Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Asevelvollisuuskeskustelu  (Luettu 7713 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa soininen

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #60 : 08.08.18 - klo 09:08 »

Armeija on ollut myös yksi parhaista paikoista oppia asioita työelämää varten. Esimiestaidot, auktoriteetin tunnistaminen ja kunnioittaminen, mainitsemasi paineen alla toimiminen, muiden huomioonottaminen, etc. etc. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. En nauttinut armeijasta, mutta kävin RUK:n, joka mm. auttoi saamaan nykyisen työpaikan, jossa toimin esimiehenä. Eli komppaan täysin: Tärkeintä ei ole se mitä tehdään, vaan miten tehdään.

Toinen asia on sitten se kuuluisiko kaikkien armeijaa käydä, vaan pitäisikö osan vain suosiolla jäädä kotiin. Tällä hetkellä meillä on mielestäni ihan ok systeemi. Voit vaihtoehtoisesti mennä siivilipalvelukseen, josta saat työkokemusta. Jos kumpikaan ei kiinnosta ja haluat mielummin maata kotisohvalla, niin ei se vapautuksenkaan saaminen kovin vaikeaa tuntunut olevan.

En toki tiedä kuinka armeijan johtamisen kulttuuri on vajaassa parissa kymmenessä vuodessa muuttunut, mutta sen pystyn arvioimaan että mikäli kymmenkunta ihmistä työllistävänä yrittäjänä johtaisin liiketoimintaani sotaväestä tutulla alistamiseen, nöyryyttämiseen ja fyysiseen rankaisemiseen perustuvalla mallilla, olisin hyvin äkkiä sukset ristissä ammattiliiton kanssa ja lopulta selvittämässä toimintaani käräjillä.

Olen myös vuosien saatossa toiminut yli sadalle ihmiselle esimiehenä enkä ole havainnut minkään asteista korrelaatiota noiden muiden taitojen ja armeijan käymisen välillä.
Mikäli näitä ominaisuuksia todellisuudessa oppisi armeijassa, olisivat naiset automaattisesti joko kyvyttömämpiä toimimaan työelämässä tai sisäsyntyisesti miehiä toimintakykyisempiä yksilöitä.

Mukavaa kuitenkin että koet asevelvollisuuden olleen itsellesi hyödyllinen, mutta tämän datapisteen havainnot eivät tue oletuksiasi laitoksen hyödyistä.
-Antti

Poissa Yms

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #61 : 08.08.18 - klo 10:53 »

Johtamiskoulutushan on parantunut huimin harppauksin 2010-luvun aikana, ja mainitsemaasi "alistamiseen, nöyryyttämiseen ja fyysiseen rankaisemiseen perustuvalla mallilla" ei ole ollut olemassa enää pitkään aikaan. Totta kai jokaisesta saapumiserästä löytyy näitä hölmöjä jotka jotain rautaa rintaan saatuaan antavat kusen nousta päähän ja palaavat mainitsemallesi primitiiviselle ajalle paremman ymmärryksen puutteessa, mutta se ei ole sitä mitä PV kouluttaa tai painottaa. Näihinkin tapauksiin puututaan pääsääntöisesti aina kun siitä tieto kulkee ylemmäs. Kyllä Firmakin ymmärtää että homma sujuu kun porukka viihtyy, ja ihmisten alistaminen ei viihtyvyyttä juuri lisää.

Intin hyödyistäkin on ollut mainintoja. Kyllä siellä ihan oikeesti pää oppii kestämään paremmin painetta ja muuta jos sitä ei ole aikaisemmin oppinut vaikka urheilun kautta. Jotkut ressut eivät ymmärrä auktoriteeteista mitään ennen inttiä (eivätkä välttämättä senkään jälkeen), mutta palveluksen jälkeen pitäisi jäädä jotain käteen ryhmässä toimimisesta ja ryhmien dynamiikasta sekä hierarkiasta joka suoraan helpottaa töissä toimimista. Jälleen, tämänkin kokemuksen ja opin voi saada muualtakin (harrastukset tai vaikka herranjumala koulu) mutta joillekin intti on oikeasti se ensimmäinen (ja viimeinen) paikka opetella näitä taitoja ennen työelämää.

"Yhyy naisten pitäisi siis olla ihan kelvottomia kaikessa ilman inttiä eli toi ei voi pitää paikkaansa" Kuten juuri sanoin , näitä asioita opitaan myös muualla. Keskiverrot naiset myös kypsyvät miehiä aikaisemmin, mikä tarkoittaa että naiset ymmärtävät ottaa vastuuta aikaisemmalla iällä ja alkavat hahmottamaan näitä kuvioita hiukan aikaisemmin kuin keskiverrot miehet. En lyttää kenenkään omia kokemuksia omasta elämästä, mutta näin se massassa toimii. Valittakaa biologialle kiitos.

"Palkkasotilaat olis ihan hyvä vaihtoehto vaikka sotilasmäärät pienenis aika huomattavastikin"
No kun ei. Suomi on oikeesti aika iso maa vaikka väestö pieni onkin. Koko maan turvaamiseksi (kyllä, Lappikin pitää turvata) tarvitaan sitä massaa aika perhanasti. Jos asevelvollisuus poistetaan, massaa ei enään tule tarpeeksi tämänkokoisessa maassa ilman rajua propagandoitusta ja sodan uhkaa. Voitte katsoa mitä Ruotsissa tapahtui, nyt asiaa korjataan palauttamalla asevelvollisuus että saataisiin sotilaiden määrä tuplattua. Meitä on täällä Suomessa kuitenkin vielä vähemmän, ja kyllä ihmiset sinne kouluihin ja "oikeisiin töihin" menevät mielellään jos ei asevelvollisuutta ole.

