joidenkin jopa resolvaa jos saa hyötyä.
Ok, sun endiin Stop? Mun vuoro?

Osuuhan stop aika moneenkin ukkoon. Pitää olla tietenkin kädessä vielä foweja ja spell piercejä valmiina  :) Ei tuo nyt pomminvarma suunnitelma ollutkaan vaan esimerkki että pumppaus onnistuu.

jambo

Tuoretta artikkelia Nivmagus Elementaliin liittyen niille, jotka vielä pähkäilee synergioita ym.:

http://www.wizards.com/Magic/Magazine/Article.aspx?x=mtg/daily/ftl/212
Jos sul on kaks nakkia ja sä jaat ne kahtia, mitä sää saat?!

absurdimuukalainen

Lainaus käyttäjältä: jambo - 11.09.12 - klo 02:05
Tuoretta artikkelia Nivmagus Elementaliin liittyen niille, jotka vielä pähkäilee synergioita ym.:

http://www.wizards.com/Magic/Magazine/Article.aspx?x=mtg/daily/ftl/212

Ei mua vakuuttanut noi synergiat ja pakkaideat.

Enterorrhexis

Tällaista settiä sitte tänä päivänä. :)

[spoiler]

[/spoiler]

Meikäläisen toksu-EDH - läjä NAUTTII Growing Ranksista. Tuo lappu ainakin oletettavasti on nyt sitten jonkinlainen Trostanin kaveri. Cyclonic Rift vaikuttaa kans ihan taipuisalta lapulta. Eipä tässä töiden lomassa voi mitään syväanalyyseja tehdä.
Lainaus käyttäjältä: minics4 - 10.07.11 - klo 18:02
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

kivi

Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

VariSami

Jarad's Orders tulee olemaan kyllä harvinaisen julma Ghave-pakassani... Karmic Guide käteen ja mitä vain huvittaa hautaan. Esimerkiksi Reveillark. Hyvin helppokäyttöinen enableri. Onneksi sillä on sen verran suuri casting cost, että se tuskin näkee peliä EDH:n ulkopuolella, vaikka efekti on vahva. Tuossa vaiheessa usein haluttaisiin enabloinnin sijaan jo win conditioneja. (Minkä vuoksi esim. Diabolic Tutor ei näe standard-peluuta. Tai no, ja siksi, että se on aika huono.)
"Morality is just shorthand for the constraints of being powerless."
"The correct answer to a barbarian's riddle is to choke on your cleverness and die."
Minä: Timmy-Spike-Melvin

Reflektio

#264
Growing Ranks pääsee toksupakkaan ellei osoittaudu liian hitaaksi. Cyclonic Rift menee suorilta toiseen (UB) EDH-pakkaani. Jarad's Orders maksaa yhden liikaa ollakseen kunnolla käyttökamaa ohi monien muiden lappujen, eli ei sikäli erityisemmin innosta vaikka efekti toki ihan pätevä onkin...

... ja sitten siinä on Cryptborn Horror. Poistoille ja countereille (ja Hex Parasitelle ymv.) toki altis, mutta muuten erittäin hauskalta vaikuttava kaveri, ja myös sitten helposti kasvatettavissa todella isoksi kaveriksi. Poistotkaan tuskin ehtivät haittaamaan hirveästi kun tälle heittää hastea. Tramplekin kun on valmiiksi, niin Lightning Greaves ja Swiftfoot Boots ovat varsin mehukkaita kavereita tälle. Ja jos ei jaksa stormata, lightningboltata tai ei ole isoja miehiä tekemässä niitä lifelosseja jotta tästä saa ison, niin mitäpä jos näitä sattuisi olemaan kädessä pari kappaletta sen jälkeen kun edellisellä vuorolla castasi Havoc Festivalin? Vielä parempi jos on lisäksi pari kappaletta Greaveseita pöydässä. Voisi olla melkoisen hauska yhdistelmä, joskin kyseinen setitys toiminee toki vain keittiönpöytäisemmissä peleissä. Lisäksi itse pidän kortin (ainakin tämän version) artista, ja laajennettu kuvapinta-alahan on aina kivaa normiversioihin nähden. MtGS:ssä tätä tuumailtiin (mm.) lähinnä winmoreksi, mutta sanoisin tämän toimivan myös muuten. Setti näitä kelpaa siis kyllä itselleni varsin mieluusti, nähdäkseni kun kyseessä on varsin hauska kortti melko suurella sovellusvaralla.
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

zoukka

Jarad's Order on kyllä pomminvarman näköinen lappu. Tulee oikein buried alive ja kultaiset ichorid ajat mieleen.

Enterorrhexis

Sitte vielä tällaisia lappusia näytti olevan Salvationin puolella kerättynä erinäisistä lähteistä:

[spoiler][/spoiler]
"Slime shaping" XG
Sorcery
Put an X/X green Ooze token into the battlefield.

[spoiler][/spoiler]
"Martial Law" 2WW
Enchantment
At the beginning of your upkeep, detain target creature an opponent controls.

[spoiler][/spoiler]
"Bellmusic/Bellchime Sphinx" 4UU
Creature - Sphinx
Flying
Discard 2 nonland cards of the same name: draw 4 cards
"Isperia. I have dreamt of the future. Danger is approaching. Heed my warning."

Niin ja näköjään Arcanassa on nyt myös nää kaikki promohärpäkkeet mainittuna:
http://www.wizards.com/Magic/Magazine/Article.aspx?x=mtg%2Fdaily%2Farcana%2F1057
Lainaus käyttäjältä: minics4 - 10.07.11 - klo 18:02
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

jambo

Lainaus käyttäjältä: absurdimuukalainen - 11.09.12 - klo 03:28
Ei mua vakuuttanut noi synergiat ja pakkaideat.

Lähinnä vaan vastasinkin edeltäneisiin kommentteihin linkillä, jossa oli aika varmasti puitu kaikki mahdolliset mekaniikat, joita kyseiseen lappuun voi ajatella, notta ei tarvitse niitä keksiä täällä uudelleen ja edelleen (replicate, flashback, rebound, kopioinnit ja stormit).
Jos sul on kaks nakkia ja sä jaat ne kahtia, mitä sää saat?!

freedfromthereal

[spoiler][/spoiler]

Precinct Captain WW
Creature – Human Soldier (R)

First Strike
Whenever Precinct Captain deals combat damage to a player, put a 1/1 white Soldier creature token onto the battlefield.

2/2
"It's that moment of dawning comprehension I live for."
- Hobbes, Calvin and hobbes

jambo

No siinä on capitano musthave meitsin monovalkoseen hailänderiin! Kas kun eivät lykänneet sitä suoraan GW:lle pelkän valkosen sijaan, ois ainakin ihan sopiva efekti.
Jos sul on kaks nakkia ja sä jaat ne kahtia, mitä sää saat?!