Päävalikko

Theros

Aloittaja Enterorrhexis, 23.03.13 - klo 19:49

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Stanku

Uus "fakta" vaikuttaa ihan pelattavalta, tulee kyllä näkemään peliä standardissa, vaikkakin joutuu kilpailemaan nelosen jaskan kanssa. Enemmänkin näin control pelaajana olen tosin odotellut uutta think twiceä kuin taas yhtä midgame draw -spelliä. Tällä hetkellä joutuu ulkoiluttamaan divinationia tässä slotissa.

Modern ei nyt toistaiseksi ole saamassa muuta kuin (euroissa) halvemman thoughtseizen therokselta, mutta ehkä onkin parempi, ettei ne joka settiin printtaa uutta DRS:ää. Unbannaisivat mieluummin vaikka GSZ:n tai ancestralin sieltä sitten, jopa hypergenesiksen, niin saataisiin taas jotain mistä valittaa. 

ramela

Tuosta Uudesta faktasta kannattaa muistaa että vastustaja valitsee väärin ainoastaan silloin kun häneltä on olennaista tietoa piilossa. Esim, jos sinulla on jo kädessä se kortti jonka pinosta hänen nähdäkseen on paras, joten hän yliarvioi sen.

Samaan aikaan tuo on huonoimmillaan juuri tiukoissa paikoissa ja kohtuullisen kallis. En olisi optimistinen sen suhteen.

Anssi

Jep, tulee mieleen murmurs from beyond tosta, joka ei koskaan jaksanut. Vaikee nähdä että tää olis parempi, mana costikin on vielä hyvin rajoittava.
Kaikki kortit löytyvät myös Cardtraderistä

Vartijainen

#303
Lainaus käyttäjältä: Stanku - 08.09.13 - klo 11:29
ettei ne joka settiin printtaa uutta DRS:ää. Unbannaisivat mieluummin vaikka GSZ:n tai ancestralin sieltä sitten, jopa hypergenesiksen, niin saataisiin taas jotain mistä valittaa.
GSZ = [card]Green Sun's Zenith[/card] ja DRS = [card]Deathrite Shaman[/card]?

Edit: Varmistus minijumalista:
Lainaus käyttäjältä: Mark RosewaterFive monocolored gods that would be the major gods and ten two-colored gods that would serve as the minor gods.
***
For those now wondering, the five major gods are in Theros. The ten minor gods will show up in Born of the Gods and Journey Into Nyx.

kieltaja

Tuosta Steam Augurysta puheen ollen, oonko ainut joka jäi tuijottamaan sitä flavor tekstiä? Vahvistaa vaan mun omat epäilyt (en oo perehtynyt että onko wizards paljastellut tähän asiaan liittyen mitään) siitä, että Born of Godsissa tulis sitten kaksvärisiä "pikkujumalia".

Gagis

Lainaus käyttäjältä: kieltaja - 08.09.13 - klo 21:31

Maro on kai vahvistanut, että ensin tulee pääjumalat ja seuraavissa seteissä 5 ja 5 kaksväristä pikkujumalaa.
''Flickerwisp on Thalian ja Mutsin jälkeen ehkä määtsikin siistein creature. Sil voi tehdä kaikkea. Se jopa runkkaa ja keittää kahvit sun puolesta.''

Reflektio

Lainaus käyttäjältä: kieltaja - 08.09.13 - klo 21:31
Tuosta Steam Augurysta puheen ollen, oonko ainut joka jäi tuijottamaan sitä flavor tekstiä? Vahvistaa vaan mun omat epäilyt (en oo perehtynyt että onko wizards paljastellut tähän asiaan liittyen mitään) siitä, että Born of Godsissa tulis sitten kaksvärisiä "pikkujumalia".
Keranos mainitaan myös Lightning Striken flavor textissä, ilmeisestikin siis Izzetin värinen jumala.

Vartijainen näemmä edittasikin jo omaan kommenttiinsa tuon Maron kommentin asiasta.
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Ilmeisesti kaikki kiltachanpionit eivät mahtuneet dragon's mazeen.

Reflektio

Kortteja alkaa olla spoilailtu siinä määrin, että kysyisin tuumailuja siitä, mitä kortteja ihmiset aikovat käyttää jumalien poistamiseen battlefieldiltä? Mitkä siis toisin sanoen vaikuttavat parhailta lapuilta siihen.
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Yabo

Jumalainen ase. Mielipiteitä?

Ainakin minun mielestäni kyseinen keppi on yllättävän vahva. Vai olenko vain pihalla?

[SPOILER][/SPOILER]

kivi

Vaikea sanoa, dear Kustaa. Mutta ei sillä [card]Ætherling[/card]stä pääse eroon.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

KajaaninOlli

Lainaus käyttäjältä: Reflektio - 09.09.13 - klo 16:57
Kortteja alkaa olla spoilailtu siinä määrin, että kysyisin tuumailuja siitä, mitä kortteja ihmiset aikovat käyttää jumalien poistamiseen battlefieldiltä? Mitkä siis toisin sanoen vaikuttavat parhailta lapuilta siihen.