Ja vielä mitä tulee puolustustarpeeseen: aika moni lähde esimerkiksi tällä wikisivulla (toim. huom. en googlaillut hirveästi enempää koska ei nyt jaksa) käyttää lähteinään vähintään viisi vuotta vanhaa tietoa perustellessaan miten puolustusteho on kamalaa, sodat hävittäisiin kuitenkin ja kuka nyt tänne hyökkäiskään, kaikki on vanhentunutta ja miten mistään ei tuu mitään. Pari nopeaa pointteria:

-Suomen puolustusteho on nykyään mm. uudistuneen taistelutavan myötä parantunut aika perhanasti
-Varusmiehet koulutetaan Suomessa oikeesti aika hyvin verrattuna moneen palkkasotilasmaahan
-Puolustustarve on muuttuneen turvallisuustilanteen takia myöskin muuttunut vuoden 2013 jälkeen (kun Venäjä käväisi Georgiassa ja kävi hakemassa Krimin niemimaan)
-Rahoitusta on PVlle annettu noista ajoista lisää ja toivottavasti annetaan vielä enemmän

Ja mitä tulee asevelvollisuuteen, annan omaa tiukkaa mielipidettä: ei se ole oikein että meidän on pakko käydä armeijaa. Mielestäni ei ole myöskään oikein että meillä on tarve käydä armeijaa. Jos keksitte mitä tahoa tästä pitäisi syyttää niin tervetuloa. Tilanne kun mitä on, koen kuitenkin asevelvollisuuden tarpeelliseksi, PVn olemassaolon tarpeelliseksi ja tämän "pakkotyön" tarpeelliseksi pahaksi Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion olemassaolon takaamiseksi. Samalla mentaliteetilla maksan veroja, vaikka ne täällä Suomessa kovin korkeita ovat. Jos ei miellytä, asiaan voi vaikuttaa mm. äänestämällä, ilmaisemalla mielipiteensä sivarilla tai ottamalla kahleen nilkkaansa. Poiskin maasta voi muuttaa ja hakea toisen valtion kansalaisuutta. Jos ette halua jatkossa samanlaista meininkiä omille lapsillenne, äänestäkää. Tai hankkiutukaa politiikkaan. Vaikuttakaa. Toki niin pitkään kuin itäinen naapurimme on sellainen valtio kuin on, en usko että asevelvollisuutta tullaan heppoisin perustein purkamaan.

Huh, tulipas käytettyä työaikaa tehokkaasti. Jatkakaa.
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Poissa Kaitsu

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #62 : 08.08.18 - klo 11:22 »
Armeija on ollut myös yksi parhaista paikoista oppia asioita työelämää varten. Esimiestaidot, auktoriteetin tunnistaminen ja kunnioittaminen, mainitsemasi paineen alla toimiminen, muiden huomioonottaminen, etc. etc. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. En nauttinut armeijasta, mutta kävin RUK:n, joka mm. auttoi saamaan nykyisen työpaikan, jossa toimin esimiehenä. Eli komppaan täysin: Tärkeintä ei ole se mitä tehdään, vaan miten tehdään.

Toinen asia on sitten se kuuluisiko kaikkien armeijaa käydä, vaan pitäisikö osan vain suosiolla jäädä kotiin. Tällä hetkellä meillä on mielestäni ihan ok systeemi. Voit vaihtoehtoisesti mennä siivilipalvelukseen, josta saat työkokemusta. Jos kumpikaan ei kiinnosta ja haluat mielummin maata kotisohvalla, niin ei se vapautuksenkaan saaminen kovin vaikeaa tuntunut olevan.

En taida olla yhdestäkään mielipiteestä tässä viestissä samaa mieltä.
Esimiestaidot tai muiden huomioonottaminen opitaan armeijassa? Otan tämän lähinnä vitsinä. Koen että armeijassa lähinnä oppii näihin täysin vääriä miehisyyden ja ihmisyyden malleja.
Kolmas vaihtoehto on kotisohvalla makaaminen? En edes tiedä miten näin absurdiin kommenttiin pitäisi reagoida. Ainakin osa meistä on fiksuja ihmisiä jotka käyttävät mielellään aikansa johonkin tuottavampaan kuin armeijaan tai siviilipalvelukseen - anteeksi jos näin suora mielipiteen ilmaisu loukkaa jotakuta. Itse käytin sen opiskeluun, ja löysin itselleni kyseisenä aikana sopivan koulutusalan. Mulla on ainakin kasvanut ihan helvetisti kunnioitus ihmisiä kohtaan jotka kehtaavat laittaa pannan jalkaan ja protestoida tätä typerää järjestelmää. Jos itsekin olisin henkisesti vahvempi, niin olisin tehnyt saman.

Mun on erittäin vaikea nähdä miksi nämä ovat mielestäsi vitsin aiheita? "Itse käytin sen ajan opiskeluun" -> Miten ihmeessä voit tietää millaisia asioita se opettaa jos et sitä käynyt? Lisäksi itse pystyin käymään armeijan 12kk pituisena ja tämän lisäksi valmistuin ylemmästä korkeakoulusta tavoiteaikaa nopeammin. En ymmärrä miten armeija ja opiskelu ovat toisiaan poissulkeva asia.

Ps. Ainiin ja ilman armeijaa en olisi varmaan oppinut organisointitaitoja, joita opiskelussa käytin. Istuisin varmaan koulussa vieläkin ja käyttäisin siihen yli 9 vuotta. Tai en olisi päässyt yliopistoon, koska en olisi ollu tarpeeksi kärsivällinen pääsykokeisiin lukiessa ja joutuisin tyytymään AMK-opintoihin, joihin pääsin ennen armeijaa, mutta jotka eivät kiinnostaneet tippakaan.

Psst.Kirjoitan tarkoituksella kärjistäen. Seuraavaksi nostan tasa-arvon ja sen, miksei armeija ole pakollista myös naisille.

Sinulla vähän meinasi mennä jo ad hominemin puolelle, en voi mielestäsi tietää jos en ole käynyt armeijaa. Vastataan nyt kuitenkin. Olen itse käynyt armeijassa, ollut pari kuukautta ja keskeyttänyt terveydellisistä syistä. Ehdin nähdä ihan tarpeeksi surkeita ja asennevammaisia ihmisiä, sekä esimiestaidottomia henkilöitä. Jos joutuisin työelämässä kohtaamaan vastaavia ihmisiä, niin työpaikka menisi äkkiä vaihtoon tai esimiehestä valitusta ylöspäin.

