LIITYTÄÄNPÄ KESKUSTELUUN..
Ensinnäkin uskonto (jolla viittaan tässä tekstissä kristinuskoon) tarjoaa erinomaisia eettisiä ohjenuoria: kultainen kaksoiskäsky, 10 käskyä ja Jeesuksen opetukset toimivat vielä nyky-yhteiskunnassakin loistavasti kenen tahansa moraalin ja eettisen ajattelun perustana - ja huomatkaa, että niiden luomisesta on kuitenkin vuosisatoja!
Ensiksi pakko korjata hieman, vaikka vähäinen erhe olikin: kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky.
Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja
- toisaalta taas tosipaikan tullen Jumala on se, johon turvataan, onko tämä sitten hyvä vai huono asia onkin sitten ihan toinen kysymys.
Lopetan lyhyen viestin pitkään quoteen, joka jokaisen uskovaisen tulisi kuulla:
On niin yksinkertaista
Uskotella olevansa päivä joka ei milloinkaan laske
Olla kaukaisten hailakkain vuorten takaa nouseva säteinen paiste
On niin vaikeaa
Myöntää olevansa vain satunnainen kuiskaus
Olla päivänkajo joka aina likempänä kuin aamua
On hiipuvaa iltaa
Kuusumun profeetan sanat olivat herkkiä ja asialtaan painavia, mutta hieman epäilen, pystyykö ihminen todella pysymään vakaumuksellisesti ateismissaan niissä elämänsä juoksuhaudoissakin. Kavun vastausta toivon tästä aiheesta, eli uskotko lainauksesi väitteen olemassaolon olemuksesta olevan oikea?
Minulla on ollut aikaa näin teini-iän syvissä syövereissä (sarcasm) pohtia elämänkatsomustani ja olen tullut, kuten moni muukin, siihen tulokseen, että riippumatta siitä, mikä/mitkä sitten ovatkaan oikea ja mikä väärä näkemys, on niillä jokaisella paikkansa tässä maailmassa, ja haluan kyetä ja pyrin tutkimaan olemassaoloamme monesta eri "roolista". Vuosien isosena olo ei ole iskostanut minuun, tuskin muihinkaan koulutukseen osallistuneihin, mitään kristinuskon ylivertaisuuden ajatusta. Kristinuskon jumalkäsitystä olen tietysti saanut kuulla pienen ikäni totuutena, mutta minulle niin panteismi, buddhalainen käsitys jumalolentojen sivuosasta ihmiselämässä kuin ateismikin voisivat olla yhdenvertaisia totuuksia, lopullista varmuutta kun en varmaan tule saamaan ainakaan eläessäni. Agnostisismi voisi siis olla se minun juttuni, mutta tavallaan en tyydy siihen: haluan pohtia eri ajatustapoja, enkä vain todeta: "Ei voi tietää." (Älkääkä nyt käsittäkö kaikkia agnostikkoja tuollaisiksi.)
Uskon siis uskontojen tasa-arvoon, ja luulen, että toivo kliseisestä maailmanrauhasta on Dalai-laman tapaisten suvaitsevaisten hengellisten johtajien kontolla. Kristillinen ekumenia on jo avannut portteja (lienevätkö ne sulkeutuneet uudestaan), joten miksi emme voisi olla sovussa myös islamin ja muiden uskontojen kanssa. Tuntematon kulttuuri asettaa esteitä, mutta tärkeintä olisi avoimuus ja ajatus siitä, että uskontojen ei tarvitse edes ajatuksen tasolla kumota toisiaan. Ennen valta kannusti jyräämään muut uskonnot ihan käytännössäkin kristinuskon alta, mutta nykyaikaan ajatusten olisi jo pitänyt muuttua.
Sen verran kritisoin itseäni, että skeptinen suhtautumiseni viimeisen kahden vuosisadan aikana perustettuihin ja
tekohengityksellä toimiviin uskontoihin so.
uuspakanuus ym. tietenkin vetää pataan äskeistä ideaalista paasaustani uskontojen tasa-arvosta. Hyväksyn toki nekin, kunhan kaikki toimii yhteiskunnan lakien mukaan, mutta ajatus siitä, että totuus löytyykin vasta nyt, n. 1400 vuotta islamin perustamisen jälkeen, on kieroontunut (toki mahdollinen).
Ettei menisi yltiösuvaitsevaiseksi, mitä en missään nimessä ole, on uskontojen harjoittama pakkokäännytys ollut (on yhä) suuri vääryys samoin kuin monen uskonnon idea miehestä naista korkeampana. Uskonto on ikävä kyllä Suomessakin yhä väline, jolla naisia voidaan polkea (naispappeus). Myös naisten ympärileikkaus, josta ei Koraanissa puhuta vissiin mitään, on uskonnon vallan pahimpia saavutuksia. Toisaalta voi pohtia kaikkien uskonnon lakien mielekkyyttä, joita kerran toteuttaessaan ei voi perua (ympärileikkaus yleensä).
Vaikka isosen asemassa voisi ajatella minunkin syyllistyneen pakkokäännytykseen, ovat nykynuoret sen verran itsepäistä porukkaa, etten ainakaan myönnä kietoneeni ketään kirkon pauloihin. Rippileiri ihan sosiaalisena kokemuksena ei ole kuitenkaan yhtään väheksyttävä, vaikka uskonnollista puolta ei jaksaisikaan.
Sitten lyhyempiä mielipiteitä:
1. Minusta (kristinuskon) luomiskertomuksen ja evoluutioteorian ei tarvitse kumota toisiaan. Pitää ymmärtää, että aikalaisille luomiskertomus upposi hieman helpommin kuin puhe miljardeista ja miljoonista vuosista, kuten instigma Calvinin sanoin totesi. ("Ottamatta kantaa siihen, onko jumalaa vai ei, oli tuon kertomuksen luoja sangen fiksu
jo tuohon aikaan, asioiden järjestys kun on kuitenkin oikea, eikö? Osuiko siis puskafilosofi tuhansia vuosia ennen Darwinia samaan nappiin vai olisiko uskottavampaa, että tieto olisi tullut jumalalta?" Seurakuntamme ev.lut. pastorin kertomuksia nuorille)
-Tiede ei ole uskon asiaa <-> ameriikanmallin 'luomiskertomus opetukseen evoluution kanssa tasavertaisena teoriana' ON hirveintä kuuhaa.
-Kummastutti, miksi kukaan ei ole vielä vedonnut kulttuurievoluutioon evoluution todisteena.
2. Joku totesi uskontojen olevan moraalin kannalta merkityksettömiä, sillä kaikissa yhteisöissä moraali noudattaa samoja suuntauksia. Tieteellinen tosi, mutta haluaisin puuttua siihen, kun joku totesi moraalin olevan ihmisessä sisäsyntyisenä! Minä sen sijaan uskon ihmisen oppivan moraalinsa muiden ihmisten/eläinten kautta. Katsotaan perusteluja, jos tästä syntyy keskustelua.
Kirjoitin tätä aivan hemmetin kauan, ja viestejä on tullut sillä aikaa jo monia.. Enemmänkin olisi asiaa, mutta annetaan tilaa keskustelulle.