Hitsi, kun MTGCommander/Dragonhighlander-foorumit ovat edelleen kumossa. Hieman ennen sitä siellä oli jonkin verran keskustelua samasta aiheesta.
Käytännössä (kyseisen foorumin) EDH-piireissä katsotaan pahalla, jos henkilö käyttää resursseja, jotka ovat puhtaasti sääntöteknisiä ja ensisijaisesti 1v1-peleihin tarkoitettuja. Skuuppaaminen responssina toisen tekoihin tavalla, joka haittaa hänen pelaamistaan, nähtiin pääasiassa tällaisena. Täälläkin jo mainittu Necropotence-itsemurha puolestaan perustuu pelattuihin resursseihin (Necropotence), jolloin esimerkiksi sillä kiristäminen nähtiin yleisesti ottaen parammassa valossa.
Tosin, täällä mainitun Curious-Niv-combon kaltaisia pelauksia karsastetaan myös siellä jossakin määrin, jolloin nämä kaksi seikkaa tasapainottavat toisiaan ja kysymys käy vaikeammaksi. (Kyse on aivan eri asiasta kuin Lifelinkin / miekka-aktivaatioiden denial.)
Henkilökohtaisesti karsastan skuuppaamista responssina, jopa infinite comboihin. Lisäksi siinä tapauksessa skuuppaaminen voi olla huono ajatus, koska se mahdollisesti pidentää peliä, jolloin skuuppaajan oma peliaika vähenee. Usein seuraavaan peliin siirtyminen tässä vaiheessa on ihan validia.