Toivon sinunkin kannaltasi että kärjistät ja maalaat hyödyt suuremmiksi kuin ne ovat, etkä itsekään usko tuota kaikkea. Se että ihmiset kokevat että olet esimiestaitoinen koska olit armeijassa esimies, ei tarkoita itsessään että olet esimiestaitoinen. Varmaan oletkin, mutta on mielestäni paljon todennäköisempää että luonnostaan olet hyvä siinä tai olet jotain muuta kautta saanut siihen oppia tai yleisesti sosiaalisia taitoja. Pidän erikoisena että käytät armeijaa jotenkin pohjana siihen että olet saanut sieltä tarvittavat taidot, koska minun mielestäni se opettaa väärät käytösmallit.

Poissa jolssoni

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #63 : 08.08.18 - klo 11:35 »
Valittakaa biologialle kiitos.

Miten kvantifioit kypsyyttä ja mitkä biologiset tekijät selittävät kuvailemasi (väitetyn) ilmiön?

Poissa mahonen

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #64 : 08.08.18 - klo 11:44 »

Toivon sinunkin kannaltasi että kärjistät ja maalaat hyödyt suuremmiksi kuin ne ovat, etkä itsekään usko tuota kaikkea. Se että ihmiset kokevat että olet esimiestaitoinen koska olit armeijassa esimies, ei tarkoita itsessään että olet esimiestaitoinen. Varmaan oletkin, mutta on mielestäni paljon todennäköisempää että luonnostaan olet hyvä siinä tai olet jotain muuta kautta saanut siihen oppia tai yleisesti sosiaalisia taitoja. Pidän erikoisena että käytät armeijaa jotenkin pohjana siihen että olet saanut sieltä tarvittavat taidot, koska minun mielestäni se opettaa väärät käytösmallit.

Ihmiset oppivat hyvin eri tavoin asioita ja eri asioita, joten on mahdotonta sanoa mustavalkoisesti armeijan opettavan oikeita/vääriä käytösmalleja. Nostin _omia_ kokemuksiani esiin ja toin itseni esimerkkinä siitä, ettei armeija ole 12kk ajanhukkaa vaan ainakin itse olen sieltä pystynyt asioita oppimaan kun olen yrittänyt katsoa asioita laajemalla spektrillä. Väitteesi siitä, että armeija opettaa väärät käytösmallit on joko mustavalkoista tai pihakustaa ajattelumallia. Siinä olet oikeassa, että armeija voi esim. asehullulle alistamisesta nauttivalle narsistille boostata omia vääriä käytösmalleja, sillä armeijassa sinulle annetaan melko paljon valtaa. Toisaalta normaalille, ihmisistä välittävälle, sosiaalisia taitoja omaavalle ihmiselle armeija voi olla loistava paikka harjoitella omia esimiestaitoja, joita ei siivilissä pääse muuten harjoittamaan.

Kun vastuullasi on yli 100 alokasta, jotka ovat ensimmäistä kertaa metsässä yötä koko elämänsä aikana, niin ainakaan minulle ei tullut ikinä fiilistä alkaa simputtamaan heitä, vaan pyrin tuomaan heidät takaisin kasarmille ilman paleltumisia tai muita vahinkoja. Tällöin apunasi on n. 10 alikersanttia, joita et saa tottelemaan sinua huutamalla ja pompattamalla vaan vastuuttamalla ja arvostamalla. IMO tämä on melko ainutlaatuinen tilanne opetella ihmisjohtamistaitoja.

Poissa Gagis

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #65 : 08.08.18 - klo 11:50 »
Jos ei miellytä, asiaan voi vaikuttaa mm. äänestämällä, ilmaisemalla mielipiteensä sivarilla tai ottamalla kahleen nilkkaansa. Poiskin maasta voi muuttaa ja hakea toisen valtion kansalaisuutta. Jos ette halua jatkossa samanlaista meininkiä omille lapsillenne, äänestäkää. Tai hankkiutukaa politiikkaan. Vaikuttakaa.
Kiitos, Sherlock.

Koko ajan kovasti yritän ajaa vapausaatteen mukaista politiikkaa Suomeen ihan demokratian ja puoluepolitiikan kautta.  Sekä Piraattipuolue, että Liberaalipuolue muuten kannattavat asevelvollisuuden uudistamista, joten minun ja kaltaisteni aktiivien ansiosta sen puolesta voi nykyään myös äänestää.

Tähän kuuluu erittäin tärkeänä osana vain myös tämä julkiseen keskustelun osallistuminen ja ihmisten muistuttaminen vapauden erinomaisuudesta. Liberalismi on Suomessa äärimmäisen kapeassa ja lähes mitättömän kokoisessa marginaalissa, mutta koska vapaus on parasta, pitää sitä mainostaa, kunnes se on valtavirtaa.

Poliittisen vaikuttamisen kaikkein tärkein kanava on kuitenkin äänestäjien mielipiteiden muuttaminen omien arvojen suuntaan. Äänien haaliminen ja politiikassa pönöttäminen on sitten se toissijainen seuraava vaihe kun ensin on muutettu äänestäjiä sellaisiksi, kuin äänestäjien haluaa olevan.
''Flickerwisp on Thalian ja Mutsin jälkeen ehkä määtsikin siistein creature. Sil voi tehdä kaikkea. Se jopa runkkaa ja keittää kahvit sun puolesta.''

Poissa Yms

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #66 : 08.08.18 - klo 12:15 »
Valittakaa biologialle kiitos.

Miten kvantifioit kypsyyttä ja mitkä biologiset tekijät selittävät kuvailemasi (väitetyn) ilmiön?

En ikäväkseni ole tarpeeksi asiantunteva henkilö aiheesta niin paljoa että pystyisin luotettavaa numeerista arvoa antamaan tai edes arvaamaan.
Murrosikä; naisilla tämä hormonaalinen helvetti alkaa geneerisesti aikaisemmin kuin miehillä, ja sen laantuminen johtaa vähäisempään impulsiivisuuteen ja keskittymiskyvyn paranemiseen jotka vaikuttavat päätöksentekokykyyn ja sitä kautta vastuunkantoon.

Jos ei miellytä, asiaan voi vaikuttaa mm. äänestämällä, ilmaisemalla mielipiteensä sivarilla tai ottamalla kahleen nilkkaansa. Poiskin maasta voi muuttaa ja hakea toisen valtion kansalaisuutta. Jos ette halua jatkossa samanlaista meininkiä omille lapsillenne, äänestäkää. Tai hankkiutukaa politiikkaan. Vaikuttakaa.
Kiitos, Sherlock.

