Hei, ethän lue kirjoitustani, ja ethän edes työnnä yhtäkään plussaa tähän viestiin, koska on riski, että minut leimataan huomiohuoraksi tai jotain muuta vastaavaa. Älä edes pistä yksityisviestiä, säästä huoli ihmisille jotka tunnet. Tämä on vain dataa toisen joukossa. Tekstissä mainitut kysymykset eivät tarvitse vastauksia, ekspertti voi viisastella ja päteä muualla.
Hyvinvointini on noussut siihen pisteeseen että minua vituttavat jälleen kerran ihmiset, joiden ajatuksia/mielipiteitä/sanomisia pidän tyhminä, vaikka itse en päästä sormistani/suustani mitään sen fiksumpaa.
Jos voisin huonommin, olisin raahautunut hakemaan kaupasta varta vasten partaveitsenteriä tai jotain vähintään yhtä terävää. (ajatuksia on ollut mutta laiskuus voittaa senkin, eikä se ole mikään pakollinen asia omistaa... miksi minä heitin ne pois vuosi sitten? veri on oikeastaan ihan hyvänmakuista) Se mikä sijoittuu tämän ja negatiivisen äärilaidan väliin on painajaismainen mielikuvitus ja toinen minä jota yritän hallita toisella kädellä.
Tänään, minä olen lukenut internetistä paskaa. Se muistuttaa minua siitä, kuinka hirveä biologinen olento voi olla omalle lajilleen. Minä en ymmärrä. Ja silti minun tekee mieli varautua. Tiedän ettei minusta ole treenaajaksi... pelit kiinnostaa vähemmän. Tehtäviä on tekemättä. Mutta syy miksi haluan varautua ei ollutkaan niin yksipuolinen. En minä itsestäni niin paljoa välitä. Pelko siitä että menettää toisen ihmisen antaa voimia. Tieto siitä että sinut hyväksytään antaa myös voimia. Pah, menen nukkumaan ja varmaan mietin itseni uneen tai mietin enkä saa unta, menen tupakalle ja sitten valvon... ihan sama.
Entä ne pahat ihmiset? Miksi? Toistaiseksi lasken itsekkyyden piikkiin. Tuntuu siltä kuin minua olisi katsottu alaspäin koko ikä. Ja nyt kun voisin tehdä jotain, olen vain laiskotellut. Usein on tuntunut epätodelliselta. Siitäkö se johtuu? Miksen kykene sisäistämään faktoja niin, että ryhtyisin toimeen?
Minua alkaa väsyttää. Öitä.