Selesnya Charm on varmaan aika jees, jos noi creatureiksi asti pääsevät..

kivi

#313
Jännittävästi [card]Angelic Edict[/card] toimii myös, joskin on kallis. [card]Erase[/card] vähemmän yllättäen rotatoituu. [card]Merciless Eviction[/card] täytyy muistaa myös. Ja jos oikeasti relevanteista korteista puhutaan niin [card]Detention Sphere[/card]ä varmasti tullaan näkemään.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

jambo

Aika runsaasti Angel of Despairia parempi animoitava
[spoiler][/spoiler]

Hassunhauska musta tuho
[spoiler][/spoiler]
Jos sul on kaks nakkia ja sä jaat ne kahtia, mitä sää saat?!

Gagis

Nyt vasta hoksasin, että tuo kepakko on legendaarinen. Heikentää sitä ikävästi, kun ei voi stäkätä anthemeita, mutta taitaa se muutaman slotin ansaita WW rungoissa silti.
''Flickerwisp on Thalian ja Mutsin jälkeen ehkä määtsikin siistein creature. Sil voi tehdä kaikkea. Se jopa runkkaa ja keittää kahvit sun puolesta.''

Reflektio

Whip of Erebos spoilattu. Erebokset whippeineen eri puolilla pöytää näemmä negatoivat toisiaan.

[spoiler][/spoiler]
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Frost

#317
Whippi mielestäni kovin noista jumal-aseista. Hauska tuo Troijan hevonen:

[spoiler]

[/spoiler]

Reflektio

#318
Lainaus käyttäjältä: Frost - 10.09.13 - klo 11:11
Whippi mielestäni kovin noista jumal-aseista.
Vaikuttaa kyllä suht pätevältä, mukava palautella jotain Kalonian Hydria tuolla pöytään (kun ensin onnistuis hankkimaan niitä jostain, eh).

Swan Song, shut up and take my money.
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Schembo

[spoiler][/spoiler]

~Swan Song {U}
Instant Rare
Counter target enchantment, instant or sorcery spell. Its controller puts a 2/2 blue Bird creature token with flying onto the battlefield under his control.

Että tämmöstä, ja vielä rarena....
H/W
Myynti/osto
Mie

Common sense-So rare it's a god damn super power

Anssi

En oo kovin vakuuttunut että tota haluais pelata standardissa negaten yli kun ei counteroi Jacea. Dispelin toi tosin ehkä korvaa, tai ainakin yhden niistä. Näitä ei nimittäin montaa haluaa jossain control-mirrorissakaan nostaa koska kyllä ne tokenit aika nopeesti muuttuu ongelmaksi.

Modernissa varmaan ihan pätevä kortti varsinkin comboihin, esim Twiniin menee suoraan Dispelin yli. Legacyssakin voi olla ihan hyvä.
Kaikki kortit löytyvät myös Cardtraderistä

Roinisto

En menisi ollenkaan aliarvioimaan tuon kortin enchantmentin countteroimisoptiota tulevassa standardissa...

Elwood

#322
Lainaus käyttäjältä: Schembo - 10.09.13 - klo 14:28
~Swan Song {U}
Instant Rare
Counter target enchantment, instant or sorcery spell. Its controller puts a 2/2 blue Bird creature token with flying onto the battlefield under his control.

Taas Kustaan pihalla nään / tap-outtaavan ja cästäävän pöksyjään. / Responsena Swan Song, ja hän huutaa "Däämn! / You just ruined my plään."
w/h

Nastaboi

Parhaimmillaan Swan Song on luultavasti Vintagessa, millä toki on vähänlaisesti relevanssia.
Lainaa[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Reflektio

Soldier of the Pantheon, 2/1 relevanteilla creaturetypeillä, protectionilla ja vielä lifegainillakin, vain yhdellä valkoisella manalla. Vähintäänkin WW ja humanit tykkää, joskin luulis tätä pelattavan Standardissa paljolti muutenkin.

[spoiler][/spoiler]
Lainaa
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

kivi

Jännä sivuhuomio, lähes kaikki relevantit constructed kortit on rareja ja mythiccejä, yhteenkään käyttisuncciin Magma Jetin ulkopuolella en ole vielä spoilereissa törmännyt. Poistotkin on nykytrendin mukaisesti rareja.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Armus79

Does Black Lotus put you on a 20 turn clock? Does Tarmogoyf fly? Does Bob survive a gutshot? Can you pitch Emrakul to Force of Will?
Yeah. Didnt think so

Schembo

#327
[spoiler][/spoiler]

[spoiler][/spoiler]

[spoiler]
Demonheart Chimera (U)

1UR

Creature - Chimera

Flying, Trample

Demonheart Chimera's power is equal to the number of instant and sorceries in your graveyard.

*/3[/spoiler]
H/W
Myynti/osto
Mie

Common sense-So rare it's a god damn super power

Etheraven

Toivottavasti ne reprinttaavat seeds of strenghtin, olisi mukava heroic-pakassa.

#329
[card]Flamebreak[/card] on täällä! (tavallaan, ei osu pelaajiin ja osuu lentureihin, ja manacost kuin [card]slagstorm[/card])

~Anger of the Gods 1RR Sorcery Rare
~Deals 3 damage to each creature. If a creature dealt damage this way would die this turn, exile it instead.

Varmaan ihan hyvä uwr:ssä