Koko ajan kovasti yritän ajaa vapausaatteen mukaista politiikkaa Suomeen ihan demokratian ja puoluepolitiikan kautta.  Sekä Piraattipuolue, että Liberaalipuolue muuten kannattavat asevelvollisuuden uudistamista, joten minun ja kaltaisteni aktiivien ansiosta sen puolesta voi nykyään myös äänestää.

Tähän kuuluu erittäin tärkeänä osana vain myös tämä julkiseen keskustelun osallistuminen ja ihmisten muistuttaminen vapauden erinomaisuudesta. Liberalismi on Suomessa äärimmäisen kapeassa ja lähes mitättömän kokoisessa marginaalissa, mutta koska vapaus on parasta, pitää sitä mainostaa, kunnes se on valtavirtaa.

Poliittisen vaikuttamisen kaikkein tärkein kanava on kuitenkin äänestäjien mielipiteiden muuttaminen omien arvojen suuntaan. Äänien haaliminen ja politiikassa pönöttäminen on sitten se toissijainen seuraava vaihe kun ensin on muutettu äänestäjiä sellaisiksi, kuin äänestäjien haluaa olevan.
Hienoa että jaksat tehdä tätä työtä! Voisit Watson kuitenkin vastata ihan oikeasti onko sulla nykyaikaisempia tietoja asevelvollisuuden korvaavista tavoista, rahavaatimuksista ja taustoista kuin aikaisemmin linkkaamani lähde, ja jos on, voisit myös perustella kantojasi muillakin kuin huutamalla vapautta - jota toki itsekin kannatan - ja välttelemällä syitä miksi meillä on tarvetta koko järjestelmälle.
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Poissa Gagis

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #67 : 08.08.18 - klo 12:58 »
Hienoa että jaksat tehdä tätä työtä! Voisit Watson kuitenkin vastata ihan oikeasti onko sulla nykyaikaisempia tietoja asevelvollisuuden korvaavista tavoista, rahavaatimuksista ja taustoista kuin aikaisemmin linkkaamani lähde
Vimilin teettämät taloudelliset laskelmat mitä oon kaivellu on tosiaan jostain 5-10 vuoden takaa, enkä tähän hätään löydä uudempaa, jos mikään järjestö on uudempaa analyysiä edes teettänyt. Aihe on kuitenkin poliittisen arjen ulkopuolella, niin kiinnostus laskelmien tuottamiseen on vähäistä. Näiden laskelmien mukaan vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä melko pienin muutoksin nykyiseen ei olisi taloudellisesti mitenkään mahdoton. Tuskin se on tässä ajassa muuttunut mahdottomaksi, etenkin kun palkka-armeija ei tosiaan ole mikään maailmaa mullistava uusi ja ihmeellinen keksintö. Homma siis loppujenlopuksi pelkistyy kysymykseen vapaudesta ja ihmisoikeuksista ja siitä haluammeko niistä maksaa, ja onko hinta edes mitenkään korkea.

Lainaus
ja välttelemällä syitä miksi meillä on tarvetta koko järjestelmälle.
En sano siitä oikein mitään, koska minulla ei ole siihen juurikaan lisättävää. Yhteiskunnan olemassaololle on välttämätöntä oikeusjärjestelmä ja oikeusjärjestelmän suvereniteettiä suojeleva väkivaltakoneisto. Ilman jotain poliisin ja puolustusvoimien tehtäviä toteuttavaa organisaatiota, ei ole mielekästä yhteiskuntaa, joten on tärkeää, että sellainen koneisto on, ja se toimii. Koska en ole anarkisti, en usko, että mikään yhteiskunta voi toimia ilman suvereenia oikeusjärjestelmää ja väkivaltakoneistoa.
''Flickerwisp on Thalian ja Mutsin jälkeen ehkä määtsikin siistein creature. Sil voi tehdä kaikkea. Se jopa runkkaa ja keittää kahvit sun puolesta.''

Poissa Yms

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #68 : 08.08.18 - klo 13:26 »
Homma siis loppujenlopuksi pelkistyy kysymykseen vapaudesta ja ihmisoikeuksista ja siitä haluammeko niistä maksaa, ja onko hinta edes mitenkään korkea.

En epäile hetkeäkään että Suomessa olisi lähdetty jo hyvän matkaa nojautumaan Ruotsin tavoin pois asevelvollisuudesta mikäli turvallisuustilanne olisi jatkunut samansuuntaisesti. Näin ei tapahtunut, ja Ruotsissakin palattiin takaisin asevelvollisuusjärjestelmään. Syy? Väkeä ei saada riittävästi uskottavaan ja todelliseen puolustukseen. Miten korjaisit tämän palkka-armeijalla?
Lainaus
Lainaus
ja välttelemällä syitä miksi meillä on tarvetta koko järjestelmälle.

En sano siitä oikein mitään, koska minulla ei ole siihen juurikaan lisättävää. Yhteiskunnan olemassaololle on välttämätöntä oikeusjärjestelmä ja oikeusjärjestelmän suvereniteettiä suojeleva väkivaltakoneisto. Ilman jotain poliisin ja puolustusvoimien tehtäviä toteuttavaa organisaatiota, ei ole mielekästä yhteiskuntaa, joten on tärkeää, että sellainen koneisto on, ja se toimii. Koska en ole anarkisti, en usko, että mikään yhteiskunta voi toimia ilman suvereenia oikeusjärjestelmää ja väkivaltakoneistoa.
Ymmärsit väärin; tarkoitin syitä miksi meillä on tarve asevelvollisuusjärjestelmälle, en poliisi- ja armeijajärjestelmiä näin ylipäänsä.
« Viimeksi muokattu: 08.08.18 - klo 13:34 kirjoittanut Yms »
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Poissa Kaitsu

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #69 : 08.08.18 - klo 14:00 »

Toivon sinunkin kannaltasi että kärjistät ja maalaat hyödyt suuremmiksi kuin ne ovat, etkä itsekään usko tuota kaikkea. Se että ihmiset kokevat että olet esimiestaitoinen koska olit armeijassa esimies, ei tarkoita itsessään että olet esimiestaitoinen. Varmaan oletkin, mutta on mielestäni paljon todennäköisempää että luonnostaan olet hyvä siinä tai olet jotain muuta kautta saanut siihen oppia tai yleisesti sosiaalisia taitoja. Pidän erikoisena että käytät armeijaa jotenkin pohjana siihen että olet saanut sieltä tarvittavat taidot, koska minun mielestäni se opettaa väärät käytösmallit.

