Pilkku on foorumien pahin jakorasia.
Sen takia sitä onkin kiva nussia. Niin täällä kuin muualla.
Vituttaa hivenen fallenin puolesta. En itsekään haluaisi karmamiinuksia, jostain tekstin ulkoasusta. Saa karjamies laittaa itselleen karmamiinuksia, kun ei osaa tulkita suomenkieltä. Tärkeintä on viestin ymmärtäminen eikä mikään pilkkuvirhe vai mistä hitosta tommoset traumat sällille jääny?
Kyllä jossain on menty vikaan, kun karmamiinusta pelätään kuin ruttoa.
Itse olen käsittänyt karman samalla tavalla kuin kouluopetuksen. Virheistä ja tyhmyyksistä sakotetaan, mutta kannustetaan samalla parantamaan tulevaisuudessa, jotta sanktioilta vältytään. Saa olla aika vitun tyhmä tai laiska äijä, jos ei ymmärrä vinkkiä.
Minä jaksan nillittää puhtaasta kirjoitusasusta, koska siitä ei ole mitään haittaa, jos heität pilkkua, pistettä, shiftiä isoihin kirjaimiin ja vastaaviin, päin_vastoin. Mikä helvetin kiire edes on rämpyttää, kun kerran voi rauhallisesti ajatellen kirjoitella ajatuksia, miettiä kukkasia ja mehiläisiä ja tanssia pitkin ikivihreitä vehmaita mielessään.
Olen kirjaihmisiä ja lueskelevaa sorttia. Mieluummin luen selkeää tekstiä, josta voin napata kirjoittajan ajatukset sen sijaan että taistelen saadakseni vinkuintiasta selvää.
Nillin nillin, kälä kälä jne.