Ihmiset oppivat hyvin eri tavoin asioita ja eri asioita, joten on mahdotonta sanoa mustavalkoisesti armeijan opettavan oikeita/vääriä käytösmalleja. Nostin _omia_ kokemuksiani esiin ja toin itseni esimerkkinä siitä, ettei armeija ole 12kk ajanhukkaa vaan ainakin itse olen sieltä pystynyt asioita oppimaan kun olen yrittänyt katsoa asioita laajemalla spektrillä. Väitteesi siitä, että armeija opettaa väärät käytösmallit on joko mustavalkoista tai pihakustaa ajattelumallia. Siinä olet oikeassa, että armeija voi esim. asehullulle alistamisesta nauttivalle narsistille boostata omia vääriä käytösmalleja, sillä armeijassa sinulle annetaan melko paljon valtaa. Toisaalta normaalille, ihmisistä välittävälle, sosiaalisia taitoja omaavalle ihmiselle armeija voi olla loistava paikka harjoitella omia esimiestaitoja, joita ei siivilissä pääse muuten harjoittamaan.

Kun vastuullasi on yli 100 alokasta, jotka ovat ensimmäistä kertaa metsässä yötä koko elämänsä aikana, niin ainakaan minulle ei tullut ikinä fiilistä alkaa simputtamaan heitä, vaan pyrin tuomaan heidät takaisin kasarmille ilman paleltumisia tai muita vahinkoja. Tällöin apunasi on n. 10 alikersanttia, joita et saa tottelemaan sinua huutamalla ja pompattamalla vaan vastuuttamalla ja arvostamalla. IMO tämä on melko ainutlaatuinen tilanne opetella ihmisjohtamistaitoja.

Nostit siis omia kokemuksiasi esille? Minäkin nostin omia kokemuksiani esille, ja toteat että ajatukseni siitä että armeija opettaa väärät käytösmallit, on mustavalkoista tai pihakustaa ajatusmallia. Yritäpäs nyt.

Armeijan ympäristö on aivan erilainen kuin työelämä. Ihmisten johtaminen saati motivoiminen, jos nämä ihmiset eivät halua alkujaankaan olla tässä armeijassa/pakkotyössä on ihan eri asia kuin itseni kannalta relevantissa asiantuntijoiden työelämässä, jossa työ on mielekästä. Niihin eivät mielestäni päde samat opit. Sinun kokemuksesi ovat hyviä ja sehän on sinulle varsin kiva juttu. En epäile etteikö sosiaalinen ja välittävä ihminen saa siitä jotain irti. Minä olen kuitenkin nähnyt tarpeeksi vallan väärinkäyttäjiä ja sosiaalisesti taidottomia ihmisiä, jotka saavat armeijasta vaan kicksejä ylemmyydentunteestaan ja muiden nöyryyttämisestä, sekä välttelevät vastuuta asioista. Kaiken tämän soisin pysyvän kaukana modernista työelämästä.

Poissa Genesis

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #70 : 09.08.18 - klo 02:06 »
.. 5-10 vuoden takaa... <- Eli ei vastaa mitenkään tämän päivän turvallisuusuhkiin sekä tilanteeseen. Oletko katsonut mitä tapahtui Ukrainassa esim.? Etpä niin. Ylläri.

Lainaus
Yhteiskunnan olemassaololle on välttämätöntä oikeusjärjestelmä ja oikeusjärjestelmän suvereniteettiä suojeleva ---> Ilman jotain poliisin ja puolustusvoimien tehtäviä toteuttavaa organisaatiota, ei ole mielekästä yhteiskuntaa, joten on tärkeää, että sellainen koneisto on, ja se toimii. Koska en ole anarkisti, en usko, että mikään yhteiskunta voi toimia ilman suvereenia oikeusjärjestelmää ja väkivaltakoneistoa.

Lainauksen osilta voidaan olla samaa mieltä paitsi tuo kursivoitu osio. Mikä on tämä väkivaltakoneisto? Sekö mikä pyrkii turvaamaan että Sinulla on turvallista liikkua ulkona ja jos soitat hätänumeroon joku tulee auttamaan Sinua tai läheisiäsi. Tai pitää muuten noin yleistä järjestystä yllä? Paska systeemi. Et halua nähdä että puolustusvoimat tekee saman asian nykyisellä kokoonpanolla, tällä ajatuksella tällä hetkellä koska parempaa ei tällä hetkellä ole JÄRKEVÄSTI toteutettavissa.

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #71 : 09.08.18 - klo 09:15 »
Johtamiskoulutushan on parantunut huimin harppauksin 2010-luvun aikana, ja mainitsemaasi "alistamiseen, nöyryyttämiseen ja fyysiseen rankaisemiseen perustuvalla mallilla" ei ole ollut olemassa enää pitkään aikaan. Kyllä Firmakin ymmärtää että homma sujuu kun porukka viihtyy, ja ihmisten alistaminen ei viihtyvyyttä juuri lisää.

Mukavaa että asiat ovat menneet eteenpäin, mutta itse katson asiaa taaksepäin omasta näkökulmasta. Asepalveluksen suoritin 1997, kylmässä ja luotaantyöntävässä Oulussa. Oma P-kausi oli yhtä kyykyttämistä, kollektiivisten rangaistusten pureskelua ja juoksemista odottamaan tillilihaa. Onneksi tulin valituksi upseerikoulutukseen ja palasin komppaniaan vanhojen jäärien ohjaajaksi sekä työskentelemään huoltovarikon varusmiesjohtajana joten loppu 9 kuukautta oli melkoista lonkanvetoa. Lisäksi pääsin seuraamaan (lähes) ensimmäisten naisten integroimista Firmaan ja päivittäin todistama määrä seksuaalista ahdistelua oli melkoinen. Toivon syvästi että meininki on nykyään erilainen, mutta aion kyllä suosittaa omille lapsilleni koko laitoksen kiertämistä kaukaa.

Esimieskoulutus oli mitäänsanomatonta ja vanhoillista, management by perkele -tyyppistä. Ehkä paras osa armeijaa oli että ymmärsi että ihmiset ovat varsin erilaisia ja suuri osa heistä on vitun tyhmiä.

Lainaus
Intin hyödyistäkin on ollut mainintoja. Kyllä siellä ihan oikeesti pää oppii kestämään paremmin painetta

Osalla se ei kestänyt, minun aikana keskeytysprosentti oli todella matala, reilusti alle viisi ja ne tapaukset olivatkin varsin surullisia. Yksi jantteri oli todella rankasti kiusattu ja toimitettiin kotiovelle asti firman kuteissa viiden kuukauden kohdalla. Toinen varasti kovia ammuksia ja laukaisi aivonsa tuvan kattoon. Naisista keskeytti 20 prosenttia kun eivät tulleet valituiksi johtajakoulutukseen. Oma vitutuksen sietokyky kyllä kasvoi armeija-aikana.

Ja mitä tulee Suomen puolustamiseen niin NATOon olisi pitänyt liittyä välittömästi Neuvostoliiton romahdettua. Samalla olisi voitu siirtyä ammattiarmeijaan, sotahulluimmat olisivat päässeet firman riveissä pyssyleikkeihin maailmalle ja puolustusasiat olisivat hieman suuremmalla budjetilla hoidettu kuntoon. Nyt puolustusvoima irroitetaan nuorison selkänahasta, itselläkin armeija sattui mahdollisimman huonoon saumaan ja opinnot venyivät keskeytymisen takia kohtuuttomasti.

Poissa Gagis

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #72 : 09.08.18 - klo 09:47 »
.. 5-10 vuoden takaa... <- Eli ei vastaa mitenkään tämän päivän turvallisuusuhkiin sekä tilanteeseen. Oletko katsonut mitä tapahtui Ukrainassa esim.? Etpä niin. Ylläri.
Olen. Siksi vaadin äänekkäästi Suomen liittyvän NATO:oon. Useimmilla NATO-mailla on muuten toimivat vapaaehtoisuuteen ja palkkatyöhön perustuvat sotavoimat. Maata, joka arvostaa vapautta, olisi ihan kiva puolustaa.

Lainaus
Mikä on tämä väkivaltakoneisto? Sekö mikä pyrkii turvaamaan että Sinulla on turvallista liikkua ulkona ja jos soitat hätänumeroon joku tulee auttamaan Sinua tai läheisiäsi. Tai pitää muuten noin yleistä järjestystä yllä? Paska systeemi. Et halua nähdä että puolustusvoimat tekee saman asian nykyisellä kokoonpanolla, tällä ajatuksella tällä hetkellä koska parempaa ei tällä hetkellä ole JÄRKEVÄSTI toteutettavissa.
Väkivaltakoneisto on vakiintunut kattotermi poliisille, puolustusvoimille ja rajavartiolaitokselle. Opin sen peruskoulun yhteiskuntaopin tunnilla. Pienillä mailla, kuten saarivaltioilla tai kaupunkivaltioilla, voi olla pelkkä poliisi joka vastaa myös puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen toiminnasta tai pelkät puolustusvoimat joka vastaa myös poliisin ja rajavaltiolaitoksen toiminnasta. Jos haluaa puhua näistä organisaatioista ylipäätään, sanotaan väkivaltakoneisto.

Chillaa, ja lue viestit uudestaan. Ei vapaaehtoisuuten perustuva maanpuolustus ole mitenkään ihmeellinen ajatus, vaikka Suomessa onkin kaukana vakiintuneista mielikuvista.
''Flickerwisp on Thalian ja Mutsin jälkeen ehkä määtsikin siistein creature. Sil voi tehdä kaikkea. Se jopa runkkaa ja keittää kahvit sun puolesta.''

Poissa Yms

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #73 : 09.08.18 - klo 10:35 »
Johtamiskoulutushan on parantunut huimin harppauksin 2010-luvun aikana, ja mainitsemaasi "alistamiseen, nöyryyttämiseen ja fyysiseen rankaisemiseen perustuvalla mallilla" ei ole ollut olemassa enää pitkään aikaan. Kyllä Firmakin ymmärtää että homma sujuu kun porukka viihtyy, ja ihmisten alistaminen ei viihtyvyyttä juuri lisää.

Mukavaa että asiat ovat menneet eteenpäin, mutta itse katson asiaa taaksepäin omasta näkökulmasta. Asepalveluksen suoritin 1997, kylmässä ja luotaantyöntävässä Oulussa. Oma P-kausi oli yhtä kyykyttämistä, kollektiivisten rangaistusten pureskelua ja juoksemista odottamaan tillilihaa. Onneksi tulin valituksi upseerikoulutukseen ja palasin komppaniaan vanhojen jäärien ohjaajaksi sekä työskentelemään huoltovarikon varusmiesjohtajana joten loppu 9 kuukautta oli melkoista lonkanvetoa. Lisäksi pääsin seuraamaan (lähes) ensimmäisten naisten integroimista Firmaan ja päivittäin todistama määrä seksuaalista ahdistelua oli melkoinen. Toivon syvästi että meininki on nykyään erilainen, mutta aion kyllä suosittaa omille lapsilleni koko laitoksen kiertämistä kaukaa.

Esimieskoulutus oli mitäänsanomatonta ja vanhoillista, management by perkele -tyyppistä. Ehkä paras osa armeijaa oli että ymmärsi että ihmiset ovat varsin erilaisia ja suuri osa heistä on vitun tyhmiä.

Kuulostaa aika tyypilliselle 90-luvun intille. Tuolloin itse olin vielä kolmivuotias, joten omat arvailuni kokemuksista ovat lähinnä hakuammuntaa, mutta jotenkin kuvittelisin suurimman paskan olevan ainakin osittain seurausta lamasta; kun ihmiset eivät voi vaikuttaa omaan elämäänsä hirveästi, heti kun annetaan valtaa omaan - ja toisten - elämään ja tekemisiin niin se voi kihahtaa hattuun.

Nykyäänhän tosiaan fyysiset rangaistukset on kielletty (ei saa esim. juoksuttaa kassua ympäri), kollektiiviset rangaistukset on kielletty (vaikka esim. iltalomat palaa vieläkin herkästi koko komppanialta..), punkkia ei räjäytellä, pinkkojakaan ei vaadita, kotiin pääsee lähes joka viikonloppu päästämään höyryjä, jokaisella varuskunnalla on psykologit ja vastaavat jos tarvitsee purkaa itseään muille ja näinpäinpois. Varusmiesliitto tekee paljon duunia että olot paranisivat vielä entisestään, päivärahoja nostettaisiin ja että ruoka olisi syötävää muun ohessa. Johtamisessa panostetaan enemmän henkilöjohtamiseen; arvostus ja auktoriteetti pitää ansaita, sitä ei saa vain raudalla rinnassa. Viimeistään toisen P-kauden aikana hommataan niille johtajille, jotka eivät ymmärrä johtamisesta mitään muuta kuin management-by-perkele, niitä paskoja hommia joissa he eivät ole kenenkään tiellä. Ja tänne ollaan päästy kun ihmiset ovat katsoneet taaksepäin ja tajunneet että kyllähän se intti oli aika paskaa, mitenköhän siitä saisi fiksumpaa ja toimivampaa.
Toki opin myös että ihmisiä on erilaisia ja suuri osa on aika tyhmiä. Jotkin klassikot eivät muutu.

Esimerkkinä vielä kerrottakoon kokemuksia Etelä-Korean armeijasta (olin maassa vaihdossa 10kk, kuulin juttuja), jossa on kanssa voimassa asevelvollisuus hieman samoista syistä kuin miksi se Suomessakin on.
90-luvulla intin käyneet viettivät yli kaksi vuotta harmaissa, ja olot olivat ihan kamalia. Lama iski Koreaan todella isosti. Välillä "pidettiin selviytymisharjoituksia vähäisellä ruoalla" kun rahaa sotilaiden ruokkimiseen ei ollut. Mitään tukiverkostoja ei palveustovereiden lisäksi ollut, ulkomaailmaan ei saanut pitää yhteyttä kuin kirjeitse, lomia oli aika pirun vähän ja rajalla istuminen ja pohjoiseen tähtääminen ei ollut sitä virkeintä ajanvietettä. En oikeastaan kuullut mitään hyvää näiltä ajoilta. 2010-luvun varusmiehet eivät vieläkään pidä touhusta, olot eivät ole parantuneet samaa tahtia kuin Suomessa - edes varusmiehen oikeudet eivät ole parantuneet juuri ollenkaan. Menosta on kuitenkin tullut rennompaa vuosien saatossa kun sodan uhka on lievittynyt niemimaalla (vaikka länsimedia kuinka huutelee), ja ihan hyviäkin muistoja joillekin on jäänyt.

Mutta en kyllä ketään tavannut jota ei olisi alkanut syljetyttää kun inttiajoista alettiin puhua.

(Toim. Huom. esimerkin tarkoituksena on antaa perspektiiviä siitä, miten meillä on menty jossain eteenpäin, ei niinkään huudella "älkää valittako, muualla menee huomattavasti paskemmin joten syytä valittamiseen ei ole".)

Natoon liittymisestä oon samaa mieltä, oikea liittymispäivä meni jo ja siitä oltaisiin ehkä päästy mainitsemiisi lopputulemiin. Ehkä siihen junaan olisi mahdollista hypätä jossain kohdassa uudestaan, mutta aika näyttää. Just nyt Natoon liittyminen menisi luultavasti about näin:
Lainaus
Suomi: Me liityttäis Natoon!
Venäjä: Teillä olis nyt tämmönen konflikti tunnuksettomien vihreiden miesten kanssa, ette voi liittyä
Suomi: Perkele
Edit: laitetaanhan tästä vielä nopeasti esimerkkiä samanlaisesta tilanteesta juuri nyt.

Ja hei Gagis. Postailit jälleen juttuja ilman oikein fiksuja perusteluja mihinkään. Voisitko jatkossa perustella kantojasi asioista jotenkin, tai jättää postaamatta.
« Viimeksi muokattu: 09.08.18 - klo 10:42 kirjoittanut Yms »
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Poissa Gagis

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #74 : 09.08.18 - klo 11:10 »
Mitä perusteluja oikein kaipaat? Asevelvollisuusjärjestelmälle on vahva kannatus historiallisista syistä ja muutosvastarinnan kautta mutta en ole lainkaan vakuuttunut sen puolesta esitetyistä perusteluista. Väitteet sen ylivertaisesta halpuudesta tai tehokkuudesta ovat liioiteltuja, viimeistään kun huomioidaan menetetyt työvuodet ja verotulot.

Kun puolustusvoimilta kysytään onko pelote uskottava, on vastaus aina kyllä, koska sen vastaaminen vakavalla naamalla on puolet pelotteesta. Kun puolustusvoimilta kysytään riittääkö rahat mihinkään, vastaus on sen sijaan aina ei, koska eihän ne oikeaati riitä.

NATOon oli kieltämättä kiire ehtiä jo aikoja sitten, mutta ei vieläkään ole liian myöhäistä. Sitten on liian myöhäistä, kun Putinin vallan perustukset taas horjuvat ja muut hyvät ulkoiset huomion kohteet on jo käytetty vaalikarjan hämäämiseen ja tulee Suomen vuoro. Georgialla tämä hetki tuli ja meni jo vuosia sitten. Suomi ehtisi vielä.

Viron entinen presidentti kirjoitti asiasta hyvin: http://www.libera.fi/blogi/esipuhe/
''Flickerwisp on Thalian ja Mutsin jälkeen ehkä määtsikin siistein creature. Sil voi tehdä kaikkea. Se jopa runkkaa ja keittää kahvit sun puolesta.''

Poissa Farseer

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #75 : 09.08.18 - klo 18:01 »
Viron käyttäminen esimerkkinä mihinkään Suomea koskevaan puolustuspolitiikkaa on kyllä täysin hakoteillä olemista.

Viro olisi todennäköisesti liittynyt Suomeen sotien välissä jos olisi otettu, ja 50 vuotta neuvostomiehitystä tekee Viron historiasta niin erilaista ettei puolustuspoliittista tilannetta voi edes verrata. Lisäksi kun Viro teki päätöksen NATO-jäsenyydestä miehityksen traumatisoimana 1990-luvulla se teki sen käytännössä tyhjältä pöydältä, jos ei olisi menty niin joka tapauksessa puolustus olisi pitänyt rakentaa tyhjästä eikä puolustusliittoon Suomen ja Ruotsin kanssa varmasti uskottu. Maan koko ja populaatio myös aivan eri, Virolla ei ollut 1940 (eikä olisi nytkään) mitään mahdollisuutta puolustaa itseään yksin Venäjää vastaan, Suomella tilanne on jossain määrin eri. Etenkin mahdollisen sissisodan osalta.

Jos Suomi liittyisi NATOon niin Viron (ja laajemmin koko Baltian) puolustaminen lankeaisi enemmän tai vähemmän Suomen (ja Ruotsin) harteille. Tämähän jo 1990-luvulla hillitsi pahimpien natottajien intoa: https://www.verkkouutiset.fi/ex-komentaja-kertoo-ilssa-rankan-syyn-taman-vuoksi-suomi-ei-liittynyt-natoon-1990-luvulla-33630/

Toki järjestely kelpaisi virolaisille ja luonnollisesti he sen puolesta kovasti puhuvat, mutta ymmärrettävästi ei meille suomalaisille. Muista NATO-maista ei olisi saatavilla mitään apua maateitse ennen kuin helvetti olisi jo irti itärajalla, etenkin kun Euroopan NATO-valtiot ovat ajaneet armeijansa alas viimeisen parin vuosikymmenen aikana oman puolustusliittonsa sääntöjä järjestään rikkoen. Suomen sijainti olisi kriisin alkaessa paskin mahdollinen keskellä taistelutannerta liittolaisten keskittyessä puolustamaan "tärkeämpiä kohteita", ja siksi en missään tapauksessa kannata Suomen liittymistä NATOon.
http://mtgsuomi.fi/listat/Farseer/om/ - Partanetin paras valikoima boostereita, muuta produktia sekä irtokortteja! Esimerkiksi boksit: T2 87€ tai 85€ jos ostat kaksi boksia tai enemmän!

MtG Helsinki-ryhmä facebookissa[/url

Poissa Genesis

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #76 : 10.08.18 - klo 22:56 »
Mitä perusteluja oikein kaipaat? Asevelvollisuusjärjestelmälle on vahva kannatus historiallisista syistä ja muutosvastarinnan kautta mutta en ole lainkaan vakuuttunut sen puolesta esitetyistä perusteluista. Väitteet sen ylivertaisesta halpuudesta tai tehokkuudesta ovat liioiteltuja, viimeistään kun huomioidaan menetetyt työvuodet ja verotulot.

NATOon oli kieltämättä kiire ehtiä jo aikoja sitten, mutta ei vieläkään ole liian myöhäistä. Sitten on liian myöhäistä, kun Putinin vallan perustukset taas horjuvat ja muut hyvät ulkoiset huomion kohteet on jo käytetty vaalikarjan hämäämiseen ja tulee Suomen vuoro. Georgialla tämä hetki tuli ja meni jo vuosia sitten. Suomi ehtisi vielä.

Et vaan halua millään myöntää että se on ehkä vaan todettu pitkällä aikavälillä parhaimmaksi vaihtoehdoksi tällä hetkellä? Tuo puhe myös reserviarmeijan liioittelusta voisi samantien kääntää ammattiarmeijaa vastaan. Halusit uskoa tai et niin silti reserviläiset ovat piesseet tehokkaasti ammattisotilaita joten rahat lieneet menneet hukkaan niiden myötä? Koska taso.

Poissa Neuroosi

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #77 : 11.08.18 - klo 12:04 »
Itse mietiskelin jo yli 15 vuotta sitten siviilipalveluksessa sitä, että miksi kaikki sivarit eivät vain lähde totaaliin?
Se olis muuten silleen että loppuis tuo pelleily ja pakottaminen just siihen. Suomen valtiolla ei olisi mitään mahdollisuuksia, eikä resursseja hoitaa asiaa. Jo aikoinaan totaalikieltäytyjillä oli melkoinen "jonotus" että pääsee sinne linnaan istumaan, en kyllä tiedä nykytilasta.

Itse tykkäsin sivariajasta ja sain sieltä vielä hetkeksi myös töitä, joten hirveitä traumoja ei onneksi ole pakottamisesta. Sain myös hyvää työkokemusta josta on ollut hyötyä myös muussa työssä. Armeja olisi ollut näin jälkeenpäin mietittynä varmaan ihan hieno kokemus, mutta nuorena kapinoin kaikkia auktoriteettejä vastaan joten päätin olla menemättä leikkimään. Muuten on tullut koko elämä väännettyä puskissa ja ammuttua aseilla.

Paikalla HaccyZ

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #78 : 11.08.18 - klo 15:06 »

Ymmärtääkseni kaikkien muiden näkökohtien päälle nykyään ajatellaan tärkeäksi myös ~kaikkien nuorten miesten kokoaminen yhteen vielä kerran ennen maailmalle päästämistä, jotta voidaan puhua niille sellaisista asioista kuin parisuhdeväkivallasta ja terveestä seksuaalisuudesta yms. yms. Armeija-ajasta on jo kymmenisen vuotta, mutta olettaisin että sivarin ohella sielläkin on nykyään jotain pakollista luennoimista näistä asioista?

Pointtina siis että mahdollisista radikaaleista muutoksista huolimatta valtio tarvitsisi joka tapauksessa jonkinlaisen pakollisen systeemin monenlaisten tavoitteidensa ajamiseksi.

Poissa Meikir

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #79 : 11.08.18 - klo 16:31 »

Toki näistä asioista voisi puhua enemmän esimerkiksi koulussa. Melkoisen vieras ajatus, että mies sukupuolena olisi niin absoluuttinen paha verrattuna naisiin, että juuri sukupuolen perusteella pitäisi ihmiset laittaa "koulutusleirille" puoleksi vuodeksi.

Paikalla HaccyZ

Vs: Asevelvollisuuskeskustelu
« Vastaus #80 : 11.08.18 - klo 18:24 »
(click to show/hide)
Lähinnä esitän paholaisen asianajajaa. Sivarissa kanta esitettiin suunnilleen malliin "väestötasolla on tärkeää päästä puhumaan näistä miehille".
Edit: Mikä on siis extra-outoa jos armeijassa näistä ei myös nykyään puhuta.

arcuate_lurid